5.2.2018

Blogistanian Finlandia 2017 tulokset



Eilen äänestettiin Blogistanian kirjapalkinnoista neljässä eri kategoriassa ja tänä vuonna minä sain ilon emännöidä Finlandiaa. Jo seitsemättä kertaa jaettavaan Finlandiaan äänensä antoi 35 bloggaria ja yhteensä 49 vuonna 2017 ilmestynyttä kotimaista kirjaa sai ääniä. Äänissä oli todella paljon hajontaa, mutta eniten ääniä keräsi


Rosa Liksomin Everstinna!



Kirja liittyy nyt kunniagalleriaan aiempien vuosien voittajien kanssa ja aika hieno rivi meillä on jo.


"Erään ajan anatomia
Rosa Liksom kaivaa esiin luurankoja kansakunnan kaapin sisältä, sen alta, päältä ja kaapin takaa

Everstinna on yhden yön romaani, sisäinen monologi, joka kasvaa erään ajan anatomiaksi. Kysymys on Suomesta, jossa valmistaudutaan sotaan, eletään Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja ollaan lujasti kallellaan jälkimmäiseen, kunnes tuo liitto kaatuu. Kysymys on myös toisesta liitosta: perhehelvetistä. Kun miehellä on jääkärikoulutus, sadistinen luonne ja huono itsetunto, luonnollisen kuoleman kokeva nainen, jonka luontoa on koeteltu, on suuri selviytyjä. Kysymys on vallasta, sen ottamisesta ja siihen alistumisesta – perheessä, juuri itsenäistyneessä valtiossa ja Euroopassa."
Kustantajan sivuilta


Top 11
Rosa Liksom: Everstinna (26)
Katja Kallio: Yön kantaja (14p)
Anneli Kanto: Lahtarit (13p)
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (10p)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (9p)
Anni Kytömäki: Kivitasku (9p)
Marianna Kurtto: Tristania (9p)
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (9p)
Ben Kalland: Vien sinut kotiin (7p)
Juha Hurme: Niemi (7p)
Annastiina Storm: Me täytytään valosta (7p)


Tällä samalla hetkellä julkaistiin myös muiden kategorioiden voittajat, jotka voit käydä katsomassa täältä:




Onnittelut voittajalle ja kaikille ääniä saaneille
sekä suuri kiitos äänestäneille! 

6 kommenttia:

  1. HH-Lukija

    ois kiva nähä koko lista, kaikki ääniä saaneet - tilaahan riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
      Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus
      Marko Annala: Värityskirja
      Tuuve Aro: Lihanleikkaaja
      Johanna Catani, Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon
      Ulla Donner : Spleenish
      Laura Gustafsson: Pohja
      Juha Hurme: Niemi
      Tuomo Jäntti: Verso
      Pasi Ilmari Jääskeläinen Väärän kissan päivä
      Ben Kalland: Vien sinut kotiin
      Katja Kallio: Yön kantaja
      Anneli Kanto: Lahtarit
      Artemis Kelosaari: Omenatarha
      Tomi Kontio: Saattaa, olla
      Marianna Kurtto: Tristania
      Anni Kytömäki: Kivitasku
      Heidi Köngäs: Sandra
      Heikki Kännö: Mehiläistie
      Tiina Laitila-Kälvemark: Seitsemäs kevät
      Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä
      Anne Leinonen: Metsän äiti
      Rosa Liksom: Everstinna
      Miki Liukkonen: O
      Maria Matinmikko: Värit
      Lauri Mäkinen: 50/50
      Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
      Ossi Nyman: Röyhkeys
      Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
      Leena Paasio: Menetetty tyttö
      Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja
      Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa
      Ilkka Remes: Vapauden risti
      Matias Riikonen: Suuri fuuga
      Anneli Poukka: Ehdollinen tuomio
      Asko Sahlberg: Amandan maailmat
      Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja
      Cristina Sandu : Valas nimeltä Goliat
      Anna Sohlaus: Anagrammiannos gramman sanoina
      Annastiina Storm : Me täytytään valosta
      Petri Tamminen: Suomen historia
      Satu Taskinen: Lapset
      Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu
      Mila Teräs: Jäljet
      Emmi Valve: Armo
      Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
      Erika Vik: Seleesian näkijä
      Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
      Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra

      Poista
  2. Arvasin, että Everstinna voittaa. Äänestin sitä kolmanneksi. Hyvä että Ahavan kirja tuli neljänneksi, se oli suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Everstinna sai selvästi eniten ääniä, itse en ole sitä vielä lukenut mutta nähtävästi pitäisi:D

      Poista
  3. Hienot tulokset. Minunkin suosikkini oli Everstinna. Pidin paljon myös Yön kantajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka viime vuonna luin enemmän kuin koskaan ennen kotimaisia, niin silti olen lukenut vain yhden top 11 -listasta. Moni kyllä kiinnostaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...