Clive Barker - Veren kirjat osa 1

Veren kirjat osa 1 - Clive Barker

(Book of Blood vol. 1, 1984)

Kustannus Oy Jalava, 1991
Päällys: Jari Rasi

Kirjastosta lainattu

"Kuolleilla on valtatiensä."

kirjan ensimmäinen lause

Barkerin kauhunovellikokoelma Veren kirjat (1-6) oli suuri menestys aikoinaan ja jos Wikipediaan on luottaminen, niin itse Stephen King vauhditti suosiota Yhdysvalloissa. Veren kirjat sai myöskin British Fantacy Awardin vuonna 1985 ja nykyään Barker on maailmankuulu modernin kauhun mestari. Nyt sitä mentiin mukavuusalueen ulkopuolelle niin että rytisi! Ja taisi pari luutakin katketa samalla. Nämä kertomukset olivat niin kaukana omasta mausta ja sietokykyä testattiin jatkuvasti. Muuten en olisi selvinnyt, mutta tarinat olivat lyhyitä. Ja sitäkin hirveempiä. Hyi että.


EI HEIKKOHERMOISILLE!

Kirja sisältää viisi novellia ja johdannon. Johdannossa selviää Veren kirjojen synty: Kuolleet tallentavat tarinansa pojan paljaalle iholle raapien sen verille sormillaan. Koko poika on tyylikkään kursiivin tekstin peitossa. "Poika on Veren kirja". Nämä seuraavat tarinat on sitten ikään kuin luettavissa pojan iholta.

Keskiyön lihajuna on kuvottava kertomus New Yorkin metrossa, jossa salaperäinen teurastaja tappaa yöjunan matkustajia. Uhrit on riisuttu, ajeltu kauttaaltaan, vuodatettu kuiviin ja ripustettu roikkumaan. Toisinaan teurastajalle on tullut kiire ja uhrit löytyvät paljon kuvottavammassa kunnossa. Heittämällä ällöttävin tarina koko kirjassa.

Supatus ja Jack antaa pienen hengähdystauon oksennuksen partaalla olevalle lukijalle. Siinä demoni yrittää saada Jackin kaikin keinoin hulluuden partaalle, noudatten kuitenkin demonien sääntöjä. Tätä voisi melkein kuvailla hauskaksi, eikä tämän lukeminen aiheuttanut läheskään mitään kakomisreaktiota. Tarinan vitsikkään käänteet karkottivat kauhun kokonaan.

Sianveren blues jatkaa kerrassaan luotaantyöntää meininkiä. Koulukotiin tullut uusi työntekijä pääsee tutustumaan nuoria poikia pelon vallassa pitävään ihmisyöjäemakkoon. Siis ihan totta. Sairasta touhua.

Seksiä, kuolemaa ja tähtien loistetta on tarina haudasta nousevista näyttelijöistä, jotka valtaavat teatterin viimeistä kertaa. Ei mitään verilöylyjä. Vain kuoleman mätäisiä suudelmia ja jopa oikeasti tarinantuntuinen.

Kukkuloilla kaupungit alkaa yllättävän pitkäveteisesti kahden homon yhteiselämästä. Automatkalla he päätyvät todistamaan kahden kaupungin välisen taistelun lopputulosta. Enempää ei voi edes selittää. Sen verran mielikuvitukselliseksi juttu meni.


Puistattaa vieläkin. En millään olisi tarinoiden ääreen halunnut palata, mutta täytyi tämä bloggaus saada tehtyä. Siitä johtuu nuo erittäin niukat novellien kuvaukset, todellakaan en niitä lähden sen syvemmin pohtimaan. Pois silmistä, pois mielestä! Ja mitä pikemmin sen parempi.

Novellit eivät olleet muuta kuin täyttä teurastusta heiveröisten tarinan alkujen varjossa. En arvosta. Shokeeraavia ja oksettavia kohtauksia ja yksityiskohtaisia kuvauksia. Kuka tämmöistä oikeesti kirjoittaa. Tai lukee (paitsi minä näköjään). Siis ihan mielellään. Ja tykkää vielä. Puistattavaa. Seuraavat viisi osaa saavat pysyä kirjaston hyllyssä pölyttymässä, enkä niihin koske vaikka ne olisivat maailman viimeiset kirjat. Piste.

Jos kauhua joskus vielä haluan (uskaltaudun) lukemaan, niin jatkan ihan suosiolla Edgar Allan Poen tai Stephen Kingin seurassa. Se on vissi se. Suttuiset/järkyttävät kannet kertoo jo melkein kaiken sisällöstä ja jos tämä ei Halloween -lukuhaasteeseen sovi, niin ei sitten mikään!

Tähtiä: ★

Audrey Niffenegger - Hänen varjonsa tarina

Hänen varjonsa tarina - Audrey Niffenegger

(Her Fearful Symmetry, 2009)

Gummerus, 2011
Kannen kuva: Chris Frazer Smith

Omasta hyllystä

"Elspeth kuoli sillä välin kun Robert seisoi juoma-automaatin 
edessä ja odotti, että tee lorisi pieneen paperimukiin."

kirjan ensimmäinen lause

Aikamatkustajan vaimo teki vaikutuksen ja Halloween -lukuhaasteen aikaan tuli sopiva hetki jatkaa kirjailijan teosten parissa ja lukea kummituksista.

Parikymppiset kaksoset Julia ja Valentina ovat perineet äitinsä kaksoissisaren Elspethin asunnon Lontoon Highgaten hautausmaan läheltä. Tädistä he eivät ole kuulleet koskaan aikaisemmin, sillä siltä osin heidän äitinsä on tiukasti vaiennut asiasta. Amerikassa asuvat tytöt jättävät vanhempansa ja suuntaavat kohti Englantia. Vapauden huumassa he valtaavat tädin asunnon, vaikka kalustettu ja tavaraa täynnä oleva uusi koti kertoo sen olleen jonkun muu asunto.

Tytöt ovat tehneet aina kaiken yhdessä, mutta "hiirulainen" Valentina pyrkii irti konrtolloivasta siskostaan, jonka tahdon mukaan asiat on aikaisemmin aina tehty Valentinan pistämättä sen kummemmin kampoihin. Uusi paikanmuutos valaa pikku hiljaa häneen itseluottamusta ja ihastuminen alakerrassa asuvaan tätivainajan miesystävään, Robertiin, saa Julian mustasukkaiseksi. Hän ei kuitenkaan jää murjottamaan, vaan tutustuu yläkerrassa asuvaan pakko-oireista kärsivään Martiniin, jota hän ryhtyy auttamaan. Kaksoset huomaavat aikanaan, etteivät asukaan aivan keskenään talossa, vaan taloon vangiksi jäänyt Elspethin haamu seuraa tiiviisti heidän tekemisiään ja yrittää epätoivoisesti saada kontaktin heihin.

Hänen varjonsa tarina alkoi erittäin lupaavasti, mutta jossain vaiheessa vauhti hiipui ja lukutahti hidastui. Loppu kuitenkin onnistui jättämään hyvän kuvan kirjasta ja melkeinpä unohdin aikaisemman turhautumiseni. Tarkkaan vaietut salaisuudet paljastuvat ja ne ovatkin yllättäviä. Kaiken kaikkiaan kirja onnistui yllättämään ja olemaan erilainen kuin muut ennen lukemani kirjat - tai sitten en kummituksiin ole näköjään tarpeeksi tutustunut kirjoissa. Erilaisen kirjasta teki mielenkiintoinen perehdytys kummituksiin: kuinka ne eivät alussa osaa kaikkea: tavaroiden pienikin liikuttaminen on vaikeaa ja kovan harjoittelemisen takana; vain joidenkin ihmisten on mahdollista nähdä ylipäätään kummitukset, mutta heidän kylmän kosketuksen kaikki tuntee.

Kaksoset, Robert ja Elspeth muodostivat kiinnostavimmat hahmot, mutta yläkerran Martin ei niinkään. Häntä yksinään onneksi oli hieman vähemmän kuin muita. Aavistuksen verran tarina seisoi paikallaan, joten tiivistäminen olisi ollut erittäin tarpeellinen. Tunnelmankuvaamisen Niffenegger hallitsee, mutta ei Hänen varjonsa tarinasta muodostunutkaan Aikamatkustajan vaimoa parempaa lukukokemusta, vaikka alussa siitä olinkin vakuuttunut.

Hautausmaa on Hänen varjonsa tarinassa isossa osassa, sillä mikä olisi sen sopivampi ympäristö kummitustarinalle. Kaksoset siis asuvat portin avauksen päässä hautausmaasta ja Robert tekee siitä väitöskirjaa ja järjestää samalla opastettuja kierroksia. Netistä kuvia katselemalla paikka näyttää erittäin kiehtovalta ja mystiseltä (todella hienoja kuvia löydät täältä). Luonto on ottanut vallan paikasta ja juuret ovat kietoutuneet hautakivien ympärille. Vierailtavien paikkojen listalle menee!

En voi sanoa, että pelkkien kansien perusteella kirjaan olisin tarttunut, sillä se ei kovin laadukkaalta näytä. Aika tyhjänpäiväinen ja mitäänsanomaton, vaikka itse tytöt ovatkin onnistuneita kuvassa. Olisin kuitenkin toivonut jotain enemmän, mikä enemmän viittaisi kirjan mystiseen sisältöön.

Tähtiä: ★★★½

Cyril Pedrosa - Ekoloogiset

Ekoloogiset - Cyril Pedrosa

(Autobio, Autobio 2, 2008-09)

WSOY, 2011
Taitto: Kirjasorvi/Antti Hulkkonen

Kirjastosta lainattu

sarjakuvan ensimmäinen ruutu

Ekoloogiset on valikoima Cyril Pedrosan kahdesta omaelämäkerrallisesta albumista, jossa nimensä mukaisesti yritetään elää ekologisesti. Paino sanalla yritetään. Ei ole kuitenkaan helppo olla hyvä ihminen välinpitämättömässä maailmassa. Maailmanpaino harteillaan Pedrosan perhe joutuu jatkuvasti pienten valintojen eteen, jotka vaikuttavat koko planeetan tulevaisuuteen. "Reilun kaupan tavara, maallemuuttohaaveet ja käsiin hajoavat luomupuuvillakassit ovat ekologisesti ajattelevan perheen arkea."

Valinnat eivät tietenkään ole yksinkertaisia vaikka niin voisi ajatella. "Valitako nuhruinen pyykki vai saastuttava tehopesuaine? -- puutarhanhoidossa vaihtoehtoja on vain kaksi: myrkytä tai kitke." Pedrosa osuu monesti niin lähelle todellisuutta. Uskon, että moni tahtoisi valita luomua tai Reilun kaupan tuotteita, mutta se hinta kauhistuttaa. Ja sitten ei ehkä jakseta etsiä sieltä, mistä sitä löytyisi halvempana.

Maailman pelastaminen ei ole helppoa

Torjunta-aine ei taida maistua hyvälle lasten mielestä

Sarjakuvat ovat vain suunnilleen parin sivun mittaisia, eivätkä kaikki avautuneet niin kauhean hyvin minulle, vaikka pidän kovasti miehen piirrosjäljestä. Kolme varjoa kuitenkin kummitteli edelleen mielessäni ja kyseinen teos on asettanut riman niin korkealle, ettei ainakaan Ekoloogiset sitä tavoittanut.

Hauskoja ja yllättäviäkin asioita tapahtuu ekologisuudesta. Ajankohtaista aihetta on käsitelty humoristisesti, mutta samalla se kertoo ihmisille miten voisi ajatella luontoa enemmän paremmillla valinnoillaan. Eri asia on, että pystyykö noita valintoja noudattaamaan ja saman saa Pedrosan perhe tässä albumissa huomata.

Tähtiä: ★★★½

Muita postauksiani:
Kolme varjoa

Charlaine Harris - Verenjanoa Dallasissa

Verenjanoa Dallasissa - Charlaine Harris

(Living Dead in Dallas, 2002)

Gummerus, 2011

Omasta hyllystä

"Andy Bellefleur oli kännissä kuin käki."

kirjan ensimmäinen lause

Sookie Stackhouse -sarjan toinen osa.
Tähän sarjaan ei ollut tarkoitus tarttua vielä pitkiin aikoihin, sillä muistikuva ensimmäisestä osasta ei ollut kauhea hyvä. Halloween -haaste kuitenkin pistettiin pystyyn ja jotenkin Verijanoa Dallasissa sitten kuitenkin päätyi lukupinoon. Hyvä niin.

Alettuaan seurustella vampyyrin kanssa Sookien elämä on muuttunut. Ja se on muuttuva entisestään, kun Sookie löytää työkaverinsa murhattuna autosta työpaikkansa, Merlotte'n baarin, pihalta. Seuraavaksi Sookien kimppuun hyökkää metsässä mainadi, jonka myrkyllisiin haavoihin Sookie olisi kuollut ellei Billin vampyyriystävät olisi tehneet palvelusta ja imeneet myrkyn pois. Heidän johtajansa Eric kuitenkin vaatii vastapalvelusta, jossa Sookien kaltaisen telepaatikon ajatustenlukukykyjä tarvitaan. Sookie siis joutuu etsimään kadonnutta vampyyriä ja jäljet johtavat Dallasiin, Auringon Seurakuntaan, jonka tavoitteena on hävittää vampyyrit maailmasta lopullisesti. Vaikka he vain ihmisiä ovat, Sookien on seuralaisineen oltava varuillaan näiden fanaatikkojen kanssa.

True Blood -tv-sarjaa seurasin pienen aikaan, joten vielä tämän kirjan tapahtumat olivat ihmeen selvänä päässä, vaikka vuosia on jo kulunut. Muistan myös, että ensimmäisestä osasta en pitänyt, mutta jotain tässä välissä on tapahtunut, sillä pidin kirjasta. En rakastunut, mutta viihdyin mainiosti Sookien seurassa. Billistä en pidä televisiossa enkä kirjassa, mutta Eric sen sijaan on erittäin onnistunut hahmo kirjan sivuilla (mutta ei sekään televisiossa). Sopivan röyhkeä, omahyväinen ja karismaattinen - ja minun mielikuvituksessa myös hyvännäköinen. Hih.

Meno on railakasta ja häpeämätöntä ja kyse onkin enemmän viihdekirjallisuudesta. Ei tämä sarja mitään maailmaa mullistava ole, mutta minulle riittää, kun saan aikani kirjan parissa kulumaan hyvin. True Blood -tv-sarjaan en tule palaamaan, mutta näiden kirjojen pariin kyllä.

Tähtiä: ★★★½

Sookie Stackhouse -sarja:

1.       Veren voima

2.       Verenjanoa Dallasissa

3.       Kylmäveristen klubi

4.       Veren imussa

5.       Verta sakeampaa

6.       Veren perintö

7.       Pahan veren valtakunta

8.       Veren sitomat

9.       Pedon veri

10.   Samaa verta

11.   Veren muisti

12.   Veri kielellä

13.   Sydänverellä

 

Alan Bradley - Kuolema ei ole lasten leikkiä

Kuolema ei ole lasten leikkiä - Alan Bradley

(The Weed that Strings the Hangman's Bag, 2010)

Bazar, 2014
Cover illustration and design: Oroberts

Kirjastosta lainattu

"Makasin kuolleena kirkkomaalla."

kirjan ensimmäinen lause

Heti ykkösosan jälkeen riensin Kuolema ei ole lasten liekkiä -dekkarin pariin, jossa liikutaan aiempaa vakavammassa tunnelmassa. Bishop's Laceyn hautausmaan laitamille hajoaa nukketeatterin auto. Sopivaa autonkorjaajaa etsittäessä kirkkoherra saa päähänsä pyytää maankuulua marionettitaiteilijaa Rubert Porsonia järjestämään seurakuntatalolla muutaman näytöksen. Kesken näytöksen nukkemestari tipahtaa lavalle kuolleena ja Flavia ajautuu tähänkin juttuun mukaan.

Rubertin käynti Bishop's Laceyssä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen ja Flavia huomaa, ettei tiedäkään kaikkea kotikylänsä asukkaista nuuskiessaan juttua. Robertin avustajalla (vai onko kyse myös jostain muustakin?) Nialla on ainakin omat salaisuutensa, jotka Flavia saa selvitettyä naisen kyynelistä. Tapaukselle antaa oman sävynsä Inglebyn pariskunnan pojan Robinin todella traaginen kuolema vuosia sitten, josta vanhemmat eivät vieläkään ole toipuneet. Metsässä liikuskeleva Hullu-Meg tuntuu tietävän asiasta jotain enemmän, mutta höpsähtäneen naisen sanoihin ei voi liikaa luottaa. Se onko näillä tapauksilla jotain yhteistä jää Flavian päättelykyvyn varaan.

Bradleyn tarinankuljetus on mainio ja se imaisee välittömästi jälleen mukaansa, sillä ajankulua ei kirjaa lukiessa huomaa. Etenkään kun Flavia ja komisario Hewitt ottavat taas mittaa toisistaan, mutta poliisit vaikuttavat aikaansaamattomilta typeryksiltä nokkelaan Flaviaan verrattuna. Flavialla on myös puolellaan on ulkonäkönsä, sillä pikkutytölle sitä todennäköisemmin alkaa kertoa juttuja kuin poliisille kuulustelussa.

"Oletan että joskus on ollut hetkiä, jolloin olen inhonnut itseäni tällaisten petosten takia, mutta juuri nyt en muistanut sellaista. Loppujen lopuksi minut oli sysännyt näiden tapausten pariin kohtalo, ja kohtalo saisi hitto soikoon myös ottaa syyt niskoilleen."
 
Sekopää, mutta harmiton Hullu-Meg vaikutti aivan samanhenkiseltä kuin Twin Peaksin Log Lady, joka oli erityisen mieluinen huomio näin sarjan fanille ja itse kirja on aiheeltaan samantapainen kuin Agatha Christien Eipä aikaakaan niin voi kauhistus, jossa myöskin selvitetään lapsen kuolemaa. Vaikka Robinin kuolema (varsinkin kuolintapa) luo painostavaa ja raskasta ilmapiiriä kirjaan, Flavian nenäkkäät ja humoristiset puheet nostattavat tunnelmaa, joten voidaan kuitenkin ihan hyvin puhua hyvän mielen kirjasta. Se viihdyttää, naurattaa ja kauhistuttaa.

Oivallinen jatko-osa, sillä nyt pääsi vaihteeksi tutustumaan kunnolla kylän muihin asukkaisiin, kun ensimmäinen kirja keskittyi Buckshawin kartanoon, vaikka ei minulla Flavian kotia mitään vastaan ole. Päinvastoin: odotan pääseväni seikkailemaan sinne lisää jatko-osien parissa. Erittäin osuva nimi kirjalla jälleen ja kansihan nyt on tietysti aivan oma lukunsa suuressa komeudessaan.

Enkä suosittele syömään Flavian tarjoamia makeisia (jossain mielessä säälin hänen siskojaan, kun joutuvat Flavian kemiallisten kokeiden koekaniineina olemaan)!

Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani:
Piiran maku makea


Sopivasti kirjan lukeminen osui Halloween -lukuhaasteen aikaan, sillä niin kuin kansikuva kertoo kirjasta löytyy hautausmaa - ja kissoja.

PS. Ja käykään katsomassa Marikan kokoama linkkilista Rikoksen jäljillä -lukuhaasteen yhteenvedosta! Itse olen kerännyt sieltä muistiin liudan kirjoja, sillä kun dekkarihimo jälleen iskee, niin onpahan mitä lukea.

Philip K. Dick - Palkkionmetsästäjä - Blade Runner

Palkkionmetsästäjä - Blade Runner - Philip K. Dick

(Do Androids Dream of Electric Sheep, 1968)

Kustannus Oy Jalava, 1989
Kansi: Jari Rasi

Kirjastosta lainattu

"Rick Deckardin vuoteen vierellä olevan mielialattimen automaattisesta 
herättimestä johdettu hilpeä pieni sähkövärähdys herätti hänet."

kirjan ensimmäinen lause

Philip K. Dick on arvostettu tieteiskirjailija, jolle myönnettiin Hugo-palkinto vuonna 1983. Palkkionmetsästäjä lienee hänen tunnetuin työnsä, josta on myös tehty elokuva Blade Runner, pääosassa Harrison Ford. Kirjailijan googlettamalla sain myös selville, että elokuva Truman Show (löytyy omasta dvd-hyllystä) perustuu hänen kirjaansa, vaikka siis itse elokuvan crediteissä sitä ei mainita! Pientä nippelitietoa :)

Vuosi on 2021, aika Lopullisen Maailmansodan jälkeen. Sodan seurauksena pöly on saastuttanut suurimman osan planeettojen pinnasta, jolloin suurin osa ihmisestä on lähtenyt siirtolaisiksi Marssiin. Kukaan järkevä ei jää enää Maahan, johon aurinkokaan ei paista. Eläinlajeja on kuollut pölyn takia sukupuuttoon ja niitä löytyy vain luettelosta hulppeisiin hintoihin. Koska hinnat ovat niin korkeita on alettu valmistaa tekoeläimiä, joita saa halvemmalla, mutta jotka näyttävät aidoilta. Kukaan ei toisin halua muiden tietävän omistavansa tekoeläimen ja on suuri loukkaus kysyä toiselta onko hänen eläimensä aito.

Rick Deckard on ammatiltaan palkkionmetsästäjä, joka eliminoi kadonneita androideja, kun ne maapallolle sattuvat karkaamaan siirtokuntaplaneetoista. Jokainen tuhottu yksilö tietää tuhannen dollarin palkkiota ja Rick haluaa enemmän kuin mitään muuta häpeällisen tekolampaansa tilalle aidon - mutta ne maksavat. Osaston johtavan palkkionmetsästäjän saatua laser selkärannan läpi ja siten jouduttua sairaalahoitoon, tulee Rickille kuin tilauksesta tilaisuus kukistaa joukko Maahan tulleita andeja.

Androidit, eli andit, ovat humanoidirobotteja, jotka on valmistettu siirtolaisille palvelijoiksi. Ne ovat niin paljon ihmistenkaltaisia, että niitä on vaikea erottaa ihmisistä ja andit tekevät kaikkensa ettei heitä tunnisteta, koska eivät tietenkään halua tuhoutua. Andien tunnistamiseen on kehitelty empatiatesti. Aikaisemmin Rick ei ole turhia tunteillut työtä tehdessään, mutta jokin on muuttunut, sillä andien tappaminen on alkanut mietityttää häntä. Omantunnon kanssa painiskeleva mies tapaa Rachaelin, johon hän ihastuu, mutta ongelma on siinä, että Rickillä on vaimo - ja Rachael on androidi.

Kirja seuraa myös John Isadoren elämää, joka on ajautunut sodan jälkeen San Franciscon autioituneelle esikaupunkialueelle; hajoamaisillaan olevaan kerrostaloon, jossa oli joskus ollut tuhansia asukkaita, mutta nyt vain Isadore. Muut ihmiset ovat pölyn takia kuolleet tai lähteneet. Seuranaan Isadorella on jatkuva television pölötys ja varsinkin radiosta tuleva Buster Ystävällinen ja Hänen Ystävälliset Ystävänsä. Isadore on poikkeava eli tunnetummin kana-aivo. Hän ei ole läpäissyt henkisiä kykyjä mittaavaa testiä ja hänen geeninsä ovat muuttuneet pölyn takia. Työpaikka Isadorella sentään on: hän ajaa pakettiautoa eräälle väärennöseläinyhtiölle. Yksinoleminen ottaa koville, mutta yhtenä päivänä Isadore huomaa jonkun muuttaneen rakennukseen.

"Siellä maapallolla, rouva Klugman, entisinä aikoina, ettekö te myös pelännyt että huomaisitte tulleenne luokitelluksi, öhöm, poikkeavaksi?"
"Oi, me olimme aviomieheni kanssa kuolla huolesta. Se huoli tietenkin katosi sen jälkeen kun olimme lähteneet siirtolaisiksi, onneksi lopullisesti."

Maapallolta löytyy kuitenkin vielä ainakin ooppera, tupakka, kolmiulotteiset elokuvat sekä suurimpana yllätyksenä: aikakausilehdet! Uutuutena sen sijaan löytyy Penfieldin aivostimulaattori, tutummin mielialatin, jonka avulla pystyy säätelemään omia tunteita. Loppujen lopuksi aika kammottava ajatus tuo tunteiden säätely. Tuosta tilanteesta ei olekaan enää pitkä matka siihen, että ihmiset alkavat tosiaan muistuttaa itse robotteja, jossa kaiken voi säädellä keinotekoisesti. Sitä vaan päättää, että nyt olen iloinen! Hui. Toinen mielenkiintoinen laite oli Patentoitu Säteilysuojattu Kalukukkaro. Mutta ei siitä sen enempää.

Oli kuin olisi oppikirjaa lukenut, kun jatkuvasti tuli eteen uusia, outoja sanoja ja asioita ja ne piti vielä yrittää muistaa myöhempää varten. Huomasi kyllä, että scifiä ei tule kauheasti luettua, vaikka varsinkin tässä kirjassa arvostan kirjailijan luomaa mielikuvituksellista, ihan omanlaista maailma. Englanniksi kirjalla on hieno nimi, mutta se on taas onnistuttu suomentamaan mahdollisimman tylsäksi ja persoonattomaksi.

Tähtiä: ★★★

Muissa blogeissa: Tahaton lueskelija, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä,

Alan Bradley - Piiraan maku makea

Piiraan maku makea - Alan Bradley

(The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)

Bazar, 2014
Kansi (typografia): Satu Kontinen

Kirjastosta lainattu

"Pimeys komerossa oli mustaa kuin kuivunut veri."

kirjan ensimmäinen lause

Tämä esikoiskirjailijan teos aloittaa Flavia de Luce -dekkarisarjan ja takakansi lupailee Neiti Marplea ja Viisikon sekoitusta. En epäile yhtään, ettenkö kirjasta tulisi pitämään.

Englannin maaseudulla Flavia asuu leski-isänsä ja kahden isosiskon kanssa ja vuosihan on 1950. Seikkailu alkaa, kun keittiönoven takaa löytyy kuollut lintu nokassaan lävistetty ikivanha postimerkki, joka saa jostain tuntemattomasta syystä isän kauhistumaan. Ruumis puutarhassa saa lopullisesti Flavian innostumaan, sillä hän ehtii kuulla kuolevan miehen viimeiset sanat ja Flavia päättää siltä seisomalta ratkaista jutun itse, heidän Buckshawin kartanoon saapuvista poliiseista huolimatta.

Flavia ei ole mikään tavallinen pikkutyttö. Hän on todella utelias, omatoiminen, kemiaan hurahtanut ihmelapsi, joka tekee kokeitaan koeputkien ja lasimaljojen keskellä kemianlaboratoriossaan hylätyn itäsiiven ylimmässä kerroksessa. Hän on kiinnostunut myrkyistä ja kuolemista, joten edes ruumiin löytäminen ei häntä hetkauta. "Kunpa voisin sanoa että minua pelotti, mutta ei minua pelottanut. Oikeastaan päinvastoin. Tämä oli ilman muuta mielenkiintoisin asia mitä minulle oli koskaan tapahtunut." Flaviaan ei voi kertakaikkisesti olla ihastumatta ja hänen juttunsa ovat ilahdutavan hauskoja, pieni sarkastinen huumori uppoaa aina. Flavia ei myöskään usein sanattomaksi jää, vaan hän on aina sanavalmis, ehkä myöskin hieman pikkuvanha.

Riesanaan Flavialla on kaksi vanhempaa siskoa. He eivät jaa kovin lämpimiä tunteita keskenään ja Ophelia ja Daphne ovat pikemminkin liittoutuneet Flavia vastaan. Daphne on perheen lukutoukka ja täytyy myöntää, että kateeksi kävi hänen lukutahtinsa: kirja käsittää noin viikon ja sinä aikana hän ehti lukea vaikka mitä: Otranton linna, Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut, Kolea talo... Ihailtava suoritus. Daphne myös käyttää joskus puheessaan lainauksia romaaneista, joka oli aika hauska yksityiskohta. Kirjassa on myös viitteitä vaikka mihin kirjallisuuden tunnettuihin teoksiin. Hienoinen raja kulkee siinä, missä vaiheessa se alkaa tuntumaan jo turhan paljolta ja vähän toiston omaiselta, mutta ainakaan vielä en ehtinyt närkästyä.

Perheeseen kuuluu melkeinpä myös lyhyt ja pyöreä rouva Mullet, joka käy heille tekemässä ruokaa sekä oma suosikkini, sodan kauhut kokenut Dogger, jonka mieli on pahasti järkkynyt. Hän on kunnon monitoimimies, joka vaihtaa ammattia tarpeen mukaan, mutta tällä hetkellä hän on puutarhuri.

"Pikkuleipiä ja maitoa! Inhosin rouva Mulletin pikkuleipiä yhtä hartaasti kuin pyhä Paavali inhosi syntiä. Ehkä jopa enemmän. Teki mieli kavuta pöydälle seisomaan, pitää makkaraa haarukannokassa ikään kuin valtikkana ja huutaa parhaalla Laurence Olivier -imitaatioäänellä: "Voisiko joku vapauttaa meidät tuon karmaisevan leipurin vallasta?"
Mutta en tehnyt mitään. Pysyin rauhallisena."

Selvittäessään kuolleen miehen mysteeriä Flavia joutuu penkomaan isänsä menneisyyttä, aina kouluajoille asti. Hän tekee salaisia tutkimusmatkoja Gladys-nimisellä pyörällään (mahtavaa!) ja pimittää poliiseilta tietoja. Näppäränä tyttönä hän keksii keinot päästä paikkoihin, jotka ovat lukossa tai jonne häntä ei haluta.

Hurmaavat kannet ovat ehdottomasti parhaita tänä vuonna näkemiäni ja nimikin on hauska. Ei ole mitään mistä en tässä kirjassa tykkäisi. Lumoava dekkari (se siitä dekkaritauosta), jonka juoni on niin mainio, ettei lukemista tahdo lopettaa ollenkaan! Onneksi lainassa on myös toinen osa Kuolema ei ole lasten leikkiä, niin pääsen vielä sen verran itseäni hemmottelemaan. Niin ja sarjan elokuvaoikeudet on ilmeisesti myyty James Bond -leffojen ohjaajalle. Tosi jees... Siis jee, että tulee elokuva, mutta tuo ohjaaja ei ole mikään suosikki.
Lukekaa, lukekaa, lukekaa!

Tähtiä: ★★★★★