Jodi Picoult - Sisareni puolesta

Pienenä en tiennyt, miten lapsia tehdään vaan miksi.

Takakannesta: Kolmetoistavuotias Anna ei ole sairas, vaikka verensiirrot ja leikkaukset ovat hänen arkeaan. Niillä ei kuitenkaan hoideta Annaa vaan isosisko Katea, joka taistelee harvinaista leukemian muotoa vastaan. Anna itse sai alkunsa koeputkessa, kun perheeseen kaivattiin Katen kanssa geneettisesti yhteensopivaa lasta. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut omaa asemaansa isosiskon kudos- ja solupankkina... ei ennen kuin nyt. Anna tekee ratkaisun, jota useimmat pitäisivät ennenkuulumattomana. Hänen pätöksensä uhkaa repiä perheen hajalle ja koitua kohtalokkaaksi rakkaalle sisarelle.

Niskakarvat nousivat pystyyn kirjaa lukiessa. Anna on tehty geneettisesti täysin yhteensopivaksi Katelle. Käytännössä hän on solupankki sisarelleen, mutta herää puolustamaan itseään hämmästyttävän nuorella iällä. Vanhemmat päättävät kaikesta lapsiensa puolesta, mutta ovatko hekään aina täysin oikeutettuja siihen. Puolueettomia eivät tässä kyseisessä tapauksessa ainakaan. Katen tila vaikuttaa auttamatta koko perheeseen, eikä vanhemmilla ole aikaa katsoa Jessen, perheen vanhimman pojan, perään, sillä Katen sairaus vie heidän kaiken huomion ja energian. "Meillä jokaisella on oma rooli. Kate on näytelmän martyyri. Meikäläiselle kuuluu toivottoman tapauksen osa. Ja sinä, sinun pitää esittää rauhanturvaajaa." Muut asiat eivät tunne niin tärkeiltä sen tosiasian rinnalla, että heidän tyttärensä voi kuolla.

Sisareni puolesta saa pohtimaan hankalia moraalisia asioita, joihin ei tunnu olevan yhtä täysin oikeaa vastausta. Monet kertojaäänet saavat lukijan asettumaan milloin kenenkin saappaisiin ja maailma ja ratkaisut näyttäytyvät kaikkea muuta kuin mustavalkoisilta. Jokaisen valintoja ja ajatuksia pystyy halutessaan ymmärtämään, vaikka ei olisikaan samaa mieltä.

"Vaikka olen jo yhdeksännellä kuulla ja minulla on ollut yllin kyllin
aikaa haaveiluun, en ole oikeastaan ajatellut tulevaa vauvaa
lainkaan omana itsenään. Mielessäni on ollut vain se, että tämä
tytär voi pelastaa sen tyttären, joka minulla jo on."

Tuntuu kuitenkin kovin epäeettiseltä, että lapsen hankkimisen lähtökohta on ollut puhtaasti toisen lapsen pelastaminen. Missä ihmisarvo - varsinkin kun kyse ei ole vapaasta tahdosta? Tilanne ei ole kenellekään helppo kun vaakakupin toisella puolella on juuri ja juuri hengissä oleva Kate, jonka elämä riippuu Annasta - tai tarkemmin ottaen siitä, mitä tämä pystyy sisarelleen luovuttamaan omasta kehostaan - oli sitten kyse verestä tai luuytimestä. Lainsäädännön kun pitäisi estää ihmisten käytön laboratoriorottien tapaan. "Kertokaa sitten meille, kuinka helvetissä Anna Fitzgereldista tuli väliinputoaja?"

Sivussa kulkee tarina Campbellista ja Juliasta, joilla on yhteistä historiaa. Nyt kun Anna on palkannut Campbellin asianajajakseen ja Julian valikoituessa Katen edunvalvojaksi, he kohtaavat kymmenien vuosien jälkeen. Pieni jännittävä juonne oli Campbellin palveluskoira, jonka tarpeellisuutta kyseenalaistaville mies antaa aina eri syyn. Mihin Campbell koiraa oikeasti tarvitsee oli päivän polttavin kysymys.

"Meidän perheessä normaalitilanne on kuin liian lyhyt peitto
- joskus sen alla tarkenee ihan hyvin, mutta toisinaan tulee 
hytisyttävän kylmä. Pahinta on, ettei koskaan tiedä 
kumpivaihtoehto toteutuu."

Kirjan yllättävä loppu ei ollut yhtään sellainen kun ajattelin, vaikka pidinkin sitä turhan sensaationhakuisena. Moniulotteinen kertomus pohtii moraalia ja etiikkaa, eikä sen lukeminen ollut helppoa.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★½
Jodi Picoult - Sisareni puolesta

(My Sister's Keeper, 2004)

Karisto, 2006

Omasta hyllystä

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

Talvi lähestyi loppuaan, olin kuudentoista, ja äiti
tuli siihen tulokseen, että olin varmasti masentunut.

Omassa hyllyssäni on majaillut jo pitkään John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe, mutta jostain on päähäni pinttynyt ajatus, etten välttämättä pitäisi siitä. Ajattelin sen varmaan olevan niitä tavanomaisia teininyyhkytarinoita, jotka kaikessa melankolisuudessaan saavat vain pyörittelemään silmiä. Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole mitään sellaista. Se on itseironinen, hauskakin ja koska puhutaan syövästä, niin tietysti surullinen. Toisille itkettävä. Romaani on kuitenkin enemmän voimauttava kuin masentava kuvaus sairaasta nuoresta.

Hazelin äiti haluaisi kovasti tyttärensä saavan elää normaalia teinin elämää, johon kuuluu kaverit ja ulkona käyminen. Ylipäänsä elää elämää. Ei täysin mutkaton juttu, sillä Hazelilla on ollut kilpirauhassyöpä, mutta nyt hänellä on kehkoissa etäpesäkkeitä, joiden takia hän vetää perässään pientä happisäiliötä. Hän pysyy enimmäkseen neljän seinän sisällä lukien ja miettien kuolemaa.

Äidin aikaansaannoksena Hazel käy vertaistukiryhmässä kerran viikossa muiden nuorten syöpäkuntoutujien kanssa, jotka tosin vaihtuvat koko ajan - kuoleman sivuvaikutusta. Siellä hän tutustuu Augustukseen, jolla on ollut luusyöpä, mutta joka on tullut ryhmätapaamiseen kaverinsa pyynnöstä. Augustuksesta tulee paras asia Hazelin elämässä ja päinvastoin.

"Minua olisi voinut hermostuttaa - istuin sentään tuntemattoman pojan autossa matkalla hänen kotiinsa tuskallisen tietoisena siitä, että romukeuhkoni haittaisivat sopimattomien lähentelyjen torjumista, mutta hän ajoi niin ällistyttävän huonosti, etten voinut ajatella mitään muuta."

Tärkeässä asemassa on myös Hazelin pakonomainen tarve saada tietää mitä hänen lempikirjansa, Peter Van Houtenin Viistoa valoa, lopussa oikeasti käy. Onko Hollantilainen tulppaanimies ketku ja mitä tapahtuu Annan hamsterille? Greenin kirja tuntuu aidolta, se ei yritä liikaa tai tunnu pelkältä itsesäälivyöryltä. Hazel tietää mitä tuleman pitää ja kenties suojakeinona suhtautuu asiaan pessimistisellä huumorilla. Augustuksen kanssa hän saa kokea tavallisempaa teinielämää.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★
John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

(The Fault in Our Stars, 2012)

Wsoy, 2013

Omasta hyllystä

Muita postauksia
John Green: Kaikki viimeiset sanat
John Green: Arvoitus nimeltä Margo

Patrick Ness - Hirviön kutsu

"Hirviö tuli heti keskiyön jälkeen. 
Niin kuin niillä on tapana."

kirjan alku

Joskus sattuu niin, että hienouden edessä mykistyy. Tekisi mieli toistella superlatiiveja ja mitään muuta järkevää ei keksikään. Jo etukäteen ihastuin Hirviön kutsun kuvitukseen ja näin jälkikäteen on paha spekuloida olisinko kirjaa lukenut ilman niiden olemassaoloa. Niin tai näin, hyvä kuitenkin näin! Kirjan idea on kirjailija Siobhan Dowdin, joka sairastui syöpään eikä pystynyt itse kirjoittamaan tarinaa ennen kuolemaansa, joten Patrick Ness pienen empimisen jälkeen hyppäsi kehiin.

Tarinat ovat villeintä mitä on, hirviö jyrisi.

Tarinat vainoavat, purevat ja polttavat.

13-vuotias Conor-poika saa avukseen hirviön äidin sairastuttua syöpään. Hirviö ilmestyy paikalle seitsemän minuuttia yli keskiyön. Se kertoo Conorille kolme tarinaa, mutta neljäs tarina Conorin on kerrottava itse. Mutta pystyykö hirviö parantamaan Conorin äidin?

Hirviön kutsu on erittäin koskettava kuvaus pojan suhtautumisesta äitinsä sairauteen. Tunteita on monia ja Conor vakuuttaa itselleen, etttä äiti kyllä selviää. Negatiiviset ajatukset jäävät jonnekin taka-alalle, kun toivosta on pidettävä kiinni kuin viimeisestä oljenkorresta. Tähän tulee hirviö avuksi. Hän kertoo pojalle tarinoita, joissa ei varsinaisesti ole hyvää tai pahaa. Asiat ovat moniulotteisempia - niin kuin oikeassakin elämässä. Näin ollen vääriäkään tunteita ei ole. Hirviö rohkaisee Conoria päästämään monenkirjavat tunteensa ulos.

"Koko ajan se tuijotti Conoria, ja Conor kuuli sen kovan, tuulen kaltaisen hengityksen. Hirviö painoi jättimäiset kätensä ikkunan molemmille puolille ja kumarsi päätään, kunnes sen silmät täyttivät koko ikkunan ja vangitsivat Conorin tuijotuksensa. Talo voihkaisi sen painon alla."

 
Tarina vaatii hieman lämmittelyaikaa, mutta sen antaminen on sen arvoista! Varsinkin lopussa on huomioon otettavan suuri itkuvaara! Mitä kirjan kuvituksesta voi edes sanoa kuulostamatta täysin sekopäiseltä fanaatikolta, joka ei meinaa tuolissaan pysyä. Jim Kayn kädenjälki on jotain niin käsittämättömän voimakasta. Kuvat ovat  pelottavia ja synkkiä, mutta lumoavia. Ne sykähdyttävät. Talojen karheat tiiliseinät kutsuvat koskettamaan, tuuli ujeltaa ohi. Taiteilijalla on tekstuurien kuvaaminen hallussaan.

"Conor huusi koko ajan, niin kovaa ettei kuullut omia ajatuksiaan, katosi tuhoamisen vimmaan, ajatuksettomaan murskaamiseen ja murskaamiseen ja murskaamiseen. Hirviö oli oikeassa. Se oli hyvin tyydyttävää."

On hienoa, että upea tarina saatiin valmiiksi ja se näki päivänvalon! Menetyksen tai sen pelon kanssa kamppaileville lohtua tuova kirja. Elokuvakin on jo ilmeisesti tekeillä.

_______

Patrick Ness - Hirviön kutsu
Alkuperäisidea: Siobhan Dowd
Kuvittanut: Jim Kay

(A Monster Call, 2011)

Tammi, 2016

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★★

Fausto Brizzi - 100 onnen päivää

"Elämässäni tärkeitä päiviä on ollut kolme."

kirjan alku

Varoitus: kirjan lopussa on itkuvaara. Takakannessa luvattu "hulvaton nyyhkytarina" osui siis oikeaan. Vastapainona kirja on täynnä Fausto Brizzin mahtavaa huumoria, joten liian itkuiseksi tarina ei mene, eikä nenäliinoja tarvitse älyttömiä määriä tuhlailla.   

Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä? 

Italialainen Lucio joutuu vastaamaan tähän kysymykseen juuri ennen 40-vuotispäiväänsä, kun elämä on muutenkin poissa raiteiltaan. Syrjähypystä suivaantunut vaimo on heittänyt hänet pihalle perheen kodista, ja Lucio on päätynyt asustelemaan appiukkonsa konditorian takahuoneessa. Kun mies tajuaa lähtölaskentansa alkaneen, hän päättää elää loppuelämänsä niin kuin hänen olisi aina pitänyt: tekemällä jokaisesta hetkestä merkityksellisen. Sadassa päivässä Lucio aikoo muun muassa ehtiä nauttimaan appiukkonsa leipomista tuoreista munkkirinkilöistä ja lähteä ystäviensä kanssa seikkailulle, josta on pitkään haaveillut. Mutta ennen kaikkea hän haluaa saada vaimonsa antamaan hänelle anteeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Takakansi

"Ai pari? Sinulla on salainen keksikätkö puhtaiden sukkien keskellä."

"Löysitkö sinä sen?"

"Kukahan sinun sukkasi pesi, mitä luulet? Pyhä henki?"

100 onnen päivää -kirjan jälkeen oikein puhkuu tarmoa totetuttaa lapsuudenunelmat ja vähät välittää näyttääkö muiden silmissä naurettavalta niitä tehdessään. Tärkeimmiksi asioiksi Luciolle muodostui kuitenkin perheen kanssa vietetty aika ja vaimoltaan hän janoaa anteeksiantoa. Lucio on hurjan päättäväinen suunnitelmiensa kanssa, eikä pahemmin kriiseile lähestyvää kuolemaa, tai sitten kaikki negatiiviset tunteet ja pelot käytkeytyy tuon hulvattoman huumorin taakse. Kirjaa kuljettaa positiivinen perusvire. Mitähän sitä itse tekisi viimeisten 100 päivän aikana?

Henkilögalleria oli aivan ihastuttava; pidin monista, sillä he olivat hyvin inspiroivia kuten itse päähenkilö Lucio, hänen tyttärensä, joka kyselee kinkkisiä, viisaita kysymyksiä sekä Massimiliano, jonka koti on avoinna kaikille, jotka kaipaavat seuraa. Loistava ajatus! Lähtiessä saa halutessaan jätttää jonkun summan seuraavia kestityksiä varten. Tuollaisia paikkoja pitäisi ihan oikeasti perustaa. Ihmiset tulevat sinne kaikenlaisine huolineen ja siellä heitä kuunnellaan.

"Turhin kaikista päivistä on se, jona ihminen ei ole nauranut."

Minulle tästä muodostui tärkeä kirja, joka kolahti juuri siihenhetkiseen tilanteeseen voimakkaasti. Aina välillä sitä tarvitsee pienen muistutuksen siitä millaiseksi elämänsä haluaa muodostaa ja millaisia valintoja pitäisi tehdä. Melkein täydellisen lukukokemuksesta olisi tehnyt, jos olisi munkki vielä kädessä ollut ;)

_______

Fausto Brizzi - 100 0nnen päivää

(Cento giorni di felicità, 2013)

Gummerus, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★