(Divergent, 2011)
Otava, 2014
Kirjastosta lainattu
"Meillä on yksi peili."
kirjan ensimmäinen lause
Veronica Roth on nuori kirjailija, jonka ensimmäinen kirja Outolintu on. Outolintu on lisäksi trilogian ensimmäinen osa.
Trisin on tehtävä päätös, niin kuin kaikkien muidenkin, täyttäessään 16 vuotta. Hänen on valittava valintaseremoniassa mihin viidestä osastosta haluaa kuulua. "Osasto ennen verta" velvoittaa toisin sanoen osastoa vaihtavat hylkäämään perheensä, sillä eri osastojen jäsenet eivät saa seurustella keskenään. Apua valintaan saa soveltuvuustestistä, mutta Trisin tulokset eivät aivan normaalit olekaan - ja juuri niitä tuloksia hänen täytyy varjella henkensä uhalla. Tytön perhe kuuluu Vaatimattomiin, mutta jo aikaisemmin Tris on epäillyt kuulumistaan tuohon vaatimattomaan ja epäitsekkääseen osastoon.
Nälkäpeli tuli heti kirjasta mieleen ja siihen tätä mielessäni jatkuvasti vertasin. Molemmissa on eri osastoja, jotka ovat erillään muista, tyttö, joka on erityinen, kapina, ja rakkaustarina. Mutta se missä Outolintu onnistuu paremmin on, ettei siinä ole (huom. ainakaan vielä. Kop kop kop ) kolmiodraamaa! JES! Jo tuosta voisi antaa pelkästään yhden tähden lisää. Kyllä sitä mielenkiintoa voi kirjaan lisätä muillakin tapaa kuin yhtälöllä tyttö + kaksi poikaa. Kirja sijoittuu tulevaisuuden Chicagoon, jota ympäröi turva-aidat. Eikä sen toiselle puolelle pääse. Ensimmäisessä osassa näitä aitoja vain sivutaan jossain lauseessa, mutta toivon, että niistä ja ulkopuolisesta maailmasta on enemmän sitten jatko-osissa.
Kysymys, johon en osaa vastata on, että pidinkö Trisistä? Hän oli Vaatimattomasta, mutta pystyi vahingoittamaan melkein tappavasti ihmisiä ilman sen kummempia omantunnontuskia. Toisaalta hän ei ollut mikään nyhverö, heikko tyttö, vaan osasi toimia - samoin kuin Nälkäpelin Katniss. Suhteeni häneen siis säilyy ristiriitaisena. Tämäkin kirja on täynnä nuortenkirjoille tyypillisiä kärjistettyjä hahmoja, jotka näköjään pitää aina löytyä. Suosiolla jätin ajattelematta koko asiaa kun kirjaa luin. Teemoinakin löytyy tutut aikuistuminen ja rakkaus, joita oli käsitelty ihan kivalla tavalla.
Jako viiteen ryhmään luonteiden mukaan ontui eniten. Kaikkein osaston jäsenten tuli käyttäytyä täyin samalla tavalla ja reagoida asioiden kaavamaisesti. Yritin ajatella asiaa myös ryhmäpaineen ja opitun käyttäytymisen kautta, mutta mahdoton silti uskoa, ettei kukaan poikkeasi kaavasta.
Pidän kirjan nimestä, vaikka onkin hassua, että se on suomennettu kanteen, mutta kirjan sisällä käytetään tuota divergent -sanaa. Kirjan kannet on hienot ja en voi olla ajattelematta Mordorin silmää sitä katsellessani. Mutta ei kai se huono asia ole.
Tähtiä: ★★★½
Divergent -sarja:
Outolintu
Kapinallinen
Allegiant (työnimi)
