Palkkionmetsästäjä - Blade Runner - Philip K. Dick
(Do Androids Dream of Electric Sheep, 1968)
Kustannus Oy Jalava, 1989
Kansi: Jari Rasi
Kansi: Jari Rasi
Kirjastosta lainattu
"Rick Deckardin vuoteen vierellä olevan mielialattimen automaattisesta
herättimestä johdettu hilpeä pieni sähkövärähdys herätti hänet."
herättimestä johdettu hilpeä pieni sähkövärähdys herätti hänet."
kirjan ensimmäinen lause
Philip K. Dick on arvostettu tieteiskirjailija, jolle myönnettiin Hugo-palkinto vuonna 1983. Palkkionmetsästäjä lienee hänen tunnetuin työnsä, josta on myös tehty elokuva Blade Runner, pääosassa Harrison Ford. Kirjailijan googlettamalla sain myös selville, että elokuva Truman Show (löytyy omasta dvd-hyllystä) perustuu hänen kirjaansa, vaikka siis itse elokuvan crediteissä sitä ei mainita! Pientä nippelitietoa :)
Vuosi on 2021, aika Lopullisen Maailmansodan jälkeen. Sodan seurauksena pöly on saastuttanut suurimman osan planeettojen pinnasta, jolloin suurin osa ihmisestä on lähtenyt siirtolaisiksi Marssiin. Kukaan järkevä ei jää enää Maahan, johon aurinkokaan ei paista. Eläinlajeja on kuollut pölyn takia sukupuuttoon ja niitä löytyy vain luettelosta hulppeisiin hintoihin. Koska hinnat ovat niin korkeita on alettu valmistaa tekoeläimiä, joita saa halvemmalla, mutta jotka näyttävät aidoilta. Kukaan ei toisin halua muiden tietävän omistavansa tekoeläimen ja on suuri loukkaus kysyä toiselta onko hänen eläimensä aito.
Rick Deckard on ammatiltaan palkkionmetsästäjä, joka eliminoi kadonneita androideja, kun ne maapallolle sattuvat karkaamaan siirtokuntaplaneetoista. Jokainen tuhottu yksilö tietää tuhannen dollarin palkkiota ja Rick haluaa enemmän kuin mitään muuta häpeällisen tekolampaansa tilalle aidon - mutta ne maksavat. Osaston johtavan palkkionmetsästäjän saatua laser selkärannan läpi ja siten jouduttua sairaalahoitoon, tulee Rickille kuin tilauksesta tilaisuus kukistaa joukko Maahan tulleita andeja.
Androidit, eli andit, ovat humanoidirobotteja, jotka on valmistettu siirtolaisille palvelijoiksi. Ne ovat niin paljon ihmistenkaltaisia, että niitä on vaikea erottaa ihmisistä ja andit tekevät kaikkensa ettei heitä tunnisteta, koska eivät tietenkään halua tuhoutua. Andien tunnistamiseen on kehitelty empatiatesti. Aikaisemmin Rick ei ole turhia tunteillut työtä tehdessään, mutta jokin on muuttunut, sillä andien tappaminen on alkanut mietityttää häntä. Omantunnon kanssa painiskeleva mies tapaa Rachaelin, johon hän ihastuu, mutta ongelma on siinä, että Rickillä on vaimo - ja Rachael on androidi.
Kirja seuraa myös John Isadoren elämää, joka on ajautunut sodan jälkeen San Franciscon autioituneelle esikaupunkialueelle; hajoamaisillaan olevaan kerrostaloon, jossa oli joskus ollut tuhansia asukkaita, mutta nyt vain Isadore. Muut ihmiset ovat pölyn takia kuolleet tai lähteneet. Seuranaan Isadorella on jatkuva television pölötys ja varsinkin radiosta tuleva Buster Ystävällinen ja Hänen Ystävälliset Ystävänsä. Isadore on poikkeava eli tunnetummin kana-aivo. Hän ei ole läpäissyt henkisiä kykyjä mittaavaa testiä ja hänen geeninsä ovat muuttuneet pölyn takia. Työpaikka Isadorella sentään on: hän ajaa pakettiautoa eräälle väärennöseläinyhtiölle. Yksinoleminen ottaa koville, mutta yhtenä päivänä Isadore huomaa jonkun muuttaneen rakennukseen.
"Siellä maapallolla, rouva Klugman, entisinä aikoina, ettekö te myös pelännyt että huomaisitte tulleenne luokitelluksi, öhöm, poikkeavaksi?"
"Oi, me olimme aviomieheni kanssa kuolla huolesta. Se huoli tietenkin katosi sen jälkeen kun olimme lähteneet siirtolaisiksi, onneksi lopullisesti."
Maapallolta löytyy kuitenkin vielä ainakin ooppera, tupakka, kolmiulotteiset elokuvat sekä suurimpana yllätyksenä: aikakausilehdet! Uutuutena sen sijaan löytyy Penfieldin aivostimulaattori, tutummin mielialatin, jonka avulla pystyy säätelemään omia tunteita. Loppujen lopuksi aika kammottava ajatus tuo tunteiden säätely. Tuosta tilanteesta ei olekaan enää pitkä matka siihen, että ihmiset alkavat tosiaan muistuttaa itse robotteja, jossa kaiken voi säädellä keinotekoisesti. Sitä vaan päättää, että nyt olen iloinen! Hui. Toinen mielenkiintoinen laite oli Patentoitu Säteilysuojattu Kalukukkaro. Mutta ei siitä sen enempää.
Oli kuin olisi oppikirjaa lukenut, kun jatkuvasti tuli eteen uusia, outoja sanoja ja asioita ja ne piti vielä yrittää muistaa myöhempää varten. Huomasi kyllä, että scifiä ei tule kauheasti luettua, vaikka varsinkin tässä kirjassa arvostan kirjailijan luomaa mielikuvituksellista, ihan omanlaista maailma. Englanniksi kirjalla on hieno nimi, mutta se on taas onnistuttu suomentamaan mahdollisimman tylsäksi ja persoonattomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti