Tom Perrotta - The Leftovers

Laurie Garvey had'n been raised to believe in the Rapture.

kirjan alku

Maapallolta katoaa yhtäkkiä miljoonia ihmisiä. Hetki sitten vieressä istunut on seuraavalla vilkaisulla kadonnut. Kokonainen perhe on hävinnyt aamiaispöydästä äitiä lukuunottamatta. Seuraksi jää vain luonnoton hiljaisuus. Kukaan ei tiedä miksi ihmiset katosivat, mutta monet epäilevät uskonnollista syytä. Kristityt on otettu taivaaseen ennen maailmanloppua. Ilmaan hävinneiden joukossa oli kuitenkin mm. ateisteja ja todella uskovaisia jäi maanpäälle.

Tom Perrotta on leikitellyt ajatuksella mitä tapahtuisi kaiken tämän jälkeen. Miten ihmiset suhtautuvat katoamisiin ja miten elämää jatkuu. Ja ennen kaikkea: miksi heidät jätettiin jälkeen? Ajatus seuraa taustalla läpi koko kirjan.

On mennyt kolme vuotta katoamisista, Mapletonin uuden pormestarin Kevin Garveyn perhe säästyi kokonaisuudessaan maapallolla, mutta vain hajotakseen erilleen. Vaimo Laurie on liittynyt lahkoon, jossa vannotaan hiljaisuuden vala. He stalkkaavat ihmisiä pareittain tulemalla näiden eteen ja tyynesti tuijottavat silmiin, eivät puhua putkahda. Tämä on muistutuksena siitä että Jumala katsoo meitä joka hetki. Toinen heidän uskonsa julistuksen merkki on julkisilla paikoilla tupakoiminen.

Heidän poikansa Tom jätti koulun kesken liittyäkseen profeetta Pyhä Waynen opetuslapseksi. Ainoastaan tytär Jill jäi isänsä kanssa kotiin, mutta hänkin on muuttunut kiltistä, hyvien arvosanojen opiskelijatytöstä aivan toisenlaiseksi. Saman katon alle muuttaa väliaikaisesti Jillin ystävä Aimee.

Osa kaupunkilaisista jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta toiset eivät ole vieläkään päässeet asian yli. Nora menetti koko perheensä tuona kamalana päivänä ja katselee lohdutukseksi lapsensa lempiohjelmaa Paavo Pesusientä. Kevinin avulla hän jotenkin pystyy jatkamaan eteenpäin. The Leftovers on kirja rakkaudesta, menetystä ja suhteista. Kirjan pohjalta on myös tehty samanniminen tv-sarja.

_______

★★★★½
Tom Perrotta - The Leftovers

2011
Paperilta ruutuun -lukuhaaste

Omasta hyllystä

Karin Fossum - Mustat sekunnit

"Päivät kuluivat niin hitaasti."

kirjan alku

Dekkarinälkään nappasin Martin Beck -palkintolistalta vuoden 2002 voittajan eli Karin Fossumin Mustat sekunnit, josta pelkkien kansien perusteella olisin pysynyt kaukana. Se on kuudes Konrad Sejer -sarjan romaani ja aikaisemmin olen lukenut siitä Piru valoa kantaa, joka muistikuvieni mukaan oli synkkä ja hidas sekin.

Helga Jonerin yhdeksänvuotaan tyttären piti vain mennä kioskille ostamaan uusinta hevoslehteä ja purukumia. Lähdöstä kuluu minuutteja, tunteja, mutta tyttöä ei kuulu takaisin. Konrad Sejer aloittaa etsinnät, joissa kiveäkään ei jätetä kääntämättä, mutta tuloksetta: Ida on kadonnut jäljettömiin. Toivo tytön löytymisestä elossa heikkenee joka hetki. Katoamiselle ei ole järjellistä syytä, eikä murhalle motiivia. Vain synkkä aavistus. Takakansi

Iltalukemiseksi tämä oli liian ahdistava ja toivottoman oloinen kirja, etten nukkumaan halunnut mennä niin synkissä tunnelmissa. Dekkariksi kirja on tylsänpuoleinen, loputtomilta näyttävien kuulustelujen takia jännitys laski olemattomiin ja toivoin, että edes loppu olisi yllätys ja pelastaisi kirjan. Välissä on lukuja, joissa kerrotaan asukkaista tarkemmin ja näitä olisi voinut olla enemmän. Suunnilleen puolivälissä Fossum harhauttaa melkein taitavasti, mutta tiesinhän minä, ettei kaikki niin yksinkertaista ole ja osasin jopa arvata aika oikein tapahtumien kulun. Aivoni olisivat kaivanneet paljon monimutkaisemman jutun ratkottavaksi.

"Hän itse nousisi ja huutaisi. Niin, että ikkunat helisisivät, että kaikkien olisi pakko kuulla, että koko maailma seisahtuisi ikuisesta liikkeestään. Kaikki kadulla kulkevat ihmiset kuuntelisivat ja ihmettelisivät. He tuntisivat saman vapinan jaloissaan, he tietäisivät kaiken olevan lopussa. Mutta sekunnit kuluivat, eikä Andersia näkynyt. Olohuoneesta kuului jatkuvasti hiljaista muminaa. He eivät siis ole löytäneet häntä, eivät kuolleena eivätkä elävänä, Helga ajatteli. Toivo oli niin hauras. Hän puristi sormillaan peittoa vangitakseen toivon ja saadakseen sen säilymään."

Dekkarin sijaan Mustia sekunteja voisi enemmin ajatella surutyön psykologisena pohdintana, johon oman lisäsäväyksen tuo Sejerin vanha ja raihnainen koira. Ihmiset käsittelevät Idan katoamista kukin omalla tavallaan.

Fossumilta kaksi dekkaria luettuani voin sanoa, että hänen kirjojensa maailma on tummansävyinen ja rusentava. Mustissa sekunneissa eli ollut väkivaltaa nimeksikään, mutta painostavuutta kyllä. Luulen, että jossain vaiheessa luen vielä Evan katseen ja sitten saa Fossumit puolestani jäädä.

_______

★★½
Karin Fossum - Mustat sekunnit

(Svarte sekunder, 2002)

Like, 2004

Kirjastosta

Gillian Flynn - Kiltti tyttö + elokuva

"Kun ajattelen vaimoani, ajattelen aina hänen päätään."

kirjan alku

Vuosi sitten luin Gillian Flynnin Teräviä esineitä ja järkytyin. Se oli aivan liian hurja makuuni - vaikka hurja hassu lukija olenkin. Haha. Kiltti tyttö ei muiden blogipostausten perustella vaikuttanut aivan yhtä sairaalta, joten halusin antaa kirjailijalle uuden mahdollisuuden. Hänellä kun kuitenkin on omalaatuinen ääni. Ilokseni ilmoitan, että pidän Kiltistä tytöstä paljon enemmän kuin Terävistä esineistä. Halleluja!

Jokaisella tarinalla on kaksi puolta

Nick Dunnen kaunis Amy-vaimo on kadonnut parin viisivuotishääpäivänä. Katoamiseen epäilyttävän tyynesti suhtautuva Nick jää kiinni valheesta toisensa jälkeen. Amyn ystävät kertovat tämän pelänneen yhä arvaamattomammaksi muuttunutta aviomiestään. Poliisi löytää Nickin tietokoneelta erikoisia hakutuloksia. Ja kuka muu ellei Nick olisi pessyt verijäljet keittiön lattialta? Välttääkseen vankilan Nickillä on vain yksi vaihtoehto. Hänen on löydettävä Amy. Mieluiten elävänä, jos ei muuten, niin kuolleena. Mutta missä Amy on? Takakansi

Heti alkuun käy ilmi, ettei parin tarinat mene aivan yksiin. Toinen esimerkiksi muistaa päivän onnellisena ja toinen riitaisana. Kertojaääninä heihin ei voi luottaa yhtään. Mutta kumpi puhuu totta? Vai puhuuko kumpikaan? Myötätunnonkin kohde vaihteli sen mukaan mitä asioita toisesta paljastui. Aikatasoilla liikutaan nykyhetkessä ja menneisyydessä, jossa valotetaan vähitellen pariskunnan tutustumista ja yhteistä elämää aina Amyn katoamiseen asti, jolloin lukijalla on jo hyvin selkeä kuva tapahtuneesta. Yllätykset eivät kuitenkaan edes siihen lopu, vaan aina viimeiseen pisteeseen saakka Flynn vetelee lukijaa naruista ihan miten lystää.

Onhan tämäkin romaani Terävien esineiden tapaan sairas. Henkilöitä ei voi kutsua miellyttäviksi, eikä heidän ajatusmaailmaansa voi edes yrittää ymmärtää. Keskustelua herättänyt loppu oli kyllä vähän arveluttava, mutta ei se lukukokemustani latistanut sen suuremmin.

Gone Girl -elokuva 
Käsikirjoituksen elokuvaan on tehnyt itse Gillian Flynn ja ihaltavan tarkkaan elokuva seuraa kirjan tapahtumia. Tietenkin jotkut asiat korostuvat enemmän kuten median rooli. Sen vaikutuksesta ihmiset muokkaavat omat mielipiteensä ja huonosta leimasta on vaikea päästä irti. Nickin palkkaaman asianajajan suurin tehtävä tuntuukin olevan muuttaa median välityksellä Nickin imago pois vaimontappajasta ja voittaa ihmiset puolelleen.

Trilleri etenee kiihtyvään tahtiin ja jännitys pysyy yllä alusta loppuun asti, vaikka kirjan lukeneena tiesin miten asiat etenevät. Suhtauduin epäillen Ben Affleckiin, sillä minulle hän on enemmänkin tuttu komedioista, vaikka miehen elokuvaura onkin aika mittava. Luulot osoittautuivat vääriksi, sillä hänenlaistansa miestä Nickin rooli tarvitsi. Elokuvassa Nick ei näyttänyt aivan niin pahikselta, hän oli inhimillisempi. Rosamund Pike taas on aivan huikea Amyna ja hänen roolinsa korostui paljon enemmän kirjaan verrattuna. Romaanissa molemmat olivat esillä suunnilleen saman verran.

Hieno elokuva, joka onnistuu varmasti ainakin jossain vaiheessa huijaamaan katsojaa ja juoni on huolella rakennettu, iso, koukeroinen kokonaisuus.

_______

Gillian Flynn - Kiltti tyttö

(Gone Girl, 2012)

WSOY, 2013
Kannen kuva: Bernard Ott / Gallery Stock 

Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat -haaste
Tähtiä: ★★★★

Gone Girl

Rikos / Draama / Mysteeri, 2014
Ohjaus: David Fincher
Näyttelijät: Ben Affleck, Rosamund Pike

Tähtiä: ★★★½

Muita postauksiani:
Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Tim Krabbé - Jäljettömiin (Dekkariviikko)

"Turistien täyttämät kopperot etenivät tasaisesti kuin 
avaruusalukset pitkällä, leveällä etelään johtavalla tiellä."

kirjan alku

Tim Krabbén Jäljettömiin on rakkaustarina ja tutkielma pahuudesta. Se on hyvin intensiivinen pläjäys, mutta lyhyelläkin sivumäärällä kirjailija on onnistunut luomaan käsinkosketeltavan ja piinaavan tunnelman. Pahuus lymyää jossain sivujen välissä ja iskee varoittamatta.

Yö oli kirkas, selkeä - ja loputon. Saskia oli jossakin.
Nyt kului vihoviimeinen minuutti, jonka aikana voisi vielä tapahtua jotain normaalia. Rex nousi ja huusi: "Saskia! Saskia!" Mitään ei tapahtunut paitsi että hänen äänensä kaiku sammui ja moottoritien ikuinen kohina jatkui. Takakansi

Rex ja hänen tyttöystävänsä Saskia tekevät matkaa autolla. He pysähtyvät huoltoasemalle. Saskia käy sisällä, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulu mitään. Hän katoaa jäljettömiin. Rex ei voi ymmärtää tapahtunutta ja yrittää kaikkensa löytääkseen Saskian. Tuloksetta. Jäljelle jää vain raastava epätietoisuus tapahtuneesta.

Jäljettömiin on pieni suuri kirja. Kenties kokonsa puolesta loistavaa matkalukemista, mutta sisältönsä puolesta ei mikään road trip -kirja. Huoltoasemia ainakin kannattaisi välttää, sillä koskaan ei voi tietää mitä hiippareita siellä liikkuu ;). Onnellisen parin yhteinen matka muuttuu toisen epätoivoksi. Krabbé ei liikaa selittele lukijalle - hän ei oikeastaan selittele mitään. Tarina puhuu puolestaan ja asiat selviää vasta sivuja hotkimalla, jos ovat selvitäkseen.

"Silloin Rex painoi poskensa ikkunan ulointa nurkkaa vasten ja ajatteli: "Nyt näen hänet vielä. Ja nytkin. Ja vielä nytkin!" Mutta niin kovasti kuin hän sitä ajattelikin, se ei pysäyttänyt Saskiaa, ja hänen vielä ajatellessa viimeistä kertaa nyt Saskia katosi. 

Kertojanäkökulmat vaihtelevat Rexin ja syyllisen välillä. Oli oikeastaan karmivaa pujahtaa sairaaseen mieleen ja joutua lukemaan eteenpäin tietäen, että tässä ei olla menossa mitään hyvää kohti. Psykologisen jännityksen parissa sai varpaat kippurassa ahdistua. Kirjasta sai myös kylmiä väreitä, varsinkin lopussa. Jäljettömiin on vähäeleinen ja jopa kylmäntoteava ja juuri siksi niin puistattava ja jo alusta alkaen pahaenteinen. Tämä kirja on tarkoitettu heille, jotka kaipaavat jotain muuta kuin ihan perinteistä dekkaria. Toivon todella että muutkin löytävät tämän ääreen!

_______

Tim Krabbé - Jäljettömiin

(Het gouden ei, 1984)

Like, 2003

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½