3.8.2017

RETKELLÄ: Muumimaailma ja Eriskummallinen kahvila

Pääsin ensimmäistä kertaa käymään Naantalin Muumimaailmassa. Paljon oli nähtävää, mutta yllättävän nopeasti kaikki sai koluttua läpi, alue ei nähtävästi ollut niin jättimäisen suuri kuin olin etukäteen ajatellut. Oli Muumitalo, uimahuone, poliisiasema, Nuuskamuikkusen leiri,  laiva, Hemulin talo ja puutarhavaja ja vaikka mitä. Ihmeteltävää riittää ja kiitettävästi tuli räpsittyä kuviakin, joten antaa siis kuvien puhua puolestaan.


Muumitalon sisään pääsi käymään aina sinne huipulle asti. Sieltä löytyi asukkaiden huoneita, keittiö ja ullakko. Pääsin todistamaan myös pientä draamaa Muumilaaksossa, kun Vilijonkka ja poliisit kuulustelivat Haisulia Muumipeikon nyyhkyttäessä vieressä. Oli hauskaa, kun hahmot pyörivät ihmisten seassa rooleilleen omistautuneina. Hieman syrjemmässä, puiden keskellä oli mm. noidan ja Aliisan talo, Yksinäiset vuoret ja hattivattien luola. Lapsille näytti olevan paljon tekemistä ja tutkailtavaa.


Päivän kohokohta oli melkeinpä retken loppupuolella, kun löysimme riippukeinut, jossa oli hyvä lepuuttaa väsyneitä jalkoja ja lukea vähän Muumi-kirjaa. Katsottiin myös Teatteri Emmassa hyväntuulinen esitys Muumit ja suuri Dronttijahti.

Jos ei Muumimaailmaan saakka jostain syystä pääse, niin muumitunnelmaa löytyy myös Naantalin keskustassa (Kaivokatu 5) olevasta Eriskummallisesta kahvilasta. Sieltä löytyy kaikenlaisia yksityiskohtia liittyen muumeihin. Jokainen huone on kuin oma maailmansa. Katossa leijuu kuumailmapallo ja vitriinissä Muumilaakson Sanomat.

1.8.2017

Astrid Lindgren - Saariston lapset


Menepä Tukholmassa jonakin kesäaamuna Strandvägeniin katsomaan,
onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on Saltkråkan 1.

Yksi tämän vuoden parhaita kesäkirjoja on varmasti juuri lukemani Astrid Lindgrenin Saariston lapset, jonka ilmestymisvuonna esitettiin myös samanniminen TV-sarja, jonka Lindgren oli käsikirjoittanut. En ollut (tietääkseni) lukenut kirjaa aiemmin enkä tv-sarjaakaan nähnyt. Herkät kuvitukset kirjaan on tehnyt Ilon Wikland.

Takakannesta: Pieni valkea saaristolaiva "Saltkråkan 1" lähtee laiturista joka kesäaamu kello kymmenen kohti kaukana avomeren äärellä olevia saaria. Aurinko on jo alhaalla, kun laiva ehtii viimeiseen laituriin, Saltkråkaniin. Eräänä päivänä saarelle saapuu Melkersonien tukholmalaisperhe. Kesäkodiksi vuokratttu Vanha Nikkarila osoittautuu aivan erilaiseksi taloksi kuin kiinteistönvälittäjä oli kuvaillut. Mutta viikon kuluttua perheestä tuntuu kuin he olisivat asuneet Saltkråkanissa aina. Yhtä ihastuttava kuin saari on sen väki, joka ottaa suojelukseensa äidittömän kaupunkilaisperheen.

Kirja kertoo Melkersonien perheestä, johon kuuluu isä, kolme poikaa ja heidän 19-vuotias isosiskonsa Malin. Heidän elämästään saarella ei kuitenkaan voi lukea ottamatta mukaan tomeraa Pampulaa ja Laivuri-koiraa, joka seuraa emäntäänsä uskollisesti vaikka maailmaan ääriin. Saarella kun eletään, niin tarinoissa on vahvasti mukana luonto ja eläimet. Perheen nuorin, 7-vuotias Pelle, onkin varsinainen eläinihminen, joka pitää ampiaisiakin kotieläiminä.



Saariston lapset on aivan ihana, ylitsevuotavan onnellinen kirja, joka on täynnä iloa ja välittämistä. "Olisi ollut hulluutta nukkua, kun saattoi maata valveilla ja olla niin läpeensä, aina varpaisiin asti onnellinen ja tietää että tuo pehmeä, lämmin, joka hänellä oli vieressään, oli Jumjum, hänen oma koiranpentunsa. Että saattoikin oll näin hirvittävän onnellinen!" Pelkkää iloa ei elämä ole, sillä kansien välistä löytyy myös surua, luopumista.

Saaren asukkaat ovat omia persooniaan jokainen ja Lindgren on kuvannut heidät taitavasti. Melkerien elämänfilosofian omaksuisi mielellään itselleenkin: "Oli väärin murehtia tulevista päivistä. Täytyi nauttia kuluvasta hetkestä, aurinkoisista aamuista kuten tämä. Silloin elämä on yhtämittaista onnea, selitti Melker." Saariston lapsien luona vierailun jälkeen maailma tuntuu taas astetta paremmalta paikalta.

"Mutta nyt tuli ilta, joka vapautti ja selkiinnytti, ja hän antoi itselleen
anteeksi kaikki tyhmyytensä. Elämä on itse asiassa hieno juttu, yhtenä
hetkenä itkua ja hammastenkiristystä, seuraavana ihmeellistä iloa ja
kaikenlaista mukavaa, kuten vastasavustettua silakkaa, voita ja uusia perunoita."
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★★★★★
Astrid Lindgren - Saariston lapset
(Vi på Saltkråkan, 1964) 
Kuvitus: Ilon Wikland
Wsoy, 1965
Kirjastosta

28.7.2017

Mintie Das - Storm Sisters: Kuohuva maailma (#1)


He soutivat ääneti. Kasvava kuu ei juuri valaissut,
mutta vesillä heidän oli aina helpompi olla.

Huomaan kantaneeni kirjastosta kotiin kasan nuorten- ja YA-fantasiaa, joten luvassa taitaa olla tuhti sukellus noihin maailmoihin. Laajennan tässä samalla pikku hiljaa omaa lukumukavuusaluettani. Nykyisin Suomessa asuvan Mintie Dasin Storm Sisters -sarjan aloittaa tyttöpiraateista kertova Kuohuva maailma.

Takakannesta: Viisi nuorta tyttöä matkaa yksin maailman merillä. He ovat naamioituneet merirosvoiksi suojellakseen itseään vaaroilta ja vihollisilta, mutta se ei riitä. Vauhdikas pakomatka alkaa 1780-luvun Shanghain hämyisiltä kujilta ja oopiumiluolista, vie heidät halki Intian valtameren aina Malediiveille ja Arabian niemimaalle asti, eivätkä edes myrskyt ja huimat meritaistelut pysty katkaisemaan matkantekoa.

Pystyvätkö tyttöpiraatit pelastamaan kuninkaallisen merialuksen, saati itsensä? Onko sittenkään hyvä idea liittoutua kapinallisten poikien kanssa, jotka jakavat tyttöjen menneisyyden salaisuudet? Ja tärkein kysymys kaikista: mitä heidän vanhemmilleen ja muille stormilaisille tapahtui?


Stormit ovat suuri joukko merten suojelijoita, joiden tehtävänä on suojella hädässä olevia ja tuhota viholliset. He tulevat eri puolilta maailmaa ja heillä on laivoja kaikilla merillä, joista osa on kuin kaupunkeja tyrmine, kirjastoineen ja sekatavarakauppoineen. Stormit myös puhdistavat käyttövesiä lirium-nimisellä kasvilla, jota löytyy hankalasti veden alta. Ruumiillisen harjoittelun lisäksi tärkeää ovat ankarat moraalisäännöt ja henkiset voimavarat. Stormilaisuus ei ollut suorittamista, ihminen itse oli Storm.



Tuhon päivänä kaikkiin Stormien laivoihin hyökättiin ja stormit lakkasivat olemasta. Kasvottomat sotilaat tappoivat tyttöjen vanhemmat ja nyt Charlie, Sadie, Liu, Raquel ja Ingela ovat yrittäneet selvittää kuka iskun takana oli. 17-vuotias poikamainen Charlie on laivan vanhimpana kapteeni. Keskimmäisiä ovat kirjaviisas ja huolehtivainen Sadie, järkevä Liu ja eläväinen Raquel sekä joukon nuorimpana 11-vuotias Ingela, arvaamaton kauhukakara.

Kuohuva maailma on vauhdikas meriseikkailu, jonka paras puoli on jämäkät tytöt ns. miesten maailmassa. "Kun hänen vuoronsa koittaisi, hän ei olisi läheskään yhtä kiltti. Senpä tähden tytöt kaikkine tunteiluineen ja moralisointeineen eivät kuuluneetkaan merelle." Kirja tarjoaa raikkaan oloisen näkökulman. He eivät haikaile prinsessalaivojen perään tai pelkää toimintaa. Yhdessä he selviävät kaikista vastoinkäymisistä ja voivat luottaa täysin toisiinsa.

Romaania rytmittää tyttöjen lyhyet lokimerkinnät lukujen alussa. Periaatteessa tämä kai on young adult-kirja, mutta omaan makuuni tuntui enemmän nuortenkirjalta. Voisinpa nuorentaa itseäni kymmenen vuotta, sillä nyt en voinut olla huomaamatta kirjan lapsellisuuksia ja turhan selittelevää kieltä.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★★★
Mintie Das - Storm Sisters: Kuohuva maailma
(The Sinking World, 2014)
Tammi, 2016
Kirjastosta

26.7.2017

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe


Talvi lähestyi loppuaan, olin kuudentoista, ja äiti
tuli siihen tulokseen, että olin varmasti masentunut.

Omassa hyllyssäni on majaillut jo pitkään John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe, mutta jostain on päähäni pinttynyt ajatus, etten välttämättä pitäisi siitä. Ajattelin sen varmaan olevan niitä tavanomaisia teininyyhkytarinoita, jotka kaikessa melankolisuudessaan saavat vain pyörittelemään silmiä. Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole mitään sellaista. Se on itseironinen, hauskakin ja koska puhutaan syövästä, niin tietysti surullinen. Toisille itkettävä. Romaani on kuitenkin enemmän voimauttava kuin masentava kuvaus sairaasta nuoresta.

Hazelin äiti haluaisi kovasti tyttärensä saavan elää normaalia teinin elämää, johon kuuluu kaverit ja ulkona käyminen. Ylipäänsä elää elämää. Ei täysin mutkaton juttu, sillä Hazelilla on ollut kilpirauhassyöpä, mutta nyt hänellä on kehkoissa etäpesäkkeitä, joiden takia hän vetää perässään pientä happisäiliötä. Hän pysyy enimmäkseen neljän seinän sisällä lukien ja miettien kuolemaa.


Äidin aikaansaannoksena Hazel käy vertaistukiryhmässä kerran viikossa muiden nuorten syöpäkuntoutujien kanssa, jotka tosin vaihtuvat koko ajan - kuoleman sivuvaikutusta. Siellä hän tutustuu Augustukseen, jolla on ollut luusyöpä, mutta joka on tullut ryhmätapaamiseen kaverinsa pyynnöstä. Augustuksesta tulee paras asia Hazelin elämässä ja päinvastoin.


"Minua olisi voinut hermostuttaa - istuin sentään tuntemattoman pojan autossa matkalla hänen kotiinsa tuskallisen tietoisena siitä, että romukeuhkoni haittaisivat sopimattomien lähentelyjen torjumista, mutta hän ajoi niin ällistyttävän huonosti, etten voinut ajatella mitään muuta."

Tärkeässä asemassa on myös Hazelin pakonomainen tarve saada tietää mitä hänen lempikirjansa, Peter Van Houtenin Viistoa valoa, lopussa oikeasti käy. Onko Hollantilainen tulppaanimies ketku ja mitä tapahtuu Annan hamsterille? Greenin kirja tuntuu aidolta, se ei yritä liikaa tai tunnu pelkältä itsesäälivyöryltä. Hazel tietää mitä tuleman pitää ja kenties suojakeinona suhtautuu asiaan pessimistisellä huumorilla. Augustuksen kanssa hän saa kokea tavallisempaa teinielämää.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★★★★
John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe
(The Fault in Our Stars, 2012)
Wsoy, 2013
Omasta hyllystä

21.7.2017

Paula Silvonen - Nukkemestari


"Perron katoamisesta oli kulunut viikko, kun yöpakkaset tulivat.
Aloin ymmärtää, että päiväni olivat luetut. Talvi tulisi aikaisin."

Nautin monestakin kirjasta, jota luen, mutta harvoin hurmioidun täysin. Nukkemestari vei mennessään ja tykkäsin kun kirja möllötti lukupinossa keskeneräisenä, sillä tiesin että meillä oli vielä yhteistä aikaa jäljellä. Hyvien tarinoiden ei soisi koskaan päättyvän.

Kahdeksan vuotta sitten Tuhka karkasi orpokodista ja kaiveli tunkioita selviytyäkseen. Hän löytää pelättyjen nekromantikkojen killan luota paholaista esittävä marionetin ja nukke lumoaa hänet. Sinä iltana Tuhka päättää tulla nukkemestariksi ja aloittaa esiintymiset kauppatorilla. Hän tuo sadun ihmisten kovan elämän keskelle, mutta rahaa sillä on vaikea ansaita, kunnes hän tapaa Perron.

"Olin aina ollut häilyväinen tunteissani - vuoroin syvällä murheen
alhossa, vuoroin ylitsevuotavan riemukas - mutta tiesin, että
halusin takertua ajatukseen Perron rakkaudesta."

Kauppiaskaravaanin mukana kaupunkiin tulleelle Perrolle kuuluvat sanat. Hänen kasvatusäitinsä on nekromantikko, joten Perro tietää, että Tuhkan marionetti tarvitsee verta. He viihtyvät hyvin toistensa seurassa, kunnes Perro katoaa ja Tuhka jää yöpakkasten armoille. Hän kuitenkin pelastuu ja päätyy Marionettimiehen oppiin Outonäköisyyden laakson marionetti- ja varjoteatteriin tekemään kuvaelmia.

Marionettimies on tarinan mysteerihahmo. Hän on pitkä ja laiha mies, joka pitää kasvojensa suojana luusta tehtyä naamiota. Tuhka tutustuu Marionettimiehen muihin, nuoriin oppilaisiin ja
kiintyy oppi-isäänsä. "Haavani paranivat ja löysin rauhan - tunsin jopa onnea aina silloin tällöin, kun istuin kahden Marionettimiehen kanssa tulen äärellä kirjaa lueskellen ja marionettien kanssa harjoitellen." Taustalla häilyy edelleen ajatus Perrosta ja Kuoleman vieraillessa ensimmäistä kertaa teatterissa rauha rikkoutuu.

Toinen puoli tarinaa on pappi Loew, joka pelätty inkvisitio ja jättiläismäiset, kömpelöt golemit takavasemmallaan hallitsee kaupunkia. Inkvisiotio tuomitsee armottomasti ja syyttömiä ei ole olemassakaan. "Pappi Loew katseli kiinnostuneena, kun elämä katosi yövartijan silmistä. Äsken täällä, nyt jo poissa." Mies janoaa yhä enemmän valtaa ja hänellä on suunnitelmansa. Hän ei kaihda väkivaltaa tai ihmisuhreja. Pappi Loew pelkää ainoastaan menneisyyden aaveita ja haikailee entistä rakastettuaan. Lopulta nämä Tuhkan ja pappi Loew'n tarinat kohtaavat.

"Ajattelin rakkauttakin. Ajattelin toiveitani ja tulevaisuutta. Aamun
sarastaessa minusta tuntui, että olin tyhjä ajatuksista mutta täynnä valoa."

Paula Silvonen maalaa kirjan sivuille keskiajankaltaisen, synkän ja irvokkaankin maailman, mutta toisaalta niin kiehtovan ja erikoisen. Kaduilla vallitsee ulkonaliikkumiskielto ja ties mitä on meneillään jykevien rakennusten seinien sisällä ja luolissa. Kauhuromantiikkaan kuuluu kuitenkin myös se valon pilkahdus eli rakkaus, joka on taidokkaasti kuvattu. Toista samanlaista romaania en tiedä, vaikka alle yritin etsiä toisia samantyylisiä kirjoja tunnelmaltaan tai aiheiltaan. Nukkemestari on niin omalaatuinen, että nautin lukemisesta paljon. Ja se on vasta kirjailijan esikoisromaani, joten jään innolla seuraamaan mitä Silvonen mahdollisesti seuraavaksi kirjoittaa.


Muita samankaltaisia...


...aiheeltaan
Jessie Burton: Nukkekaappi

...tunnelmaltaan
Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla
Matthew G. Lewis: Munkki 


★★★★½
Paula Silvonen - Nukkemestari
Myllylahti, 2016
Arvostelukappale

19.7.2017

Kuvakirjoja 2017






Huomaan, että tänä vuonna kuvakirjat ovat jääneet pahasti taka-alalle, mutta näin kesällä on aikaa korjata asia. Olen törmännyt kuitenkin hyviin vinkkeihin tänä vuonna ilmestyneistä lastenkirjoista ja haluankin tuoda ne blogiini asti. Kotimaiset kirjat oli tarkoitus näkyä paremmin ja huomaan, että näistä vain yksi on suomalaisen tekijän. Pitää siis käydä vielä etsimässä kotimaisia vinkkejä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Milla & Mari

Milla ja Mari ovat sisatuksia ja kuvakirja näyttää miten tytöt kuluttavat aikaansa juna-asemalla ja matkalla. Monenlaista hauskaa he keksivät, mutta välillä tulee riitojankin. Sitten sovitaan.


"Milla mietti sanojaan joita ei pitänyt sanoa ja painoi ne piiloon. Hän keksi paljon kivempia sanoja joista syntyi taas silta heidän välilleen."

Konkreettinen junamatka toimii myös symbolisessa merkityksessä: riidan ollessa pahimmillaan sataa ja junassa on yhteys poikki. Ystävyyden taas rakentuessa ennalleen mennään sillan yli.
Tekstiä on vähän, joten paljon kuvien varassa. Kuvitus on herkkää ja taidokasta. Nostalginen kuvitustyyli hämäsi kirjastossa hetken, kun ajattelin tämän olevan joku vanha kirja, vaikka nimenomaan etsin uutuuksia. Mutta todella mukavaa siis, että tyyli ei ole totaalisesti kadonnut nykymaailmasta.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Kyllä, sanoi Koala

Kalle-koalan spesiaalialaa on päiväunet eukalyptuspuussa. Se ei pidä maan tasalla olevasta melskeestä, joka vaikuttaa kiireiseltä ja levottomalta. Kallen päivät kuluvat aina samalla tavalla, eikä koskaan tee mitään uutta. Se ei tahtoisi lähteä edes muiden eläinten leikkeihin mukaan, kun puussakin riittää hommaan. Myöhemmin koala katuu hiukan valintaansa, kun alhaalta kuuluu nuotiolauluja. Oikeasti koala pelottaa kaikki mahdolliset vaarat alhaalla maassa. Sitten olosuhteiden pakosta se joutuu jalkautumaan maankamaralle, eikä siellä olekaan niin kamalaa.

Kirjassa on hauskaa riimittelyä. Se kertoo uskaltamisen ilosta ja uuden löytämisestä - ei mikään itsestäänselvyys vanhemmallekaan lukijakunnalle. Kuvituksessa on draamantajua ja kuvat taitavatkin olla koko kirjan suola. Itse ihastelin voimakkaita värejä ja jännittäviä kuvakulmia.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Kadonneiden eläinten saari

Pasi Pitkänen on tuttu Mörkövahdin ja Kepler62 kautta ja nyt häneltä ilmestyi oma, hyvin tunnistettava kuvakirja, joka huokuu seikkailuhenkeä ja viidakon huminaa.

Matias vie pikkusiskonsa Jennin syntymäpäivälahjaksi sirkukseen ja kesken esityksen sirkuksen katon läpi rysähtää valtava musta olento, joka vie Jennin ja lavalla kyyhöttäneen leijonanpennulla mukanaan. Matias lähtee perään lavan takaa löytynyt leijona mukanaan ja alkaa huima viidakkoseikkailu. He päätyvät saarelle, jossa oleskelee omituisia eläimiä. Enää pitää vain etsiä Jenni ja leijonanpentu.

Kadonneiden eläinten saari on hienosti mietitty kokonaisuus kannesta kanteen. Nyt jo alkaa tuntua siltä, että Pitkäsen kirjojen kohdalla voi luottaa hyvään, laadukkaaseen tarinaan ja tietysti huiman hienoihin, värikylläisiin kuviin. En saa niistä koskaan tarpeekseni. Sanomaltaan kirja tarttuu tärkeään aiheeseen, joten toivottavasti tämä vauhdikas tarina päätyy monien lasten ja aikuisten luettavaksi.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★★★★★
Danny Parker - Milla & Mari
Kuvitus: Freya Blackwood
(Molly & Mae, 2016)
Karisto, 2017
Kirjastosta

★★★★★
Rachel Bright - Kyllä, sanoi Koala
Kuvitus: Jim Field
(The Koala Who Could, 2016) 
Mäkelä, 2017
Kirjastosta

★★★★★
Pasi Pitkänen - Kadonneiden eläinten saari
Wsoy, 2017
Kirjastosta

16.7.2017

4v synttärit ja kirjaostoksia


Meinasi blogisynttärit mennä ihan ohi. Hurja Hassu Lukija täytti eilen jo neljä vuotta(!). Huh, mihin se aika oikein menee. Bloggaamisesta on muodostunut jo niin luonnollinen osa elämää, etten muista enää millaista oli kirjoittaa vihkoihin lukupäiväkirjaa. Tätä kautta on päässyt jakamaan kirjarakkautta muiden kanssa, enää lukeminen ei ole yksinäinen harrastus. Ahkerasti käyn muiden blogeja tutkailemassa ja kirjavinkkejä etsimässä sekä yritän kommentoida usein, mutta kun seurattavia on melkein parisataa, niin aina ei ihan kaikkialle pysty kirjoittelemaan. Olen saanut bloggareiden joukosta ystäviä, joiden kanssa yhteys toivottavasti pitää jatkossakin 😊

Tällä hetkellä odotan Hel-YA! (Helsinki Young Adult Literary Convention) -tapahtumaa ja syksyn kirjamessuja - sekä kaikkia ihania uutuuksia mitä on tulossa. Ja niitä yli sataa lukematonta omasta hyllystä. Ja kirjastolainoja. Ja ja ja... Mikä ihana vuosi onkaan tulossa.

Synttärihengessä esittelen samalla uusimmat kirjahyllyasukkaani, jotka olen ostanut tämän vuoden aikana, sillä arkistoja tutkaillessani huomasin, että ole pitkään aikaan esitellyt kirjahankintoja täällä blogin puolella. Instatilini on enemmän ajantasalla näistä jutuista.


Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta
Ennustan, että tästä vuodesta tulee kunnon Tove Jansson -vuosi, sillä hänen kirjojaan olen ehtinyt lukea monta ja postissa sain juuri uusimman kirjan, Bulevardi ja muita kirjoituksia, josta on luettuna ensimmäinen novelli. Varmasti todella hyviä loputkin. Muumimaailma ja todellisuus -teoksen kautta olen jo Janssoniin tutustunut, mutta lisätieto ei ole pahitteeksi.

Erin Morgenstern: Yösirkus 
Tätä näkee vähän väliä siellä sun täällä ja kirja vaikuttaa juuri sellaiselta, josta voisin tykätä paljon. Outo, rönsyilevä sirkusmaailma vetää puoleensa.

David Mitchell: Pilvikartasto
Sen verran tiedän, että tästä on elokuva tehty, jonka olen tallentanutkin, mutten katsonut, koska kirja pitää lukea ensin. Monikerroksinen seikkailu kuulostaa haastavalta, toisaalta ei kai tätä ole turhaan niin monesti palkittu.


Hugh Howey: Siilo 
Scifi trilogian ensimmäinen osa, jossa maailma on saastunut elinkelvottomaksi. Selvästi tarina vähän synkempiin hetkiin.

Philip Teir: Talvisota
Luin ensimmäisen Teirini vasta keväällä ja pidin kovasti. Talvisotaa on kenties kehuttu vielä enemmän, joten ei tarvinnut kauaa miettiä ostanko. Alaotsikolla avioliittoromaani kulkuva kirja herättää kiinnostuksen.

Mark Helprin: Talvinen tarina
Ei nimen perusteella ehkä mikään kauhean hyvä kesäkirja, mutta säästetään kylmään talveen 😄 Tässä kirjassa riittääkin lukemista, joten rakkaustarina murtovarkaan ja kuolemansairaan Beverlyn välillä New Yorkissa vieköön mukanaan.



Kate Morton: Kaukaiset hetket
Luulin lukeneeni Mortonilta enemmänkin, mutta näköjään vasta yksi kirja korkattu. Paluu Rivertoniin oli hieno romaani, joskin odotan löytäväni kirjailijalta vielä täydellisemmän tarinan - ja uskon myös vahvasti sen löytäväni. Hyllystä löytyy myös ennestään Hylätty puutarha, jonka pariin haluaisin kesällä ehtiä.

Joyce Carol Oates: Putous
Kirjoitustyyli uppoaa minuun täysin. Vaikken aina ole täysin itse tarinasta nauttinutkaan, niin kieli on saanut hurmokseen. Blondi oli jotain niin suurenmoisen hienoa, että tunnen jopa pienoista pelkoa aloittaa uutta kirjaa Oatesilta. Voiko mikään enää nousta samalla tasolle?

Isabel Allende: Ääretön suunnitelma ja Sydämeni Inés
Allende-kokoelmani alkaa olla täysi ja olen iloinen, että törmäsin vihdoin näihin puuttuvaan kahteen. Henkien talo on ollut yksi parhaita kirjoja ikinä eikä yhtään huonommaksi jäänyt Rouva Fortunan tytär tai
Auroran muotokuvakaan. Ehkä luen jo kesällä Sydämeni Inéksen, joka on tositapahtumiin perustuva romaani köyhän ompelijattaren tiestä sankarittareksi.


Looking good. Reilu puolivuotta on mennyt ja ostelu on pysynyt hyvin maltillisena. Katson nykyään paljon tarkemmin mitä ostan ja olen pienentänyt hankintalistaa. Näistä olen kuitenkin innoissani! Minulla alkoi juuri sopivasti kesäloma, joten toivottavasti ehdin lukea paljon ja pidän kenties jossain välissä oman lukumaratonini, kun en harmikseni ole ehtinyt mukaan kahteen edelliseen.

Aurinkoista kesää teille ihanat lukijat!
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...