25.4.2016

Serena Valentino - Noidan peili


"Omenapuut kukkivat linnan pihalla hennon vaaleanpunaisina, 
ja hopeiset koristepallot välkähtelivät auringossa."
kirjan alku

Noidan peili - Pahan kuningattaren tarina perustuu osittain Walt Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -teokseen ja se kertookin tutun Lumikki-sadun ilkeän äitipuolen näkökulmasta. Tarinassa selviää miksi kuningattaresta tuli paha ja miksi hän vihasi Lumikkia niin paljon, että halusi tämän sydämen revittävän irti. Kukaanhan ei syntyessään ole paha, vaan siihen kasvetaan syystä tai toisesta.

Oli jotenkin todella vaikeaa käsittää kuningatar hyvänä ja rakastavana hahmona, joka haluaa olla hyvä äitipuoli Lumikille, kun piirretyn kuningitar on aivan toistaluokkaa! Tarvittaisiin jotain todella radikaalia, että tästä lähtökohdasta päästäisin lopulliseen tulokseen. Mikä voi niin traagista olla? Suhtauduin siis varauksella tarinaan, mutta jouduin toteamaan tuon syyn olevan itseasiassa aika hyvä ja ymmärrettävä.

Kirja kertoo koko kuningattaren tarinan, joten siinä on mukana kaikki tapahtumat aina hamaan loppuun saakka. Tarinan tunteville loppu on siis vain kertausta. Siinä missä tämä tarina olisi uponnut minuun nuorena, ei se nyt osannut olla tarpeeksi napakka. Välillä mentiin jonkinlaisella tyhjäkäynnillä, joka ei jaksanut innostaa, eikä se sinänsä edistänyt tarinaa ihmeellisemmin. Ehkä odotin vähän nopeatempoisempaa ja tapahtumarikkaampaa, sillä suuresta sivumäärästä kirjaa ei ainakaan voi syyttää. Noidan peili sopii varmasti paremmin nuoremmille lukijoille.

Näyttäväkantisessa Prinsessa ja Pahikset -sarjassa seuraavana on käsittelyvuorossa Kaunottaren ja hirviön Hirviö sekä Pienen merenneidon Ursula. Nähtäväksi jää luenko. Vähän kyllä jo houkuttelee.
_______

Serena Valentino - Noidan peili
(Fairest of All, Tale of the Wicked Queen, 2009)
Sanoma Media Finland Oy, 2016
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

Muita postauksiani:
Lumikki (satu+elokuvia)

2 kommenttia:

  1. Ai sä luit tän jo! Mulla on odottamassa vielä lukua. Jotenkin näitä lukemista odottavia kirjoja on vaan kasaantunu.. Katotaan, ehdinkö vuodessa lukea kaikki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiähän tämän lukaisi ja hyvään saumaan sattui, kun muuten on meineillään ei-niin-leppoisia kirjoja :) Totta, lukeminen ei lopu koskaan! Ja hyvä niin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...