Pieni elämä (Hanya Yanagihara)
Kirjoja ei ole esitelty mitenkään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä Pieni elämä oli ehdottomasti vuoden 2018 The Kirja. Sen lukeminen otti henkisesti koville ja repi vereslihalle, mutta siinä oli myös kauneutta ja herkkyyttä.
Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Elena Ferrante)
Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa on yhtä taattua laatua ja viihtymistä kuin edellisetkin osat! Elena ja Lila ovat fyysisesti kaukana toisistaan, mutta yhä tiukasti sidoksissa muuten.
Hänet täytyy tappaa (Agatha Christie)
Tarina amerikkaisen leskirouvan perheestä, jota hän hallitsee pelolla ja julmuudella. Onneksi Poirot on kuulolla.
Macbeth (Jo Nesbo)
Nesbo tarttuu häikäilemättä Shakespeare klassikkoon ja tuo sen raadolliseen ja petolliseen nykypäivään.
Henkien labyrintti (Carlos Ruiz Zafon)
Unohdettujen kirjojen haustausmaa -sarjan viimeinen paksu osa nivoo yhteen sarjan edelliset osat ja Zafonin maagisessa Espanjassa saa kokea ihmeellisiä tarinoita ja tunnelmia. Tunnen pelkkää suurta ja palavaa rakkautta tätä sarjaa kohtaan.
Näkemiin taivaassa (Pierre Lemaitre)
Upea, kaunis kirja sodan jälkeisestä yhteiskunnasta ja ihmisistä jotka koittavat kaikki selvitä omalla tavallaan. Lemaitren kirjassa on myös maagisuutta ja hienoja henkilöitä. Koskettava kipale.
Maailman lahjakkain tyttö (M. R. Carey)
Dystopia pääsi totaalisesti yllättämään ja nautin Careyn ajatuksia herättävästä tarinasta ihmiskunnasta muutosten edessä ja vaikeiden valintojen äärellä.
We were liars (E. Lockhart)
Saarta asuttava Sinclairin rikas ja etuoikeutettu suku pitää sisällään omat ongelmansa. Kirja kertoo suvun nuorista ja erityisen ihastunut olin yllättävän tarinan lisäksi Lockhartin soljuvaan kirjoitustyyliin ja mielikuviin.
The Arrival (Shaun Tan)
En voi kuvitella miten joillain on Shaun Tanin kokoinen aukko elämässä! The Arrival pohtii sanattomasti kuulumisen tunnetta, mutta välittää niin paljon enemmän kuvilla kuin sanoilla ikinä voisi. Parempaa tapaa toteuttaa kirja vieraaseen kulttuuriin tupsahtamisesta en voisi kuvitella. Siinä ihan pakosti joutui astumaan toisen saappaisiin, hankasi vastaan tai ei.
Cicada (Shaun Tan)
Tanin toisesta lukemasti kirjasta en ole vielä ehtinyt blogata, mutta Cicada on sekin taattua vähäeleistä laatua! Siinä on sanomaa työstä ja elämästä.
Prinssi Charlesin tunne (Liv Strömqvist)
Näppärää sarjakuvamuotoista argumentointia nykypäivän normeja kyseenalaistaen. Kohteeksi joutuvat albumissa rakkaus, parisuhde ja avioliitto. Herättelevä teos, joka sai katsomaan yhteiskuntaamme uusin, yhä feministisimmin silmin.
Kepler62: Kaksi heimoa (Pasi Pitkänen)
Nuortenkirja rintamalle kuului myös hyvää. Kepler62 sai jatkoa uuden tuotantokauden turvin ja nuorten tarina uudella planeetalla jatkuu seikkailuiden merkeissä.
Parhaat sarjakuvat löytyy täältä.
Kertokaa oma vuoden 2018 lemppari!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti