21.10.2016

Louise Penny - Kylmän kosketus


"Jos CC de Poitiers olisi tiennyt, että hänet murhattaisiin,
hän olisi saattanut ostaa puolisolleen Richardille joululahjan."
kirjan alku

Olin etukäteen autuaan tietämätön, että Kylmän kosketus on Ylikomisario Armand Gamache -sarjan toinen osa ja paljastuuhan tässä jotain ensimmäisestä osasta, joten jos haaveilee sen (Naivistin kuolema) lukevansa, ei Kylmän kosketuksesta kannata aloittaa. Louise Pennyn kirjoja suositeltiin jossain sivustolla Flavia-faneille ja sitä kautta päätyi lukulistalle.

Three Pinesin kylän asukkaat ovat valmistelleet joulua lämpimin mielin, ja tapaninpäivänä he kokoontuvat järven jäälle perinteiseen curling-otteluun. Kesken kuumimman kivien heiton tapahtuu murha. Kukaan kyläläisistä ei sure kuollutta CC de Poitiersia, kopeaa suunnittelu- ja sisustusgurua, joka halusi tehdä paljon rahaa uudella kirjallaan. Hän oli vastikään muuttanut kylän synkimpään taloon miehensä ja tyttärensä kanssa ja tuonut alueelle jotain epämiellyttävää. Kun ylikomisario Armand Gamache aloittaa tutkimuksensa, selviää, että uhri on tapettu lähes mahdottomalla tavalla. Lisäksi kukaan kyläläisistä ei tunnu nähneen yhtään mitään. Gamachen mieleen hiipii väkisinkin synkeä epäilys. Olisiko hurmaava, rauhallinen kylä liittoutunut yhteen ja surmannut de Poitiersin yksissä tuumin? Takakansi

Kyläläiset ovat hahmoina kiehtovia ja he muodostuivat välittömästi mieleen hyvin elävinä. Pidin leppoisasta ylikomisario Armand Gamachesta, joka yrittää selvittää CC:n, keskellä ihmisjoukkoa tapahtunutta, murhaa ja yrittää päästä selville kyläläisten monimutkaisista suhteista toisiinsa. Muita kiinostavia tuttavuuksia oli Ruth: häijynpuoleinen ja epäsiisti runoilija ja kuvataitelija Carol, joka myös tuntui jokseenkin syvälliseltä hahmolta.

Parasta kuitenkin oli itse kylä: Quebecissä sijaitseva täydellinen pikkukylä Three Pines, joka on kylmä ja luminen ja josta harvoin vapautuu myyntiin asuntoja. Louise Penny kirjoittaa hienoa, kuplivaa tekstiä, todellinen kirjoittamisen riemuvoitto. Jatkuvasti tapahtuu ja lukijaa johdatetaan jonnekin suuntaan ja sitten toiseen. Täydellinen kirja jouluksi dekkareiden ystäville. Jos siis olet miettimässä joululukemisia, pistä tämä muistiin. Minulla joulunodotus alkoi tänä vuonna virallisesti tästä kirjasta ja ei kun kausivaloja laittamaan!
_______

Louise Penny - Kylmän kosketus
(Dead Cold, 2006)
Wsoy, 2009
Omasta hyllystä
Tähtiä:

2 kommenttia:

  1. Tässäpä tuli minulle aivan tuntematon dekkarinimi - kiitos vinkistä, tätähän pitää kokeilla. :) Minä en kyllä tuota joulua vielä odottele... kauhistuin viikolla, kun huomasin lähikaupan hyllyille ilmestyneet joulukoristeet ja suklaavuoret. Aikaisessa ollaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin hyväntuulista ja mukavaa luettavaa, että voin kyllä suositella. Eihän sitä ole kuin kaksi kuukautta jouluun, pitää aloittaa fiilistelyt ajoissa, kun se on aina niin nopeasti ohi;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...