21.5.2016

A Tale of Two Cities


"It was the best of times,
it was the worst of times..."

Löysin kirjastosta sattumalta sarjakuvia selaillessa sarjakuva-adaptaation Charles Dickensin Kahdesta kaupungista. Onneksi vilasin sisältöä, sillä tämä on luultavasti ensimmäinen kerta kun kansi ei ole yhtä näyttävä kuin sisällyssivut.

Juoni seuraa mukavan uskollisesti kirjaa ja näin siitä kirjoitin romaanista tehtyyn postaukseeni: "Eletään Ranskan vallakumouksen aikoja ja väkijoukot käyvät kuumina. Nuori Lucie on saanut isänsä, tohtori Manette'n, takaisin elämäänsä. Tohtoria on pidetty vuosia vankeudessa ja miehen mieli on tästä pahasti kärsinyt, niin ettei hän meinaa edes tytärtään tuntea. Lucie ottaa kuitenkin isänsä huolehdittavakseen ja tohtori alkaa vähitellen palautumaan ennalleen, ihan hyvään aikaan, sillä hän saa vävykseen markiisi Charles Darnayn. Onnea ei kuitenkaan liian kauan kestä, sillä verinen vallankumous koputtaa jo ovelle."

 

Vuosi 1775 on rankkaa aikaa. Ihmiset taistelevat keskenään. Köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on suuri. Ilmassa on epävarmuutta, kavaluutta ja juonittelua. Loppu onkin yhtä suurta sekasortoa ja väkivaltaa. Ihmiset ovat valmiita toimimaan. Ranskanvallankumous ei ihmisparkoja sääli. Sarjakuva on - tietenkin jo aiheensakin puolesta - synkkyyteen taipuvainen, mutta jälleen kerran, toivoa ei ole menetetty. Hyviä ihmisiä ja rohkeita tekoja on olemassa. Romaania selkeämmin sarjakuva nousi ennen kaikkea Sydney Cartonin tarinaksi. Päällepäin ei välttämättä näytä sankarilta, mutta se hänestä tiukan paikan tullen kuoriutuu.


Dickensin Kaksi kaupunkia on hieno, mutta ei A Tale of Two Cities -albumi huonommaksi jää. Kuvat ovat ihailtavan yksityiskohtaisia täynnä sävyjä ja tunnelmaa. Niiden ihastelemisessa meni aikaa ja aina löytyi uusia hienoja kohtia. Ruudut ovat eloisia ja kuvakulmia hyödynnetty taidokkaasti. Lukeminen ja kuvien katselu on yhtä elämystä. Paperin tekstuurikin tulee kuvista mukavasti läpi.

Historiaa tässä muodossa lisää kiitos.

_______

A Tale of Two Cities
Adapted from the orginal novel: Charles Dickens
Illustrated: Ryuta Osada
Coloured: Robert Deas
Text adapted: David Zane Mairowitz
SelfMadeHero, 2010
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

2 kommenttia:

  1. Kaksi kaupunkia on yksi lempikirjoistani, ja olen lukenut sen monta kertaa. Pitääkin hankkia tämä sarjakuva jostain. Mielenkiintoinen löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kaupunkia ei yltänyt minulla lemppareihin, joten mielenkiintoista kuulla, mitä sinä tästä pitäisit. Tämä on jo kuvituksen vuoksi erittäin suositeltavaa luettavaa. Ja Dickens takaa tietenkin hyvän tarinan:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...