12.7.2016

Winston Graham - Poldark: Kapinallinen


"Joshua Poldark kuoli maaliskuussa 1783."
kirjan alku

Poldark on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa ja kuullessani uudesta suomennoksesta lykkäsin lukemista sen ilmestymiseen asti. Ensimmäinen suomennos on nimittäin vuodelta 1977 (Ross Poldark: Namparan herra). Pieni päivitys ei ole varmasti haitannut. Poldark: Kapinallinen on historiallisten romaanien sarjan ensimmäinen osa, joka esittelee lukijoille ristiriitojen repimän mutta oikeamielisen Ross Poldarkin, suuren romanttisen sankarin.
 
Cornwall, 1783–87. Ross Poldark palaa haavoittuneena Yhdysvaltain vapaussodasta kotiinsa pieneen englantilaiseen kaivos- ja kalastajakylään. Perillä Ross saa kuulla isänsä kuolleen, kotitilansa ränsistyneen ja rakastamansa naisen kihlautuneen hänen serkkunsa kanssa. Vaikka Ross tajuaa olevansa ulkopuolinen kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa, hän ei anna periksi. Hänen epätoivoisia kaivosmiehiä ja talonpoikia kohtaan tuntemansa sympatia kantaa yli luokkarajojen ja vaikeiden aikojen. Suurin käännekohta miehen elämässä on kuitenkin se, kun hän pelastaa katukahakan keskeltä nuoren nälkiintyneen tytön ja ottaa hänet kotiinsa palkolliseksi. Takakansi

Päähenkilö Ross Poldark kotiutuu sodasta vain huomatakseen rakkaansa olevan menossa naimisiin toisen kanssa. Sydäntäriipaisevaa! Mies ei kuitenkaan ole suuna päänä sinne tänne ryntäilevää ja nyrkkejä heilutelevaa -tyyppiä. Hän luovii tiensä epäoikeudenmukaisessa maailmassa riskejä ottaen ja tekee niin kuin parhaaksi näkee, vaikka tietää että häneltä odotettaisiin jotain muuta ratkaisua. Mikään puolijumala hän myöskään ole, asiat ei aina mene toiveiden mukaan. Vastoinkäymisistä on selvittävä, mutta kaikkensa hän ainakin antaa.

"Ross ei sanonut mitään, sillä nyt ei mikään merkinnyt mitään, eivät valheet eivätkä runoilijat, eivät periaatteet eivätkä ajatusten tai sydämen esittämät varaukset."

Huumoria löytyy Poldarkin tilanhoitajien Judin ja Prudien muodossa; työtä välttelevä pariskunta, joka pitää laittaa ojennukseen. "-- ja voimakas vartalo, joka pullisteli juuri niistä paikoista joista sen ei esteettisesti katsoen olisi pitänyt pullistella." Muita ihania henkilöitä ovat ainakin herkkä, mutta omapäinen Demelza sekä Ross Poldark tukipilari ja rakas ystävä Verity, joka rakastuu perheensä mielestä vääränlaiseen mieheen (hänestä haluan lukea lisää!). Antoisaa kirjassa on kimurantit ihmissuhteet, Ross Poldarkin sisäiset ristiriidat sekä muidenkin henkilöiden sisäinen maailma tulee hyvin esiin. Winston Graham on kirjoittanut valtavan hienon kirjan!

Jos pitää Okalintujen kaltaisista elämää suuremmista historiallisista romaaneista, vaikka tässä ei aivan samanlaista jalat veteläksi saavaa rakkaustarinaa (vielä) ole, kannattaa lukea! Tai miksei Matkantekijä-sarjan faneillekin, vaikka Ross Poldark voittaakin Jaimen kymmenen nolla. Hahaa, pientä provosointia.

Huomaan jälleen lukevani Cornwalliin sijoittuvaa romaania, sillä postasin vasta äsken Pilcherin Simpukankerääjästä. Mutta siis mahtaa, että sarjaa on alettu suomentaan uudelleen, se ei tietääkseni ole mikään kauhean tunnettu, mutta pitäisi olla! Syksyllä ilmestyy jo seuraava osa Demelzan laulu. Ensimmäisen kirjan kannessa komeilee Aidan Turner, sillä syksyllä alkaa myös kirjasarjaan pohjautuva BBC:n tv-sarja.
_______

Winston Graham - Poldark: Kapinallinen
(Ross Poldark, 1945)
Gummerus, 2016
Kustantajalta
Tähtiä:

6 kommenttia:

  1. Herätit nyt tosiaan mielenkiintoni! Kirjan kansi on näyttäytynyt melkeinpä joka paikassa ja historiallisuus etenkin oli se juttu mikä innosti lopulta. Kun vain pääsisin tästä fantasia pyörteestä :D Ja hehee Jamie kommentti on varteenotettava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan ollut aika näkyvästi esillä ja tuleekin varmasti olemaan, osasyynä tuo tv-sarja. Kannustan lukemaan:) Heh, Jamie ei todellakaan kuulu suokikkeihin;D

      Poista
  2. Apua, olen varmaan viisi kertaa harkinnu ostavani Poldarkin ensimmäisen osan (syynä BBC:n Poldark-sarja), mutta en se on aina syystä tai toisesta jäänyt ostamatta. Nyt tuli kuitenki semmonen fiilis että on toi Poldark nyt pakko käydä ostamassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa kannattaa ainakin lukea kirja ennen tv-sarjan katsomista! Poldarkissa on sitä jotain<3

      Poista
  3. Olen lukenut kaikki 4 osaa, Poldark, Demelza, Jeremy Poldark ja Warleggan. Nämä on ne kirjat joista kaksi ensimmäistä kautta TV sarjaa on tehty. Kirjoihin jää koukkuun ja sarjan ensimmäisen kauden nähtyäni olen koukussa myös sarjaan...innolla odotan toista kautta, joka alkaa 4.syyskuuta UK:ssa. Suomessahan eka kausi alkaa 4.10 ja toinen kausi tulee heti sen perään...vihdoinkin !!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain juuri toisen osan, enkä malttaisi odottaa sen aloittamista! Todella koukuttava sarja. Hyvä kuulla, että sarjakin on katsomisen arvoinen. Kiitos kommentista:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...