H. C. Andersen - Punaiset kengät +elokuva

"Olipa kerran pieni tyttö, soma ja herttainen, mutta niin köyhä, 
että hänen täytyi kesäisin kulkea avojaloin ja talvisin isoissa 
puukengissä, jotka hiersivät hänen jalkateränsä aivan punaisiksi."

kirjan alku

Satutaituri H. C. Andersenin tarina Punaisista kengistä kertoo köyhästä Karen-tytöstä, jolle suutarimuori ompelee verkatilkuista punaiset kengät. Samana päivänä Karenin äiti haudataan ja eräs vanha rouva ottaa tytön hoiviinsa. Kengät poltetaan. Ripille pääsyä varten Karen saa uudet vaatteet ja kengät ja rouvan huonoa näköä hyödyntäen Karen saa itselleen jälleen toivomansa punaiset kengät. Kirkon aikana tytön päähän ei mahtunut muuta kuin hänen hienot kenkänsä. Muilta kirkossa olleilta vanha rouva saa kuulla Karenin punaisista kengistä ja käskee tämän jatkossa käyttää aina mustia.

Seuraavan sunnuntain ehtoolliskirkkoon Karen laittaa jalkaansa vastoin käskyä punaiset kengät. Kirkonovella heitä on vastassa sotamies, joka ihailee tytön kenkiä. Messun jälkeen hän huudahtaa "Ovatpas kauniit tanssikengät!" ja Karen ottaa muutaman tanssiaskeleen. Siitä tanssista ei loppua meinaa tulla. Kengät saatiin kuitenkin tytön jaloista pois.

Vanha rouva sairastuu ja tarvitsee huolenpitoa, mutta kaupungissa on tanssiaiset, jonne Karen haluaa enemmän mennä - punaiset kengät jalassaan. Jälleen kengät ottavat vallan ja vievät tyttöä minne haluavat. Tyttö yrittää repiä niitä irti, mutta näyttää siltä kuin ne olisivat kasvaneet kiinni jalkoihin. Yöllä ja päivällä hän vain tanssii. Karen tapaa pyövelin, jota hän pyytää hakkaamaan jalat poikki tunnustettuaan ensin syntinsä. Pyöveli tekee tytölle puujalat ja kainalosauvat.

Karen menee pappilaan palvelukseen, mutta kirkkoon hän ei pääse, sillä punaiset kengät ilmestyvät aina ovelle tytön säikäyttämään. Kerran muiden mentyä kirkkoon Karen rukoilee Jumalaa ja enkeli ilmestyy hänelle loihtien kirkon tytön pieneen kamariin. Rauha ja ilo täyttävät Karenin sydämen niin, että se särkyy ja hänen sielunsa lensi Jumalan luo.

Punaiset kengät -elokuva

Punaiset kengät on saanut inspiraationsa H. C. Andersenin samanimisestä sadusta ja se kertoo Boris Lermontovin (Anton Walbrook) yksinvaltiaan elkein luotsaamasta balettiseurueesta, joka valmistautuu uuteen balettiin, joka perustuu juurikin tuohon H. C. Andersenin -satuun. Esitystä varten palkataan uusi säveltäjä Julian Craster (Marius Goring) ja pääosaan valitaan nuori ballerina Victoria Page (Moira Shearer). Julianin ja Victorian välille kehittyy romanssi, eikä balettiinsa pakkomielteisesti suhtautuva Lermontov tätä hyväksy.

Balettiseurue omistautuu intohimoisesti esityksiin ja varsinkin seurueen uusien jäsenten on paiskittava kovasti töitä näyttääkseen taitonsa. Elokuvassa tuodaan esiin tanssin ja muun elämän ristipaineet, kun Victorian on valittava kahden suuren rakkautensa väliltä: hän joko jatkaa tanssimista ja menettää miehensä tai toisinpäin. Feministi sisälläni näki tässä vaiheessa punaista. Mies kyllä voi tehdä työtä ja olla rakastamansa naisen kanssa, mutta naisen kohdalla tämä ei käy? On pakko valita joka tai. Siis anteeksi mitä.

Punaiset kengät on ennen kaikkea tanssielokuva ja baletti on siinä hyvin suuressa keskiössä. Nähdäänpä elokuvan aikana yksi esityskin kokonaisuudessaan alusta loppuun. Tässä vaiheessa tylsistyin. Tanssia on niin paljon, joten pieni mielenkiinto lajia kohtaan ei haittaa. Jopa elokuvan pääosanesittäjä Moira Shearer on oikeasti balettitanssija. Punaiset kengät on saanut Oscarin lavastuksesta ja musiikista ja varsinkin balettiesitysten visuaalisuus on todella näyttävää.

_______

★★★★★
H. C. Andersen - Punaiset kengät
Kuvitus: Flemming B. Jeppesen

Wsoy, 2005

Kirjastosta

★★½
Punaiset kengät (The Red Shoes)
Draama/ musiikki /romantiikka, 1948
Ohjaus: Michael Powell, Emeric Pressburger
Pääosissa: Anton Walbrook, Moira Shearer, Marius Goring

Muita satuja
Nukkumatti
Lumikuningatar
Lumityttö

Michael Cunningham - Lumikuningatar (+satu)

Lumikuningatar - Michael Cunningham

(The Snow Queen, 2014)

Gummerus, 2014
Kannen valokuva: Pawel Gaul / Istock
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rasanen

Kirjastosta lainattu

"Barrett Meeks näki Central Parkin yllä taivaallisen valon neljä päivää 
sen jälkeen kun rakkaus oli jälleen kerran kohdellut häntä kaltoin."

kirjan ensimmäinen lause

Michael Cunningham on minulle entuudestaan tuttu Tunnit romaanistaan, joka ei kylläkään kavunnut lempilukemistooni, mutta riitti vakuuttamaan miehen kirjoitustaidoista. Sopivasti silmiini osui miehen uusin romaani Lumikuningatar, joka välittömästi kiinnitti huomioni.

Päivä jona Barrett jätettiin tekstiviestillä ei suinkaan ollut hänen ensimmäinen eronsa. Parisuhde ei ottanut sujuakseen ja jättämisviestin saatuaan Barrett kulkee pitkin New Yorkin keskuspuistoa pimeänä marraskuisena iltana. Hän huomaa taivaalla valoilmiön, joka tuntuu jumalalliselta. Valoilmiö ei jätä Barrettia rauhaan, vaan se tuntuu olevan merkki jostain suuremmasta. Kaikkien yllätykseksi Barrett hakeutuu kirkkoon.

Eronsa jälkeen asunnoton Barrett palaa asumaan veljensä Tylerin ja tämän syöpää sairastavan elämänkumppanin Bethin luokse. Tyler on muusikko, joka yrittää parhaansa mukaan luoda unohtumatonta ja ainutlaatuista rakkauslaulua Bethille, mutta vain huumeet tuntuvat auttavan häntä pääsemään luovuuden tilaa ja sitä kautta lähemmäs tuota aluksi mahdottomalta tuntuvaa päämäärää.

Yllätyin vähäisestä henkilöiden määrästä, sillä näiden kolmen rinnalla esiintyy lähinnä enää erikoistavaraliikkeen omistaja Liz ja hänen nuori marmoriveistoksen näköinen rakastajansa Andrew. Liz tietää, ettei hän ikuisesti saa Andrew'ta pitää, mutta nautii tämän seurasta vielä kun voi.

Samalla kertaa niin synkkä mutta niin kaunis. Pidän kirjoista juuri siksi, että aihe voi olla oikeasti rankka, mutta taitava kirjailija saa sanoillaan maalattua sen niin, että lukijan on helpompi ottaa viesti vastaan ja sisäistää sen. Se jos mikä on lumoava taito. Juoni kulki verkkaisesti, joka tietenkin saattaa muutaman lukijan karkottaa, mutta mietiskelevä tahti sopi itselleni. Näennäisesti mitään kummempia ei tapahtunut, sillä kaikki tärkeä oli jossain muualla kuin juonikuvioissa.

Tutustuin kirjan lukemisen lomassa H.C. Andersenin Lumikuningatar -satuun, sillä kirjassa tuntui olevan paljon viittauksia siihen - muutenkin kuin itse nimen muodossa.

Lumikuningatar - H. C. Andersen

(The Snow Queen, 1845)

Valitut Palat, 2005
Kuvittanut: Anastasia Arhipova

Omasta hyllystä

Andersenin Lumikuningatar -sadussa peikko on keksinyt taulun, joka pienentää kaiken hyvän ja kauniin, mutta suurentaa kelvottoman ja ruman. Peili hajoaa ja sen pienet sirpaleet lentelevät ympäri maailmaa. Jotkut niistä osuivat ihmisten silmiin ja sinne ne jäivät tehden ihmisistä ilkeitä. Osa peilisiruista lensi suoraan sydämeen ja jäädytti sen.

Näin käy Kai-nimiselle pojalle, joka parvekkeella leikkii Grelda ystävänsä kanssa. Hän muuttuu ilkeäksi ja lähtee Lumikuningattaren matkaan jättäen Greldan etsimään leikkikaveriaan. Näin alkaa Lumikungatar -satu. Cunninghamin romaanissa on muutamia kohtia, jotka välittömästi tuon sadun toivat mieleen. Heti alussa on kohta Tylerista ja "peilisirusta": "Hän palaa ikkunaan. Jos tuulen lennättämän jääkiteen tarkoitus oli sulautua hänen silmäänsä, kyseinen muodonmuutos on jo tapahtunut; tämän pikkuisen suurennuslasin ansiosta hän näkee nyt selvemmin."

Loppupuolella samaiseen kohtaan vielä palataan: "Taas se roska hänen silmässään. Hän hieroo silmää, mutta roska ei suostu irtoamaan verkkokalvosta. Hänen mieleensä juolahtaa eräs asia: hänellä on ollut jotain silmässään jo hyvän aikaa. Hän on vain toisinaan tietoisempi ja toisinaan vähemmän tietoinen siitä.
   Ylllättävä, häivähdyksenomainen oivallus (aina niin): se makuuhuoneeseen lennähtänyt jääkide - kuinka kauan siitä onkaan jo aikaa? Silloin kun Beth teki kuolemaa ensimmäisen kerran; kun Tyler nousi sängystä ja sulki ikkunan; kun hän oli niin varma että pystyisi pitämään huolta kaikesta, kaikista...
   Onko se ollut hänen silmässään siitä saakka?"

Paljon on tulkinnanvaraisia asioita Lumikuningattaressa, josta pidän ja tästä maailmasta pidin enemmän kuin Tunnit -romaanista. Herkkä teos, joka ei soimaa ja näyttää ihmisten erilaisia tapoja etsiä itseään ja jotain sitä maailmaa suurempaa.

Tähtiä: ★★★★