"Turistien täyttämät kopperot etenivät tasaisesti kuin
avaruusalukset pitkällä, leveällä etelään johtavalla tiellä."
avaruusalukset pitkällä, leveällä etelään johtavalla tiellä."
kirjan alku
Tim Krabbén Jäljettömiin on rakkaustarina ja tutkielma pahuudesta. Se on hyvin intensiivinen pläjäys, mutta lyhyelläkin sivumäärällä kirjailija on onnistunut luomaan käsinkosketeltavan ja piinaavan tunnelman. Pahuus lymyää jossain sivujen välissä ja iskee varoittamatta.
Yö oli kirkas, selkeä - ja loputon. Saskia oli jossakin.
Nyt kului vihoviimeinen minuutti, jonka aikana voisi vielä tapahtua jotain normaalia. Rex nousi ja huusi: "Saskia! Saskia!" Mitään ei tapahtunut paitsi että hänen äänensä kaiku sammui ja moottoritien ikuinen kohina jatkui. Takakansi
Rex ja hänen tyttöystävänsä Saskia tekevät matkaa autolla. He pysähtyvät huoltoasemalle. Saskia käy sisällä, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulu mitään. Hän katoaa jäljettömiin. Rex ei voi ymmärtää tapahtunutta ja yrittää kaikkensa löytääkseen Saskian. Tuloksetta. Jäljelle jää vain raastava epätietoisuus tapahtuneesta.
Jäljettömiin on pieni suuri kirja. Kenties kokonsa puolesta loistavaa matkalukemista, mutta sisältönsä puolesta ei mikään road trip -kirja. Huoltoasemia ainakin kannattaisi välttää, sillä koskaan ei voi tietää mitä hiippareita siellä liikkuu ;). Onnellisen parin yhteinen matka muuttuu toisen epätoivoksi. Krabbé ei liikaa selittele lukijalle - hän ei oikeastaan selittele mitään. Tarina puhuu puolestaan ja asiat selviää vasta sivuja hotkimalla, jos ovat selvitäkseen.
Nyt kului vihoviimeinen minuutti, jonka aikana voisi vielä tapahtua jotain normaalia. Rex nousi ja huusi: "Saskia! Saskia!" Mitään ei tapahtunut paitsi että hänen äänensä kaiku sammui ja moottoritien ikuinen kohina jatkui. Takakansi
Rex ja hänen tyttöystävänsä Saskia tekevät matkaa autolla. He pysähtyvät huoltoasemalle. Saskia käy sisällä, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulu mitään. Hän katoaa jäljettömiin. Rex ei voi ymmärtää tapahtunutta ja yrittää kaikkensa löytääkseen Saskian. Tuloksetta. Jäljelle jää vain raastava epätietoisuus tapahtuneesta.
Jäljettömiin on pieni suuri kirja. Kenties kokonsa puolesta loistavaa matkalukemista, mutta sisältönsä puolesta ei mikään road trip -kirja. Huoltoasemia ainakin kannattaisi välttää, sillä koskaan ei voi tietää mitä hiippareita siellä liikkuu ;). Onnellisen parin yhteinen matka muuttuu toisen epätoivoksi. Krabbé ei liikaa selittele lukijalle - hän ei oikeastaan selittele mitään. Tarina puhuu puolestaan ja asiat selviää vasta sivuja hotkimalla, jos ovat selvitäkseen.
"Silloin
Rex painoi poskensa ikkunan ulointa nurkkaa vasten ja ajatteli: "Nyt
näen hänet vielä. Ja nytkin. Ja vielä nytkin!" Mutta niin kovasti kuin
hän sitä ajattelikin, se ei pysäyttänyt Saskiaa, ja hänen vielä
ajatellessa viimeistä kertaa nyt Saskia katosi.
Kertojanäkökulmat vaihtelevat Rexin ja syyllisen välillä. Oli oikeastaan karmivaa pujahtaa sairaaseen mieleen ja joutua lukemaan eteenpäin tietäen, että tässä ei olla menossa mitään hyvää kohti. Psykologisen jännityksen parissa sai varpaat kippurassa ahdistua. Kirjasta sai myös kylmiä väreitä, varsinkin lopussa. Jäljettömiin on
vähäeleinen ja jopa kylmäntoteava ja juuri siksi niin puistattava ja jo
alusta alkaen pahaenteinen. Tämä kirja on tarkoitettu heille, jotka kaipaavat jotain muuta kuin ihan
perinteistä dekkaria. Toivon todella että muutkin löytävät tämän ääreen!
_______
Tim Krabbé - Jäljettömiin
(Het gouden ei, 1984)
Like, 2003
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½
Tähtiä: ★★★★½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti