TTT 12. Oman hyllyn odotetuimmat 2016

Täällä on vähän itse kukin listaillut oman hyllynsä odotetuimpia kirjoja, joten miksen siis minäkin. Ehdokkaita löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta tässä nyt jonkinlainen listaus:

1. Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina
2. Iain Banks - Crow Roadin käsikirjoitus
3. Carlos Ruiz Zafon - Marina
4. Rosamunde Pilcher - Simpukankerääjät
5. Sebastian Faulks - Mustarastas laulaa
6. Michael Cunningham - Samaa sukua
7. Jane Smiley - Sydänmailla
8. Grace Metalious - Paluu Peyton Placeen
9. Jodi Picoult - Sisareni puolesta
10. Margaret Atwood - Sokea surmaaja

Laskin, että sattumalta viisi kirjailijaa tunnen jo ennestään ja viisi on uutta tuttavuutta. Ei yhtään yllättänyt, että aika paksuista opuksista on kyse, kun ne aina jäävät pienempien jalkoihin - jostain syystä. Joten senkään ei pitäisi yllättää, että seuraavana noista aloitan varmaankin pinossa kolmantena keikkuvan Marinan :D


Muita TTT-postauksiani:
11. Olen nähnyt vain elokuvan osa 2/2 
10. Olen nähnyt vain elokuvan osa 1/2
9. Kamalimmat kirjat
8. Suomalaiset nykykirjailijat
7. Kesäleffoja
6. Kirjat jotka oli PAKKO ostaa... Mutta ovat silti lukemattomina hyllyssä
5. Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut
4. Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt
3. Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
2. Nuoruuteni kirjasarjat
1. Suosikkikirjat

Vappulukuhaaste - koonti (päivittyvä postaus)

Vappulukuhaaste lähestyy ja koska Bibliofiilin Mari oli keksinyt, että mitään kummempia 24 tunnin aikarajoituksia ei ole, niin pakko oli lähteä mukaan. Kyse ei siis ole perinteisestä maratonista vaan kaikki lukeminen aikavälillä 29.4-1.5. lasketaan mukaan.

En välttämättä päivittele välietapeista vaan teen sitten vasta haasteen jälkeen koontipostauksen tähän alle, jossa ilmoitan lopullisen lukusaldon ja kirjat, mutta on myös hyvin mahdollista, että poikkean suunnitelmista. Tänään perjantaina ei ainakaan kauheasti ehdi lukea, mutta viikonloppuna sitäkin enemmän siman ja munkkien lomassa :) Vielä ehtii kaikki kiinnostuneet mukaan, rennolla meiningillä mennään.

Alla lukusuunnitelma; kesken olevia kirjoja ja niitä jotka suunnittelin aloittavani seuraavaksi. Kuvasta puuttuu lainaamani sarjakuvat.

Kesken on Historiantutkija (alkumetreillä vasta ollaan) ja Wilsonin Four Children and It. Wilsonin lukemisesta onkin vierähtänyt liian pitkä aika. Seuraavana lukuun tulee P. D. Jamesin Sally-rukka, kultatukka ja Makinen Maa ja taivas.

Vappulukuhaasteen Pelastus: sain juuri kirjastosta paljon odottamani Elena Ferranten Loistava ystäväni ja Tiina Raevaaran Korppinaiset. Nyt ei voi mikään mennä pieleen.

la 30.4. klo 19:30
Koneella kun tässä muutenkin ollaan, niin samalla päivittelen tämän hetkisen tilanteen:
Elena Ferrante: Loistava ystäväni 59s
P. D. James: Sally-rukka, kultatukka 90s
Shakespeare: Coriolanus 34s

Kovin paljon ei ole tullut luettua ja huomiseksi on ohjelmaa, joten saa nähdä. Ei stressiä :) Tsemppiä muille haasteeseen lähteneille!

ma 2.5.
Eilen loppui Vappulukuhaaste ja ajattelin ehtiväni enemmän lukea, mutta se jäi muun ohjelman jalkoihin. Tässä kuitenkin luetut kirjat ja sivut:

Elena Ferrante - Loistava ystäväni 160s
P. D. James - Sally-rukka, kultatukka 137s
Elizabeth Kostova - Historiantutkija 61s
William Shakespeare - Coriolanus 61s
Tiina Raevaara - Korppinaiset 35s

Yhteensä 454 sivua.

Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina

"Anders, kuuletko sinä?
Vieras ääni oli ystävällinen ja lämmin mutta 
tuli paikasta, joka ei ollut hänen ulottuvillaan."

kirjan alku

Karin Alvtegen tunnetaan ruotsalaisena jännityskirjailijana, mutta Todennäköinen tarina on hyppy ihmissuhderomaanien maailmaan, jonka kirjailija - ainakin tämän romaanin perusteella - taitaa loistavasti.

Tukholmalainen pariskunta hankkii kartanon Norrlannista, ja Helena pääsee toteuttamaan unelmaansa, hotellia maalla. Kylä on hänelle lapsuuden kesien tuttu idylli, mutta avioliitto natisee jo liitoksissaan ja pian Helena on yksin kiukuttelevan teini-ikäisen tyttärensä kanssa. --

Eräänä päivänä asiakkaaksi saapuu Anders, liikemies, jonka elämästä on merkitys kadonnut samalla kun miljoonat ovat virranneet pankkitilille. Hän on ajanut kolarin ja tarvitsee nyt paikan, jossa voi toipua rauhassa. Mitä tapahtuu, kun elämäänsä pettynyt nainen ja kyyninen mies kohtaavat? Nousevatko vanhat pettymykset, pelot ja surut uudelleen esiin? Vai kypsyykö molemmissa kyky hyväksyä nykyisyys, tarttua rohkeasti uuteen ja antaa elämän viedä?

"Rohkeus jäädä. Uskaltaa olla sellaisen ihmisen vierellä, joka on mennyt sisältä rikki. Nähdä, kohdata avuttomuus kun ei pysty tekemään mitään. Osoittaa ettei toista ole hylätty, vaikka etäisyys hänen pimeyteensä on suunnaton."

Todennäköinen tarina on sykähdyttävän upea teos ihan jo psykologisella tasolla. Se on täynnä viisaita ajatuksia ja pohdittavaa. Alvtegen tuntuu olevan hyvin erilaisista lähtökohdista tulevien henkilöidensä pään sisällä. Tarkkanäköisesti hän ymmärtää heitä ja heidän sisäistä maailmaansa. Hyvyyttä ja puutteita, sen kummemmin kantaa ottamatta.

Kirjassa kuvataan (keräily)riippuvuutta, joka täyttää kyseisen henkilön tyhjiön elämässä; avioeroa, joka hajottaa perheen ja tekee ihmisistä katkeria. Helana pelkää menettävänsä tyttärensä ex-miehelleen, sillä hänen on vaikea saada edes keskustelua aikaiseksi tyttärensä kanssa, eikä tämä viihdy maalla. Kirja tarttuu myös ennakkoluuloihin, joita saa rutkasti osakseen omissa oloissa asuva Verner. Ihmisten juoruilu lisää vain vettä myllyyn. Näennäisesti kirjassa ei hurjasti tapahtumia ole, mutta painopiste onkin ihmismielen syvyyksissä. Hurjan kiehtovaa.

Alvtegen ei ole siis minulle ennestään tuttu edes noista dekkareista, joten jännitän sitä mitä tulen hänen muusta tuotannosta pitämään, mutta se on varmaa, että luen hänen kirjojaan lisää.

_______

Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina

(En sannolik historia, 2010)

WSOY, 2012

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★½

Serena Valentino - Noidan peili

"Omenapuut kukkivat linnan pihalla hennon vaaleanpunaisina, 
ja hopeiset koristepallot välkähtelivät auringossa."

kirjan alku

Noidan peili - Pahan kuningattaren tarina perustuu osittain Walt Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -teokseen ja se kertookin tutun Lumikki-sadun ilkeän äitipuolen näkökulmasta. Tarinassa selviää miksi kuningattaresta tuli paha ja miksi hän vihasi Lumikkia niin paljon, että halusi tämän sydämen revittävän irti. Kukaanhan ei syntyessään ole paha, vaan siihen kasvetaan syystä tai toisesta.

Oli jotenkin todella vaikeaa käsittää kuningatar hyvänä ja rakastavana hahmona, joka haluaa olla hyvä äitipuoli Lumikille, kun piirretyn kuningitar on aivan toistaluokkaa! Tarvittaisiin jotain todella radikaalia, että tästä lähtökohdasta päästäisin lopulliseen tulokseen. Mikä voi niin traagista olla? Suhtauduin siis varauksella tarinaan, mutta jouduin toteamaan tuon syyn olevan itseasiassa aika hyvä ja ymmärrettävä.

Kirja kertoo koko kuningattaren tarinan, joten siinä on mukana kaikki tapahtumat aina hamaan loppuun saakka. Tarinan tunteville loppu on siis vain kertausta. Siinä missä tämä tarina olisi uponnut minuun nuorena, ei se nyt osannut olla tarpeeksi napakka. Välillä mentiin jonkinlaisella tyhjäkäynnillä, joka ei jaksanut innostaa, eikä se sinänsä edistänyt tarinaa ihmeellisemmin. Ehkä odotin vähän nopeatempoisempaa ja tapahtumarikkaampaa, sillä suuresta sivumäärästä kirjaa ei ainakaan voi syyttää. Noidan peili sopii varmasti paremmin nuoremmille lukijoille.

Näyttäväkantisessa Prinsessa ja Pahikset -sarjassa seuraavana on käsittelyvuorossa Kaunottaren ja hirviön Hirviö sekä Pienen merenneidon Ursula. Nähtäväksi jää luenko. Vähän kyllä jo houkuttelee.

_______

Serena Valentino - Noidan peili

(Fairest of All, Tale of the Wicked Queen, 2009)

Sanoma Media Finland Oy, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★

Muita postauksiani:
Lumikki (satu+elokuvia)

Manu Larcenet - Blast: Röykkiö ihraa

Viime kirjastoreissulta mukaan tarttui kasa sarjakuvia, joista yksi oli lukulistallakin pitkään ollut Manu Larcenet'n Blast: Röykkiö ihraa. Ei mikään järin huokutteleva nimi, joten en ollut varma mihin olin edes ryhtymässä. Surkuhupaisaa sinänsä, sillä takakannessa sanotaan tarinan olevan tutkielma ihmisen suvaitsemattomuudesta. Ja tässä minä olen, ennakkoluuloja täynnä.

Jotain pahaa on tapahtunut, ilmeisesti rikos, ja sairaalassa makaa nainen tajuttomana. Epäiltynä on rankasti ylipainoinen mies, entinen ruokakirjailija ja nykyinen kulkuri. Kuulusteluhuoneessa poliisi saa faktojen, päivämäärien ja kellonaikojen sijasta kuulla kokonaisen elämäntarinan. Kuka on Polza Mancini, tämä vastenmielinen röykkiä ihraa? Sitä poliisi ei kysy, mutta juuri sen se saa tietää.

Polza Mancini kertoo tarinansa, siinä muodossa ja järjestyksessä kuin itse haluaa. Isän kuolema on laukaissut säyseässä miehessä pelon, jota hän pystyy hallitsemaan vain juomalla itsensä tolkuttomaan humalaan. Tavanomaiset normit eivät enää kahlitse Mancinia. Tavoittelemisen arvoista on vain blast, surrealistinen itsensä unohtamisen tila. Takakansi

Polza henkilönä vaikuttaa aluksi hieman vastenmielinen ja jotenkin vinksahtaneelta, mutta lukijana aloin tarinan edetessä tuntea sympatiaa häntä kohtaan. Miehen menneisyyden auetessa selviää syitä hänen käytökseensä. Ilmapiiri albumissa on hivenen ahdistava ja tarina jää avoimeksi, sillä Blast-sarjasta löytyykin vielä kaksi suomennettua osaa innokkaille lukijoille. Sairaalassa makaavaa naisesta ei koko albumissa mainita, joten senkin selvittämiseksi on jatkettava seuraavien albumien pariin. Aikamoinen cliffhanger.

Albumin ruudut puhuvat puolestaan ja tekstiä on aika vähän. Laaveeratut harmaan sävyt luovat visuaalisesti rikkaat ja elävät kuvat ja tästä syystä kuvat tarjoavat enemmän kolmiulotteisuutta kuin mihin pelkkä viiva pystyisi. Polzan blastit on kuvattu mustavalkokuvien päälle piirretyillä lasten värikkäillä piirroksilla, jotka rikkovat hieman masentunuttakin tunnelmaa loistavasti. Yhdistelmä on herkullinen ja värilliset kuvat melkein räjähtävät silmille.

Blast: Röykkiö ihraa on loistava albumi, jonka soisi tulevan isommankin ihmismäärän tietoisuuteen. Itse ajattelin jatko-osiin ehdottomasti tarttua ja selvittää lisää asioita tuosta Polza Mancinista ja hänen mahdollisesta rikoksestaan.

_______

Manu Larcenet - Blast: Röykkiö ihraa

(Blast 1 - Grasse Carcasse, 2009)

WSOY, 2011
Lasten piirrokset: Lilie ja Lenni

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Charlotte Brontë - Syrjästäkatsojan tarina

"Kummitätini asuntona oli kaunis talo 
siistissä vanhassa Brettonin kaupungissa."

kirjan alku

Kiitos Brontë-haasteen, sain suhteellisen nopealla aikataululla luettua Syrjästäkatsojan tarinan. Se ei ole Charlotte Brontën tunnetuinta tuotantoa ja Goodreadsin mukaan Syrjästäkatsojan tarinaa pidetään Brontën omaelämäkerrallisimpana romaanina, sillä kuten päähenkilö Lucy Snowe myös Brontë toimi opettajana Belgiassa ja rakastui koulunsa johtajaan. Kotiopettajattaren romaani on yksi lemppareitani, joten sen kanssa samalle tasolle on vaikea päästä.

Päähenkilönä on nuori englannitar Lucy Snowe, joka on lähtenyt etsimään onneaan mannermaalta ja päätynyt pieneen tyttöoppilaitokseen englanninopettajaksi. Entisen luostarin koulusaleiksi muutetut huoneet ja villiintynyt puutarha muodostavat taustan tummanhehkuiselle rakkausdraamalle - kahden poikkeusihmisen sydämen tarinalle -- Takakansi

"Minä sanoin hyvin vähän. Annoin hänelle vain luonteeni kuoren ja kaarnan. Mitä siitä: hän ei odottanut minulta mitään parempaa - hän tunsi minut liian hyvin toivoakseen kohteliasuuksia - kuivat pistopuheeni miellyttivät häntä koko lailla, ja mitä proosallisempi ja mahdottomampi olin, sitä iloisemmin hän nauroi."

Jostain syystä alku viehätti minua kovin kun Lucy oli kummitätinsä luona ja erikoinen Polly-tyttönen liittyi joukkoon. Senpä takia en sisäoppilaistosvaihetta pitänyt mitenkään erityisen kiinnostavana. Ikävää sinänsä, sillä sisäoppilaistosta on suurin osa kirjaa. Lucy on hyvin ärsyttäväkin henkilö; hän todellakin on syrjästäkatsoja, joka pidättäytyy kaikesta hauskasta ja miellyttävistä asioista. Hän eristää itsensä päästämättä muita ihmisiä liian lähelle ja antaakin itsestään kylmän ja välinpitämättömän kuvan. Sisäoppilaitoksessa Lucy ei ystävysty muiden opettajien kanssa, vaan hän löytää heistä aina jotain epämiellyttäviä ominaisuuksia. Hän onkin yksinäinen sielu, joka lähinnä seurailee muita pysytellen etäällä kaikista tapahtumista yms. Kuulostaa kamalalta ja kurinalaiselta elämältä:

"Harras halu näyttämötaiteeseen oli osoittautunut kuuluvansa luonteeseeni; tämän vastakeksityn taipumuksen helliminen ja kehittäminen olisi voinut lahjoittaa minulle kokonaisen maailman hauskuutta, mutta se ei olisi sopinut minunlaiselleni syrjästäkatsojalle. Se taipumus ja halu oli työnnettävä syrjään, ja minä työnsin ne syrjään ja lukitsin ne päätöksellä jota ei aika eikä kiusaus ole sittemmin järkyttänyt."

"Älä anna minun ajatella heitä liian usein, liian paljon, liian hellästi", pyysin. "Anna minun tyytyä keskinkertaiseen siemaukseen tästä elävästä virrasta, älä salli minun janoisena ja kiihkeänä rientää nauttimaan sen tervetulleesta vedestä, äläkä anna minun kuvitella sitä makeammaksi kuin maiset lähteet ovat."

Lucy on moderni ja itsenäinen nainen; hän haluaa olla oman onnensa seppä, eikä asettua liian mukavasti toisten almujen varaan. Romaanin tummien sävyjen lisäksi sieltä löytyy kummitteleva nunna, joka silloin tällöin maisemissa vilahtelee goottilaisen kauhun hengessä. Kirjan loppu on romaanin muuhun henkeen sopiva ja tulkinnallinen. Itse kallistun pessimistisyyden puolelle saatujen tietojen valossa, mutta jokainenhan voi tulkita sen niin kuin parhaaksi näkee.
_______

Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina

(Villette, 1853)

WSOY, 1966

Omasta hyllystä
Kaksisataa sanaa Charlotte Brontesta -haaste
Tähtiä: ★★★

Muita Bronte-postauksiani:
Anne Bronte: Agnes kotiopettajatar

TEATTERI: Vampyyrien tanssi

Miiko Toiviainen
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola 

Alkuun täytyy sanoa, että olen enemmänkin käynyt katsomassa pelkkiä näytelmiä, musikaalit eivät jostain syystä ole saaneet innostumaan - kunnes huomasin Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistossa Vampyyrien tanssin. Ja miksi? Tarina on ennestään tuttu Roman Polanskin The Fearless Vampire Killers or Pardon Me, But Your Teeth Are in My Neck (1967) -elokuvasta, joka sekin näytelmän tapaan edustaa kauhukomediaa. Vaativa laji, mutta onnistuessaan todella nautittavaa katsottavaa - aivan kuten tässäkin esimerkillisessä tapauksessa.

Vampyyrien tanssi on kerrassaan huikea musikaali! Jo pelkkä alku oli älyttömän hieno: Quasimodo-tyyppinen rääsyläinen soittamassa urkuja antaumuksella sävelten kajahtaessa voimallisesti salin takaosaan saakka. Se oli menoa se!

Petrus Kähkönen ja Raili Raitala
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola

Professori Abronsius (Antti Timonen/ Tuukka Leppänen) ja Alfred (Petrus Kähkönen/ Miiko Toiviainen) ovat tulleet syrjäiselle seudulle etsimään vampyyrejä ja asettuvat matkallaan majataloon, jonka omistajan herttaiseen tyttäreen Sarahiin (Raili Raitala/ Anna Victoria Eriksson) Alfred rakastuu. Lähistöllä asuva vampyyri kreivi von Krolock (Jonas Saari/Mikko Vihma) saa kuitenkin Sarahin pauloihinsa ja houkuteltua tämän mukaansa. Professori Abronsius ja Alfred seuraavat jälkiä kreivin linnaan.

Lavasteisiin ja näyttelijöiden asuihin on panostettu oikein huolella yksityiskohtia myöten ja pieneen tilaan on ihmeellisesti saatu mahtumaan kaikenlaista. Näyttävää jälkeä, ihan silmiä hivelee. Toisenlaista silmänruokaa tarjoilee tässä tapauksessa Mikko Vihman esittämä karismaattinen kreivi von Krolock (elokuvaversion kreivi ei sen sijaan mitenkään erityisen miellyttävä ollut), joka olisi varmasti saanut houkuteltua katsomosta aika montakin naispuolista katsojaa mukaansa. Komeaääninenkin vielä!

Mikko Vihma
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola 

Toinen laulullisesti todella lahjakas on Raili Raitala, joka valloittaa suurilla, herttaisilla silmillä ja leiskuvan punaisilla hiuksillaan, jotka toivat välittömästi mieleen Sharon Taten elokuvassa esittämän Sarahin. Hyvä ratkaisu. Yhteislauluista ei valitettavasti meinannut aina saada selvää sanoista, yksilauluista yleisesti ottaen sai. Musikaalin komediapuolesta piti suurimmaksi osaksi huolen parivaljakko professori Abronsius ja Alfred. Heillä tuntui pelaavan yhteen todella hyvin. Minä vain nojasin tuolissa taaksepäin ja nautin - ja nauroin.

Sanna Majuri, Antti Timonen ja Petrus Kähkönen

 Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola

Kyllä minä etukäteen paljon tältä odotinkin kaiken hehkutuksen keskellä, mutta en joutunut pettymään! Turhaa ei siis se kaikki ylistys ole ollut.

_______________________

Michael Kunze - Jim Steinman
Script & Lyrics by Michael Kunze, Music by JIM Steinman  
Vocal and Dance Arrangements Michael Reed, Orchestrations Steve Margoshes 
  
Rooleissa Mikko Vihma, Raili Raitala, Jonas Saari, Anna Victoria Eriksson, Petrus Kähkönen, Antti Timonen, 

Tuukka Leppänen, Vuokko Hovatta, Leenamari Unho, Sanna Majuri, Laura Alajääski, Kari Mattila, 

Risto Kaskilahti, Miiko Toiviainen, Sofia Hilli, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Ilkka Kokkonen, Kai Lähdesmäki,

Hanna Mönkäre, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Peter Pihlström, Tuukka Raitala, 

Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel 
  
Suomennos Marika Hakola, Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen 
Kapellimestari Eeva Kontu, Lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs 
Puvut Elina Kolehmainen, Valosuunnittelu William Iles 
Äänisuunnittelu Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen
Naamiointi ja kampaukset Jutta Kainulainen, Henri Karjalainen, Anu
Laaksonen, Milja Mensonen, Jaana Nykänen