Lauren Beukes - Zoo City: Eläinten valtakunta

Rikinkeltainen, kaivosjätteen värinen aamunkajo siivilöityy Johannesburgin horisontin ylle ja tunkee ikkunastani sisään. Se on Batmanin merkkini. Tai sitten muistutus siitä, että pitäisi todellakin hankkia verhot.

Kansikuvilla on toisinaan paljonkin merkitystä lukupäätöksen suhteen. Suurin osa lukulistani kirjoista on valikoitunut niiden sisällön perusteella, mutta hetken mielijohteesta tehtyihin päätöksiin on yleensä vaikuttanut vain ja ainoastaan kirjan ulkonäkö. Lauren Beukesin urbaani fantasia Zoo City - Eläinten valtakunta oli jo ennen lukemista houkutellut villillä kansikuvituksella, jonka ajattelin lupailevan synkkää, mutta tapahtumarikasta matkaa.

Takakannesta: Zinzillä on selässään laiskiainen, taito kirjoittaa toimivia nigerialaiskirjeitä ja maaginen kyky löytää kadonneita esineitä. Kun hänen viimeisin asiakkaansa, vanha nainen, kuolee ja poliisi takavarikoi hänen palkkionsa, Zinzin on suostuttava tehtävään jota hän inhoaa: etsimään kadonnutta henkilöä. Salamyhkäinen musiikkituottaja Odi Huron palkkaa hänet etsimään kadonnutta teinitähteä ja keikka saattaa olla Zinzin tie vapauteen, pois Zoo Cityn saastaisesta slummista jossa rikolliset eläinkumppaneineen elävät helvetillisen pohjavirran pelossa. Sen sijaan tehtävä sinkoaa Zinzin yhä syvemmälle rikosten ja taikuuden vääristämän kaupungin ytimeen, jossa hänen on kohdattava elettyjen elämien synkät salaisuudet – myös omansa.

Zoo City on fantasia-palkinnoilla palkittu romaani, jonka maailmassa ihmiset, jotka ovat tehneet rikoksia saavat loppuelämäkseen kontolleen jonkun eläimen merkkinä teoistaan. Eläimelliset ihmiset ovat arvoasteikolla muita alempana ja he asuvat Zoo Cityn slummeissa saaden muiden halveksunnan osakseen. Zinzi on toiminnan naisia, joka ei jää tuleen makaamaan, vaikka hän kohtaakin kiperiä tilanteita pitkin matkaa. Ihastuin laiskiaiseen, jolla oli selvästi omat tiukat mielipiteensä asioista, eikä se pidä niitä vain omana tietonaan. Etenkään hampailla kommunikoidessa ei mikään jää epäselväksi. Olisin mieluusti lukenut enemmän näistä eläimistä, sillä ne ovat kuitenkin erottamattomia oman ihmisensä kanssa.

"Laiskiainen raapaisee olkaani hampaillaan, mikä on sen tapa potkaista minua pöydän alla. Olen ikään kuin erikoistunut mokaamaan sosiaalisissa tilanteissa."

Kansikuvaan pohjautuvat odotukseni synkästä kuvauksesta ihmiskunnan hylätyistä yksilöistä piti kyllä paikkansa, mutta romaani oli humoristisempi. Se oli myös rönsyilevä, yllättävä ja himpun vastenmielinen, mutta loppuun oli päästä ja saatava selko kaikesta! Lauren Beukes on eteläafrikkalainen kirjailija mihin maahan romaanikin siten sijoittuu. Mukavaa välillä saada luetuksi jostain muualtakin maailmalta tulevia kirjoja kuin niistä perinteisistä Yhdysvalloista tai Englannista.

★★★½
Lauren Beukes - Zoo City: Eläinten valtakunta

(Zoo City, 2010)

Aula & Co, 2016

Kirjastosta

Meliwas ja muita kaupunkeja

Meliwas on jaettu neljään vyöhykkeeseen sen mukaan, kuinka paljon muutoksia keksimäärin tapahtuu. Ykkösellä muutokset ovat harvinaisia, nelosella päivittäisiä.

Meliwas ja muita kaupunkeja on novelliantologia, johon kolmetoista suomalaista on kirjoittanut oman tarinansa kaupungista. Tämä urbaanifantasia on sijoittanut suomalaistakin tarustoa osaksi kaupunkimaisemaa ja näin kokoelmasta on saatu hyvinkin virkistävä sekoitus erilaisia tarinoita, joita kaikkia yhdistää erikoinen kaupunki ja sen vähintään yhtä erikoiset asukkaat.

Osa novelleista sijoittuu oikeisiin, olemassa oleviin kaupunkeihin kuten Jade Lehtisen Kireä siima Turkuun, jossa merenneidoista on tehty ihmisille häpeämättä turistiviihdettä ja Inkeri Kontron Miespelejä pyörii Helsingin maisemissa esitellen meille yhden Väinämöisen ja heihin liittyvät ennakkoluulot. Samoissa maisemissa on myös Janos Honkosen Toiseksi tulleita ei lasketa, joka vie seinäkiipeilijä Vipin pahaenteisesti kohti pilvenpiirtäjiä. Ulkomaille asti päästään Suvi Kauppilan New Yorkin levottomat kuolleet matkassa, joka kertoo nimensä mukaisesti New Yorkin elävistä kuolleista ihmisten joukossa.

Katri Alatalon novellissa Sinisen yön jälkeen ollaan kokoelman nimeäkin kantavassa Meliwasissa, joka on jaettu neljän vyöhykkeeseen sen mukaan, kuinka paljon muutoksia niissä keskimäärin tapahtuu. Poleck on muutospaikansiistijä, sillä huoneita tai kokonaisia rakennuksia saattaa kadota tavaroista ja ihmisistä puhumattakaan. Nadja Sokuran Luiskahduksissa ei paikat siirry vaan itse päähenkilö saattaa luiskahtaa kesken ratikkamatkan toiseen maailmaan kunnes vierailut pitenevät ja alkavat haitata oikeaa elämää.

Kolmentoista novellin joukkoon mahtuu monta hyvinkin erilaista tyylilajia. Teemu Korpijärven Suelo Siniestro on pelottava kuvaus maan alla lymyävistä olennoista, jotka etsivät uusia jäseniä laumaansa ja Merja Mäen Kylmä kuin pakkasyö kertoo hengistä, jotka palaavat ihmiskoteihinsa joka joulu. Sitten on taas Solina Riekkolan Ei loimea, joka on hauska novelli Jennystä, joka hakee henkilökohtaisen avustajan työpaikkaa kentaurin luota.
"No. Normalius olisikin ollut hylkäävä tekijä", Phil sanoi.
"Ai?" Jenny nosti katseensa nöyhdästä, jonka oli löytänyt takkinsa taskusta.
"Minulla on hevosen alaruumis."
"Totta."

Säväyttävän ajankohtainen on Mia Myllymäen Haltijoista parhaimmat. Tontut ovat päivän kuumin puheenaihe ja osa ihmisistä haluaisi heidät ulos maasta. Politiikassa puhutaan jo taloudellisesta haitasta ja mielenosoituksia järjestetään puolesta ja vastaan.Tonttuvastaiset vaativat rajoituksia ja eri sääntöjä kuin ihmisille. Kauneutta kaiken tämän myllerryksen keskelle tuo Henry Ahon Kaikkein kauneimmat saapuvat myöhässä, jossa päähenkilö kokee äänet voimakkaina väreinä.

Loppuun mainittakoon vielä Emilia Karjulan Aamunkoitto ja Illankajo sekä Anna Malisen Ja sit se eli rikkaana elämänsä loppuun asti, jotka eivät avautuneet samalla tavalla kuin muut yllämaitut.

Hei hei vampyyrien ja ihmissusien valtakausi ja tervetuloa tontut ja väinämöiset!

★★★★
Meliwas ja muita kaupunkeja

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, 2017

Arvostelukappale