RETKELLÄ: Klovharu

Viime vuonna juhlistettiin satavuotiasta Tove Janssonia ja silloin heräsin liian myöhään varailemaan matkaa Klovharulle; kaikki paikat olivat jo menneet. Voihan harmistus! Tänä kesänä tuo vääryys kuitenkin paikattiin ja pääsin tuolle pienelle suloiselle saarelle käymään. Eilen postasinkin Haru, eräs saari -kirjasta ja nyt on vuorossa lupaamani sepostus Klovharusta ja pieni kuvapläjäys. Enjoy!

Klovharu on pieni ulkoluoto Pellingin edustalla Porvoossa. Tove Jansson ja hänen kumppaninsa Tuulikki Pietilä asuivat saarella kolmekymmentä vuotta. Se on oikeastaan pelkkää kalliota ja keskellä on laguuni. Retki oli heinäkuun lopulla erittäin aurinkoisena päivänä, jolloin saarikin viheriöi koko väriloistossaan. Saari on yksityisomistuksessa, joten sinne pääsee vain tiettyinä ajankohtina. Toisen tunnin olisi voinut käyttää ihan vain saarella istuskeluun ja mietiskelyyn, kun ensimmäinen meni lähinnä ympäriinsä vaelteluun ja kuvien ottamiseen.

 "Me uneksimme siitä miltä mökki näyttäisi. Huoneessa olisi neljä ikkunaa, yksi joka seinällä. Kaakossa annoimme tilaa suurille myrskyille jotka raivoavat saaren poikki, idässä kuu saa peilailla laguunissa ja lännessä on kallioseinämä jossa kasvaa sammalta ja kallioimarretta. Pohjoiseen on voitava tähystää jotta näkisi mitä on tulossa ja ehtisi totutella." Haru, eräs saari

Pieni saari tuntuu olevan erillään tästä muuasta maailmasta ja siellä vallitsee ihan erilainen rauha. Voi vain kuvitella kuinka kiireetöntä elämä siellä on ollut. Luoviin töihin erittäinkin otollinen paikka. Saareen rakennettu pieni talo on kodikas ja maan alta löytyy jopa sauna!

"Minut oli vallannut uudenlainen irrallisuus joka ei ollut lainkaan eristäytyneisyyttä, vaan sitä että sai olla ulkopuolella, eikä ollut huono omatunto mistään. En tiedä miten se kävi, mutta kaikki muuttui yksinkertaiseksi ja minä annoin itselleni luvan olla pelkästään iloinen." Haru, eräs saari

 

Tove Jansson & Tuulikki Pietilä - Haru, eräs saari

"Minä rakastan kiveä; jyrkännettä joka putoaa pystysuorana 
mereen ja kalliota jolle ei voi kiivetä ja piikiveä taskussani --."

kirjan alku

Muistelmateos avaa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän elämää askeettisella saarella. Se sisältää Janssonin ja Brunströmin muistiinpanoja. Brunströmiin he tutustuivat kun mies oli kalastamassa lohta ja tuli esittelemään itsensä ja sanomaan mielipiteensä naisten rakennushankkeesta. Aika ajoin sivuilta löytyy Pietilän akvarellitöitä.

"Brunström, 14. lokakuuta

Ylös klo 5 ampumaan, aamusumu, klo 7 saatiin kuusi lintua, duunattiin koko päivä ja klo 17 oli taas täysi myrsky, idästä. Jansson ampui vahingossa haahkan eilen ja daamit keittivät sitä kolme tuntia mutta ei tullut hyvää ateriaa."

"Tove, 11. toukokuuta

Pipsu tuli takasin, takkuisena ja vihaisena eikä osaa päättää ketä vihata ja keneltä anoa lohtua. Brunström on loukkaantunut, rakentaminen ei oikein suju ja minä olen muuten sitä mieltä että Tooti hemmottelee tätä kissaa in absurdum! Nyt se on asettunut telttaan Hamin kanssa ja pikeää lakanoita minkä kerkiää eikä tällä saarella mene mikään hyvin juuri nyt!"

Myyttisen saaren lumotut kesät

Klovharu, pieni ulkoluoto Pellingissä Suomenlahdella, on osa maailmankirjallisuutta. Sen neljään tuulen suuntaan katsova on tullut laajalti tunnetuksi Tove Janssonista ja muumeista kertovien lehtijuttujen välityksellä. Taiteilijakumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa Tove Jansson vietti saarella liki 30 kesää. Ne olivat unohtumattomia kuukausia täynnä työtä, askarta ja leikkiä herkän luonnon ja arvaamattoman meren kainalossa. -- Teos antaa lukijalle moniaita elämyksiä ja oivalluksia. Näiden Robinson Crusoeiden merkinnöistä huomaa selvästi, miten paljon saarella elämisen filosofia muistuttaa koko elämisen filosofiaa, aina loppua ja luopumista myöten. Takakansi

Nuo 30 vuotta on mahdutettu tähän pieneen kirjaan, kokonainen pieni elämä. Erityisesti Haru, eräs saari on merten, saaristojen ja Tove Janssonin ystäville. Se on voimakasta rakkautta luontoa ja rauhaa kohtaan. Pieni talo rakentuu kalliolle hitaasti mutta varmasti, luovuuden tyyssija on valmis.

Coming up: Lähipäivinä julkaisen postauksen käynnistäni paikan päällä Klovharussa. Pysykää siis kuulolla! Postauksen lopetan näihin kauniisiin kirjan sanoihin:

"Tulin miettineeksi että joku ohiajaja näkee meidän valaistun ikkunamme, nousee maihin ja kiipeää kalliota ylös, ja vaikka hän tietää ettei kuulu hyviin tapoihin kurkistaa ikkunasta ennen kuin on koputtanut, hän ei voi vastustaa kiusausta, ja hän näkee rauhallisen kuvan kahdesta ihmisestä jotka istuvat pöytälampun kajossa toisiaan vastapäätä, kumpikin puuhaten omiansa ja vailla tarvetta sanoa sanaakaan."

_______

Tove Jansson & Tuulikki Pietilä - Haru, eräs saari

WSOY, 1996

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani:
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Jansson: Aurinkokaupunki
Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja 
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Chris Riddell - Ada Gootti ja Humisevan karju (#3)

"Ada Gootti istui siipinojatuolissa 
Kalmatollon kartanon kirjastossa."

kirjan alku

Olen alkanut joka vuosi odottaa Ada Gootin ilmestymistä, sillä sen ilotteleva ja hauska tyyli osuvat makuuni. Tänä vuonna ilmestyneestä Ada Gootti ja Humisevan karjusta tuli tähän mennessä ilmestyneen sarjan kirjoista lempparini! Pottereidenkin suomentajana tunnettu Jaana Kapari-Jatta sopii mainiosti Ada Gootti -kirjoihin, sillä erikoislaatuisempaa sanastoa suomeksi tähänkin on pitänyt keksiä.

Maailmakuulut kirjailijat saapuvat esittelemään uljaita koiriaan Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn. Kalmatollon yössä on kuitenkin meneillään jotain kummaa: on outoja jalanjälkiä, öisiä ulvahduksia, epäilyttävä määrä pureskeltuja kenkiä… Saavatko Ada ja Ullakkokerhon väki selvitettyä mysteerin ennen kuin seuraava täysikuu koittaa? Takakansi

Ada Gootti -sarjan kolmannessa osassa päästään nauttimaan Chris Riddellin vääntelemistä kirjallisuuden tutuista hahmoista. Mielikuvitus on lentänyt hänen tehdessä omat versiot tutuista kirjailijoista ja heidän kirjoistaan kuten Karu Austenin Järjettömyys ja tunteettomuus ja Georgie Eliotin Mylly joen hampaissa. Melkein toivoisin, että olisin ollut lapsi näiden ilmestyessä, sillä hahmot ovat hauskoja ja tapahtumat vauhdikkaita. Aikuiset taas ymmärtävät paremmin kirjan intertekstuaaliset viittaukset.

Ensimmäistä kertaa pääsin tunnustelemaan kirjan kansia (edelliset osat luin kirjastolainoina, joten kontaktimuovi esti aikeet). Ihanaa kun kirjojen ulkoasuunkin panostetaan näin paljon! Elämys kaikilla tavoilla: sisällöllisesti ja visuaalisesti. Kirjan lopusta löytyy tuttuun tapaan minikirja.

_______

Chris Riddell - Ada Gootti ja Humisevan karju

(Goth Girl and the Wuthering Fright, 2015)

Gummerus, 2016

Kustantajalta
Tähtiä: ★★★★★

Ada Gootti -sarja
Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (#2)
Ada Gootti ja hiiren haamu (#1)

Lionel Shriver - Poikani Kevin

"Rakas Franklin
En oikein tiedä miksi haluan kirjoittaa sinulle pienestä 
vastoinkäymisestä, jonka koin tänään iltapäivällä --."

kirjan alku

Aina välillä osuu kausia, jolloin rankkojen kirjojen lukeminen houkuttelee - tiedostetuista tai tiedostamattomista syistä. Tätä ennen luettu Lindqvistin Kultatukka, tähtönen tarjosi myös ravistelevan kokemuksen, siinä kyllä omat huolet hälvenee kirjan tapahtumien rinnalla. Poikani Kevin voitti vuonna 2005 Orange-palkinnon.

Evalla oli loistelias ura ja onnellinen avioliitto, ennen kuin hän sai lapsen. Nyt Kevin on vankilassa järkyttävän rikoksen takia, ja miehelleen Franklinille osoittamissaan kirjeissä Eva käy läpi tragediaa edeltänyttä aikaa. Miksi Kevin päätyi hirmutekoon? Voiko lapsi olla luonnostaan paha? Oliko kaikki vanhempien syytä? Mitä jos Eva olisi rakastanut Keviniä enemmän? Jos Franklin ei olisi aina kieltäytynyt näkemästä asioiden todellista puolta? Vai olisiko näistä mikään muuttanut mitään? Takakansi

Evan kirjeet miehelleen avaavat pikku hiljaa perheen menneisyyttä ja johdattelevat päättäväisesti ja säälimättömästi kohti sitä torstaita. Evan leimaa Kevinin pahaksi heti vauvasta lähtien, eikä se tunnu oikealta ja näin ollen en pitänyt häntä täysin luotettavana kertojana. En usko, että kukaan on syntyessään paha vaan ihminen muovautuu ympäristönsä mukaan. Kertojan ironinen ääni tuo rankan aiheen keskelle kevennystä. Hän kertoo tapahtumat jopa aika viileällä tavalla ja toteavasti. Hän ei säästele sanojaan kirjeissään latoessaan paperille todella avoimesti ja satuttavan suorasukaisesti ajatuksensa.

 "Vaikka sikiö oli sisälläni, se näytti uivan kaukana toisessa maailmassa. Ja oliko sillä tunteita? En voinut mitenkään aavistaa, että kysyisin samaa vielä sittenkin kun Kevin olisi viidentoista."

Poikani Kevin on ennen kaikkea ahdistava ja sen pahuus ei ole selitettävissä ainakaan jos Evanin tarinaan on uskominen. Romaani on myös ovelasti rakennettu. En osaa edes selittää miten Lionel Shriver huijaa lukijaansa, vaikka hän ei toisaalta valehtele lukijalle kertaakaan. Hän vain saa lukijan olettamaan väärin. Tämän jälkeen on hieman vedetävä henkeä.

_______

Lionel Shriver - Poikani Kevin

(Wee Need to Talk About Kevin, 2003)

Loisto, 2008

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★

Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

"Rikkaus on

sitä, mitä minä olen.

Ei sitä, mitä minulla on."

Ei ole vaikea ymmärtää Aino Suholan päätymistä Keskisuomalaisen sadan kirjan listalle, sillä Rakasta minut vahvaksi on runokirja jollaiseen en ole vielä tähän mennessä törmännyt. Kirjan lukemisen jälkeen mietin epäuskoisena, että ovatko nämä edes runoja. Nämä olivat niin selkokielisiä! Ymmärrettäviä ajatuksenpätkiä. Takakannen mukaan teoksen viesti on yksinkertainen, mutta niin vaikea toteuttaa: tulee myöntää vajavaisuutensa, armahtaa ja tulla armahdetuksi.

Aino Suhola on viisas nainen. Ymmärtäväinen ja viisas. Kirja tarttuu moniin elämäntilanteisiin; se käy läpi kaikenlaista työttömän arvottomuuden tunteesta ja elämän suorittamisesta aina kuolemaan asti. Rakasta minut vahvaksi on lohduttava, on oltava armollinen itseä ja muita kohtaan ja saa epäonnistua. Voimauttava kirja puhuttelee.

"Puhumme yksilöllisyydestä, mutta elämme surkean laumasieluista aikaa.

Meistä on tullut turkistarhaeläimiä, joille on tärkeää, että karva kiiltää.

Me bodaamme ja syömme ituja ja uskomme, että kun ruumis toimii ja vatsa, 
sielu tulee mopolla perässä"

_______

Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

Atena, 2001

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★★

Patrick Ness - Hirviön kutsu

"Hirviö tuli heti keskiyön jälkeen. 
Niin kuin niillä on tapana."

kirjan alku

Joskus sattuu niin, että hienouden edessä mykistyy. Tekisi mieli toistella superlatiiveja ja mitään muuta järkevää ei keksikään. Jo etukäteen ihastuin Hirviön kutsun kuvitukseen ja näin jälkikäteen on paha spekuloida olisinko kirjaa lukenut ilman niiden olemassaoloa. Niin tai näin, hyvä kuitenkin näin! Kirjan idea on kirjailija Siobhan Dowdin, joka sairastui syöpään eikä pystynyt itse kirjoittamaan tarinaa ennen kuolemaansa, joten Patrick Ness pienen empimisen jälkeen hyppäsi kehiin.

Tarinat ovat villeintä mitä on, hirviö jyrisi.

Tarinat vainoavat, purevat ja polttavat.

13-vuotias Conor-poika saa avukseen hirviön äidin sairastuttua syöpään. Hirviö ilmestyy paikalle seitsemän minuuttia yli keskiyön. Se kertoo Conorille kolme tarinaa, mutta neljäs tarina Conorin on kerrottava itse. Mutta pystyykö hirviö parantamaan Conorin äidin?

Hirviön kutsu on erittäin koskettava kuvaus pojan suhtautumisesta äitinsä sairauteen. Tunteita on monia ja Conor vakuuttaa itselleen, etttä äiti kyllä selviää. Negatiiviset ajatukset jäävät jonnekin taka-alalle, kun toivosta on pidettävä kiinni kuin viimeisestä oljenkorresta. Tähän tulee hirviö avuksi. Hän kertoo pojalle tarinoita, joissa ei varsinaisesti ole hyvää tai pahaa. Asiat ovat moniulotteisempia - niin kuin oikeassakin elämässä. Näin ollen vääriäkään tunteita ei ole. Hirviö rohkaisee Conoria päästämään monenkirjavat tunteensa ulos.

"Koko ajan se tuijotti Conoria, ja Conor kuuli sen kovan, tuulen kaltaisen hengityksen. Hirviö painoi jättimäiset kätensä ikkunan molemmille puolille ja kumarsi päätään, kunnes sen silmät täyttivät koko ikkunan ja vangitsivat Conorin tuijotuksensa. Talo voihkaisi sen painon alla."

 
Tarina vaatii hieman lämmittelyaikaa, mutta sen antaminen on sen arvoista! Varsinkin lopussa on huomioon otettavan suuri itkuvaara! Mitä kirjan kuvituksesta voi edes sanoa kuulostamatta täysin sekopäiseltä fanaatikolta, joka ei meinaa tuolissaan pysyä. Jim Kayn kädenjälki on jotain niin käsittämättömän voimakasta. Kuvat ovat  pelottavia ja synkkiä, mutta lumoavia. Ne sykähdyttävät. Talojen karheat tiiliseinät kutsuvat koskettamaan, tuuli ujeltaa ohi. Taiteilijalla on tekstuurien kuvaaminen hallussaan.

"Conor huusi koko ajan, niin kovaa ettei kuullut omia ajatuksiaan, katosi tuhoamisen vimmaan, ajatuksettomaan murskaamiseen ja murskaamiseen ja murskaamiseen. Hirviö oli oikeassa. Se oli hyvin tyydyttävää."

On hienoa, että upea tarina saatiin valmiiksi ja se näki päivänvalon! Menetyksen tai sen pelon kanssa kamppaileville lohtua tuova kirja. Elokuvakin on jo ilmeisesti tekeillä.

_______

Patrick Ness - Hirviön kutsu
Alkuperäisidea: Siobhan Dowd
Kuvittanut: Jim Kay

(A Monster Call, 2011)

Tammi, 2016

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★★

John Ajvide Lindqvist - Kultatukka, tähtönen

"Syksyllä 1992 kerrottiin että metsissä oli ennätysmänen sienisato, että kostea ja lämmin loppukesä oli saanut maanalaiset sienirihmastot puhkeamaan kantarelleiksi ja orakkaiksi."

kirjan alku

Kultatukka, tähtönen ei ole heikkohermoisille, sillä suolenpätkän lentelevät ja veri roiskuu. Kovapäisempääkin vähän hirvittää. Ystävät hämärän jälkeen oli aivan mukavuusalueeni reunoilla, mutta tämä kirja meni jo reilusti ulkopuolelle. Kultatukka, tähtönen ei ole millään tavalla mukava kirja, se on inhottava ja silti oli aivan pakko lukea, kun jotenkin kummallisesti kirjoittajataituri John Ajvide Lindqvist onnistuu koukuttamaan lukijan mukaansa kammottavalle matkalle.

Kaikilla on oikeastaan jokin aivan toinen nimi.

Kultatukkainen tyttö löydetään parin viikon ikäisenä avoimesta haudasta metsässä. Hän kasvaa yksin kellariin teljettynä seuranaan vain kasettisoitin ja satunnaiset kasvattivanhempien vierailut. Tytöllä on ainutlaatuinen kyky laulaa täysin puhtaasti ja jäljitellä mitä tahansa musiikkia, mutta häneltä puuttuu kokonaan kyky tuntea.

Samaan aikaa toinen, aivan tavallinen tyttö kasvaa tavallisessa perheessä. Hän on samanlainen kuin kaikki muutkin, mutta ehkä vähän oudompi,vähän yksinäisempi. Tytöt kohtaavat 14-vuotiaina, ja heidän välilleen syntyy erikoinen ystävyys, josta kasvaa jotain täydellisen kauheaa. Nyt he eivät ole enää yksin, ja yhdessä he ovat voimakkaampia kuin kukaan muu. Takakansi

Synkkien kansien taakse kätkeytyy tarina ystävyydestä, ulkopuolisuuden tunteesta ja syrjäytyneistä, koulukiusatuista nuorista. Ihmiset kaipaavat kipeästi ympärilleen muita, mutta voiko siitä seurata mitään hyvää, jos joukko haavoittuneita, rikkinäisiä ihmisiä kerääntyy yhteen, karismaattisen johtajan ympärille. Romaani tarttuu myös musiikkimaailmaan, Idolsiin ja näiden raadollisuuteen. Nuoria viedään miten sattuu. Myös nettifoorumit on otettu esille. Paljon on siis asiaa, mutta kaikki ovat sulautuneet osaksi tarinaa.

"Lennart tunsi piristyvänsä. Hänelle oli sattunut jotain. Sillä hetkellä kun musta kaara oli syöksynyt häntä kohti, sydän oli hypähtänyt ja käpetynyt kokoon kuin kuolettavan iskun edellä, levähtänyt sitten taas auki ja rauhoittunut. Se oli kokemus."

Kultatukka, tähtönen on raaemman kauhun lukijoille ja niille jotka haluavat sietokykyään koitella, sillä jos kirjoissa olisi ikäraja, tämä olisi k-18. Pelottavinta kaikessa on se, että tämä voisi olla totta. Maailmasta eristäytyneissä ns. hiljaisissa yksilöissä on sisällä suuri uhka. Kuinka monta kertaa sitä on kuultu hirvittävien tekojen jälkeen, että tekijä oli vaitelias ja omissa oloissaan. Oliko romaanissa edes yhtään oikeasti onnellista ihmistä? Kaikki tuntuivat olevan lähinnä hukassa omassa elämässään. Huh, tämä vaatii sulattelua.

_______

John Ajvide Lindqvist - Kultatukka, tähtönen

(Lilla stjärna, 2010)

Gummerus, 2011

Kirjastosta
Hämärän jälkeen -haaste
Tähtiä: ★★★