Colin Dann - Kaukametsän pakolaiset

Kaukametsän pakolaiset - Colin Dann

(The Animals of Farthing Wood, 1979)

WSOY, 1981

Omasta hyllystä

"Kaukametsän useimpien eläinten uusi päivä oli aluillaan."

kirjan ensimmäinen lause

Katsoin pienenä Kaukametsän pakolaiset piirrettyä tv-sarjaa ja vasta näin paljon myöhemmin tietooni tuli, että sarja perustuukin kirjaan. Ja pitihän tuo kirja tietenkin lukea, sillä se kuuluu myös Projekti 12:sta, joka onkin viime kuukausina edennyt hieman takkuisesti, mutta näin loppukirinä teen parannuksen :)

Kaukametsän eläimiä uhkaa vaara: ihmiset ovat kaatamassa metsän ja näin ollen eläimet jäisivät ilman kotia. He eivät tiedä minne menisivätkään, kunnes konna palaa pitkältä retkeltään ja kertoo Valkopeuran puistosta, jonne hän löysi, jouduttuaan pikkupojan sieppaamaksi. Se on luonnonsuojelualuetta, joten siellä eläimet saisivat elää rauhassa ja turvassa. Ongelmana on pitkä matka. Konnaltakin vei kuukausia löytää paikka ja tällä kertaa mukana olisi kaikenlaisia eläimiä, pieniäkin ja hitaita, jotka hidastaisivat matkantekoa. Eläimillä ei myöskään ole tietoa vaaroista, joihin he voisivat joutua tai mistä saisivat kaikille ruokaa, missä yöpyä. Metsäkoneet jylläävät ja eläimet päättävät kokouksessa lähteä. He eivät voi jäädäkään.

Oppaana heillä on konna ja johtajaksi valitaan aikalailla yksimielisesti kettu. Pöllöstä ja haukasta on myöskin suurta apua, sillä he pystyvät ylhäältä käsin seuraamaan tilannetta ja näkemään mitä edessäpäin on tulossa. Matka ei tietenkään suju mitenkään yksinkertaisesti ja helposti, vaan eläimet joutuvat moniin vaaratilanteisiin, jotka eivät pääty aina onnellisesti. Ongelmia syntyy joen ja moottoritien ylittämisessä, kaupungin läpi kulkemisessa... Eikä ole myöskään varmaa muistaako konna vielä reitin Valkopeuran puistoon.

Tällaiset lasten- ja nuortenkirjathan ovat yllättävän raakoja ja Kaukametsän pakolaisissa tapahtuu kaikenlaista hurjaa kuten siilien jääminen auton alle. Pelkäsin myös, että eläimet söisivät matkalla toisiaan, tai ainakin että kyy rikkoisi sopimuksen ja popsisi jonkun hiiren salaa suuhunsa. Ei siis mikään lepsu kirja.

Nuorempana olisin varmasti osannut kirjaa enemmän arvostaa, sillä nyt se ei niin jännittävältä tai kiehtovalta tuntunut. Tapahtumat kuitenkin eteni aika suoraviivaisesti paria yllätystä lukuunottamatta. Kirjalle on kirjoitettu jatkoa, mutta niitä ei ole suomennettu.

Tähtiä: ★★★

PS. 10 000 vierailijan raja on mennyt rikki. Wihuu!

Zeina Abirached - Pääskysen leikki

Pääskysen leikki - Zeina Abirached
(Mourir partir revenir - Le de jeu des hirondelles, 2007)

LIKE, 2011

Kirjastosta lainattu

"Itä-Beirut 1984."

kirjan ensimmäinen lause

Sarjakuva tuoksui aivan uudelle, vaikka se olikin kirjastosta haettu.

Vuosi on siis 1984 ja Libanonissa on meneillään sisällissota. Kortteleiden kadut on täytetty hiekkasäkkimuurein ja rakennukset ovat hautautuneet  betonimuurien ja peltitynnyreiden sisään. Sektoreihin jaetuissa kortteleissa elettiin tulitaukojen mukaan. Kertoja asuu kerrostalossa ensimmäisessä kerroksessa ja koska se on talon turvallisen paikka, naapureilla on tapana kokoontua sinne pommituksen alkaessa. He kaikki oleskevat eteisessä, sillä muiden huoneiden käyttö loppui ikkunan alle nousevien barrikadien takia.

Kertojan vanhemmat ovat menneet kylään mummin luokse, mutta eivät pääse takaisin meneillään olevan pommituksen takia. Kaduilla on vaarallista liikkua ja asukkaat ovat kehitelleet monimutkaisen tavan liikkua korttelissa, etteivät joutuisi ammutuksi. Se sisältää jouksemista, hyppimistä, kumartelua, kiipeämistä, odottamista... Jotta aika kuluisi nopeammin, Anhala keksii leipoa lasten kanssa, Ernest lukee katkelmia kirjastaan ja lapset pitävät hauskaa kylvyssä. He yrittävät tehdä normaaliin tapaan normaaleja askareita, mutta välillä pysähtyvät yhdessä kuuntelemaan radiosta tulevia tiedotuksia pommituksesta ja kuolleiden määrästä.

Sarjakuvataiteilijalla on hyvin persoonallinen ote niin kuvallisesti kuin tarinankin kautta. En ole ennen törmännyt aukeamiin, jossa sama kuva toistuu melkein samanlaisena, mutta tarina etenee enemmänkin puhekuplien kautta. Tykästyin kovasti tähän viivyttelevään tyyliin, joka alkoi jo jollain tapaa muistuttaa romaanin kerrontaa, sillä yleensähän sarjakuvat etenevät hyvinkin nopeatempoisesti ja ruutujen välillä aikaa saattaa olla kulunut monia tunteja - tai päiviä.

Kaikki tapahtumat ovat yhden päivän ajalta ja ruutujen välinen - miksikäs sitä nyt kutsuisi - rytmitys tuntui osuvan juuri kohdalleen. Hidastempoiset jaksot veivät enemmän ruutuja, jopa monia aukeamia, ja nopeasti etenevät tietenkin päinvastoin veivät vain muutaman ruudun. Juuri tämä on ehkä se seikka mihin kaikista eniten ihastuin sarjakuvassa. En välttämättä osaa oikein kunnolla kuvailla, mitä ajan takaa, joten parempi olisi, jos kävisit itse lainaamassa kirjan, niin ymmärtäisit ;)

Löysin huumoriakin roppakaupalla, vaikka tarina sijoittuukin sodan keskelle. Se ei ollut liian masentava tai synkkä, vaikka kauheuksia koko ajan tapahtuukin ulkomaailmassa. Haikea sarjakuva myöskin on, mutta mukana on toivoa paremmista ajoista, oli se sitten täällä tai muualla.

Tähtiä: ★★★★½

Kaunokirjallinen Maailmanvalloitus: Libanon

Gayle Forman - Jos vielä jään

Jos vielä jään - Gayle Forman

(If I Stay, 2009)

WSOY, 2009

Kirjastosta lainattu

"Kaikki uskovat, että se johtui lumesta."

kirjan ensimmäinen lause

17-vuotias Mia menettää perheensä auto-onnettomuudessa, mutta hän itse vaipuu koomaan. Mia on tarkkailijana oman kehonsa ulkopuolella, mutta kukaan ei voi häntä nähdä. Hän ei tunne kipua. Mian on päätettävä haluaako hän jäädä elämään vai lähteä pois.

Ennen onnettomuutta Mian ja hänen poikaystävänsä Adamin suhde on käynyt hankalaksi. Mia on pyrkinyt arvostettuun Juilliardin musiikkiakatemiaan New Yorkiin ja Adamin rockbändi on päässyt keikkailemaan laajemmalle alueelle. He eivät nykyään ole hirveästi toisiaan nähneet, mutta Mian opiskelujen aloitus tietäisi vieläkin harvempia tapaamisia.

Kirja pitää sisällään kappaleita nykyhetkestä sairaalassa, jossa Mian sukulaiset ja tutut käyvät tyttöä katsomassa sekä takaumista, Mian lapsuudesta ja nuoruudesta, ajasta ennen onnettomuutta. Taaskin tökki edestakaiset kuvaukset nykyajasta ja menneisyydestä. Käsitän kyllä miksi niin on tehty, ilman vaihtelua kirja olisi erittäin tylsä, mutta en silti pitänyt, että taas joutui pomppia ajasta toiseen, hyppeliä sinne tänne. Kirjailijakin käsitteli asioita jotenkin ylimalkaisesti, eikä oikein kunnolla jäänyt pohtimaan mitään asiaa, vaan siirryttiin jo seuraavaan. Kaikki tapahtui niin hätäisesti.

Miten näin lyhyt kirja voi tuntuakin siltä kuin kävelisi metrin korkeassa hangessa! En inhoa kirjaa, mutten myöskään ikinä tule tarttumaan tähän uudestaan. Musiikkituntemukseni on erittäin heikko ja koska koko tarina pyöri musiikin parantavan voiman ympärillä tunsin itseni hiukan ulkopuoliseksi, eikä kaikki (siis juuri mitkään) viittaukset artisteihin tai kappaleisiin oikein auennut. Teos siis lähinnä aukenee vain musiikkiguruille ja niille, joita tarina itsessään koskettaa eivätkä välitä outojen musiikkikappaleiden viljelystä.

Kaunis nimi kirjalla on, mutta kannen tekstistä en pidä, sillä aluksi en saanut edes selvää, mikä kirjailijan nimi on. Piti tarkistaa kirjan sisältä. Kuva sen sijaan on hieno, vaikken ihan täysin ymmärrä sen yhteyttä itse tarinaan, mutta teksti yrittää tosiaan olla liian samanlainen.

Kirjasta on myös tulossa elokuva tämä vuonna. Aikamoista dramatisointia on käsikirjoittaja saanut tehdä, että elokuva edes pysyy jokseenkin mielenkiintoisena.

Tähtiä: ★★

Gerhart Hauptmann - Soanan kerettiläinen

Soanan kerettiläinen - Gerhart Hauptmann
(Der Ketzer von Soana, 1918)

Karisto, 1960

Kirjastosta lainattu

"Pyrkiessään Monte Generoson huipulle matkailijan sopii lähteä joko Mendrisiosta tai Capolagosta hammasrataa myöten tai Bissonesta Soanan kautta, missä tie on kaikkein vaivalloisin."

kirjan ensimmäinen lause

Oli jo aika palata taas hetkeksi Nobel-kirjailijoiden pariin ja edistää sitäkin projektia.
Pystyin vain kuvittelemaan minkälaiseen kirjan olin tarttuman tuon hurjan kansikuvan perusteella.

Korkealla jylhän kauniissa vuoristossa asuu köyhissä oloissa paimen Luchino Scaranata yhdessä sisarensa ja suuren joukon lapsia kanssa. He ovat joutuneet muuttamaan kauas kylästä, sillä kyläläiset vihaavat tätä sivistymätöntä ja omituista perhettä. Nuori pappi Francesco saa paikan alppiluonnosta Tessinin kanttinista Sveitsistä ja nuoruuden intoa täynnä hän ottaa tehtäväkseen johdattaa tämän halveksitun ja onnettoman perheen jälleen kirkon helmaan. Hän tekee monia vaivalloisia retkiä vuoristossa heidän luokseen pelastaakseen näiden sielunsa, mutta sen sijaan Francesco on menettämässä omansa.

Lapsijoukon kaunis tyttö Agnes herättää papin huomion ja tämän paimentytön nähtyään pappi joutuu heti hakoteille, hän ei voi ajatellakaan muuta kuin tuota nuorta naista ja sitä milloin hän saa hänet seuraavan kerran nähdä messussa. Francescoa vaivaa kolkuttava omatunto ja rippiytyminen tuo vain hetkellisen, valheellisen puhdistautumisen tunteen.

"Siitä alkaen, kun kävin noiden kurjien syntisten luona Soanan alpilla, olen ollut ikäänkuin riivattu. Minua puistattaa. Minusta tuntuu kuin en olisi pukenut ylleni ainoastaan uutta takkia, vaan suorastaan uuden ihonkin. Kun kuulen Soanan vesiputouksen kohinan, tekisi mieleni kavuta alas syvään rotkoon ja sijoittua tuntiokausiksi sinne syöksyvien vesimassojen alle tullakseni samalla kertaa sekä ulkoisesti että sisäisesti puhtaaksi ja terveeksi."

Edellinen pappi oli ollut hyvin läheisissä väleissä asukkaiden - erityisesti naisten - kanssa, mutta alkuun nuori Francesco vaikuttaa perin erilaiselta. Francesco asettaa itsensä selvästi muiden maalaisten yläpuolelle, eikä esimerkiksi pitänyt tietä näyttävää paimenta keskustelemisen arvoisena henkilönä, sillä onhan Jumala valinnut hänet tähän tehtävään pitämään ihmiset oikealle tielle ja saada harhaoppiset takaisin Hänen luokseen. Papilla on siis hyvin ylevät ja kunnianhimoiset tavoitteet, mutta hänen kohtalonsa onkin jotain muuta.

Romanttiseksi en tätä kirjaa voimaakkasti leimaisi, vaikka Agneksen ja papin välillä roihuaakin jonkilaiset intohimon liekit. Nuorena kun olen paljon vanhoja kirjoja lukenut, ei niiden erilainen kieli enää säikytä, vaan tämän kirjan kohdalla osasin nauttia kielen lumosta ja sen kauniista käytöstä. Vanhaahan se tietysti on, ei kai nyt 1900 luvun alkupuolella samalla tavalla kirjoitettu kuin nykyään (!), mutta siksi juuri kirja vie lukijansa toiselle vuosisadalle niin vakuuttavasti.

Pieni kirja sopi hyvin käteen mutta, kirjaa voisi kannen perusteella luulla vähän rajumman puoleiseksi, joten hieman harhaanjohtava sanoisin kannen olevan. Jos papin taistelut lihallisten himojen kanssa kiinnostaa suosittelen myös ehdottomasti Okalintuja!

Tähtiä: ★★★½

Soanan kerettiläisestä on kirjoittanut myös Kirja-aitta

Salla Simukka - Jäljellä ja Toisaalla

Jäljellä - Salla Simukka

Tammi, 2012
Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Ea Söderberg

Kirjastosta lainattu

"Emmi sulki silmänsä ja mietti, millaista olisi kuolla."

kirjan ensimmäinen lause

Emmi tuntee olevansa mitätön. Koulussa hän ei ole vielä löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, joten hän on toisten silmissä alempiarvoinen Potentiaali. Emmi ei tunne yhteyttä perheeseensä, eikä hänellä ole kavereita, ei ainakaan sen jälkeen, kun he ovat löytäneet oman lahjakkuusalueensa. Saadakseen edes jonkinlaista huomiota ihmisiltä Emmi päättää karata. Hän yöpyy erään matkoilla olevan perheen leikkimökissä ja karkumatkalta palattuaan Emmi huomaa jonkin asian muuttuneen; Ihmiset ovat kadonneet.

Emmi on nyt todellakin yksin. Kukaan ei oikeasti näe häntä, sillä ketään ei ole mailla halmeilla. Toivuttuaan alun järkytyksestä Emmi päättää ryhdistäytyä ja lähteä Helsinkiin ottamaan selville asioita. Hän ajaa rautatieasemalle ja jo siellä tapaa toisen ihmisen: pörröhiuksisen ja räväkän Onervan.

Onerva on yksi kirjan mienkiintoisimmista henkilöistä, no senkin takia, ettei henkilöitä ylipäätään kirjassa paljoa ole. Onerva ei ole tullut kauhean rakastavasta perheestä ja kokenut myös olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi. Onerva on Emmiin verrattuna enemmän tee-ja-ajattele-vasta-sitten -tyyppi ja pärjäisi varmasti hyvin yllytyshullu -leikissä. Atrokin oli onnistunut henkilö (vaikka kovasti pelkäsin hullua kolmiodraamaa näiden kolmen välille), mutta Emmi päähenkilönä on taas niin nähty. Yksinäinen tyttö, jolla ei oikein ystäviä ole. Ehkä hieman ujo. Liian tuttu asetelma. Tuo onkin yksi niistä harvoista asioista, joista edes on valitettavaa.

Järkyttävä tulevaisuudenkuva ja erittäin ahdistava alku, kun kaikki ihmiset ovat kadonneet (eläimiä sentään on). Jännityskin saatiin pidettyä pitkän aikaa. Ei tullut sitten yhtään missään vaiheessa mieleen, miten tuohon tilanteeseen oli päädytty. Emmi ja Onerva spekuloivat paljon, mitä on voinut tapahtua, joka minua lukijana kiinnosti myös erittäin paljon :D Onerva on varma, että he ovat Helvetissä tai Kiirastulessa. Tai ainakin kuolleita. Jos he ovatkin jonkinlaisessa välitilassa, koska heillä on jäänyt selvittämättömiä tai sovittamattomia asioita. Minä en suoraan sanottuna tiennyt mitä uskoa. Epäilin noita teorioita, koska eläimiä ainakin maailmassa vielä on. Mutta en kyllä ikipäivänä olisi arvannut oikeaa vastausta. Pohdin aivan toisenlaisia teorioita.

Hyvään kohtaan kirja loppui senkin takia, että jäi kaipaamaan vastauksia, mutta myös siksi, että kiinnostukseni Suomenlinnan yhteisöä kohtaa oli lopahtaa pahemman kerran.

Tähtiä: ★★★★

Toisaalla - Salla Simukka

Tammi, 2012
Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Ea Söderberg

Kirjastosta lainattu

"Mitä tapahtui, kun se oli ohi?"

kirjan ensimmäinen lause

Samuelin päivät kuluvat niin kuin varsinaisen nörtin ne kuulukin viettää: yöt tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Koulu on jo ohi pojan osalta ja tulevaisuus avoinna. Yllättäen ja erikoisella tavalla Samuel saa työtarjouksen, josta on hyvin vaikea kieltäytyä, varsinkin kun palkka on jotain järkyttävän suurta. Projekti, johon Samuel palkataan on salainen ja tieteellisesti ja teknisesti erittäin edistynyt. Samuel joutuu kamppailemaan itsetuntonsa kanssa, sillä hän rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Ja se tyttö on mukana projektissa ja hänet täytyy pelastaa.

Tästä osasta onkin paljon vaikeampi kirjoittaa, sillä en haluaisi paljastaa liikaa ja koko kirjanhan on täynnä vastauksia edellisosan herättämiin kysymyksiin, joten hieman ongelmallista. Erittäin taitavasti rakennettu kaksiosainen sarja. Ei mikään normaali jatkokertomus, vaan näkökulma vaihtuu toisessa osassa Samueliin, joka taas kuuluu "sisäpiiriin". Tykkäsin kovasti tästä ratkaisusta ja yllätyksiä oli tähänkin osaan säästetty, ja varsinkin paljastukset eräästä henkilöstä (en tietenkään voi sanoa kenestä) olivat todella yllätys. Tykkään kun lukijaa vedetään höplästä ja johdatetaan uskomaan jotain, mikä ei olekaan se miltä näyttää.

Ärsyttävästi tarina katkaistiin itselleni mielenkiinnottomiin pölinöihin, joten juoni eteni valitettavan töksähdellen. Kirja kerrottiin takautuvasti Samuelin näkökulmasta ja välillä palattiin nykyhetkeen muutaman sivun ajaksi. Olisin pitänyt paljon enemmän, jos tarina olisi saanut vapaasti kulkea eteenpäin. Samuelilla oli sama ongelma kuin Emmillä, liian tuttu henkilö. Olen tavannut hänet jo tätä kirjaa ennen miljoona kertaa. Päähenkilöt siis molemmissa kirjoissa ontuivat pahasti, mutta sivuhenkilöistä pidin erityisesti. Atrokin oli viimeksi erityisen ihana mystinen henkilö, joka tässä osassa tuli moniulotteisemmaksi. Olin sekä kauhuissani että riemuissani hänestä.

Loppu oli vähän odotettua lepsumpi kaiken sen salaisuuksien paljastusten jälkeen, mutta sen olisikin pitänyt olla jotain hyvin suurta, että olisi yltänyt kirjan käännekohdan tasolle. Mutta ihan ymmärrettävää, eihän tässä mikään kauhukirja ole kyseessä, jossa täytyy olla shokeeraava loppu. Ja kai tuo loppu nuoria lukijoita tyydyttää. Näin yleisesti ottaen tuntuu, että suomalaisten nuortenkirjojen taso on noussut tai ainakin tarinat tuntuvat uusilta ja nykypäivään sopivilta. Tämän sarjan kirjoilla on hienot kannet ja nimetkin ovat kivan napakoita.

Tähtiä: ★★★★

Edgar Allan Poe - 3 C. Auguste Dupin - tarinaa

Nämä lukemani kolme kertomusta Dupin tarinaa muodostavat Poen salapoliisikirjallisuuden ytimen ja muun muassa Arthur Conan Doyle lainasi suoraan Sherlock Holmes tarinoihinsa Dupin kirjojen rakenteet ja hahmot myös: omalaatuinen ja ällistyttävän oivaltava etsivä sekä tämän perusjuntti apulainen, joka toimii myös kertojana. Voidaan myös sanoa, että nämä kolme tarinaa aloittivat rikoskirjallisuuden, luomalla perusteet dekkarien loogiselle ongelmanratkaisulle ja poliisit ylivoimaisesti päihittävälle yksityisetsivälle.

Ensimmäisenä luin Rue Morguen murhat (The Murders in the Rue Morgue, 1841), joka on ehkäpä se tunnetuin Poen tarina, joka toi kansan tietouteen ensimmäisen kerran suljetun huoneen arvoituksen (dekkarilaji, jossa tapahtuu ns. "mahdoton" murha). Amatöörietsivä C. Auguste Dupin vaeltelee pitkin yöllisiä katuja nimettömän kertoja ystävänsä kanssa, kun he osuvat erään talon kohdalle, jonka lukitussa huoneessa on kaksi naista surmattu hyvin raa'asti, mutta näyttää aluksi mahdottomalta, että joku olisi heidät voinut surmata, sillä ovet ovat lukittuja sisäpuolelta.

Murhaajaa ei lukija voi millään arvata alussa esitettyjen faktojen perusteella. Johtolankoja ja muita seikkoja ei lukijan tietoisuuteen kerrota, vaan Dupin saa kuulla aina kyseisestä tapauksesta ja melkeinpä samantien hän alkaa selostaen purkaa vyyhtiä. Lukijan ei siis tarvitse (ei hän voikaan) miettiä mahdollisia vaihtoehtoja tai kuka sen teki -kysymyksiä. Siinä tuli myös sanottua tarinoiden huonopuoli. Ne sisälsivät lähinnä Dupinin monologia siitä kuinka kaikki tapahtui ja selostukset olivat välillä kaukana loogisuudesta.
Onhan tarinan loppuratkaisu väittämättä vastaan hyvin kekseliäs, mutta muuten ei tarina järkyttänyt maailmaani suuntaan tai toiseen.

Seuraavana vuorossa oli Marie Roget'n salaperäinen murha (Mystery of Marie Roget, 1842), joka itseasiassa perustuu tositapahtumiin: vuonna 1841 nainen löydettiin hukkuneena järveen ja tapaus herätti paljon huomiota. Poen tarinassa nuori Marie oli kadonnut teille tuntemattomille myös joskus aikaisemmin, mutta palannut takaisin. Toisella kertaa hän ei kuitenkaan enää tullut takaisin ja joesta löydettiin ruumis, joka tunnistettiin Marieksi, parfyymipuodin suosituksi myyjäksi. Spekulaatio lehdissä ja ihmisten keskuudessa alkaa. Pohditaan oliko tapaus murha vai itsemurha, oliko ruumis edes ylipäätään Marien vai oliko hänen tilalleen yritetty laittaa joku toinen ja näin ollen Marie olisikin oikeasti elossa. Dupin taas perustaa päättelynsä lehdissä kirjoitettuihin seikkoihin, eikä hän taida edes tapahtumapaikalla käydä.

"Olisiko miesjoukko ryhtynyt syyttä suotta kaatamaan aitaa laahatakseen sen toiselle puolen ruumiin, jonka he olisivat voineet tuossa tuokiossa nostaa aidan yli? Olisiko miesjoukko laahannut ruumista niin, että laahaamisesta olisi jäänyt selviä jälkiä?"

Marie Roget'n salaperäinen murha tuntui lähinnä pitkästyttävältä luennolta. Dupin kävi läpi kaikki mahdolliset skenaariot tapahtuneesta ja selitti ummet ja lammet vaikka mistä johtolangoista ym. Ja kaiken lisäksi tapaus jää mysteeriksi aivan kuin oikea murhakin, joka tietysti latisti tunnelman lopullisesti.

Viimeiseksi jäi Varastettu kirje (The Purloided Letter, 1844), jossa arkaluontoinen kirje on kadonnut, mutta todennäköinen varas on selvillä. Silti kirjettä ei ole onnistuttu löytämään, vaikka pefekti on tutkituttanut syyllisen huoneen moneen kertaan ja kaikki paikat on käyty erittäin huolellisesti läpi. Dupinin apua tarvitaan ja hän ryhtyy heti hommiin. Tarina tuntui näistä kolmesta kaikkein selvimmältä ja aikalailla sellaiselta, mitä olen tottunut lukemaan: tapahtuu rikos ja joku ryhtyy sitä selvittämään ja syyllinen saadaan kiinni. Eikä sekään tarinan hohtoa kauheasti latistanut, että syyllinen oli heti selvillä :D

Kuvitusta tarinaan Rue Morguen murhat

Poe keskittyy tarinoissa tapahtumien selittelyyn ja purkamiseen kuin itse juoneen ja henkilöihin, eikä näin ollen mitään ahaa -elämyksiä tullut. Nykyajan dekkarit ovat onneksi hieman muuttuneet, mutta pitää kiittää, että Poe on ylipäätään raivannut ensimmäiset askeleet dekkareille! (Nostan kuvitteellista hattua). Jatkossa kuitenkin aion keskittyä Poen kohdalla enemmän niihin kauhukertomuksiin, jotka onnistuvat aina säväyttämään ja yllättämään.

Tämä on ensimmäinen etappini Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Tähtiä: ★★★

Kirjalistalle löytyi Peter Ackroyd: Edgar Allan Poe: Lyhyt elämä

Kootut kertomukset - Edgar Allan Poe

Teos, 2006
Graafinen suunnittelu: dog design

Kirjastosta lainattu

Kauhutarinoita - Edgar Allan Poe

Oy Valitut Palat, 1995

Kirjastosta lainattu

PS. Jos kiinnostaa Poen uraauurtavat rikoksen psykologiaa tutkineet tarinat, niin kannattaa tutustua näihin tarinoihin: Sinä olet se mies, Perverssiyden paholainen ja Musta kissa.

Jeffrey Brown - Darth Vader ja poika

Darth Vader ja poika - Jeffrey Brown

Atena Kustannus Oy, 2012

Kirjastosta lainattu

"Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa..."

kirjan ensimmäinen lause

"Sithin lordi Darth Vader on johtava Galaktisen Imperiumin taisteluun kapinallisten liittoumaa vastaan, mutta ennen kuin lordi Vader voi hoidella kapinalliset, hänen on hoidettava poikaansa - neljävuotiasta Luke Skywalkeria..."

Tähtien sodasta tuttu Darth Vader ei kaikkein isällisin hahmo elokuvien perusteella ole ollut, mutta tämä Jeffrey Brownin sarjakuvakirja antaa ihan uuden käsityksen tuosta synkästä ja julmasta henkilöstä. Pienen Luken kanssa he yhdessä touhuavat samoja asioita kuin normaalit isät ja lapset: pelaavat pesäpalloa, opettevat ajamaan pyörällä, kinastelevat, miettivät askarruttavia kysymyksiä - kuten mistä lapset tulevat -, käyvät eläintarhassa katsomassa outoja (!) eläimiä... Ja tämä kaikki tietysti tapahtuu siellä kaukaisessa galaksissa.

Nauroin paljon, mutta myöskin huokailin ihastuksesta, kun Vader laittoi laastarin Luken käteen tai kun he nukkuivat kulki kyljessä. Suloista. Maskinaamainen, mustiin pukeutuva Vader ei vaikuttanut tippaakaan pelottavalta, vaikka hän olikin joskus vihainen Lukelle. Tuo pieni poika saa, oi niin pelottavasta, Pimeyden ruhtinaasti esiin rakastettavia piirteitä. Tämä pieni kirjanen ei siis vastaa täysin Tähtien sota-henkilöitä (jos et ole jo sattunut huomaamaan), vaan leikittelee mitä jossilla. Hauskuus liittyy juuri sarjakuvan ja elokuvien välisiin ristiriitoihin.

Jos on Tähtien sota -fani tai muuten vain nähnyt elokuvat, niin sarjakuvaan kannattaa ehdottomasti tarttua, mutta muille jutut eivät välttämättä kovin hyvin aukea.

Niin, mihinhän sitä oltaisiin jouduttu, jos Darth Vader olisi tosiaan kasvattanut itse oman poikansa?

Tähtiä: ★★★★★

 Kirjasta on myös jatko-osa Darth Vader ja pikku prinsessa