14.10.2016

Andrew Michael Hurley - Hylätty ranta


Syksy oli tosiaan saanut hurjan lopun.
kirjan alku

Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta palkittiin Britanniassa viime vuonna parhaana esikoisromaanina ja juoni lupaili sen verran kummallista ja hämärää menoa, että minä kiinnostuin. Kirjasta on saatavilla jopa kaksi eri kansivaihtoehtoa (hauska idea!) ja kirjastosta minulle valikoitui valkoinen. Ehkä hyvä, että kannet ovat vähän valoisammat kuin sisältö.

Loney on kavala, jumalanhylkäämä rantakaistale Luoteis-Englannissa. Teini-ikäinen Tonto ja hänen mykkä veljensä Hanny viettävät rannan ränsistyneessä rinnetalossa perinteistä pääsiäisretriittiä. Katolilaisen perheen äiti uskoo, että paikallisen kappelin pyhä vesi vielä parantaa hänen poikansa. Odotettua ihmettä ei kuulu, mutta riittejä ja uskomuksia vaalivassa kyläyhteisössä tapahtuu outoja. Kylänmiehen sokea äiti saa näkönsä yllättäen takaisin, ja vaikka kevät on vasta aluillaan, rinnetalon omenapuut kantavat satoa. Samaan aikaan Hanny ja Tonto todistavat, kuinka viimeisillään raskaana olevaa teinityttöä kuljetetaan laskuveden aikaan pahamaineiselle Coldbarrown saarelle. -- Takakansi

"Loneyta ei voinut oikeasti tuntea. Se muuttui jokaisen vuoroveden tullessa ja mennessä, ja joskus matalin luode paljasti niiden luita, jotka olivat kuvitelleet osaavansa lukea rantaa niin hyvin, että säästyisivät sen kavalilta virtauksilta. Kukaan, joka oli perillä Loneysta, ei mennyt lähellekään rantaa. Ei kukaan muu kuin me."


Jätin viimeiset lauseet ylidramaattisesta takakannesta kirjoittamatta, sillä minulle kirjan järisyttävyys ei tullut niinkään tapahtumista vaan tunnelmasta ja siitä kaikesta mitä jätetään sanomatta. Uskonto on voimakkaasti läsnä teoksessa ja sen ympärillä pyörii paljon asioita kuten Äikän vankka halu parantaa mykkä poikansa. Hurley saa Loneyn vaikuttamaan synkältä ja ahdistavalta paikalta, josta lähinnä toivoisi joukon lähtevän pois. Aikuisten keskittyessä uskonnollisuuksiin pojat touhuavat ulkona tutkimusmatkaillen.

Mielenkiintoisen säväyksen joukkoon tuo seurueen uusin jäsen Isä Bernard, joka on ankaran Isä Wilfredin tilalle tullut uusi pastori, jota varsinkin Äikkä neuvoo ahkerasti tekemään asiat täysin samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Lempeällä Isä Bernardilla on isot saappaat täytettävänä ainakin Äikän silmissä. Rituaaleja on noudatettava tarkkaan. Katolilaisuuden, uskon ja sen suuntaisten asioiden lisäksi kirjan teemaksi nousee vähintään yhtä voimakkaasti tarina ihmisistä ja yhteisöstä. Hylätyn rannan loppu jätti kysymysmerkkejä ja hiukan epämääräisen olon, pieni lisäselvennys ei olisi haitannut. Tämän hienovaraisen goottilaisen kauhun siivittämänä nappaan pisteet Hämärän jälkeen- ja Halloween-haasteeseen.
_______

Andrew Michael Hurley - Hylätty ranta
(The Loney, 2014)
Wsoy, 2016
Kirjastosta
Hämärän jälkeen-haaste
Halloween-haaste
Tähtiä: ½



4 kommenttia:

  1. Tämä on ollut jo jonkun aikaa lukulistalla ja nyt kun tämän luin niin kiinnostuin vielä enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos kiinnostuit:) Itse tykästyin varsinkin kun tiesin mitä odottaa: ei mitään kauhua, mutta jännittävä pohjavire.

      Poista
  2. Minä pidin tätä hyvin kiehtovana. Tarina jäi mukavasti kutkuttamaan mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä kirja, mutta jäi kutkuttamaan auki jääneet asiat liiankin ärsyttävästi :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...