11.7.2017

Vesi: Kirja maailman tärkeimmästä aineesta


Maapalloa pitäisi kutsua vesipalloksi.

En tiennyt, että tietokirjoistakin voi tykätä, mutta tässä asiassa onneksi auttoi viime vuonna ilmestynyt Yö: kirja unesta ja pimeän salaisuuksista, joten lukulistalle meni automaattisesti myös tekijöiden uusin kirja Vesi: Kirja maailman tärkeimmästä aineesta. Visuaalisuuden perään olin tälläkin kertaa, mutta eihän se haittaa jos siinä sivussa tulee sivistyttyä vähän lisää.

Lähde mukaan matkalle
taivaalla laahaavista pilvistä
merten syvyyksiin,
Pariisin viemäreistä muinaisten
tähtien räjähdyksiin.



Kirja on siis hyvin laaja kokonaisuus, mutta toisaalta vesi on niin monessa mukana, ettei sitä kaikkea tule ajatelleeksikaan. Kirjassa on neljä isompaa kokonaisuutta, jotka ovat planeetta, luonto, ihminen ja sukellus. Planeetassa tutustutaan veteen ja sen olomuotoihin. Tässä kohtaa kirjaa esitellään myös kirjan sankarittaret, Aallotar ja Olomuotoprinsessa, jotka seikkailevat kanssamme pitkin matkaa. Sivuilta löytyy Olomuotopeli, grafiikkaa sekä muutaman sivun mittaisia sarjakuvia. Asioita on kerrottu tekstin lisäksi kuvan keinoin, joka tietysti keventää lukemista, mutta auttaa ennen kaikkea tajuamaan vaikeaselkoisilta vaikuttavat asiat nopeammin.



Luonto-osuudessa keskitytään valtameriin, niiden kummallisiinkin asukkaisiin, suovesiin, sademetsiin sekä kuivien alueiden eliöiden selviytymiseen. Tämä on oma lempiosuuteni, jossa pääsee sivukaupalla ihastelemaan Satu Kontisen kuvia. Kirja on tietysti visuaalisesti jälleen todella upea ja minuun vetoaa etenkin tummalle pohjalle tehdyt eläväiset valkoiset piirrokset.

Ihmisosuudessa pohditaan meidän suhdetta veteen ja  sitä, miten se saataisiin riittämään kaikille. Yhdellä sivulla on esitetty erilaisten tuotteiden ja ruokien vesijalanjälki, ja ajattele: 200 gramman suklaalevy vaatii 3400 maitopurkillista vettä! Huhhuh. Viimeisessä osuudessa sukelletaan menneisyyteen, aikojen alkuun asti.

Vesi on hyvin tuhti pakkaus, eikä sitä ei hetkessä lueta, mutta siinä on hyvin tärkeää asiaa, jota olisi hyvä pysähtyä aina välillä miettimään. Mikään ei kestä ikuisesti, mutta omalla toiminnalla voimme pidentää käyttöikää.

_____________________________________________

Vesi: Kirja maailman tärkeimmästä aineesta
Teksti: Laura Ertimo
Kuvat: Satu Kontinen
Myllylahti, 2017
Arvostelukappale

8 kommenttia:

  1. Olen kuullutkin tästä kirjasta kehuja. Ehdottomasti lukulistalle!

    VastaaPoista
  2. Tämä on hieno ja kaunis tietokirja. Parasta oli tietysti kuvitus ja kokonaisuus. Täytyypä lukea tuo aikaisempikin kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yö on todella hyvä ja siinäkin on kaikkea jännittää tietoa, visuaalisuuskin omaa luokkaansa.

      Poista
  3. Tämä on tosiaan upea ja hyvin tuhti teos, joka sisältää paljon tärkeää asiaa. Mielestäni muutamat grafiikat ja kuvat olisivat toimineet paremmin nelivärisinä, mutta sitten visuaalinen kokonaisuus olisi ehkä kärsinyt. Yö on aivan ehdottomasti yksi upeimmista tietokirjoista, joita olen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä piti aina vähitellen edistää, kun tietomäärä on tosiaan suuri. Samaa mieltä Yöstä<3

      Poista
  4. Enpä tiennyt, että tietokirjakin voi olla noin nätin näköinen. Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mahtavaa, että tietokirjojen joukkoon tulee tällaisiakin teoksia:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...