15.10.2017

Georgia Byng - Molly Moon ja hervoton hypnoosiseikkailu


Mooly Moon katsoi vaaleanpunaisia, läiskikkäitä 
jalkojaan, jotka olivat kirjavat kuin sikanautasäilyke.

On tämä uudelleen lukeminen kivaa puuhaa. Molly Moonit luin lapsuudessa ja silloin kaikki kirjat luki niin intensiivisesti mukana eläen, että muistin helposti jopa osan tapahtumista. Tuolloin kirjoitin lukupäiväkirjaan, että "Varo vain Harry Potter!" 😄 Melkoinen haastaja Molly onkin, vaikka tarina ei ole lähellekään yhtä eeppinen kuin arpiotsaisen pojan seikkailut pimeyden voimia vastaan.

10-vuotias Molly Moon asuu Hardwick House-orpokodissa, jonka ilkeä johtajatar Andersson on ottanut Mollyn silmätikukseen. Orpokodin muutkin lapset ovat ilkeitä hänelle ja Mollyn ainut ystävä on Rocky, joka saakin itselleen adoptioperheen. Molly löytää sattumalta kirjastosta ikivanhan Hypnoosikäsikirjan, jonka oppien voimin hänen on mahdollista lentää New Yorkiin aikomuksenaan muuttaa elämänsä kertaheitolla parempaan suuntaan ja etsiä samalla Rocky. Mukaansa Molly ottaa orpokodin johtajattaren Petula-mopsin. Aivan tytön kannoilla on katala professori Nockman, joka havittelee itselleen Hypnoosikäsikirjaa ja sitä kautta - ei mitään vähempää kuin - koko maailman herruutta.

Kirjassa on tuttu, toimiva tarina kiusatusta päähenkilöstä, joka lopulta näyttää kaikille ja jonka elämä muuttuu paremmaksi. Happy end. Pidin kirjan sanomasta ja sen sisältämistä viisaista ajatuksista. Itsensä rumaksi mieltämä Molly oppii lopulta pitämään peilikuvastaan "Hän oli totisesti muuttunut sen marraskuun illan jälkeen, jolloin oli seissyt kukkulalla ja vihannut elämäänsä ja itseään" ja tunnistaa oikeat ystävänsä. Samaistumista ei haittaa myöskään se, että Mollyn lempipaikkoja on (tietenkin) kirjasto.

Kirjassa on mukavasti huumoria ja yllättäviä juonenkäänteitä, jotka varmasti pitävät etenkin nuoret lukijat otteessaan, enkä minäkään voi väittää olleeni tylsistynyt. Molly Moon ja hervoton hypnoosiseikkailu on Georgia Byngin esikoisteos ja sen jälkeen on ilmestynyt kolme jatko-osaa. Hienot nettisivut löytyy (banneri!) täältä.

½
Georgia Byng - Molly Moon ja hervoton hypnoosiseikkailu
(Molly Moon's Incredible Book of Hypnotism, 2002)
Wsoy, 2003
Halloween lukuhaaste
Omasta hyllystä

2 kommenttia:

  1. Eikä, mä muistan tän kirjan. Luin tän joskus lapsena ja tykkäsin kovasti. Taisi jopa löytyä omasta hyllystä. Tää oli kyllä ihana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin fanitin tätä hyvin paljon lapsena, mutta muistelen sarjan huonontuneen loppua kohti. Mutta kaksi ensimmäistä on ainakin timanttisia!:D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...