Näytetään tekstit, joissa on tunniste Janssonin Kirjakiusaus -haastematka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Janssonin Kirjakiusaus -haastematka. Näytä kaikki tekstit

12.12.2014

Janssonin Kirjakiusaus -haastematka: Laiva saapui satamaan

Tove Jansson

9.8.1914 - 27.6.2001
Taidemaalari, kirjailija, pilapiirtäjä, sarjakuvataitelija

Tove Janssonin 100 vuotta juhlavuoden kunniaksi tänä vuonna luettiin Toven kirjoittamaa tai häneen liittyvää kirjallisuutta. Janssonin Kirjakiusaus -nimellä kulkenutta haastematkaa emännöi Opusculo-kirjasta kirjaan -blogin pitäjä Valkoinen kirahvi. Lähdin pitkälle matkalle mukaan Homssuna, sillä tavoitteena oli lukea kaikenalaista mihinkään tiettyyn lajiin keskittymättä.


"Homssut lukevat kaikkea sekaisin, eivätkä keskity niinkään määrään kuin siihen, että matka on itsetarkoitus - heidän tehtävään on luoda ympärilleen spirittiä, joka kantaa yli tyrskyävän meren"


Vauhdikkaastihan tuo vuoden matka sujuikin, välillä tyynellä säällä vain ajelehdittiin verkkaisesti eteenpäin ja toisinaan kiidettiin hurjaa vauhtia eteenpäin. Loppuvuodesta ainakin tuuli puhalsi lujasti purjeisiin - taisi matkaaja nähdä jo kotisataman välähtelevän horisontissa. Entuudestaan Tove oli itselleni tutuin lähinnä Muumi-kirjoista, enkä edes juuri tiennyt hänen muusta tuotannostaan. Haaste siis ainakin avarsi silmiäni ja pääsin tutustumaan hyvin monipuolisesti Toven tuotantoon sekä kurkistamaan hänen elämäänsä.

Luetut kirjat. Kuvasta tosin puuttuu viimeiseksi luettu Muumiopas.

Haasteeseen luetut kirjat

Aurinkokaupunki
Kunniallinen petkuttaja
Kesäkirja

Arvostan suuresti Toven kehittelemää mielikuvitusmaailmaa, johon voi kuitenkin helposti samaistua kuka vain ja löytää yhtäläisyyksiä oman elämän välillä. Muumit säilyvät ehdottomina lemppareina, osaksi niiden syötävän suloisten ja hauskojen hahmojen vuoksi. Sarjakuvat taas paljastivat Muumien vähän anarkistisemman puolen, johon taas aikuiset voivat paremmin samaistua. Tove ottaa kantaa maailmanmenoon hauskalla tavalla, mutta se saa parhaimmillaan lukijan ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Tekijästä itsestään Muumien takana sain paljon tietoa Muumimaailma ja todellisuus -kirjan välityksellä.


Muutakin Tove Janssoniin liittyvää olen ehtinyt hommailla.

Haasteeseen liittyvät muut postaukset

Muumikirjat ja minä
Ateneumin Tove Jansson -näyttely


Fiiliskuvia Tove Jansson -juhlavuodelta 2014

 


Haikein mielin laiva palaa satamaan ja laittaa pisteen huikealle seikkailulle Toven maailmassa, mutta onneksi matkaajat voivat jatkaa Toven tuotannon parissa vielä itsekseenkin. Minulta ainakin jäi lukematta vielä monia teoksia, joihin haluaisin tutustua :)


Tove Jansson 100 vuotta!


© Moomin Characters

10.12.2014

Sirke Happonen - Muumiopas

Muumiopas - Sirke Happonen
SKS, 2012
Ulkoasu ja taitto: Anne Kaikkonen
Kuvat: Moomin Characters
Omasta hyllystä

"Tässä maassa ei voi viettää montaakaan hetkeä ennen kuin törmää muumeihin."
kirjan ensimmäinen lause

Muumiopas opastaa nimensä mukaisesti lukijan muumimaailmaa ja tutustuttaa sen kirjavaan asukaskuntaan - niin tuttuihin kuin vähän tuntemattomiinkin. Joidenkin hahmojen kohdalle on myös kirjoitettu erilliset ohjeet kuinka juuri sen hahmon voi todellisesta maailmasta bongata sekä ohjeet tietyksi hahmoksi muuntautumiseen - huumorilla höystettynä tietenkin, mutta on niissä jotain oikeastikin miettimisen arvoista.

Kirjan tekemisessä on käytetty laajaa tietolähdettä, joka aikalailla kattaa koko Tove ja Lars Janssonin muumituotannon. Jokaiseen hahmoon on panostettu kiinnittämällä huomiota mistä kirjoista tai sarjakuvista hänet voi löytää sekä ominaispiirteitä ja tempauksia. Tekstipätkien vastapainoksi löytyy myös paljon muumikirjojen kuvitusta ja sarjakuvien ruutuja, jotta hahmosta saisi mahdollisimman kattavan kuvan. Visuaalisesti kirja on siis erittäin hieno ja voin sanoa, että taittaja on tehnyt upeaa työtä, sillä sivut kutsuvat lukemaan ja tutkimaan tarkemmin värikkäällä ja vaihtelevalla olemuksellaan.


Muumiopas on kirjoitettu selvästi pilke silmäkulmassa. Asiat on esitetty hauskan kepeästi, eikä tekijä ota niinkään kantaan hahmoihin, esittelee vain tosiasiat niin kuin Tove on ne aikoinaan itse kirjoittanut. Osuvasti ja lämpimän humorisesti kuvaillut hahmot toivat hymyn huulille ja helposti pystyi kuvittelemaan nuo hahmot tänne ihmisten maailmaan: rikastumisen haluiset Nipsut, lapsenkaltaiset Homssut, ystävälliset Muumit ja läpeensä onnelliset Mymmelit.


Upea ja hallittu kokonaisuus, johon voi helposti palata, jos vaikka jokin tietty hahmo askarruttaa.
Suurimman ilon ja lukuelämyksen saa Muumioppaasta irti, kun tuntee Toven muumituotannon entuudestaan ja mahdollisimman laajasti, sillä vaikka hahmot olisivatkit suhteellisen tuttuja, niistä paljastuu uusia piirteitä tai pikemminkin asioita, joita minä ainakaan en ollut ajatellut aikaisemmin.

"Muuan amerikkalaiskriitikko erehtyi kerran luonnehtimaan Niiskuneitiä sanoin "nätti, itserakas ja tyhjäpäinen". Määritelmä kuulostaa Niiskuneidin veljen tokaisulta."

Löysin itsestäni aikaa montaa hahmoa; oli hemulia, homssua, muumia ja nuuskamuikkusta - noin muutaman mainitakseni. Mutta niinhän meissä ihmisissä onkin monia puolia.

Tähtiä:

Muita postauksiani:
Muumimaailma ja todellisuus - Tove Janssonin elämä kuvina 


5.12.2014

Tove Jansson - Kesäkirja

Kesäkirja - Tove Jansson
(Sommarboken, 1972)
WSOY, 2002
Kirjastosta lainattu

"Oli varhainen, hyvin lämmin aamu heinäkuussa ja yöllä oli satanut."
kirjan ensimmäinen lause

Muut lukee Muumilaakson marraskuuta ja minä Kesäkirjaa... Hyvin menee.

Suomenlahden saarella elelee kolme ihmistä viettämässä kesää: Sophia, hänen isä ja isoäiti. Isä puuhastelee taustalla huomion keskittyessä pikku tytön ja isoäidin tekemisiin. Yhdessä ja erikseen he viettävät aikaa. Sophia tutkii saaren luontoa, löytää salapaikan ja kysee paljon isoäidiltä. Toisinaan tyttö ottaa isoäitiä kädestä ja vie hänet katsomaan jotain kiinnostavaa.

Aika ajoin uhmakas lapsi saa tottelemattomuudellaan isoäidin hermostumaan, mutta ei ole mitään asiaa, jota he eivät saisi sovittua.
"Eräänä iltana Sophia kirjoitti oman kirjeen ja työnsi sen oven alitse sisään. Kirjeessä luki: Minä vihaan sinua. Sydämellisin terveisin Sophia.
Siinä ei ollut yhtään kirjoitusvirhettä."

Pieni kirja, josta on vain pienesti sanottavaa. Kirjan tunnelmaa ei voi kauheasti selittää, vaan se pitää kokea itse. Isoäidin ja Sophian keskustelut olivat ehdottomasti kirjan parasta antia, sillä isoäidin puheista huokui elämänkokemus ja ymmärtäväisyys. Kinkkisiä kysymyksiä pikku tyttökin osasi heittää. Itselläni ei olisi niihin ollut niinkään viisaista vastauksia.

Kirjassa on lyhyitä kertomuksia, jotka muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Kesäkirjaan on ikään kuin poimittu mielenkiintoisia hetkiä näiden ihmisten elämästä. Maailmaani ei tämä lukukokemus erityisemmin mullistanut, mutta tulipahan luettua :)

Kesäkirjan lukeminen talviaikaan ei mikään huono idea ollut, sillä pääsi hetkeksi pakoon tätä masentavaa synkkyyttä. Sataisipa edes lunta... Nyt pitääkin sitten pistää vipinää kinttuihin, sillä jokunen postaus on Janssonin Kirjakiusaus -haastematkaan tekemättä ja aikaa vain viikko!

Tähtiä:

Muita postauksiani:
Aurinkokaupunki
Kunniallinen petkuttaja

6.11.2014

Tove Jansson - Kunniallinen petkuttaja


Kunniallinen petkuttaja - Tove Jansson
(Den ärliga Bedragaren, 1982)
WSOY, 1983
Päällys: Tove Jansson
Kirjastosta lainattu

"Oli tavallinen pimeä talviaamu ja lumisade jatkui yhä."
kirjan ensimmäinen lause

Ihastuin kovasti ensimmäiseen lukemaani aikuistenkirjaan Janssonilta, joten sillä linjalla jatketaan. Vaikka Aurinkokaupunki eroaa tyylillisesti paljonkin Kunniallisesta petkuttajasta, ei se saanut minua pitämään kirjasta yhtään sen vähempää.

Pupukirjoistaan tunnettu taitelija Anna Aemelin on elänyt yksin talossaan eristynyttä, mutta näennäisesti huoletonta elämää jo pitkän aikaa. Lumien sulaessa hän hän tekee kuvitustöitään kustantajalle ja talvella vastaa tunnollisesti lasten lähettämiin kirjeisiin.

Katri Klingiä ei kyläläisten keskuudessa tunneta hyväntahtoisena ihmisenä, mutta numeropää hänellä on ja asioiden ja kiistojen ratkomisessa Katri nautti kyläläisten luottamusta. Kauppalan asianajajan sijaan kyläläiset käyvät mielummin Katrin luona. Hänen kanssaan hoituu kaikki veroilmoituksista kauppakirjoihin. Katri asuu kahdestaan lukemista rakastavan pikkuveljensä Matsin kanssa, jolle Katri haluaisi veneen ostaa. Kenestäkään muusta Katri ei välitä vähääkään, ei edes koulutetusta koirastaan, jonka hän pitää kovan kurin alla.

Katri alkaa hoitamaan Annan asioita kylässä, sillä hänen mielestään hyväuskoista Annaa on petkutettu varsinkin raha-asioissa. Lopulta Katri muuttaa Matsin ja koiran kanssa asumaan Annan kotiin. Kahden hyvin erilaisen ihmisen kohdatessa - saati sitten yhdessä asuvan -muutos on välttämätön. Itse kirjan tapahtumat ovat pieniä, mutta suurin kuohunta ja muutos käydään henkilöiden pään sisällä. Anna huomaa itsessään muutoksia, joista ei pidä yhtään ja jotka eivät koskaan ole kuuluneet hänen luonteeseensa. Hän alkaa kiinnittää enemmän huomiota tekemisiinsä, eikä voi olla enää niin kuin kotonaan omassa kodissaan. Ja mikä pahinta: hänestä on tullut epäluuloinen Katrin tapaan.

 "Anna oli muuttunut ärtyisäksi ja vähäpuheiseksi. Hänet oli vallannut kaamea epäilys: häntä, hyväntahtoista ja ystävällistä ihmistä, oli näköjään perusteellisesti puijattu. Ensi kertaa elämässään Anna tuli epäluuloiseksi, eikä se ollut hänelle tai hänen ympäristölleen eduksi. Hän kuljeskeli ympäri taloa muistiaan penkoen ja pohtien kaikkia näitä ihmisiä, naapureita ja kustantajia ja pieniä viattomia lapsia, ja kaikki, järjestään kaikki olivat petkuttaneet häntä."

Katri omaan tyyliinsä ottaa heti määräysvallan talossa ja tyhjentää palvelijan huoneen vastusteluista huolimatta veljeään varten. Ylimääräiset roinat viedään huutokauppaan tai kasataan pinoksi järven jäälle, jotta kevät voi ne viedä mennessään. Anna alistuu Katrin määräysvaltaan, vaikka hänen olonsa onkin epämukava. Anna ei kuitenkaan ole ainoa, joka kokee suuria muutoksen tuulia, vaan Katrikin joutuu käymään läpi myös omat kriisinsä.

Pienen kylän kahden omissa oloissaan viihtyvän naisen yhteentörmäys oli kiehtova lukukokemus. Se on oivaltava ja jälleen kerran saa ihailla Janssonin ihmiskuvausta. Tapahtumia ja nopeatempoisuutta odottavat lukijat saavat pettyä, mutta psykologisemmasta otteesta pitävät saavat kirjasta varmasti paljon irti. Itse kuulun tässä tapauksessa jälkimmäiseen.

Tähtiä: ½
Muita postauksiani:
Jansson - Aurinkokaupunki

21.9.2014

Tove Jansson - Aurinkokaupunki


Aurinkokaupunki - Tove Jansson
(Solstaden, 1974)
WSOY, 1975
Päällys: Tove Jansson
Kirjastosta lainattu

"St. Petersburgissa, Floridassa, on aina lämmin ilma, sinistä merta 
reunustavat palmuesplanadit, ja suorat, leveät kadut aitaavat 
talonsa tuuheiden pensaiden ja puiden taakse."
kirjan ensimmäinen lause

Ensimmäinen Tove Janssonin aikuistenkirja, jonka olen nyt lukenut! Ja tässähän samalla jatkuu Tove Janssonin juhlavuoden juhliminen.

Todella vaikea tiivistää kirjaa alkusanoihin, joten otan suoraan kirjailijan itsensä kirjoittaman takakansitekstin. Se sanoo kaiken oleellisen:
"Matkustin Amerikan halki, Floridan halki, ja yhtenä yönä tulin kaupunkiin joka oli aivan hiljainen. Aamulla se oli yhtä tyhjä ja hiljainen. Vehreyden keskeltä näkyi avokuisteja pitkine keinutuoliriveineen, kaikki kadulle päin. Hiljaisuus oli melkein kammottava. Ja sitten käsitin että kaupunki oli aurinkokaupunki, vanhusten kaupunki jossa aurinko taatusti paistaa ympäri vuoden. Kaikki oli järjestetty lepoa ja vanhuutta varten, lopullisesti ja rikkeettömästi. Kutsun kaupunkia St Petersburgiksi mutta yhtä hyvin sen nimi voisi olla jokin muu. Eikä se ole rauhallinen, siellä on yhtä hurjaa ja jännittävää kuin maailman muissakin paikoissa. Olen yrittänyt kirjoittaa kirjan siitä millaista on tulla vanhaksi. Ja olen kuvannut kahden hyvin nuoren ja kauniin ihmisen rakkautta vanhusten kaupungissa."

Jos oikeaan mielentilaan virittäytyy, vanhusten jutut kuulostavat hauskoilta, mutta samaan lauseeseen mainittakoon, että illalla hieman väsyneenä, olisi kaivannut jotain vähän helppolukuisempaa. Kirja vaatii lukijalta kuitenkin normaalia enemmän keskittymistä. Vasta puolessa välissä aloin lukea kirjaa intensiivisemmin ja pidempiä aikoja, joka olisi näin jälkeenpäin ajateltuna pitänyt tehdä heti. Taukoa kun tuli enemmän, ei kirjaan päässyt niin helposti mukaan.

Aika ei ole vielä jättänyt näistä ihmisistä, vaikka se tuntuu seisahtuneen Butler Armsin täyshoitolan kuistilla. Siellä vanhukset istuivat korituoleissaan kokien iloja ja surua sekä ihastumisia. Heillä on myös pinttyneitä tapoja, kuten tuolien järjestys kuistilla on aivan ehdoton, niitä ei saa missään nimessä siirrellä, vaikka vieruskumppani ei kauheasti miellyttäisikään. Vanhat hyvät tavat pidetään kunniassa. Paikka on kuin viihtyisä odotustila, jossa vanhukset valmistautuvat lähtöön. "Eläkäläisten hyväksi tehdään niin paljon kaikenlaista. Eikä meidän hyväksemme missään koko maailmassa tehdä niin paljon kuin täällä, uskotteko." Sykähdyttävä lukukokemus varsinkin, kun on ollut paljon negatiivista keskustelua vanhainkodeista ja niiden huomattavista puutteista. Jokaisen vanhainkodin soisi olevan Butler Armsin kaltainen. Ja ehkä sellaisia paikkoja onkin jossain. Toivotaan.

Jansson on maalannut hellyyttävän kuvan St. Petersburgista, äänettömästä kaupungista. Se on kiireetön ja levollinen, vaikka jatkuvasti tapahtuukin kaikkea pientä. Voihan sitä kirjaa lukemattomanakin kuvitella minkälaista on kun paljon erilaisia ihmisiä pistetään asumaan saman katon alle. Kaikki eivät kuitenkaan tule toimeen keskeneen ja syntyy pientä sanaharkkaa asukkaiden kesken. On vanhuksia, jotka mielummin ovat yksin ja toisia jotka tykkävät viettää aikaa kuistilla ja juhlissa muiden kanssa, lörpötellen päivät pitkät. Se on sitä normaalia elämää.

Nuoria ei kaupungissa näy Joen ja Lindan lisäksi. Joe tuntuu itsekin olevan St. Petersburgissa kuin jossain välitilassa, sillä hän odottaa vastausta jeesuskansalta, jotta voisi jättää kaiken ja lähteä huutamaan kaduille hänen nimeään. En koe, että kirja täysin minulle avautui, sillä olisin halunnut pitää siitä vielä enemmän ja varsinkin ymmärtää paremmin. Aurinkokaupungissa on paljon hienoa, mitä en osaa järkeviksi sanoiksi pukea, mutta sen ihmiskuvaus on tarkkaa, lempeää ja oivaltavaa.

Janssonin juhlavuosi jatkuu näiden aikuistenkirjojen sekä tietty Muumi-sarjakuvien parissa.

Tähtiä:


Jassonin Kirjakiusaus -haastematka porskuttaa eteenpäin












 

3.5.2014

Tove Jansson - Muumit ja suuri tuhotulva


Muumit ja suuri tuhotulva - Tove Jansson
(Småtrollen och den stora översvämningen, 1945)
WSOY, 1991
Päällyksen kuva: Tove Jansson
Kuvitukset: Tove Jansson
Kirjastosta lainattu

"Oli varmaan jo iltapäivä eräänä elokuun lopun päivänä, kun Muumipeikko 
ja hänen äitinsä saapuivat suuren metsän sisimpiin sopukoihin."
kirjan ensimmäinen lause

Janssonin kirjakiusaus -haastematka jatkuu. Tämän jälkeen onkin kaikki Muumikirjat luettu ja sitten on aika siirtyä Janssonin aikuistenkirjoihin. Olo on jo vähän haikea, mutta voihan sitä uudemmankin kerran Muumien pariin palata. En olisi yhtään valittanut, vaikka Muumeja olisikin muutama kirja lisää :)

Muumit ja suuri tuhotulva on ensimmäinen Muumikirja ja tässä paljastuukin kuinka Muumilaakso löytyi. Monta muutakin asiaa älysin vasta nyt. En olekaan esimerkiksi ennen tiennyt miten pieniä Muumit oikeastaan ovat! He asuivat kaakeliuunien takana yhdessä talonpeikkojen kanssa. Ja jotkut asuvat varmaan vieläkin. Pidä siis silmäsi auki, jos kotoasi löytyy kaakeliuuni ;) Hattivatit muuten asuvat ihmisten lattioiden alla.


Juonesta sen verran, että Muumien pitää rakentaa talo ennen kylmän tuloa, mutta Muumipappa (jota kirjassa kutsutaan oudosti muumipeikoksi) on lähtenyt hattivattien matkaan, sillä hän ei tuntunut viihtyvänsä missään ja levoton sielu ajoi hänet taas toisaalle. Muumimamma ja Muumipeikko lähtevät isän perään.

Piirroshahmoina Muumit on aika erinäköisiä kuin nykyään, mutta edelleen tietty hyvin tunnistettavia. Heidän päänsä ovat vähän terävämpiä ja Muumimammalla ei esimerkiksi ole ollenkaan esiliinaa, mutta käsilaukku sentään löytyy. Lisäksi Muumimamma ei tässä kirjassa pelkästään mikään pehmeä ja herttainen olekaan, vaan kyllä hänestä rääväsuun piirteitä huomaa. Muumimamma haukkuu Nipsua tyhmäksi, kun hän on hieman hermostunut Muumipapan löytymisestä.

Olipa kirjassa myös hyvin paljon Jali ja suklaatehdasta muistuttava kohtaus, jossa Muumit ja Nipsu löysivät itsensä paikasta, jossa kaikkea voi syödä.

Fazer päässyt myös mukaan :D

"Mutta kun Muumipeikko painoi kätensä lumeen, hän huomasi heti ettei se ollutkaan lunta vaan jäätelöä. Ja vihreä ruoho, joka murtui hänen jaloissaan, oli hienoa kehrättyä sokeri. Joka puolella niittyä virtasi kaikenvärisiä puroja, jotka kuohuivat ja poreilivat kultahiekkapohjan päällä.
- Vihreää limonaatia! huusi Nipsu, joka oli kumartunut juomaan. - Ei se ole vettä, se on limonaatia!"

Pienenä jo pelkäsin karmivaa muurahaisleijonaa, enkä ikinä unohda sitä, kun se jossain Muumien tv-jaksossa oli. Ei siis mikään mukava jälleennäkeminen tämän otuksen kanssa. Hyrrrr.

Muurahaisleijona

Seuraavaksi sitä tosiaan pitäisi miettiä, mihin Janssonin aikuistenkirjaan tarttuisi. Seuraleikki ja Kunniallinen petkuttaja ainakin kuulostavat hyviltä.

Tähtiä:



12.2.2014

Tove Jansson - Vaarallinen matka


Vaarallinen matka - Tove Jansson
(Den farliga resan, 1977)
WSOY, 2009
Kirjastosta lainattu

"Tänä aamuna oli Sanna ihan kauhean kiukuissaan 
ja riiteli kissallensa (niin sattuu toisinaan)."
kirjan ensimmäinen lause

"Sanna on pahalla päällä heti aamusta. Hän kiukuttelee laiskalle kissalleen ja laskee silmälasinsa ruohikkoon, ettei tarvitsisi katsella sitä. Yhtäkkiä lasit katoavat ja niiden paikalle ilmaantuvat uudet. Uusilla laseillaan Sanna näkee jotain hirmuista: kissa kasvaa jättiläiskatiksi ja karkaa sähisten tiehensä. Siitä Sannakin ajautuu unohtumattomaan seikkailuun, johon osallistuu myös Muumilaakson väki." Takakansi



Tove Janssonin -juhlavuoden kunniaksi aioin lukea hänen kirjojaan kuvakirjoista elämäkertoihin. Tämän haasteen aloittaakin kuvakirja. Vaarallinen matka on Janssonin toiseksi viimeinen Muumikirja.

Pieni Sanna-tyttö näyttää alkuunsa aika tylsistyneeltä, hyvä kun silmät pysyvät auki. Sitten hän lähtee hurjistuneen kissansa perään ja johan tyttökin näyttää heräävän henkiin. Hän tosiaan tapaa Hemulin, Tiuhtin ja Viuhtin sekä myöhemmin häntänsä polttaneen Nipsun. Viimeiselle aukeamalle on päässyt mukaan myös melkein koko Muumilaakson väki.

Janssonin värimaailma on aivan omaa luokkaansa, jonka takia hänen teoksensa yleensä tunnistaa heti. Teksti jäi toissijaiseksi ja kuvat ottivat vallan. Sanna muumiystävineen seikkailee myrskyssä ja tuiskussa, jotka on kuvattu tummilla ja synkillä kuvilla. Muumilaakson tullessa näkyviin värit kirkastuvat ja muuttuvat iloisen raikkaiksi sitä edeltäneen synkkyyden jälkeen. Viimeinen aukeama onkin aikamoinen värien ilotulitus.

Muumilaakso näyttää houkuttelevan värikkäältä.

Tarinan opetuksesta en suoraan sanottuna tiedä. Ehkä se liittyi mielikuvituksen voimaan, ehkä haaveilemiseen. Toivotaan ainakin, että Sanna oppi arvostamaan tuon hurjan seikkailun jälkeen omaa "tylsää" elämäänsä - ja laiskaa kissaansa. Pienenä olisin muuten voinut saada aikamoiset sätkyt kuvasta, jossa Sanna, Hemuli, Tiuhti ja Viuhti tarpovat lumipyryssä ja Mörkö jököttää heidän yläpuolellaan. Hyrrr.

Oli kuin itse olisin Sannan hahmossa päässyt Muumimaailmaan kurkistamaan, sillä niinhän siinä kävi; Muumimaailmaan kuulumaton, tuntematon hahmo pääsi tuohon maagiseen ja ajan ulottumattomissa olevaan paikkaan kuokkimaan. Jälkeenpäin ajattelen, että kirjaahan voi lukea melkein millä vuosituhannella tahansa ja silti se on ymmärrettävä. Ihan niin kuin muutkin Muumikirjat ovat ajattomia.

Tähtiä:

Tämä bloggaus liittyy Janssonin Kirjakiusaus-haasteeseen.











  
 
Kuva © Opuscolo - kirjasta kirjaan 
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...