Matti Yrjänä Joensuu - Harjunpää ja rakkauden nälkä

Harjunpää ja rakkauden nälkä - Matti Yrjänä Joensuu

Otava, 1993
Kannen kuva: Jukka Uotila
Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

Omasta hyllystä

"Yöstä kuului hyvin hiljainen ääni; tai sitten sen pimeyksistä leijui lähes huomaamaton tuoksu, jokin samaan tapaan tyynnyttävä kuin se mikä lähtee veneistä ja märistä laituripuista, ja vaikka Tipi ei tavoittanutkaan sitä järjellään, hän tunsi kuinka se vaikutti häneen."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 12

Kirja sai Vuoden johtolanka -palkinnon 1994, jonka jakaa vuosittain Suomen Dekkariseura, eikä se ollut Joensuun ensimmäinen tai viimeinen palkinto Harjunpää -kirjoille. Tämä kirja on siis ensimmäinen kosketukseni kehuttuihin Harjunpää-kirjoihin.

Tipi on taitava murtomies, joka pimeinä öinä hiippailee helsinkiläisnaisten asunnoissa. Hän ei varasta mitään tai mukiloi ketään, vaan Tipin motiivi on päästä katselemaan tarkasti valitsemiaan naisia, ehkä vähän koskettaakin. Jotkut naiset aistivat Tipin läsnäolon unensa läpi, mutta poliisi ei ota asiaa vakavasti, sillä mitään ei ole tapahtunut tai hiippailusta ei ole todisteita ja silmännäkijöitä. Tipi käy kuitenkin aina vain rohkeammaksi ja poliisi alkaa saada aina vain enemmän yhteenottaja naisilta, jotka epäilevät jonkun olleen heidän asunnossaan.

Ylikonstaapeli Timo Harjunpää saa tapauksen harteilleen, jolla on ennestään dementoituneen isän raskas paino. Isä asuu Harjunpään perheen luona, sillä yksin asuminen ei enää luonnistu ja tietenkin hän aiheuttaa omat huolensa Harjunpäälle, jolla ei aina ole ollut helppo suhde isänsä kanssa. Myöskään välit työtoverien välillä eivät aina mutkattomia ole sekä orastavat tunteet Onervaa kohtaan antavat miehelle paljon ajattelemisen aihetta.

En saanut kirjasta aivan otetta tavalla jolla olisin halunnut. Tarina jäi etäiseksi, sillä en kokenut juonen olevan kauhean mielenkiintoinen, vaikka henkilöt vetivätkin kovasti puoleensa. Tipi varsinkin on mielenkiintoinen henkilö. Kirja alkaa Tipin matkassa ja lukija suorastaan oppii ymmärtämään häntä, vaikka kyseessä onkin erikoisen luonteen omaava rikollinen, jonka ei heti ensimmäiseksi ajattelisi olevan hellyyttävä tai puoleensavetävä, mutta niin siinä vaan käy. Hän on nimennyt jopa jalkansa Pessiksi ja Moosekseksi ja naiset joiden luona hän yöllä vierailee ovat saaneet hekin omat kuvaavat nimensä: löytyy Nokiruusu, Silkkipeppu ja Säihkysilmä, mutta kaikkein rakkain on vaaleahiuksinen Vehnätukka, jonka luokse Tipin mieli useiten halajaa. Tipille numerot esiintyvät väreinä ja niiden avulla hän murtokeikkansa suorittaakin. Hän tuntuu myös aistivan asioita herkemmin kuin tavalliset pulliaiset.

Kirjan vahvuus on, ettei se yritä selitellä Tipin puolesta, mutta häntä ei myöskään tuomita. Tipin lapsuus ei kauhean onnellista ole ollut, sillä 'Kultamuoriksi' kutsuttu äiti on ollut hyvin vaativa ja melkeinpä kiristänyt lapsiaan rakkaudellaan. Tipistä kasvoi herkkä ja kaltoinkohdeltu poika. Hänen veljensä ajautuivat rikollisuuden tielle ja Tipi siinä mukana. Veljet tarvitsevat silloin tällöin Tipin apua keikoillaa, sillä hän on haka kassakaappien avaamisissa ynnä muissa.

Ei sitä ihan joka dekkarin kohdalla suorastaan toivo, että rikolliselle ei kävisi mitään pahaa, päivänvastoin monesti rikolliset esitetään dekkareissa aika julmassa, säälimättömässä valossa. Joensuun maailma ei ihan niin yksiselitteinen ja mustavalkoinen ole, että ihmiset jaettaisiin suoraan hyvään tai pahaan, niin kuin ei se tosielämässäkään välttämättä mene. Kaikista löytyy monia puolia. Poliisienhan pitäisi niitä hyviksiä aina olla, mutta Harjunpää ja rakkauden nälässä pidin joitain heitä aikamoisina pelleinä: varsinkin Lampista, joka eniten otti pahiksen roolin haltuunsa oman auktoriteettinsa voimin. Ei yhteiskunnassa ole asiat vain pielessä rikollisten taholla, vaan ihan muuallakin valtarakenteissa.

Taisin tässä keskittyä enimmäkseen Tipin hahmoon, josta sai kaikista eniten irti, ettei ihmekään että muut henkilöt jäivät aavistuksen verran köyhiksi. Kyllä se Harjunpääkin menetteli koti- ja työpaikkaongelmineen, mutta me ei samalle aaltopituudelle päästy tällä kertaa. Kirja pyörittelee Tipin ja Harjunpään kautta yksinäisyyden, rakkauden ja kaipuun teemoja. Kirjan nimi on muuten aika hieno. Sen merkityksen ymmärtäminenkään ei vaikeaa ole, tai itselleni kyse on ainakin Tipistä, jolla ainakin todellinen rakkauden nälkä on.

Tähtiä: ★★