22.12.2014

Agatha Christie - Lomahotellin murhat (+elokuva)

LUE KIRJA & KATSO ELOKUVA


Lomahotellin murhat - Agatha Christie
(A Caribbean Mystery, 1964)
WSOY, 1965
Omasta hyllystä
Tähtiä:


"Ajatellaanpa nyt vaikka noita Kenian juttuja", majuri Palgrave virkkoi.
kirjan ensimmäinen lause

Sopivasti sattui, että näin joulun alla olin ajatellut muutenkin lukevani pari Christietä ja juuri Lomahotellin murhiin tartuin ihan siitä syystä, että oli tulossa TV:stä kolme uutta Neiti Marple -filmatisointia ja halusin lukea kirjan ennen elokuvaa - tietty. Greenshaw'n kartanoa en valitettavasti ole käsiini löytänyt (liekö edes suomennettu?) ja Ikiyö olikin jo kesällä luettu Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen. Aloittaessani Lomahotellin murhia tajusin kuitenkin jo pian, että olen joskus nuorena samaisen kirjan entuudestaan lukenut, mutta siitä oli vain sen verran hämäriä muistikuvia, että päätin lukea loppuun asti. Ja totesin lopussa, että en edes muistanut murhaajaa oikein...

Neiti Marple on lomalla Karibian meren äärellä, jossa hän vain puolella korvalla kuuntelee hotellin toiseen vieraan, majuri Palgraven, ikävystyttäviä muisteluita. Tapahtuu kuitenkin kuolemantapaus ja neiti Marple toivoo, että olisi sittenkin kuunnellut tarkemmin miehen turinoita. Nyt on se on kuitenkin liian myöhäistä. Majurin kuolemaa pidetään luonnollisena, mutta neiti Marple epäilee aivan muuta - varsinkin kun majurin kuolema ei tunnu jäävän ainoaksi viikatemiehen vierailuksi hotellissa.

Agatha Christien kirjat hotkaisee hetkessä ja ehdottomia lemppareitani ovat juuri neiti Marple ja Hercule Poirot! Christie osaa johdattaa lukijan ovelasti harhaan viemällä lukijan huomion aivan toisaalle. Olin niin varma omasta murhaajaehdokkaastani, etten ajatellutkaan muita mahdollisuuksia, vaikka oikein murhaaja oli aivan ilmiselvä! Ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna ;)

***

Pienoinen pettymys oli kun kuulin Julia McKenzien olevan elokuvan pääosassa, sillä hänen näyttelemä Neiti Marple ei kuulu lemppareihini. McKenzie on liian vakava ja surumielinen. Häneltä ei löydy samaa pilkettä silmäkulmasta kuin esimerkiksi ylivoimaiselta suosikiltani Geraldine McEwanilta, joka estää elokuvaa äitymästä liian vakavamieliseksi.

Yleensä voi sanoa, että tarinan juoni ja henkilöt on pidetty kivasti samana kuin kirjoissa, mitä arvostan suuresti, sillä ne eivät muuttamista kaipaakaan, mitä nyt tähän Lomahotellin murhiin oli lisäilty voodoota, jätetty yksi henkilö pois ja lisätty toinen tilalle... Pientä nurinaa saattoi kuulua minun suunnaltani, samoin kuin silloin kun eräiden pariskuntien salaisuudet leväytettiin pöydälle jo liian aikaisessa vaiheessa. Pääpiirteittäin kuitenkin nautittava kokemus jälleen kerran.

Nytpä myöskin selvisi viimein - vuosien mietinnän jälkeen - kuka tuo Neiti Marple koston jumalattarena -kirjan ja elokuvan kuollut upporikas mies herra Rafiel on. Mikä AHAA -elämys!

Lomahotellin murhat
2013
Ohjaaja: Charlie Palmer
Näyttelijät: Julia McKenzie, Charity Wakefield, Robert Webb, Antony Sher
Rikos, draama, mysteeri
Tähtiä:

Muita postauksiani:
Ikiyö

PS. Sainpahan viimein koottua Listat -välilehteen osion 1001 BOOKS you must read before you die, vaikka en usko ehtiväni / haluavani ikinä lukea niitä kaikkia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...