Mary Shelley - Frankenstein

Frankenstein - Mary Shelley
(Frankenstein, 1818)

Gummerus, 1995

Omasta hyllystä

"Ilahdut varmaan kuullessasi että hankkeeni on päässyt onnellisesti alkuun, 
vaikka suhtauduitkin siihen niin epäilevästi."

kirjan ensimmäinen lause

Synkälle ja pimeälle marraskuulle valitsin ihan tarkoituksella pari kaikkien tuntemaa kauhuklassikkoa monien vuosien takaa: Dracula ja Frankenstein. Nämähän kirjat kaikkien pitäisi lukea. Nyt ainakin minä olen vihdoin ja viimein asialle tehnyt jotain. Lisäksi Projekti 12 sujuu hitaasti mutta varmasti ja tässä kuussa ajattelin saada luetuksi nämä molemmat kirjat - ja tällä hetkellä näyttäisi tuo tavoite onnistuvan. Hyvä minä! :)

Shelley keksi idean kirjalleen 19 vuotiaana unensa perusteella ja kaksi vuotta myöhemmin kirja julkaistiin. Victor Frankestein, hyvää tarkoittava ja ihmiskunnan parasta ajatteleva tiedemies, luo laboratoriossaan uutta Aadamia, yli-ihmistä katkerana äitinsä kuolemasta. Frankensteinin perimmäinen tarkoitus on varmistaa, ettei kukaan hänen rakastamistaan ihmisistä joutuisi poistumaan hänen äitinsä tavoin ikuisiksi ajoiksi, sekä saattaa tiede aivan uusiin sfääreihin. Frankenstein onnistuu luomaa elävän olennon, mutta tuloksena onkin hirviö. Hirviö pääsee luojaltaan pakoon pitkäksi aikaa, mutta opittuaan asioita elämästä, hän palaa keksijänsä luokse vaatien itselleen naispuolista kumppania. Eikö Frankenstein ole sen hänelle kuitenkin velkaa luotuaan ja tuomittuaan hirviön yksin tähän kylmään maailmaan?

Todella hämäävää, kun olen aina tottunut jotenkin ihmeellisesti ajattelemaan Frankensteinin hirviöksi, kunnes sitten joskus aikaa sitten selvisi Frankensteinin olevan sen tiedemiehen nimi. Ei hyvä. No, kaikkeen vissiin tottuu. Ja jos joku ajattelee kirjan olevan samanlainen kuin monien filmatisointien, niin voi heittää sen mielikuvan heti roskakoriin, sillä yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä ei juurikaan ollut, mitä nyt ehkä samat henkilöt...

Yllättävän julma kirja ja vallitseva tunnelma vaihteli epätoivon ja tuskan välillä. Erittäin masentava romaani. Ei nyt voi liikaa paljastaa, mutta kuolemia oli enemmän kuin olin ennakoinut. Jännä juttu muuten, että hirviön karatessa keksijältään ei tätä kummemmin tuntunut haittaavan ajatus vapaana juoksentelevasta hirviöstä. Luulisi omantunnon vähän enemmän kolkuttavan.

Lukijan empatia hirviötä kohtaa yritetään herättää, kun tämä salaa seurailee erään perheen elämää ja heidän tietämättään auttaa jopa perhettä joissain hankalissa päivän askareissa. Ruudun tällä puolen ei empatiaa kuitenkaan niin hirveästi herunut onnettomalle hirviölle. Vaikka minulla vilkas mielikuvitus onkin ja monenlaiset tarinat otan suhteellisen todesta ja vakavasti, niin onhan tämä nyt aika kummallinen; tiedemies leikkimässä Jumalaa. Hän saa luotua elävän ja tuntevan olennon. Aivan kuin ihmisen, mutta hieman rumemman vain. Aika tuulesta temmattu juttu. Joitain asioita on vain vaikeampi niellä, varsinkin kun ympärillä olevat muut asita ovat niin hataria ja vailla kunnollisia selityksiä. Koko hirviö luominen tuntui aika yksinkertaiselta touhulta, vaikka kirjailija yrittikin vakuuttaa kuinka hankalaa se on (ja kaikki varmasti tietää, miten monimutkaisesta ja mahdottomasta operaatiosta on kyse). Luulisi hetken, jolloin hirviö herää olevan jonkinlainen kliimaksi, mutta koko juttu onkin ohi muutamassa lauseessa.

Kai tämä on myös jonkinlainen kirja erilaisuudesta ja väärinymmärretyksi joutumisesta, sillä juuri oudon ulkonäkönsä vuoksi hirviötä kaihdetaan. Häneen ei haluta luoda - ymmärrettävistä syistä - mitään kontaktia, sillä ihmiset yksinkertaisesti pelkäävät häntä, koska eivät tunne hirviötä. Joten siis, olosuhteet tekivät Frankesteinin luomasta olennosta hirviön.

Tähtiä: ★★½

Ps. Mahtavaa, että kirjan on kirjoittanut nainen!