TTT 15. Kesken jääneet

Harvoin jätän kirjoja kesken, nykyään kuitenkin enemmän kuin ennen, sillä aina ei satu kohdalle juuri sillä hetkellä innostavaa kirjaa. Ennen blogiaikaa ylpeys ei antanut periksi jättää melkein mitään kesken (no huhhuh), nykyään jos ei nappaa, niin en itseäni turhaan kituuta. Elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille vai miten se meni... Huono kirja voi tarkoittaa myös sitä, että kyseiseen hetkeen se on ollut väärä valinta.

Vielä vähemmän tulee blogissa mainittua näistä kesken jääneistä kirjoista, joten tämän päivän TTT-postaus pureutuu kymmeneen aikojen saatossa kesken jääneeseen. Luurangot kaapissani:

Crash  - J. G. Ballard
Kirjan kansikuvan olisi pitänyt varoittaa minua tai kuvaus "autoerotiikkaa".
Ei lisättävää.

Neurovelho - William Gibson
Scifi ei ole omin genreni, vaikka välillä koitan tarttua myös niihin. Yksi yrityksen kohde oli tämä Neurovelho ja pariinkymmeneen sivuun se jäi. 

Kunniakonsuli - Graham Greene
Sinnittelin jonkin aikaa Kunniakonsulin kanssa, mutta tarina ei vaan tuntunut kovin vetävältä.

Matkalla - Jack Kerouac
Tämän kirjan lukemista varten tarvitsee ihan omanlaisen fiiliksen, eikä tällä kertaa hermoni kestäneet rönsyilevää ja sekavaa tekstiä.

Amerikkalainen tyttö - Monica Fagerholm
En päässyt tarinaan kiinni, mutta Amerikkalainen tyttö on ainut tämän listan kirjoista, jolle tällä hetkellä voisin ehkä suoda uuden tilaisuuden. Ehkä.

Joutavuuksien jumala - Arundhati Roy
Muistan kokeneeni tämän jotenkin vaikeaselkoisena tai sitten kyseisellä hetkellä keskittymiskykyni on ollut erityisen heikko, mutta en siis kuitenkaan jaksanut kauaa tarpoa tämän kanssa.

Rantahotelli - Anita Brookner
Ei yksinkertaisesti lähtenyt käyntiin.

Viimeinen samurai - Helen DeWitt
Lukioikäisenä yritin aloittaa, kun tämä oli kurssikaverin lempikirja, mutta ei siitä mitään tullut. Enää en edes tosin muista miksi.

Kapteeni Corellin mandoliini - Louis de Berniéres
Teksti oli turhan hidasta luettavaa ja latisti suoraan sanottuna koko tunnelman. Tarina itsessään olisi voinut olla hyvä.

Ylpeys, ennakkoluulo ja zombit - Jane Austen & Seth Grahame-Smith
Aluksi ajattelin tykkääväni tästä, mutta kirja muistutti jopa liikaa Austenia, eikä minua Austenit sillä hetkellä kiinnostaneet (muuten olisin valinnut jonkun oikean Austenin kirjan), joten lopetin.


Muut Top Ten Tuesday postaukset löydät täältä.

Kohtalotovereita? 

Lastenkirjoja vuodelta 2016

Näin loppuvuodesta sain viimein aikaiseksi lukea lastenkirjauutuuksia tältä vuodelta ja voi että mihin ihanuuksiin törmäsin! Kirjoja on sen verran paljon, että päätin jakaa ne kahteen postaukseen. Ei liikaa makeaa mahan täydeltä. Näissä kolmessakin on jo niin paljon ihasteltavaa ja nähtävää.


Minä, Muru ja metsä

Äiti rakastaa mökkeilyä. 
Hän rakastaa merta. 
Hän rakastaa tuulta. 
Hän rakastaa metsää. 
”Huomenna voit rakentaa majan!” äiti sanoo. 

Minä en sano mitään. Sillä minä pelkään. Pelkään merta. Pelkään tuulta. Pelkään metsää. Mökillä käydään metsäpissalla. Olen pidätellyt tosi pitkään.

Metsä on täynnä mönkijöitä ja merkillistä elämää. Pikku ihmisen ensiaskeleet ovat haparoivia mutta käyvät yhä varmemmiksi. Metsän kanssa voi ystävystyä. Takakansi

Ihastuin välittömästi jo kirjan tunnelmalliseen kanteen ja sen fonttiin. Sisältö pistää vielä paremmaksi. Lena Frölander-Ulfin tummat, ilmaisuvoimaiset kuvat imaisevat sisäänsä ja metsässä seikkailu kuvataan kertojan silmin, joten lukija hyppää ikään kuin hänen housuihinsa kokemaan kaiken saman: näkemään puut hämärässä ja oksien välissä kiiluvat silmät. Törmätään vuoripeikkoon ja itkevään näkkiin. Luulenpa, että aika moni kuitenkin pelkää tai ainakin jännittää pimeää metsää. Ihana Muru talsii päähenkilömme mukana.

Minä, Muru ja metsä on Finlandia Junior -palkintoehdokas ja minun mielestäni ehdoton voittaja! Upeaa, laadukasta työtä!

______________________________________________

Piki

Piki on innoissaan. Se oli menossa ensi kertaa metsään, jonne muut lasten olivat rakentaneet majan. Piki oli pukeutunut Salamasankarin asuun. Salamasankari oli kaikkein nopein ja rohkein. Mutta miten kävikään? Uudet kaverit eivät ottaneetkaan Pikiä mukaan, vaan läimäyttivät oven kiinni sen nenän edessä.

Onneksi on Iso, jolla on lämmin syli. Ison rauhoittavat sanat lohduttavat murheellista pikkuolentoa. Yhdessä Ison kanssa Piki miettii, miten päästä leikkeihin mukaan ja millainen on hyvä kaveri. Pikikin löytää lopulta oman ystävän Lumin. Takakansi

Piki on kirja kiusaamisesta ja ystävyydestä. Varsinkin aikuisilla on velvollisuus puuttua kiusaamiseen, eikä jättää lasta selviytymään yksin. Pikillä on ihana Iso, joka auttaa häntä ongelmassaan ja lopulta kaikki päättyy hyvin.

Piki on myös ansaitusti Finlandia Junior -ehdokas. Katri Kirkkopellon pari vuotta takaperin ilmestynyt Molli oli sekin aivan huikea teos, johon varauksetta rakastuin. Odotan jo nyt mitä Kirkkopelto meille seuraavaksi loihtii.

______________________________________________

Siri ja vedenpaisumus

Pitää leikkiä sisällä, sillä ulkona sataa. Entä kun sisälläkin syntyy vedenpaisumus? Ensin piirretään Kyöpelinvuoren kartta, sitten rakennetaan vuori. Vedenpaisumus voi alkaa! Sirin mielikuvitusleikissä lamput muuttuvat flamingoiksi, pehmolelut heräävät eloon, lokit lentävät ulos tapeteista ja Nakki-koirastakin tulee kuolaava merihirviö. Takakansi

Siri ja vedenpaisumus on kuin ylistyslaulu lasten rajattomalle mielikuvitukselle. Heidän kun antaa itse keksiä tekemisensä, niin siitä voi syntyä vaikka mitä! Tylsyydestä ne parhaimmat ideat syntyy. Leea Simolan digikuvitus on todella raikas ja iloinen, kuvissa on paljon yksityiskohtia ja tuttujakin esineitä. Ihastuttava kirja, joka piti selailla läpi uudemmankin kerran.

_______

★★★★★
Lena Frölander-Ulf - Minä, Muru ja metsä

S&S, 2016

Kirjastosta

★★★★★
Katri Kirkkopelto - Piki

Lasten Keskus, 2016

Kirjastosta

★★★★★
Leea Simola - Siri ja vedenpaisumus

Myllylahti, 2016

Kirjastosta 

Muita postauksia

Lastenkirjoja vuodelta 2015
Lastenkirjoja vuodelta 2013

Seita Vuorela - Lumi

Meitä on tämä yksi kuva, seisomme siinä
Kaspianmeren rannalla perheesi huvilan edessä."

kirjan alku

Kirjamaailma sai kuulla viime vuonna suru-uutisia Seita Vuorelan äkillisestä poismenosta. Häneltä jäi kesken nuortenromaani Lumi, jonka viimeisteli Vilja-Tuulia Huotarinen. Hieno kirja ansaitsikin päästä maailmalle ihmisten luettavaksi. Lumi on ehdolla Finlandia Junior-palkinnon saajaksi.

15-vuotias Siamak on asunut perheensä kanssa Suomessa jo pitkään ja sopeutunut lumen ja jään maahan, josta on tullut hänelle koti. Muut pojat ovat hyväksyneet hänet joukkoon, koska jääkiekossa Siamak on hyvä. Lapsuudenystävä Iranista pakenee yksin Siamakin perheen luokse. Atishan tulo muistuttaa poikaa elämäästään Iranin Teheranissa. Vanhemmat muistelevat mielellään noita aikoja ja kyselevät kuulumisia, mutta Siamak haluaa unohtaa. Hän elää nuorena kuolleen setänsä nimen varjossa ja saappaat ovat isot täytettäviksi.

"Mä olen ollut ajattelematta elämääni Iranissa niin monta vuotta, että on kuin mä en olisi siellä koskaan ollutkaan. Nyt mun muuriini on kuitenkin ilmestynyt halkeama, joka kasvaa, leviää, siitä tunkee muistoja sisään, niitä ryömii kuin varkain taloon, jonka seinässä on reikä, ne ovat kuokkavieraita, jotka sotkevat huoneet ja jättävät sormenjälkensä ovenkarmeihin."

Siamakista ja Atishasta kertovien osuuksien lomassa kulkee satu Lumikuningattaresta persialaisin vivahduksin, jossa ydin on säilynyt ennallaan: poika saa sirpaleen silmäänsä ja sydämeensä eikä kaipaa enää kotiin. Lumi on tätä päivää nyt, kun maahanmuuttajakysymykset ovat nousseet pinnalle. Siamakin äiti tuntee olonsa ulkopuoliseksi: lapset ovat sulautuneet osaksi Suomea, mutta hän ei osaa edes kieltä, eikä siten tunne osaavansa huolehtia perheestään niin kuin vanhempien kuuluu. Pohjoinen on tehnyt äidistä katkeran.

 

Näkökulmat vaihtuvat Siamakin ja Atishan välillä. Atisha saa kokea kylmää vastarintaa Siamakin suunnalta, sillä poikaa ei tämän tulo miellytä. Hän ei tahdo kavereidensa yhdistävän häntä huivipäiseen Atishaan. Hän haluaa sulautua joukkoon. Vuorela on luonut hienon ja erilaisen nuortenkirjan, jonka lopussa on onneksi tuttua epärealistisuutta ja satumaisuutta. Maaginen realismi on nimittäin ollut se, mihin aikaisemmin Usvassa ihastuin.

 "Mitään ei voi sanoa varmaksi sellaisessa maassa kuin Iran. Hekään eivät ole voineet palata, vaan seisovat vielä lähes kymmenen vuoden jälkeen tällä lumisella laiturilla tuomittuina odottamaan junaa, jota ei tule ja joka on kaiketi suistunut raiteiltaan."

Lukeminen muuttui loppua kohden aika surulliseksi, kun tiesi ettei Vuorelalta enää muita kirjoja ilmestyisi ja Huotarisen koskettavat loppusanat saivat viimeistään kyyneleet silmiin. Linkkaan tähän vielä Sirrin erittäin kiinnostavan ja kattavan pohdinnan kirjan stereotypioista ja kulttuurisesta omimisesta. Lumen lumoavat kannet kirjaan on loihtinut Terhi Ekebom.

_______

★★★★
Seita Vuorela - Lumi

Wsoy, 2016
Kannen kuva: Terhi Ekebom

Arvostelukappale

Muita postauksia
Seita Parkkola: Usva

TBR-lista Mount Everestille lopputulos ja päivitys

Eilen tuli vuosi kuluneeksi Mount Everestille kiipeämisen aloittamisesta ja pääsin Galdhopiggenille asti eli sain 44 kirjaa luettua. Tämä oli sen verran hauska ja innostava tapa saada oman hyllyn kirjoja luetuksi, joten jatkan toisen vuoden heti perään melkein saman listan kanssa. 29 kirjaa poistin (suurin osa lähti kiertoon ja loput jäivät omaan hyllyyn otollisempia aikoja odottelemaan) ja niiden tilalle vaihdoin uusia, tuoreempia löytöjä. Kaikkien kohdalla en siis todellakaan ole luopunut toivosta, vaikka ne julmasti viskataankin tältä TBR-listalta pois.

Uudet kirjat listalla

John Steinbeck - Oikutteleva bussi
Patrick deWitt - Sistersin veljekset
J. P. Koskinen  - Kuinka sydän pysäytetään
Guillermo del Toro, Chuck Hogan - Vitsaus
George Orwell - Eläköön tuonenkielo!
Sarah Winman - Kani nimeltä jumala
Marcela Serrano - Näkemiin, pikku naiset
Jo Nesbo - Lepakkomies
Jo Nesbo - Torakat
Agatha Christie - Totuus hallavan hevosen majatalosta
Joyce Carol Oates - Haudankaivajan tytär
Isabel Allende - Rakkaus ja varjo
Per Petterson - Hevosvarkaat
Elizabeth Gilbert - Eat pray love
Jan Guillou - Sillanrakentajat
Patricia Harman - Hope Riverin kätilö
Marissa Mehr - Veristen varjojen ooppera
Jussi Valtonen - He eivät tiedä mitä tekevät
Stephen King - Se
W. Somerset Maugham - Veitsen terällä
Anni Blomqvist - Myrskyluoto
Anni Kytömäki - Kultarinta
Colm Toibin - Brooklyn
Fredrik Backman - Britt-Marie kävi täällä
Michael Dobbs - House of Cards
Miika Nousiainen - Maaninkavaara
E. Lockhart - We were liars
John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe
Michael Cunningham - Illan tullen


Tavoitteena ei ole vähempää kuin Mount Everestin valloitus!

Shaun Tan - The Red Tree

Sometimes the day begins
with nothing to look forward to.

Parasta ikinä mitä tiedän on Shaun Tanin The Red Tree. Sain tämän loppukesästä ja olen siitä lähtien lukenut tätä kuvakirjaa yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Ja huom! minä kutsuisin The Red Tree -kirjaa enemminkin aikuisten kuvakirjaksi, siinä on niin paljon syvyyttä ja sanomaa, että lapsi ei varmasti kaikkea tajua. Etäisten esikaupunkien asioista lähtien olen ollut rakastunut Shaun Tanin tuotantoon (johon on muuten vaikea päästä käsiksi ellei sitten tilaa ulkomailta). Minulla on nyt pakkomielle saada hänen koko tuotantonsa hyppysiini ja rakastua kirjallisuuteen ja kuviin yhä uudelleen.

Kirja kertoo päivistä tai kausista, jolloin mikään ei tunnu kivalta tai odottamisen arvoiselta. Ehkä vähän masentaakin. Asiat tuntuvat vain pahenevan, eikä kukaan ymmärrä. Odotat pitkään jotain hyvää tapahtuvan, mutta sen sijaan kaikki ongelmat lysähtää kerralla päälle. Et tiedä mitä pitäisi tehdä tai kuka sinusta on tarkoitus tulla. Mutta sitten huomaat toivon välähdyksen. Hurjan koskettavaa oli tarkkasilmäisenä lukijana huomata tuon toivoa symboloivan motiivin kulkevan koko ajan pikkutytön mukana kuvissa.

Tuntuu, että niin moni ihminen voisi löytää tästä itselleen lohtua ja rohkaisua, sillä kirjan tapahtumat voi heijastaa monenlaisiin elämäntilanteisiin. Huonot päivät eivät kestä ikuisesti ja hyvääkin on edessä, vaikka sen odottaminen tuntuu loputtomalta.

Shaun Tan on mestarillinen kuvittaja. Hänellä on niin omalaatuinen ja kiehtova tapa lähestyä kuvittamista, sillä hänen kirjoissa tapahtuu absurdeja ja outoja asioita, mutta silti niin tunnistettavia tunteita. Hän ei tee itsestäänselviä ratkaisuja. Hän ei laita tummia pilviä taivaalle ja salamoita leiskumaan. Shaun Tan tekee suu ammollaan olevan kalan. Nerokasta. Hän on myös saanut vangittua huonojen päivien epätoivoisuuden ja juurikin nuo kuvitteelliset tummat pilvet pään päällä. Tekstiosuutta sen sijaan on vain yksi lause sivulla ja se riittää, kaikki oleellinen on kuvissa. Hauska pikku detail: yhdessä kuvista on suomea mukana, vaikka tekijä itse on australialainen. Shaun Tanin vaimo on suomalainen, joten tämä selittänee asian.

The Red Tree on hienoin kuvakirja mitä olen ikinä lukenut. Se on hienoin kirja mitä olen ikinä lukenut. Koskettava ja hauras.

_______

★★★★★
Shaun Tan - The Red Tree

(Lothian, 2001)

Omasta hyllystä 

Muita postauksia
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa

"Kun Judit oli lapsi, hänen maailmaansa kuului Taivaassa asuva 
kaikkinäkevä ja kaikkivoipa olento, joka varjeli häntä joka hetki."

kirjan alku

Hämmennys. Kirjojen ihmeellinen maailma johdatteli taas minut ennalta-arvaamattomaan tarinaan ja kyydin saavuttua pysäkille jäin vain huuli pyöreänä pällistelemään. Onpa Pasi Ilmari Jääskeläisen kehitellyt aikamoisen kauhukuvan uskonnosta. Kukaan ei ole muuten ennen omistanut minulle kirjaa. Paitsi nyt. Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa -kirjan sivulla lukee: "Omistettu kirjabloggaajille - verkossa laulaville kirjallisuuden seireeneille!" Jassu-seireeni ainakin houkuttelee kummallisuuksien ja lonkeroiden ystäviä tämän kirjan pariin.

Monikansallinen kotisairaanhoitofirma F-Remedium ei paranna pelkästään asiakkaidensa fyysisiä sairauksia, vaan hoitaa myös sielua. Ateismi ja uskonnottomuus ovat sielun sairauksia, vajaatoimintoja ja ne otetaan vakavasti. Asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta Persingeriin ja sitä kautta kohtaamaan Jumalan. Sairaanhoitaja Judit jättää taakseen homeisen työpaikkansa ja avioliittonsa ja alkaa työskennellä F-Remediumin Helsingin toimipisteellä kotisairaanhoitajana lapsuuden aikaisen ystävänsä Martan värväämänä. Palkka on paljon parempaa, mutta erikoiseen työhön ja sen vaatimuksiin on sopeuduttava.

Judit saa asiakkaakseen kuuluisan ateistien kuninkaan Leo Moreaun, jonka jalkan haavaa hänen on tarkoitus hoitaa. Samalla Juditin pitää yrittää päästä käsiksi firman tavoittelemiin tärkeisiin todistuaineisiin. Harmi vain ettei hän itsekään tiedä mitä etsii. Töiden lisäksi Juditin pitäisi tehdä palvelus Martalle ja saada 8-vuotias kuolemansairas kummipoika Mauri uskomaan Taivaaseen. Pikku ateisti on lukenut Moreaun opuksen, eikä usko kuoleman jälkeiseen elämään. Toisinaan Mauri saa puheluita Taivaan asukilta.

"Mutta eikö niin, ettei Jumalaa oikeastikaan ole. Ei sitä kilttiä olentoa, 

jota sanotaan Taivaan Isäksi. On vain se Taivaassa kököttävä kumma olento--"

 

Jos kaipaat pientä taustalla väreilevää jännitystä, niin siinä tapauksessa ei kannata tähän tarttua, sillä tavatonta ei ole, että jonkun kurkku revitään auki rintakehään asti. Kirja aiheuttaa inhonväristyksiä ja sen edetessä loppua kohti uidaan jo hyvin syvissä ja tummissa vesissä. Vesi onkin elementtinä kirjan tärkeimpiä ja loputon sade tuo mukanaan jotain kauheaa. Synkkä maailma pistää mielen liikkeelle ja kirjassa pohditaan onko Jumalaa olemassa ja mitä Taivaassa on? Mitään mairittelevaa kuvaa uskontonnosta tämä ei anna. Aikamoinen paketti tavaraa ja kaikkea ei oikein ymmärrä - varsinkin loppu on hyvin villi -, mutta kuten Jääskeläinen itse kirjassa kirjoittaa: "Monia asioita ei ole tarkoitettu ymmärrettäviksi vaan koettavaksi. Tai ehkä mitään ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi.--"
 
Välillä sivuilla on kaikkitietävän kertojan sivuhuomauksia, jotka ovat yleensä analyysejä Juditista. Hämmennyin hieman niistä, mutta selvisihän niidenkin tarkoitus lopussa. Kirjassa vilahtelee tuttuja nimiä kirjallisuudesta kuten kauhukirjailija H. P. Lovecraft. Herkullisia hahmoja olivat Moreaun huoneistosta löytyvät lukija Nomi ja Saarnaaja, joka toistelee pyhiä kirjoituksia.

Jo pelkästään todella onnistuneet kirjan kannet kertoo kaiken oleellisen ja ne kuvaavat tosi hyvin mielikuvaani kirjasta. Katso ja mieti siis tarkkaan uskallatko kohdata sivuilla vilisevät syväläiset ja vinksahtaneen maailman.

_______

★★★½
Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa

Atena, 2013
Päällys: Jussi Karjalainen

Kirjastosta

Muita postauksiani
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Ian Falconer - Olivia-kirjat

Tutustuin vallan mainioon Olivia-possuun muutamia vuosia sitten ensimmäisen kirjan muodossa.
Oliviahan on ihan huippu tyyppi: itsevarma ja taitava kaikessa mihin ryhtyy - ainakin omissa mielikuvissaan. Hän haaveilee ja tarttuu erittäinkin tomerasti tuumasta toiseen. Hänellä on äiti, isä ja pikkuveli Urpo, joka seurailee isosiskon tekemisiä sekä Perri-koira ja Edwin-kissa. Olivia tykkää kannella Edwiniä paikasta toiseen. Olivia tykkää myös kokeilla kaikkia punaisia vaatteitaan.

Ensimmäisessä kirjassa nimeltä Olivia esitellään tuo suloinen possu ja hänen perheensä. "Olivia on äidin mielestä maailman rakastettavin pikkupossu, vaikka innostuukin joskus ehkä vähän liikaa. Mutta minkäs teet, kun on hyvä niin monessa asiassa: tanssissa, laulussa, maalaamisessa, rakentamisessa – no, vähän joka lajissa." Erityisen hyvä Olivia on rasittamaan ihmisiä - ja joskus hän rasittuu itsekin. Päiväunille ei aina jaksaisi mennä, kun olisi niin paljon muuta kivaa tekemistä. Taidemuseoretki inspiroi Oliviaa tekemään omaa taidetta. Ei tosin sinne minne olisi pitänyt. Nukkumaanmenoaikaan tulee pientä kinaa siitä montako kirjaa luetaan. Päädytään kompromissiin eli kolmeen.

Olivia

Olivia ja kadonnneen lelun arvoituksessa Olivian on mentävä jalkapalloharjoituksiin, mutta hänen peliasunsa on ällöttävän vihreä. Äiti lupaa tehdä punaisen ja kun se on valmis, Olivia huomaa lempilelunsa kadonneen. Hän etsii sitä kaikkialta ja viimein eräänä myrskyisenä yönä hän löytää sen riekaleiksi purtuna. Ei Perri-koira tiennyt, että se on Olivian paras lelu. Illalla Olivia haluaa luettavan vain kissakirjoja, mutta pian hän kuitenkin leppyy.

Olivia pelastaa sirkuksen -kirjassa Olivia kertoo luokalleen kesälomastaan. Kuinka äiti vei hänet ja pikkuveljen sirkukseen, mutta kaikille esiintyjille olikin tullut korvatulehdus. Onneksi Olivia tiesi mitä tehdä ja hän hoiti kaikkien esitykset omin avuin. Hän oli Leijonankesyttäjä, Nuorallatanssija, Pelle Olivia, Lentävä Olivia... Hän pelasti sirkuksen. Opettaja ei tainnut tosin uskoa.

Olivia pelastaa sirkuksen

Olivia-kirjat ovat niin omaleimaisia ja uniikkeja, Ian Falconerilla on selvästi huumorin lahja. Ensimmäinen kirja on ehdoton lempparini - olenhan siitä lähtien ollut suuri Olivia-fani. Se on kivan paksu pahvikirja, jonka ääressä perheen nuorimmatkin varmasti viihtyvät. Kuvat ovat aika minimalistisia, joka luo ihan omanlaisen tunnelman ja niissä on todella vähän tekstiä. Suurimmaksi osaksi ne ovat musta-valko-punaisia ja omaa silmää ainakin miellytti tuo värien vähyys. Osia on sarjassa ilmestynyt paljon enemmän, mutta suomeksi taitaa löytyä vain nämä kolme.

_______

Ian Falconer - Olivia

(Olivia, 2000)

Karisto, 2009

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★★

Ian Falconer - Olivia ja kadonneen lelun arvoitus

(Olivia...and the missing toy, 2004)

Karisto, 2004

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★★

Ian Falconer - Olivia pelastaa sirkuksen

(Olivia Saves the Circus, 2001)

Karisto, 2002

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★★