4.10.2017

Heinähattu ja Vilttitossu 4/8


Ovikello soi kovaa.

Päätinkin sitten lukaista koko Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan läpi lukuunottamatta kahta ensimmäistä sekä joulukirjaa, jotka olen jo aiemmin lukenut. Lapsuudesta en näitä kirjoja muista eikä sisällötkään herättäneet mitään tuttuuden tunnetta. Tässä postauksessa on esiteltynä lyhyesti neljä ja loput viisi niputan yhteen loppuvuoden aikana.

Heinähatun ja Vilttitossun vaari tulee yllättäen perheen luokse kylään kirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja vaari, sillä mummi on alkanut Knapperware-konsultiksi ja nyt vaari joutuu tekemään omat ruuatkin. Pikkuveli on innoissaan, mutta Hanna-äiti ärsyyntyy vaarin sotamuisteloihin ja jatkuviin toivomuksiin, nyt elämä tuntuu menevän kauhanvarressa. Matti-isäkin unohtelee vain asioita. Hanna ryhtyy hänkin Knapperware-konsultiksi, sillä haluan kokea tavallisen naisen elämää. Näin ollen vaari pääsee kokkailemaan perheelle. Perhe huomaa myös lumessa näkyvät jäljet ja ryhtyvät pyydystämään hiipailevaa rikollista.


- Tullaanko menikin vanhoina samanlaisiksi kuin me nyt ollaan?
- Tullaan kai, Heinähattu vastasi.
- Miksi sitten välillä pitää olla erilainen? Vilttitossu kysyi.

Kirjassa Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa Vilttitosssu päättää, että lapset ovat kirjan nimen mukaisesti loman tarpeessa, sillä sellaiset lapset ovat aivan velttoja, harmaita ja hiljaisia. Matti ei ole aivan innoissaan ajatuksesta, sillä hän on keksinyt ettei talossa ole minkäänlaista pelastussuunnitelmaa. Seuraa tulipaloharjoitus, opastusta kotitapaturman välttämiseksi ja eksymisen harjoitteleminen. Lopulta he pääsevät lomalle asti, kun Hanna voittaa koko perheen risteilyn, mutta kuvitelma rauhallisesta lomasta taitaa jäädä haaveeksi.

Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa -kirjassa Alibullenin neideille on tullut vieraaksi Torsti Tattari, pieni, kalpea poika. Vilttitossulla on oma näkemys siitä, miksi Torsti on neitien luona: "Se on täällä koulutuksessa, kun sen vanhemmat eivät jaksaneet enää. Se on hyvin hankalahoitoinen poika." Samaan aikaan neitien tontilla käynnistyvät arkeologiset kaivaukset ja tapahtuu koruvarkaus, jonka takia poliisit Isonapa ja Rillirousku pidättävät yhden Kattilakosken perheestä, mutta muut eivät usko hänen olevan syyllinen.

Vilttitossu lintsaa koulusta, sillä häntä nimitellään Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsassa. Vapaa-ajan kuluksi hän ryhtyy ulkoiluttamaan koiria, josta seuraa kaikenlaisia kommelluksia. Sitten Heinähattu alkaa epäilemään Vilttitossun "hyppytunteja".

Pidän kovasti Markus Majaluoman velmuista kuvituksista, jotka sopivat loistavasti yhteen kirjojen huumorin kanssa. Uskon, että lapsilla  - sekä aikuisilla - on hauskaa näitä lukiessa.

Sinikki Nopola ja Tiina Nopola
Heinähattu, Vilttitossu ja vaari (Tammi, 1991) 
Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa (Tammi, 1992)  
Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa (Tammi, 1995) 
Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa (Tammi, 1997)
Kuvitus: Markus Majaluoma
Kirjastosta

3 kommenttia:

  1. Nämä on kyllä jo ihan klassikkokirjoja ja niin symppiksiä. Olen katsonut myös yhden lastennäytelmän teatterissa näistä sisaruksista. Uusimmissa kirjoissa on enemmän kuvitusta ja kuvittaja on vaihtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännityksellä odotan noiden uusien lukemista juuri tuon kuvittajavaihdoksen vuoksi, mutta eiköhän Savolaisenkin tyyli Heinähattuun ja Vilttitossuun sovi:)

      Poista
  2. Olen itsekin ajatellut, että lukisin nämä näin aikuisiällä :D En muista, olenko lapsena näitä lukenut - jos olenkin, niin en ainakaan koko sarjaa. Blogistasi saan tosi usein kivoja lukuvinkkejä sekä inspiraatiota tarttua tiettyihin kirjoihin! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...