Carter Dickson - Ja sitten murha (Dekkariviikko)

"Hän oli tahtomattaan jännittynyt. 
Hän oli päättänyt ettei antaisi sen näkyä"

kirjan alku

Carter Dickson alias John Dickson Carr on yhdysvaltalainen dekkarikirjailija. Tykkäsin paljon hänen Kolmesta ruumisarkusta, jonka luin silloista rikoskirjallisuus-haastetta varten. Nyt on menossa dekkariviikko ja Ja sitten murha käy myös mainiosti Seitsemännen taiteen tarinat- haasteeseen, sillä kirjassa pyöritään elokuvamaailmassa.

Kaikkivoipa ja kaikkitietävä Sir Henry Merrivale on tavallistakin äkeämmällä tuulella eikä ihmekään sillä jälleen kerran hänellä on edessään ”mahdoton murha”, murha jota ihmisjärjen mukaan ei ole voitu tehdä…mutta ruumis on silti hyvin kouriintuntuvan todellinen. Taustalla on kuhiseva elokuvamaailma, suuri tekeillä oleva kansainvälinen menestysdraama, sekä maailmalta kantautuvat tykkien kumu, joka on kääntyvä väistämättä suursodaksi…Takakansi

Monica Stanton on maalaispapin ainoa lapsi, joka kirjoitti intohimoisen rakkaustarinan, Halun, 22 vuotiaana. Lähipiiri olisi ennemminkin toivonut hänen kirjoittaneen "mukavan salapoliisiromaanin" kuten tunnettu kirjailija William Cartwright. Monica ei kuitenkaan arvosta dekkarigenreä kovinkaan korkealle. "Hän oli lukenut muutamia romaneeja, jotka olivat hänen mielestään melko teennäisiä ja hiukan typeriä vaikka epäilemättä mukiinmeneviä, jos sattui sellaisesta pitämään."

Halun johdosta Monicaa pyydetään tekemään käsikirjoitus elokuvaan, tai oikeastaan kirjoittamaan dialogi, vaikka hän on alalla täysi ummikko. Ja kas kummaa, studiolla hän tapaa toisen elokuvan käsikirjoittajan, tuon "mukavia salapoliisiromaaneja" kirjoittavan William Cartwrightin. Jos Monica ei dekkareista pidä, niin Cartwright inhoaa rakkaustarinoista. Lupaavaa.

Ja sitten murha pyörii rikoksen ja rakkauden ympärillä. Huolimatta erittäin taidokkaista kansista ja siinä olevasta mainion näköisestä etsivästä (oletan), en oikein saanut otetta kirjasta. Dickson osaa kuitenkin selvästikin kirjoittaa, joten ei meidän yhteinen taipaleemme tähän tule jäämään. Hän on huumorimiehiä ja kirjoittaa pieni pilke silmäkulmassa.

_______

Carter Dickson - Ja sitten murha

(And So To Murder, 1940)

Book Studio, 1992

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★½

Muita postauksiani:
John Dickson Carr: Kolme ruumisarkkua

Andrea Maria Schenkel - Hiljainen kylä (Dekkariviikko)

"Ensimmäisen sodanjälkeisen kesän 
vietin maalla etäisten sukulaisten luona."

kirjan alku

Dekkariviikko jatkuu kolmannella kirjalla ja jälleen edessä oli yllättävän onnistunut teos, omalaatuinen aivan kuin edellisenkin postauksen kirja. Hiljainen kylä on Andrea Maria Schenkelin esikoiskirja ja se on saanut Martin Beck -palkinnon.

Syrjäinen Tannödin maatila nukkuu. Saksan hyinen talvi 1955 on taittumassa kevääksi, kun naapurit löytävät maatilan asukkaat navetasta raaasti murhattuna. Lausunnoissaan pienen Einhausenin kyläläiset eivät peittele tunteitaan. He puhuvat suoraan ja armotta murhatusta perheestä, josta kukaan ei oikeastaan pitänyt. Puheenvuoron saavat murhatun kahdeksanvuotiaan Mariannen opettaja, kylän postinkantaja, maatilan entiset työntekijät. Pappilan keittäjätär on nähnyt itsensä Luciferin seisomassa metsänlaidassa murhapäivänä. Takakansi

"Ajoin kylään sekavien tunteiden vallassa.

Tapasin siellä ihmisiä, jotka halusivat kertoa minulle rikoksesta.

Puhua tuntemattomalle, joka oli toisaalta tuttu. 
Ihmiselle joka ei jäisi, joka kuuntelisi ja lähtisi sitten pois."

Hiljainen kylä on hyvin erilainen dekkari, sillä sillä on erittäin kiintoisa lähestymistapa perinteiseen verrattuna. Kirja koostuu kyläläisten todistajankuvauksista ja yhden kertojista täytyy olla murhaaja. Kysymys kuuluu kuka? Murhaajahan yrittää peitellä omia jälkiään. Itse tuskin bongasin kaikkia vihjeitä ja epäloogisuuksia, joita lausuntoihin oli upotettu. Jännitys säilyi, vaikka arvasinkin syyllisen vähän ennen suurta paljastusta.

Heti käy ilmi, että murhattu Dannerin perhe ei ollut ihmisten suosiossa. He elivät omissa oloissaan ja pikku kylän tapaan huhuja liikkui vinhaan tahtiin. Jokainen kertoo omista yhteyksistään perheeseen ja aikaisemmin levällään ollut palapeli alkaa hahmottua. Kyläläisten kertomusten lomassa päästään kurkistamaan murhaajan ajatuksiin lukijan yrittäessä kuumeisesti pähkäillä hänen henkilöllisyyttään.

"Paha henki asuu jokaisessa, ja jokainen voi 
milloin tahansa päästää pahan henkensä valloilleen."

_______

Andrea Maria Schenkel - Hiljainen kylä

(Tannöd, 2005)

Gummerus, 2009

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Tim Krabbé - Jäljettömiin (Dekkariviikko)

"Turistien täyttämät kopperot etenivät tasaisesti kuin 
avaruusalukset pitkällä, leveällä etelään johtavalla tiellä."

kirjan alku

Tim Krabbén Jäljettömiin on rakkaustarina ja tutkielma pahuudesta. Se on hyvin intensiivinen pläjäys, mutta lyhyelläkin sivumäärällä kirjailija on onnistunut luomaan käsinkosketeltavan ja piinaavan tunnelman. Pahuus lymyää jossain sivujen välissä ja iskee varoittamatta.

Yö oli kirkas, selkeä - ja loputon. Saskia oli jossakin.
Nyt kului vihoviimeinen minuutti, jonka aikana voisi vielä tapahtua jotain normaalia. Rex nousi ja huusi: "Saskia! Saskia!" Mitään ei tapahtunut paitsi että hänen äänensä kaiku sammui ja moottoritien ikuinen kohina jatkui. Takakansi

Rex ja hänen tyttöystävänsä Saskia tekevät matkaa autolla. He pysähtyvät huoltoasemalle. Saskia käy sisällä, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulu mitään. Hän katoaa jäljettömiin. Rex ei voi ymmärtää tapahtunutta ja yrittää kaikkensa löytääkseen Saskian. Tuloksetta. Jäljelle jää vain raastava epätietoisuus tapahtuneesta.

Jäljettömiin on pieni suuri kirja. Kenties kokonsa puolesta loistavaa matkalukemista, mutta sisältönsä puolesta ei mikään road trip -kirja. Huoltoasemia ainakin kannattaisi välttää, sillä koskaan ei voi tietää mitä hiippareita siellä liikkuu ;). Onnellisen parin yhteinen matka muuttuu toisen epätoivoksi. Krabbé ei liikaa selittele lukijalle - hän ei oikeastaan selittele mitään. Tarina puhuu puolestaan ja asiat selviää vasta sivuja hotkimalla, jos ovat selvitäkseen.

"Silloin Rex painoi poskensa ikkunan ulointa nurkkaa vasten ja ajatteli: "Nyt näen hänet vielä. Ja nytkin. Ja vielä nytkin!" Mutta niin kovasti kuin hän sitä ajattelikin, se ei pysäyttänyt Saskiaa, ja hänen vielä ajatellessa viimeistä kertaa nyt Saskia katosi. 

Kertojanäkökulmat vaihtelevat Rexin ja syyllisen välillä. Oli oikeastaan karmivaa pujahtaa sairaaseen mieleen ja joutua lukemaan eteenpäin tietäen, että tässä ei olla menossa mitään hyvää kohti. Psykologisen jännityksen parissa sai varpaat kippurassa ahdistua. Kirjasta sai myös kylmiä väreitä, varsinkin lopussa. Jäljettömiin on vähäeleinen ja jopa kylmäntoteava ja juuri siksi niin puistattava ja jo alusta alkaen pahaenteinen. Tämä kirja on tarkoitettu heille, jotka kaipaavat jotain muuta kuin ihan perinteistä dekkaria. Toivon todella että muutkin löytävät tämän ääreen!

_______

Tim Krabbé - Jäljettömiin

(Het gouden ei, 1984)

Like, 2003

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

P. D. James - Sally-rukka, kultatukka (Dekkariviikko)

"Tasan kolme kuukautta ennen Martingalen 
murhaa rouva Maxie piti päivälliskutsut."

kirjan alku

Dekkariviikko alkakoon! Tällä viikolla on siis luvassa blogissani pelkästään dekkaripostauksia ja vieläpä jokaiselle päivälle omansa. Kunnon panostus. Paljastetaan nyt sekin, että löytyy uutta ja vanhaa, klassikoita ja muita. Enimmäkseen klassikoita. Mutta ennen kaikkea onnistuin suurimmaksi osaksi lukea todella hyviä rikoskirjoja. On siis suuri ilo päästä esittelemään ne teille hyvät ja arvoisat lukijat ja dekkarien ystävät.

Heti ensimmäisestä romaanista lähtien P. D. James on saanut minut hyppysiinsä, vaikka tämän kirjan kannen perusteella pysyisin kaukana. Sally-rukka, kultatukka on P. D. Jamesin ensimmäinen dekkari ja myönnän heti, että hänen uudempi tuotanto iskee minuun paremmin. Ne ovat tuntuneet raikkaammilta. Tämä on hyvä, ei siinä mitään, mutta ei mikään erityislaatuinen. Perinteisiä dekkareita ja rauhallista menoa arvostavalle hyvä valinta.

Sally Jupp on nuori ja sievä ja hyväkäytöksisin kaikista St. Maryn suojakodin naimattomista äideistä. Kun hän tulee vauvansa kanssa sisäköksi Maxien perheeseen Martingaleen, hän voittaa oitis Stephen Maxien myötätunnon, ja vähän myöhemmin tämä lupaava nuori kirurgi kosii häntä. Mutta sitten Sally-rukka kuolee. Joku tulee sisään hänen ikkunastaan ja kuristaa hänet. P.D. Jamesin poliisiromaanien suosittu komisario Adam Dalgliesh asettuu nyt taloksi Martingaleen ja aloittaa tutkimuksen. Ratkaisu alkaa häämöttää, kun käy ilmi, että Sally on ollut myös kunnianhimoinen ja ovela ja rakastanut salaisuuksia. Takakansi

Kirja alkaa lupaavasti päivälliskutsuilla, jonne on kutsuttu kylän väkeä. Erilaiset persoonallisuudet erottuvat jo keskustelun lomassa, mutta illan yllätyksen tarjoaa sisäkkö Sally Jupp, jota isäntäperheen poika on kosinut - kaikkien suureksi järkytykseksi. Takakannessa luvatut Sallyn salaisuudet osoittautuivat makuuni turhan laimeiksi. P. D. James on selvästi aloittanut kirjailijanuransa turvallisilla vesillä ja vasta myöhemmin päässyt revittelyn makuun. Rinnastan P. D. Jamesin Agatha Christieen, sillä molemmat ovat iäkkäitä englantilaisia naisia, jotka kirjoittavat vetäviä dekkareita.

_______

P. D. James - Sally-rukka, kultatukka

(Cover her face, 1962)

WSOY, 1990
Päällyksen kuva: C-G Hagström

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani:
P. D. James: Dalgliesh ja kuolema

RETKELLÄ: Linnaistensuo

Pilvisenä päivänä tarvoimme Linnaistensuon pitkospuilla. Välillä onneksi aurinkokin pilkisti iloksemme pilvien takaa - ei ainakaan ollut liian kuuma reissupäivä.

Linnaistensuo on luonnonsuojelualue Lahdessa ja suon läpi pitkospuita kulkeva reitti on noin 1,5 - 2 km pitkä. Kuljimme sen toiseen päähän ja palasimme takaisin. Reitti ei siis kulje mitenkään ympäri takaisin lähtöpisteeseen.

Alun metsämaiseman jälkeen avautuu eteen keidassuo ja sen kitukasvuiset puut. Karut maisemat näyttävät upeilta! Aukeaa aluetta pitkälle moneen suuntaan. Kesäkin teki vasta tulojaan, joten maisema näytti melkein syksyiseltä.

Matkan varrella vastaan tulee levennetyillä alueilla opastauluja, joista saa tietoa alueesta, suosta ja sen kasveista. Jos reitti tuntuu liian pitkältä voi näillä kohdilla myös levähtää. Noin puolivälistä matkaa löytyy myös hauska puinen tuoli.

Linnaistensuon pitkospuut on mukava ja rauhallinen reitti ja sopivan pituinen ainakin itselle. Lintubongausta siellä voi myös yrittää harrastaa.

Muita postauksiani:
Nuuksion kansallispuisto

William Shakespeare - Coriolanus

Silloin tällöin pujahdan Shakespearen maailmaan ja tällä hetkellä on menossa Lukuharjoituksia-haaste, joten tämä näytelmä osui hyvään saumaan senkin vuoksi. Viimeksi luin haasteeseen Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuoleman,joka edustaa hieman nuorempaa näytelmäsukupolvea.

Coriolanus on tasavallan ajan Roomassa tapahtuva poliittinen tragedia. Nälkää näkevä kansa liikehtii, kun volskit lyönyt kopea Coriolanus on nousemassa konsuliksi. Plebeijien mielipide kääntyy häntä vastaan, ja hän pakenee raivostuneena volskien puolelle. Roomaan jäänyt äiti Volumnia estää poikaansa hyökkäämästä omiaan vastaan, mutta rauhan solmiminen tekee Coriolanuksesta kaksinkertaisen petturin. Takakansi

"Cor. Vai riittää?

Niinkuin ma maani hyväks' veren' annoin,

Pelkäämätt ulkovaltaa, samoin kielen'

Uuvuksiin asti sanojansa purkaa

Rupihin noihin, joita kammoksumme,

Vaikk' yhä niiden saastaa etsimme.

Brut. Puhutte kansasta, kuin olisitte

Te rankaiseva jumal', ettekä

Vain ihminen ja heikko niinkuin muutkin.

Sic. Tuo meidän pitäis saattaa kansan tietoon."

Näytelmän suomennoksesta vastaa Paavo Cajander. Olen tykännyt eniten Matti Rossin suomennoksista, sillä hänen tekstinsä on jo sen verran modernia, että tavallisempikin tallaaja ymmärtää sitä suhteellisen helposti. Coriolanuksen lukeminen oli pientä puurtamista juuri tästä syystä. Alunperin tarkoitus oli lukea niteen neljäs näytelmä Titus Andronicus, mutta enpä jaksakaan. Joskus sen vielä luen, mutta uudempana käännöksenä.

Eiköhän nämä tragediat saa hetkeksi riittää ja seuraavaksi siirryn vähän leppoisampien pariin eli komediat: Here I Come!

_______

William Shakespeare - Coriolanus

(Coriolanus, 1607-08)

WSOY, 1994

Omasta hyllystä
Lukuharjoituksia-haaste
Tähtiä: ★★½

Muita postauksiani:
Antonius ja Kleopatra
Macbeth
Kesäyön uni  
Kuningas Lear

Carlos Ruiz Zafón - Marina

"Marina sanoi minulle kerran, että muistaisimme 
vain sen, mitä ei koskaan tapahtunut."

kirjan alku

Kokonainen vuosi on kulunut ilman Carlos Ruiz Zafónin kirjan lukemista, joten nyt oli pakko uhrata luettavaksi viimeinen lukematon: Marina. "Tuulen varjon nuorena nukkunut isosisko." Marina on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta ei se ihan pienimmille sovi ja luulen, että aikuiset lukijat sen sijaan voisivat hyvinkin tästä nauttia. Minä ainakin tykästyin. Enemmänkin.

Livahdettuaan eräänä päivänä sisäoppilaitoksesta harhailemaan Barcelonan kaduille Óscar Drai tutustuu Marinaan ja tämän erakkomaiseen isään. Óscar rakastuu Marinaan korviaan myöten, mutta tytöllä ja tämän isällä on synkkä salaisuus.

Marina vie Óscarin vanhalle hautausmaalle, jonka nimettömällä haudalla vierailee säännöllisesti salaperäinen, mustiin verhoutunut nainen. Nuoret seuraavat naista, joka johdattaa heidät Barcelonan unohdettuihin kortteleihin ja historiaan hautautuneen mysteerin jäljille. Óscarin ja Marinan yksitoikkoinen elämä muuttuu vaaralliseksi seikkailuksi. Takakansi

Marina ja hänen isänsä ovat mielenkiintoisen mystisiä henkilöitä, jotka asuvat vanhassa kartanossa. Heistä tuli samanlainen fiilis kuin aikoinaan Charles Dickensin Loistavan tulevaisuuden Estellestä ja neiti Havishamista. He eivät tunnu olevan tästä maailmasta. Koko kartano on kuin portti johonkin toiseen ulottuvuuteen. Lempeä isä ja salaperäinen Marina. Marina joka johdattaa Óscarin elämänsä hurjimpaan seikkailuun. Maan alla on toinen todellisuus: karu ja rujo. Kauhu on kirjassa läsnä.

Huumaavan seikkailun lisäksi Marina onnistui koskettamaan. Sen kaunis, mutta voi, niin surullinen loppu toi silmäkulmaan pienen kyyneleen. Kirja tarttuu nuoreen rakkauteen, keksimisen hurjaan vimmaan sekä kuolemaan ja petokseen.

"Täällä on satojen ihmisten muistot, elämät, tunteet, haaveet, heidän poissaolonsa, toteutumatta jääneet unelmat, pettymykset, petokset sekä koko elämän myrkyttäneet, vastakaikua vaille jääneet rakkaudet... Kaikki se on täällä, ikiaikaisena vankina."

Pidin muuten siitä, että kirjan juonikuvaus olikin laitettu yllättäen takakannen liepeeseen, joten sitä ei ollut pakko lukea. Itseltäni se jäi lukematta, kun en sitä huomannut ja hyvä niin. Välillä on kivaa, kun ei erityisemmin tiedä tapahtumista. Zafonin kirjojen kannet ovat yhteneväisiä keskenään ja todella kauniita ja tarkoitukseen sopivia.

Tiedättekö sen kamalan tunteen, kun mitään kirjaa ei ole enää lukematta joltain kirjailijalta. Minulla on pieni kriisi päällä. Samasta syystä olen John Irvingin kirjoja säästellyt ja häneltä on sentään suomennettu paljon enemmän. Uusintakierroksen voi onneksi aloittaa milloin vain.

PS. Halti valloitettu!

_______

Carlos Ruiz Zafón - Marina

(Marina, 1999)

Otava, 2013

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★½

Muita postauksiani:
Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli