Sarjakuvahaasteen synkkä loppukiri

Aikaa Sarjakuvahaasteen loppuun on enää tasan viikko(!) ja minä olen saanut oman urakkani päätökseen. Kokosin lyhyesti alle kaikki viimeisimmät sarjakuvat, jotka olen saanut luettua loppuun.



Wilson
Daniel Clowes
(Like, 2010)

Daniel Clowesin ensimmäinen sarjakuvaromaani Ghost World tarttui elämäänsä etsivien teinityttöjen maailmaan, kun taas Wilson kertoo yksinäisyyden runtelemasta keski-ikäisestä miehestä, mutta aiheet eivät loppujen lopuksi taida ollakaan niin kaukana toisistaan. Etsitään ja pohditaan maailmaa.

"Wilson on suurisydäminen nahjus, yksinäinen poikamies, rakastava isä ja aviomies, idiootti, sosiopaatti, harhainen mahtailija, hauras kukkanen, sataprosenttisesti wilsonmainen." Näin monisanaisesti takakansi kuvailee Wilsonia, joka albumissa näyttäytyy lähinnä inhottavana ja negatiivisena ihmisenä. Miehen silmälasien läpi katsottuna maailmakaan ei näytä kummoiselta paikalta. Onneksi emme tunne toisiamme.

Jos marraskuu ei tarpeeksi masenna, niin lue Wilson.



Cognac: Demonien paluu (#1)

Chapuzet - Corbeyran - Brahy
(Zoom Teufel, 2016)

Albumi aloittaa Cognac-sarjan, joka kertoo Anna-Fanely Simonista, kokeneesta sotareportterista ja valokuvaajasta, joka pääsee palaamaan töiden takia lapsuudenmaisemiinsa. Hänen päästyä perille Ranskassa Charenteen selviää, että hänen lapsuudenystävänsä on kuollut ja Annan reportterin nenä haistaa välittömästi, että kaikki ei ole mennyt aivan niin kuin virallinen versio kertoo.

Hieman fokusta vei itse tarinasta ja jännityksestä pois loputtomilta tuntuvat jaarittelut ja yksityiskohtaiset selostukset konjakista ja sen valmistuksesta yms. Muuten albumi oli ihan mielenkiintoinen ja tyylikkäät kuvat miellyttivät silmää. Tämä ensimmäinen osahan on vasta pintaraapaisu hahmoihin ja tarinaan, sillä sivujakin on juuri alle viisikymmentä.


Pieniä voittoja
Manu Larcenet
(Wsoy, 2003)

Takakannesta: Marco on kyllästynyt työhönsä valokuvaajana ja miettii, mikä elämässä olisi tekemisen arvoista. Hän lopettaa terapian ja muuttaa maalle pahansisuisen kissansa kanssa. Siellä hän tapaa kärsivällisen tytön, löytää ystävän ja yrittää voittaa taistelut, joihin paniikkihäiriö hänet haastaa. 

Vielä nykyäänkin tuntuu yllättävältä törmätä kaunokirjallisiin teoksiin tai sarjakuviin, jotka käsittelevät mielenterveyttä. Päähenkilöllä on jonkin verran yhteistä ensimmäisenä esitellyn Wilson-sarjakuvan nimihenkilön kanssa. Tässäkin pohditaan syvästi elämää ja olemista. Suurena erona on tosin onneksi Pieniä voittoja-albumin toiveikkuus ja välillä surkuhupaisaksikin yltyvä meno.




Love in Vain: Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä 
Kuvitus: Mezzo
Teksti: J. M. Dupont
(Like, 2014)

Love in Vain kuvaa tunnetun bluesmuusikon, Robert Johnsonin elämänkaaren. Legendan mukaan Johnson teki tienristeyksessä sopimuksen paholaisen kanssa ja sai sen seurauksena ilmiömäisen kyvyn soittaa kitaraa. Hänen elämään kuului vahvasti musiikin lisäksi naiset ja viina, jonka seurauksena mies menehtyi (1938) vain 27-vuotiaana.

Albumin kuvitusjälki on tyylikästä ja vahvaa. Kuvat ovat mustavalkoisia ja hallitsevana värinä on musta. Tekijöillä on ollut vahva draamantaju, sillä sydän syrjällään joutuu seuraamaan Johnsonin elämän luhistumista, vaikka puolessa välissä albumia näyttää toiveikkaalta. Mutta sydän on jäänyt Mississippiin, jossa rautatie erottaa mustat ja valkoiset, ja sinne on palattava.




Musta aukko
Charles Burns
(Like, 2005)

Kulttisarjakuvan mainetta kantavan Mustan aukon luin alunperin Halloween viikkoa varten, mutten sitten ehtinyt lopulta postata siitä. 400 sivuinen tiiliskivi esittelee painajaismaisia kuvia nuoruudesta hurjan taudin siivittämänä, joka ei sitten lopulta ehkä olekaan niin kaukaa haettu rinnastus nuoruuteen.

Takakannesta: Seattle 70-luvulla. nuorten keskuudessa alkaa levitä tauti... teinirutto. Joillekin ilmestyy muutama paise tai ihottumaa, toiset muuttuvat tunnistamattomiksi hirviöiksi ja kasvattavat uusia ruuminosia... kaikki leimautuvat loppuiäkseen. Metsään kerääntyy erakoitunut yhteisö. Ja sitten alkavat murhat...

Musta aukko on epämiellyttävä ja paikoin hyvin häiritsevä albumi, jota ei tehnyt mieli lukea iltamyöhään. Kuvat ovat Love in Vainin tapaan mustavoittoisia ja voimakkaasti tehtyjä. Sairauden kuvaukset olivat karseita ja muutenkin kuvasto oli vaikeasti lähestyttävää. Jos albumista poistaa teiniruton, niin jäljelle jää hyvinkin perinteinen kuvaus amerikkalaisten nuorten sekoiluista: alkoholista, suhdesotkuista ja seksistä.

Huh, olipas aikamoinen kattaus synkkiä sarjakuvia, joiden joukosta nostaisin Love in Vain -albumin, joka sykähdytti eniten tarinallaan ja myös kuvilla. Voisin myös hyvin kuvitella palaavani Cognac ja Pieniä voittoja jatko-osien pariin joskus myöhemmin.

The Beatles -sarjakuvia

"Me olimme vain bändi, josta tuli kovin, kovin suuri. Siinä kaikki."
John Lennon

Huomasin sattumalta haalineeni kirjastosta kaksi Beatles aiheista sarjakuvaa, jolloin syntyi välittömästi idea esitellä ne molemmat samassa postauksessa. Tiesin lukulistaltani löytyvän vielä kolmannen albumin samasta aiheesta ja sekin oli äkkiä lainattu. Kaikki kolme sarjakuvaa keksittyy periaatteessa samaan bändiin, mutta ne ovat hyvin erilaisia. Kaksi niistä seuraa jotain yksittäistä henkilöä Beatlesin takana ja vain yksi esittelee koko bändin yhteistä taipaletta kuuluisuutta kohti.

✚   ✚   ✚ 

MAURI KUNNAS: PIITLES - TARINA ERÄÄN ROCKBÄNDIN ALKUTAIPALEESTA

MITÄ Nimi antaa jo osviittaa siitä, että kyseessä on humoristinen albumi Beatlesin tarinasta, mutta vähääkään Mauri Kunnasta tietävät osaisivat arvaavat senkin etukäteen. Piitles kertoo bändin jäsenten syntymästä aina ensimmäisen levyn tekoon Abbey Roadille asti. Musiikin teosta ja soittamisesta nauttivat nuoret harjoittelivat ahkerasti yhdessä ja nuoruus kahmaiseekin ison siivun albumia. On vaikea sanoa tarjoaako se Beatlesia enemmän tunteville mitään uuttaa, mutta paljon tässä on ainakin asiaa ja tietoa. Huumorin lisäksi teoksesta löytyy tietysti vauhtia ja ilmeikkyyttä. Piitles on taattua Kunnasta, eikä albumin lukeakseen täydy edes olla mikään vannoutunut Beatles-fani.

KUVITUS Täyteläisen albumin jokainen aukeama on täynnä ruutuja ja tekstiä on paljon; se näyttääkin nojaavan yhtä paljon kuvaan kuin tekstiin. Kunnaksen hyppysissä Beatlesin jäsenet - ja muut - ovat saaneet yksilölliset, tunnistettavat lookit ja ilmeet. Yksityiskohtia täynnä olevat kuvat hivelevät silmiä räjähtäessään eloon.

PLUSSAT 
+ hahmojen ilmeikkyys
+ veikeä meno
+ paljon faktaa
 
MIINUKSET
- liikaa tekstiä

✚   ✚   ✚ 

VIIDES BEATLE - BRIAN EPSTEININ TARINA
MITÄ Takakannesta:  Oli vuosi 1961, ja 27-vuotias Brian Epstein asteli kosteaan liverpoolilaiskellariin katsomaan tuntematonta rokkibändiä - ja maailma muuttui ikuisiksi ajoiksi. Viides beatle on Epsteinin ennenkertomaton tositarina. Se on kertomus aidosta visionääristä, joka löysi Beatlesin, alkoi näiden manageriksi ja teki Beatlesistä ennennäkemättömän suuren kansainvälisen tähden, kirjoittaen pop-musiikkialan säännöt samalla uusiksi. Brian Epstein oli kuitenkin aito ulkopuolinen, joka haki jatkuvasti paikkaansa maailmassa. Hän auttoi Beatlesin rakkauden sanoman levittämisessä kaikkialle maailmaan, mutta kuoli tuskallisen yksinäisenä varhaisessa 32 vuoden iässä kyltymättömän kunnianhimon ja sen oheistuotteina syntyneiden loputtomien, näennäisesti ylitsepääsemättömien vaikeuksien musertamana. 

Brian Epsteinin tarina käy tunteisiin. Brian löysi Beatlesista, tuntemattomasta rockbändistä, jotain itseään ja halusi välittömästi alkaa heidän managerikseen, vaikka kokemusta hänellä ei ollut. Janoa sitäkin enemmän. Brian innokkuus vakuutti leppoiset bändin jäsenet ja työteliäs matka kuuluisuuteen saattoi alkaa. Samalla Brian taisteli henkilökohtaisessa elämässään homoseksuaalisuutensa kanssa. Unelmissa on voimaa.

KUVITUS Jos pelkkien kuvien perusteella uskallan arvella, niin kaikista näistä albumeista on tähän käytetty eniten aikaa. Kunnianhimoinen teos, jonka upeat kuvat ovat kuin elokuvan kuvakäsikirjoitus. Ihailen. Andrew C. Robinson♥ Värimaailma on tummansininen tai keltainen tunnelmasta riippuen. Erityisen hieno kohtaus on John F. Kennedyn murha. Kuvissa on liikettä ja syvyyttä ja ne vangitsevat katsomaan.

PLUSSAT 
+ tunnetasolla vaikuttava
+ elokuvamaiset kuvat
+ värimaailma
+ syvällinen tarina

MIINUKSET
- mitähän tähän pitäisi kirjoittaa...

✚   ✚   ✚ 

ARNE BELLSTORF: BABY´S IN BLACK - ASTRID KIRCHHERTIN & STUART SUTCLIFFEN TARINA

MITÄ Takakannesta: Taidekoulusta valmistuneen ja valokuvaajan assistenttina työskentelevän Astrid Kirchherrin suhde taiteilija Klaus Voormanniin on kuolemassa pikkuhiljaa. Eräänä iltana, Astridin kanssa riideltyään, Klaus kulkee yksinään Reeperbahnilla. Keskellä yötä hän ryntää Astridin ovelle kertoakseen mitä hän on juuri St. Paulissa kokenut: viisi nuorta brittiä, jotka soittivat rock’n’rollia nimellä The Beatles…

Arne Bellstorf teki sarjakuvaromaanin tekemiensä Astrid Kirchherrin haastatteluiden pohjalta. Pohjmmiltaan Baby´s in Black kertoo Astridin ja Beatlesin jäsenenä tunnetun Stuartin suhteesta, mutta se taitavasti sivuaa myös Beatlesia. Astridin törmätessä ensimmäistä kertaa Beatlesiin Hampurissa he ovat vasta aloittamassa uraansa, eikä heitä oikein tunneta. Rikkaasta perheestä lähtöisin oleva valokuvaaja Astrid ihastuu taiteelliseen Stuartiin ja he aloittavat suhteen. Mustavalkoiseen albumiin on sekoitettu suomea, englantia ja saksaa samaan syssyyn.

KUVITUS Ruuduissa on käytetty vahvaa mustaa viivaa ja mustaa laveerausta. Hahmot ja esineistö on yksinkertaistettu ja jälki näyttää vaivattomalta. Pelkistetty tyyli aiheuttaa sen, että muutamaa henkilöä oli vaikea erottaa toisistaan, sillä esimerkiksi hiustyylit näyttävät kaikilla ihan samoilta ja ihmisillä ei ole oikeastaan mitään persoonallisia piirteitä kasvoissa tai kropassa. Muuten pidän Bellstorfin pehmeästä ja luonnosmaisesta kädenjäljestä.

PLUSSAT 
+ flow
+ tunnelma
+ luonnosmaisuus

MIINUKSET 
- persoonattoman näköiset miehet

✚   ✚   ✚  


TYYLINÄYTTEET 

Ylhäältä alas: Mauri Kunnas, Arne Bellstorf, Andrew C. Robinson

★★★★
Mauri Kunnas - Piitles

Otava, 2012

Kirjastosta

★★★★★
Vivek J. Tiwary - Viides Beatles: Brian Epsteinin tarina
Kuvitus: Andrew C. Robinson ja Kyle Baker

(The Fifth Beatle, 2013)

Kirjastosta

★★★½
Arne Bellstorf - Baby's in Black

Sammakko, 2010

Kirjastosta

Liane Moriarty - Tavalliset pikku pihajuhlat

"Tämä tarina alkaa pihajuhlista", Clementine sanoi. Mikrofoni voimisti ja
silotti hänen äänensä, teki sen arvovaltaisemmaksi, aivan kuin sitä olisi
jotenkin käsitelty. "Tavallisten naapurusten pihajuhlista tavallisella pihalla."

kirjan alku

Olen pitänyt hurjan paljon lukemistani Liane Moriartyn kirjoista, joista ihan lemppareiden joukkoon päätyi Mustat valkeat valheet. Näennäisen kepeän kerronnan taakse kätkeytyy todella rankkoja juttuja, mutta kirjailija ei päästä lukijaa ahdistumaan liikaa. Järkyttäviin ja kipeisiin asioihin tullaan Tavallisissa pikku pihajuhlissakin törmäämään.

Ihan tavalliset grillijuhlat. Kuusi vastuullista aikuista, kolme lasta ja piskuinen koira. Eihän mikään ei voi mennä vikaan? Juhlailoa ei pilaa edes menoa kyttäävä hapan naapuri. Lupaava sellisti, Clementine, voi heittää hetkeksi mielestään tärkeän koe-esiintymisen. Lapsuudenkodin traumatisoiman Erika kireys hieman jo höltyy, ehkä hänestäkin tulee vielä äiti. Hemaiseva emäntä, Tiffany, tietää miten vieraita viihdytetään. Huomio hervahtaa vain hetkeksi ja seuraukset ovat järkyttäviä. Takakansi

Tuota tapahtumaa ei tietenkään paljasteta, vaan koko kirjan idea on sen selviäminen hiljakseen. Kirjassa keskitytään tapahtumaa edeltäneeseen aikaan sekä siihen miten asiat muuttuvat tapahtuman jälkeen. Ihmis- ja parisuhteet muuttuvat, jollain nousee syyllisyys pintaan. Käydään läpi tapahtuma, joka voisi sattua oikeastaan kenelle vain. Tapahtuman kertomista pitkitettiin liian kauan, koska siihen mennessä odotukset olivat kasvaneet todella isoiksi, eikä kirja pystynyt niitä lunastamaan. Parisataa sivua kun odottaa, niin lopputuleman pitäisi olla jotain hurjaa ja mullistavaa. Kirjan paras ja mielenkiintoisin osuus alkoi vasta tuon paljastuksen jälkeen ja sitä olisin jaksanut pidempäänkin lukea!

Alussa oli sen verran käynnistymisvaikeuksia, että välillä oli hankala palauttaa mieleen kuka on kenenkin puoliso; ongelma, johon en ole törmännyt muissa Moriartyn kirjoissa. Naishahmot olivat mieleenpainuvia ja omia persooniaan, mutta miehet jäivät värittömiksi. Tavalliset pikku pihajuhlat on kirja vanhemmuudesta ja ystävyydestä sekä niistä ihan arkisista pikku asioista. Luotettavaan tyyliinsä Moriarty kuljettaa lukijansa monen erilaisen suhteen läpi näyttäen elämän värikästä kirjoa.

Lopputulema: Mustat valkeat valheet on edelleen minulle The Kirja, mutta Moriartysta tykkääville voin huoletta suositella tätäkin. Itse tykkään kovasti Moriartyn tyylistä, mutta tarina ei yllä edellisten kirjojen tasolle. Kirjan luettua selkiytyy kansikuvankin tarkoitus, joka totta puhuen ennen sitä näytti pelkästään ihan kivalta. Nyt pidän siitä jo paljon enemmän, kun tiedän kannen välittämän tarinan.

________________________________________________

★★★★
Liane Moriarty - Tavalliset pikku pihajuhlat

(Truly Madly Guilty, 2016)

Wsoy, 2017

Arvostelukappale

Muita postauksia
Liane Moriarty: Nainen joka unohti
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Rainbow Rowell - Eleanor & Park

"Hän oli luopunut tytöstä."

kirjan alku

Tämä kirja on kanssabloggareilta bongattu, sillä Eleanor & Park vaikutti nuortenkirjalta, johon minäkin uskallan tarttua. En erehtynyt. Rainbow Rowell on kirjoittanut erittäin hienon ja koskettavan tarinan, joka vieläpä vaikuttaa hyvinkin realistiselta.

Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi.

Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta.

Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat teini-iässä pahimmiksi vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni.

Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi.

Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta.

Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat teini-iässä pahimmiksi vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni.

Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi.

Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta.

Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat teini-iässä pahimmiksi vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni

Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi. Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta. Takakansi

Eleanor & Parkin suurin teema on ensirakkaus. Se kuvaa teiniromanssia muttei mitään kaikista tavanomaisinta. Eleanor ja Park eivät koe salamarakkautta, rakkautta joka roihahtaisi liekkiin heti ensisilmäyksestä lähtien. Kaikki tietävät varmasti montakin nuortenkirjaa (tai elokuvaa), jossa käy juuri edellä mainitulla tavalla. Jos se kyllästyttää ja haluat jotain uutta ja raikasta, lue Eleanor & Park. Heidän välillään on jotain erilaista, joka vaatii aikaa kypsyäkseen. Se vaatii toiseen tutustumista.

Eleanor & Park ei kerro koulun suosituimmista, joiden elämä on pelkkää pintaliitoa. Toisen heistä kotiolot eivät ole ihanteelliset, vaan siellä vallitsee pelko ja väkivallan uhka. Yritetään vain pysyä pois tieltä ja näkymättömissä. Pakopaikat on vähissä. Vähitellen koulun bussimatkoista muodostuu molemmille päivän odotetuin hetki, vaikka sanoja ei aluksi vaihdeta.

Rainbow Rowellia soisin suomennettavan lisää, sillä näille kirjoille on paikkansa.

_______

Rainbow Rowell - Eleanor & Park

(Eleanor & Park, 2013)

Viisas elämä, 2016
Kansi: Olga Grlic

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Gayle Forman - Jos vielä jään

Jos vielä jään - Gayle Forman

(If I Stay, 2009)

WSOY, 2009

Kirjastosta lainattu

"Kaikki uskovat, että se johtui lumesta."

kirjan ensimmäinen lause

17-vuotias Mia menettää perheensä auto-onnettomuudessa, mutta hän itse vaipuu koomaan. Mia on tarkkailijana oman kehonsa ulkopuolella, mutta kukaan ei voi häntä nähdä. Hän ei tunne kipua. Mian on päätettävä haluaako hän jäädä elämään vai lähteä pois.

Ennen onnettomuutta Mian ja hänen poikaystävänsä Adamin suhde on käynyt hankalaksi. Mia on pyrkinyt arvostettuun Juilliardin musiikkiakatemiaan New Yorkiin ja Adamin rockbändi on päässyt keikkailemaan laajemmalle alueelle. He eivät nykyään ole hirveästi toisiaan nähneet, mutta Mian opiskelujen aloitus tietäisi vieläkin harvempia tapaamisia.

Kirja pitää sisällään kappaleita nykyhetkestä sairaalassa, jossa Mian sukulaiset ja tutut käyvät tyttöä katsomassa sekä takaumista, Mian lapsuudesta ja nuoruudesta, ajasta ennen onnettomuutta. Taaskin tökki edestakaiset kuvaukset nykyajasta ja menneisyydestä. Käsitän kyllä miksi niin on tehty, ilman vaihtelua kirja olisi erittäin tylsä, mutta en silti pitänyt, että taas joutui pomppia ajasta toiseen, hyppeliä sinne tänne. Kirjailijakin käsitteli asioita jotenkin ylimalkaisesti, eikä oikein kunnolla jäänyt pohtimaan mitään asiaa, vaan siirryttiin jo seuraavaan. Kaikki tapahtui niin hätäisesti.

Miten näin lyhyt kirja voi tuntuakin siltä kuin kävelisi metrin korkeassa hangessa! En inhoa kirjaa, mutten myöskään ikinä tule tarttumaan tähän uudestaan. Musiikkituntemukseni on erittäin heikko ja koska koko tarina pyöri musiikin parantavan voiman ympärillä tunsin itseni hiukan ulkopuoliseksi, eikä kaikki (siis juuri mitkään) viittaukset artisteihin tai kappaleisiin oikein auennut. Teos siis lähinnä aukenee vain musiikkiguruille ja niille, joita tarina itsessään koskettaa eivätkä välitä outojen musiikkikappaleiden viljelystä.

Kaunis nimi kirjalla on, mutta kannen tekstistä en pidä, sillä aluksi en saanut edes selvää, mikä kirjailijan nimi on. Piti tarkistaa kirjan sisältä. Kuva sen sijaan on hieno, vaikken ihan täysin ymmärrä sen yhteyttä itse tarinaan, mutta teksti yrittää tosiaan olla liian samanlainen.

Kirjasta on myös tulossa elokuva tämä vuonna. Aikamoista dramatisointia on käsikirjoittaja saanut tehdä, että elokuva edes pysyy jokseenkin mielenkiintoisena.

Tähtiä: ★★

Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

Anna minun rakastaa enemmän - Juha Itkonen

Teos, 2005
Graafinen suunnittelu: Janne Uotila/ Neo-Geo

Omasta hyllystä

"Keittiöstä puuttuu ikkuna."

kirjan ensimmäinen lause

Ei lupaavasti alkanut tämä Projekti 12, kun viime kuussa piti tämäkin kirja olla jo luettu. Aloitin tämän kyllä jo hyvissä ajoin, mutta lukeminen tökki sen verran, että eteneminen olikin hyvin hidasta. Ja toinen hyvä selitys on se, että en ole muutenkaan viime kuussa ehtinyt lukea niin paljon kuin yleensä. Toivottavasti tilanne muuttuu.

Kirjan kertojaääninä toimivat Suomen suurimman rocktähden Summer Marplen, oikealta nimeltään Suvi Vaahteran, äiti ja entinen poikaystävä. Molemmat heistä valottavat vähitellen elämäänsä ja suhdettaan Suviin. Kirjassa ei siis ole mitään järin suurta juonta, vaan pikemminkin pienistä palasista - hetkistä - muodostuva kokonaisuus. Kertoja vaihtuu melkeinpä jokaisen luvun kohdalla, mutta silti lukijan on helppo erottaa kumman (äiti vai poikaystävä) näkökulmasta tarinaa kerrotaan, vaikka sitä ei suoraan mainitakaan. Pidin paljon tästä kertojan vaihtelusta, sillä tällä tavalla kirja sai enemmän syvyyttä ja pääsi tutkailemaan asiaa parista eri näkökulmasta. Se olikin kirjan parasta antia ja pelastusrengas juonettomuudesta selvitäkseen. Ihmissuhteet kun ovat hyvin mielenkiintoinen asia.

Eniten lukemista taisi tökkiä juuri tuo juonettomuus ja vaikka koko ajan paljastui uusia asioita henkilöiden yhteisestä historiasta, tuntui ettei eteenpäin päästy ollenkaan - ja näin jälkeenpäin ajateltuna, no ei sitä tosiaan mihinkään päästy. Koko kirja perustui takautumiin. Olisikohan lukukokemus muuttunut parempaan, jos kirja olisikin kirjoitettu kronologisessa järjestyksessä? Sitä voi aina miettiä, mutta helpottanut se ainakin olisi.

Sinnikkyys ei päästänyt lopettamaan kirjaa kesken ja jos tarkastellaan pelkkää kieltä, niin kauniita lauseitahan ja sanoja kirjassa on, mutta ne eivät kaikkea voi pelastaa. Romaani saattoi hetkellisesti koskettaa tai herättää tunteita, mutta jos musiikkimaailma ei laisinkaan kiinnosta, niin kirja saattaa jäädä hyvinkin etäiseksi.

Tähtiä: ★½