9.9.2016

Marguerite Abouet - Aya: Elämää Yop Cityssä


Aya-albumin silmiinpistävän hieno kansi herätti jo mielenkiintoni sekä se että se kertoo Norsunluurannikosta missä sarjakuvakäsikirjoituksen tehnyt Marguerite Abouet on syntynyt, joten tästä saa myös sopivasti yhden maan lisää Kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen. Etanan hitaasti sekin projekti viimein jatkaa matkaa.

Nuori Aya ja muut Yop Cityn eli Yopougonin kaupungin asukkaat riitelevät ja rakastavat, työskentelevät ja juhlivat Norsunluurannikon auringon alla. Palkitun tekijäkaksikon Aya-teossarja esittelee afrikkalaista arkea aivan toisenlaiseen tyyliin kuin mihin olemme tottuneet. Ei jatkuvia katastrofeja vaan todellista elämää. Takakansi


Tuo tavallinenkin arki on vauhdikasta: poikahuolia, rakastumisia, perheen ei-hyväksymiä ehdokkaita, salasuhteita. Välillä biletetään ja sitten avaudutaan kaverille. Ja sitten löytyy niitä, kuten 19-vuotias Aya, jotka pänttäävät kotona haaveillen lääkärin ammatista. Isällä on kuitenkin toiset ajatukset mielessä ja hän on järjestelemässä Ayalle puolisoa:

"Lopeta tuo jankuttaminen! Pitkät opinnot ovat poikia varten. Hankit vain rikkaan miehen, joka elättää sinut. Me muuten menemme pomolleni kylään. Haluan, että tapaat hänen poikansa."
"Voi ei! Hyvästi opinnot! Äiti, apua!"

Albumi perustuu osittain Marguerite Abouetin omaan elämään. Clément Oubrerien ilmeikkäät ja värikkäät kuvat saavat tuntemaan Afrikan kuuman auringon ja vilkkaan elämänmenon iloine ja suruineen. Eloisa tarina ja hauska huumori saavat toivomaan lisää, joten aika näyttää ollaanko tätä sarjaa suomentamassa enempää.

_______

Marguerite Abouet - Aya: Elämää Yop Cityssä
Kuvat: Clément Oubrerie
(Aya De Yopougon, 2005)
Arktinen banaani, 2010
Kirjastosta
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Norsunluurannikko
Tähtiä: ½

4 kommenttia:

  1. Tämän suomennoksen ilmestymisestä on jo sen verran aikaa että tuskin ainakaan henkeään pidättäen kannattaa odottaa jatkoa...mutta jos ne jatko-osat osattavilla kielillä löytyvät niin kannattaa kyllä lukea, mainio sarja kaikkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin jossain välissä katsoa löytyisikö lähikirjastoista noita jatko-osia vaikka englanniksi.

      Poista
  2. Tämä on kyllä mainio albumi ja sarja!
    Minäkin vähän epäilen, ettei suomennoksia ole enempää tulossa, mutta suosittelen tekemään vaikka hankintaehdotuksen kirjastoon. Meidän kirjastosta löytyy nyt koko sarja englanniksi ja olen siitä enemmän kuin iloinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Albumi vei kyllä ihan erilaisiin tunnelmiin ja maisemiin:) Sarjakuvien suhteen meidän kirjaston kokoelmat tuntuu välillä aika suppeat olevan, joten hankintaehdotus on varmasti paikallaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...