6.4.2016

Arthur Miller - Kauppamatkustajan kuolema


Kauppamatkustajan kuolema on kansainvälisesti ehkä Arthur Millerin tunnetuin näytelmä ja palkittu Pulitzer-palkinnollakin. Esipuhe jäi taas suosiolla väliin, kun ei kiinnostanut tietää näytelmän koko juonta etukäteen, kiitos vain.

Willy Loman on uhrannut elämänsä uran luomiseen. Vanhetessaan kauppamatkustaja joutuu kuitenkin huomaamaan, ettei häntä ja hänen saavutuksiaan arvosteta. Ongelmat kärjistyvät kotona, kun pojat hylkäävät isänsä ja suistuvat itsekin punomaan valheita. Katsojalle perheen koko tilanne selviää takaumina. Takakansi

Willy Loman on kriisissä, kun hän huomaa työuransa haihtuvan silmiensä edessä. Nuoremmat ja jaksavammat vievät hänen paikkansa, eikä pitkällä ja uskollisella työuralla ole väliä, se ei johtajan vaakakupissa näytä paljoa painavan. Annetaan lämmintä kättä ja näytettään ovea. Willyn suhde kahteen poikaansa ei yhtään paremmassa mallissa ole. Isällä on suuret ja valmiiksi suunnitellut odotukset heitä kohtaan, mutta varsinkin toinen pojista tuottaa hänelle vain pettymyksen pettymyksen perään.

Näytelmässä "amerikkalaisen unelman konkurssi, joka ei ole niin kaukana suomalaisesta työelämästä" hajottaa Lomanin perhettä. Taustalla uhrautuva Linda-äiti yrittää pitää perheensä koossa tietämättä edes itse mitä kaiken taustalla on. Lukija pääsee perheen menneisyydestä ja suuresta petoksesta tietoiseksi vasta näytelmän edetessä vähän pidemmälle, jolloin uusia ulottuvuuksia ja näkökantoja avautuu. Ihmisten käytös selittyy paremmin. 
_______

Arthur Miller - Kauppamatkustajan kuolema
(Death of a Salesman, 1949)
WSOY, 2001
Kirjastosta lainattu
Lukuharjoituksia -haaste
Tähtiä:

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva bongata taas osallistuminen haasteeseeni, jee! (itsehän en ole lukenut siihen vielä mitään, köhhh) Kauppamatkustajan kuolema on itse asiassa kaikin tavoin kokematta, voisin laittaa tämäm listalle kun klassikoihin kuitenkin kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä oli vasta ensimmäinen, että alkutekijöissä vielä ollaan täälläkin - tai ainakin olen etukäteen ajatellut vähän useamman kuin yhden näytelmän lukea:D Milleriltä voisi toisenkin teoksen lukea, katsotaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...