29.4.2016

Vappulukuhaaste - koonti (päivittyvä postaus)


Vappulukuhaaste lähestyy ja koska Bibliofiilin Mari oli keksinyt, että mitään kummempia 24 tunnin aikarajoituksia ei ole, niin pakko oli lähteä mukaan. Kyse ei siis ole perinteisestä maratonista vaan kaikki lukeminen aikavälillä 29.4-1.5. lasketaan mukaan.

En välttämättä päivittele välietapeista vaan teen sitten vasta haasteen jälkeen koontipostauksen tähän alle, jossa ilmoitan lopullisen lukusaldon ja kirjat, mutta on myös hyvin mahdollista, että poikkean suunnitelmista. Tänään perjantaina ei ainakaan kauheasti ehdi lukea, mutta viikonloppuna sitäkin enemmän siman ja munkkien lomassa :) Vielä ehtii kaikki kiinnostuneet mukaan, rennolla meiningillä mennään.

Alla lukusuunnitelma; kesken olevia kirjoja ja niitä jotka suunnittelin aloittavani seuraavaksi. Kuvasta puuttuu lainaamani sarjakuvat.


Kesken on Historiantutkija (alkumetreillä vasta ollaan) ja Wilsonin Four Children and It. Wilsonin lukemisesta onkin vierähtänyt liian pitkä aika. Seuraavana lukuun tulee P. D. Jamesin Sally-rukka, kultatukka ja Makinen Maa ja taivas.

Vappulukuhaasteen Pelastus: sain juuri kirjastosta paljon odottamani Elena Ferranten Loistava ystäväni ja Tiina Raevaaran Korppinaiset. Nyt ei voi mikään mennä pieleen.

la 30.4. klo 19:30
Koneella kun tässä muutenkin ollaan, niin samalla päivittelen tämän hetkisen tilanteen:
Elena Ferrante: Loistava ystäväni 59s
P. D. James: Sally-rukka, kultatukka 90s
Shakespeare: Coriolanus 34s

Kovin paljon ei ole tullut luettua ja huomiseksi on ohjelmaa, joten saa nähdä. Ei stressiä :) Tsemppiä muille haasteeseen lähteneille!

ma 2.5.
Eilen loppui Vappulukuhaaste ja ajattelin ehtiväni enemmän lukea, mutta se jäi muun ohjelman jalkoihin. Tässä kuitenkin luetut kirjat ja sivut:

Elena Ferrante - Loistava ystäväni 160s
P. D. James - Sally-rukka, kultatukka 137s
Elizabeth Kostova - Historiantutkija 61s
William Shakespeare - Coriolanus 61s
Tiina Raevaara - Korppinaiset 35s

Yhteensä 454 sivua.


6 kommenttia:

  1. Ajastin omani hieman myöhemmäksi tänään. Korppinaiset on minullakin tulossa lukuun, mutta kun sen väri (siis ulkoasu) ei sopinut kuvaan. On se vakavaa, joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tulla vilkaisemaan:) Korppinaisia odotan kovasti, vaikka vielä en ole ehtinyt sitä ollenkaan aloittaa.

      Poista
  2. Hauskaa maratonia. :) Historiantutkijan olen lukenut kun olin vielä lukiossa. Ilmestyi juuri silloin. Oli aika yllättävä ja tykkäsin kovasti. Odotan mielenkiinnolla kommentteja Korppinaisista, kun en vielä osaa sanoa, haluanko itse lukea sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Niina T.! Historiantutkija on vaikuttanut näin alkuunsa ainakin tosi hyvältä, vaikka hitaasti olen sitä saanut edistettyä - hitaasti mutta varmasti. Edellisen kirjan perusteella olen aika varma, että pidän Korppinaisista, mutta jännittää...

      Poista
  3. Lukuintoa! Oletko tykännyt Ferranten kirjasta? Minulla odottaa se lukulaitteella, mutten ole vielä ehtinyt aloitella. Kiinnostus kirjaa kohtaa on silti suuri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoinen on ollut enkä yhtään ihmettele hehkutusta, joka kirjan ympärillä on ollut! Viisi tähteä häämöttää jo horisontissa ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...