Eino Leinon Helkavirsiä -sarjakuva

"Tuo oli tumma
maammon marja
syntymässä säikähtänyt."

kirjan alku

Mahtipontisten kansien välistä löytyy monien taitelijoiden erilaisia tulkintoja Einon Leinon runoista. Jokaisen makuun varmasti jotain. Tekijöiden lähestymistavat eroavat paljonkin toisistaan; jollain on runokieli pääosassa tekijän lähinnä kuvittaessa tekstiä, toisella tarina on sijoitettu uuteen, erilaiseen ympäristöön kuten nykypäivään (moottoripyöräjengi Ukrissa) ja kolmas on kirjoittanut oman tekstinsä Leinon runon rinnalle. Vahvoja ja persoonallisia tulkintoja siis luvassa.

Tumma - Petri Hiltunen

Oma suhtautumiseni runoihin on hieman miinuksen puolella. En ehkä ole vain oppinut lukemaan runoja ja tajuamaan niiden sanojen ja lauseiden merkityksiä. Runoja joutuu enemmän tulkitsemaan kuin vaikka romaaneja. Näin ollen en ole myöskään lukenut Eino Leinon Helkavirsiä. Niihin tutustunut osaisi varmasti analysoida vielä syvemmin sarjakuvien sisältöä ja tehdä vertailua. Tässä muodossa runojen lukeminen on mitä suurin nautinto, sillä kuka olisi uskonut, että pitäisin koskaan runoista - vähiten minä itse. Mitä nyt muutaman kohdalla oli ongelmia saada tekstistä selvää, kun se sen verran pientä ja koukuroista oli.

Kokoelma sisältää runot: Tumma, Ukri, Pimeän peikko, Pyhä Yrjänä, Äijön virsi, Kevät, Merenkylpijäneidot, Kimmon kosto, Räikkö Räähkä, Ukon lintu ja virvaliekki, Ylermi ylpeä isäntä ja Tuuri. Suosikeikseni nousi Ukri, Pimeän peikko, Kimmon kosto ja Kevät, mutta yhteenkään huonoon en törmännyt. Kovatasoisia tekijöitä.

Pimeän peikko - Lauri Pitkänen

Albumissa on järisyttäviä, synkkiä tarinoita kostosta, kuolemasta, traumasta, murhasta... Sarjakuvat ovat mystisiä, 'tummaa fantasiaa' niin kuin albumin toimittanut Petri Hiltunen lopussa mainitsee. Takaa löytyy myös kätevästi tietoa kunkin sarjakuvan kuvittajasta ja sarjakuvan tekoprosessista, mitkä olivat mielenkiintoisia tietoja.

Mikä tulkintojen rikkaus onkaan tämä monipuolisten sarjakuvien kirjo. Ehkä tämän albumin myötä vähän nuorempikin lukijakunta löytyy Eino Leinon. Ja kaltaiseni runojen vierastajat löytävät runojen hienouden. Tämänkaltaisia lisää!

Kevät - Katariina Katla

_______

Eino Leinon Helkavirsiä
Tekijät: Petri Hiltunen, Kristian Huitula, Katariina Katla, Katja Louhio, Tuomas Myllylä, Eetu Pellonpää, Lauri Pitkänen, Sari Sariola, Antti Tiainen, Vesa Vitikainen
Kansi: Sari Sariola 

Arktinen Banaani, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Lastenkirja uutuuksia 2015

Tänä vuonna kuvakirjojen lukeminen on jäänyt hieman vähemmälle, mutta nyt postausta on odottamassa pieni kasa tänä vuonna ilmestyneitä teoksia, joten tässä tulee:

Voi harmi, mäyrä!
Tästä tulee loistopäivä! mäyrä päättää eräänä aamuna - mutta tuskin se on päässyt ylös sängystä, kun harmit jo alkavat. Lempimuki särkyy sirpaleiksi, kynät ovat hukassa ja puutarhassakin kaikki menee vinksin vonksin. Hyvä tuuli on tiessään. Pian mäyrä huomaa, ettei muillakaan eläimillä mene tänään erityisen hyvin. Se päättää tehdä asialle jotain. Takakansi

Suhteellisen rauhalliselta mäyrä kuitenkin vaikutti, minä olisin varmaan pistänyt tuossa vaiheessa koko talon matalaksi :D Asenne mäyrällä siis ainakin on kohdillaan, vaikka alamäkeen päivä on mennyt. Hän kuitenkin mielellään ryhtyy muita yhtä huono-onnisia auttamaan - jotka toisin kuin mäyrä ovat jääneet paikalleen surkuttelemaan tilannettaan. Yksin ei ole hyvä jäädä murehtimaan, vaikka pahoja päivä toki saa olla. Loppu tietenkin on sitten onnellinen.

Voi harmi, mäyrä!

Lumikarhu löytää ystävän
Pieni karhu kylmissänsä metsän halki tallustaa.
Ilta alkaa hämärtää ja lunta lisää tupruttaa.
 
Kylmä talvipäivä kallistuu iltaan. Lumikarhu kulkee metsän halki ja etsii yösijaa, mutta kaikki lämpimät paikat on jo varattu. Eikö missään ole tilaa pienelle nallelle? Takakansi

Tarina on hyvinkin suoraviivaisesti etenevä, ei mitenkään yllättävä. Lumikarhu on päähenkilönä erittäinkin suloinen ja hellyyttävä, kuten alla oleva Alison Brownin kuva hyvin osoittaa. Hän vain on yksinäinen ja yöpaikkaa vailla. Lopussa lumikarhu kuitenkin löytää toisen yksinäisen - ja katon päänsä päälle.

Lumikarhu löytää ystävän

Ei enää haleja!
Metsäneläinten mielestä on ihanaa halata kilttiä ja pehmeäturkkista Pörriä. Kyllä Pörrikin tykkää haleista, mutta liika on liikaa. Hän haluaisi olla edes hetken yksin. Miten käykään, kun Pärri päättää hankkia sijaisen ja pitää vähän halivapaata... Takakansi

Pörri on aivan ihastuttava karvakaveri, jota varmasti on oikein mukava halailla, mutta välillä halittavakin tarvitsee vapaata. Eläinystävät vain ovat asiasta eri mieltä, eikä Pörri heitä helpolla huiputa. Kuvakirjan loppuratkaisu oli hyvin yllättävä - ja myöskin hulvaton.

Ei enää haleja!

Tervetuloa Rauhalaan
Toivon isä ja äiti ovat riidelleet jo niin monta päivää, että Toivo on seonnut laskuissa. Hän pakenee riitelyä vintille kuten monta muuta kertaa aiemminkin. Tällä kertaa vain tapahtuu jotakin eriskummallista... Takakansi

Kirja kertoo kuolemasta ja tämän kuvakirjan kautta lapsen voi aiheeseen tutustuttaa. Annika Hiltusen kuvitus on aivan tajuttoman kaunista, värien ilotulitusta. Mietin vain miltähän olisi näyttänyt, jos alku olisi ollut paljon värittömämpi, kuvaten vallitsevaa tunnelmaa, ja sitten Rauhalaan siirryttäessä värit olisivat puhjenneet loistoonsa. Olisi voinut olla hyvinkin vaikuttavaa. Visuaalisesti näyttävä, mutta sisältö taasen aika rankka.

Tervetuloa Rauhalaan

Hämärinkäinen
Hämärinkäinen on pieni olento, joka kutoo kangaspuillaan hämärää. Työ on tärkeää, sillä hämärän tullen yöntekijät, tähtiset ja kuunkiertäjät pääsevät toimiinsa. Kukkakauppias Keikander ei kuitenkaan pidä pimeän tulosta, sillä silloin hänen kukkaväkensä ei ehdi valmistaa tarpeeksi nopeasti kukan terälehtiä. Mutta mitä tapahtuisi, jos Hämärinkäinen ei voisikaan tehdä työtään. Takakansi

Hämärinkäinen oli tänä vuonna Junior Finlandia -palkintoehdokkaana, eikä syytä tarvitse ihmetellä. Kirjassa on aivan omanlaisensa tunnelma ja Karoliina Pertamon veikeä kuvitus vetää välittömästi puoleensa. Hämärinkäisen hiljaiseen ja nöyrään persoonaan ei voi olla ihastumatta. Mila Teräksen kirjoittamat tekstipätkät ovat lyhyitä ja kauniita. Tarina on sopivan jännittävä ja niin kuin takakansi muistuttaa: "Satumaisen herkkä kuvakirja kehottaa hiljentymään ja unohtamaan kiireen."

Hämärinkäinen

Tämän postauksen lopusta löydät luettelon linkkeineen joihinkin muihin lastenkirjapostauksiini.

_______

Moritz Petz - Voi harmi, mäyrä!
Kuvitus: Amelie Jackowski

(Der Dachs hat heute einfach Pech, 2014)

Lasten Keskus, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Tony Mitton - Lumikarhu löytää ystävän
Kuvitus: Alison Brown

(Snow Bear, 2015)

Mäkelä, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★

Jane Chapman - Ei enää haleja!

(No More Cuddles! 2015)

Mäkelä, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Jenni Kirves - Tervetuloa Rauhalaan
Kuvitus: Annika Hiltunen

Mäkelä, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Mila Teräs - Hämärinkäinen
Kuvitus: Karoliina Pertamo

Karisto, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani
Lastenkirjoja
Hellyyttäviä lastenkirjoja
Suomalaisia lastenkirjoja
Pigviini Piitu
Lastenkirjoja - Mickwitz
Lastenkirjoja - Mauri Kunnas
Jouluisia kirjoja osa 1/2
Jouluisia kirjoja osa 2/2
Astrid Lindgrenin Lotta-lastenkirjoja
Camilla Mickwitz: Emilia x5

Shaun Tan - Etäisten esikaupunkien asioita

"kun minä olin lapsi, niin sillä autiolla tontilla katumme päässä, 
jonka ruohoa ei koskaan leikattu, asui kookas vesipuhveli."

kirjan alku

Lanu kirjoja on tänä vuonna tullut luettua aika vähän, mutta tilanne ehtinee vielä korjautua. Pitäisi useammin näitä "herätelainauksia" harrastaa kerta tällaisia helmia vastaan tulee! Etäisten esikaupunkien asioiden kansi tosin ei tee oikeutta kirjan huikean hienolle sisällölle. Se näyttää liian tavanomaiselta ja sitä tämä kirja ei todellakaan ole.

Sitä luulee tuntevansa kotikulmien elämänmenon.
Luulee, kunnes tapaa omalaatuisen vaihto-oppilaan ja löytää kätketyn sisäpihan.
Kunnes naapurin pihaan rantautuu dugongi, valtava merinisäkäs.
Kunnes huomaa odottavansa sokean poron juhlapäivää.
Takakansi

Mieleeni muistui myös taannoin lukemani Boris Vianin Päivien kuohu, jossa ihastuin teoksen absurdiuteen ja asioiden kuvaamiseen. Molemmissa näissä on kyse tavallaan normaalista maailmasta, mutta hieman eri pelisäännöillä. Mukaansatempaava mielikuvituksen hurmaa. Kirja koostuu monista eri tarinoista, jotka ovat omia kokonaisuuksiaan, mutta kaikissa on mystinen, ehkä jopa alakuloinen tunnelma. Kirjaa kuvaa hyvin sanat 'hämmentävä' ja 'sopivan outo', mutta ihana. ♥

"Sukeltaja ymmärsi silti lähteä seuraamaan ja raahusti perässämme jalkakäytävillä, katujen yli ja takakujien oikotiellä. Hänen huohottava kähinänsä voimistui aina kun pysähdyimme odottamaan häntä. Hän tarpoi jäljessämme kuin joka niveltä olisi särkenyt, ja pitkä letku roikkui perässä ja norutti loppumattoman oloista vesivarantoa harsuisesta päästään. Minua kylmi."

 

Satumaista menoa, joka sopii aivan loistavasti myös aikuisten luettavaksi. Tarinoissa on sulateltavaa ja pohdittavaa, paljoakaan ei nimittäin onneksi ole lukijalle pureskeltu valmiiksi. Kuvitusjälki vaihtelee paljon eri tarinoiden välillä; On mustavalkoista, värillistä, vesiväriä, lyijykynää, revittyjä paperinpalasia... Jopa kirjan sisällysluettelo on oma taideteoksensa. Luvut on merkitty postimerkkeihin, tietysti pienen kuvituksen kera. Kerrassaan söpöä.

Takakannessa sanotaan osuvasti Etäisten esikaupunkien asioiden yhdistelevän kuvakirjaa, sarjakuvaa ja tarinankerrontaa. Tämän pariin vielä joskus palaan.

_______

Shaun Tan - Etäisten esikaupunkien asioita

(Tales from outer suburbia, 2008)

Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy, 2015
Teksti ja kuvat: Shaun Tan

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

David Suchet - Hercule Poirot ja minä

"Marraskuinen perjantaiaamu on utuinen ja kolea, ja tunnen 
oloni vanhaksi, hyvin vanhaksi - itse asiassa tunnen lähes jo 
seisovani kuoleman kynnyksellä."

kirjan alku

Hercule Poirot ja minä on jokaisen Poirot-fanin must-lukemistoon kuuluva kirja ja vaikkapa oiva joululahja! David Suchet kertoo muistelmateoksessaan kuinka pääsi esittämään 24 vuoden ajan maailman yhtä kuuluisimmista etsivistä ja valottaa lukijaansa noista antoisista, mutta rankoistakin vuosista.

Poirot elokuvien sarja alkoi televisiossa 1989 ja viimeiset osat kuvattiin 2013. Siihen mennessä Suchet on näytellyt Poirot'n roolin jokaisessa tarinassa, jonka Agatha Christie on hahmosta kirjoittanut. Suchet joutui tehdä kovasti roolinsa eteen, sillä hän halusi antaa maailmalle autenttisimman Poirot'n, mikä ikinä oli filmattu. Hän ei aluksi juurikaan Christien kirjoja tuntenut, mutta luki kaikki murhamamman Poirot-dekkarit ja kirjoitti hyvin pitkän listan Poirot'n luonteenpiirteistä mihin kirjoissa törmäsi. Seuraavaksi oli opeteltava Poirot'n olemus. Aikamoista nippelitietoa oli se, että Suchet opetteli Poirot-kävelynsä pitämällä aluksi kolikkoa pakaroidensa välissä, jolloin hän sai aikaan sipsuttelevan tyylin.

Suchet piti hyvin tiukasti kiinni vahvasta käsityksestään millainen Poirot'n tulisi olla, ja hän joutuikin välillä hankaliin tilanteisiin, kun esim. hänelle annettiin puku, jollaiseen Poirot ei ikimaailmassa olisi pukeutunut tai hänen käskettiin kuvauksessa huudella Hastingsille, ei yhtään poirotmaista. Suchet ei suostunut kompromisseihin, vaan halusi tehdä hahmosta sellaisen kuten Agatha Christie hänet kirjoissa kuvaa. Eräässä kohtauksessa Hastings ja Poirot pysähtyvät puistonpenkille istumaan ja Poirotin siisteysintoilijatapaan Suchet asettaa nenäliinan penkille ennen siihen istumista, mutta tästä tavasta ei pidetä. Pienen selvittelyn jälkeen he antavat Suchetille periksi, mutta surkuhupaisinta on, että istumiskohtaus oltiin kuitenkin leikattu lopullisesta versiosta. Paljon myöhemmin tämänkaltaisia kohtauksia kuitenkin nähdään.

Kun sarjaa alettiin näyttämään televisiosta vuonna 1989, se sai räjähdyksenomaisen suosion. Tästä kertoo myös se seikka, että Mykkä todistaja -jakson - jossa esiintyy Bob-koira - tv-esityksen jälkeen karkeakarvaisten kettuterriereiden myyntiluvat nousivat huomattavasti. Tekstistä huokuu Suchetin innostus ja jopa voisi sanoa suuri kiintymys näyttelemäänsä hahmoaan kohtaan. Hänen intohimonsa välittyy jopa tekstin läpi. Hän ei muutenkaan teoksessaan turhia valittele tai napise, vaikka mainitseekin olleensa monessa kohtaa hyvin kiireinen. Päivät venyivät pitkiksi ja iltasin ja aikaisin aamulla hän opetteli vuorosanoja seuraavan päivän kuvauksiin vaimonsa avustuksella. Todella hektistä elämää ja hänellä saattoi olla meneillään jopa parikin produktiota melko päällekäin.

Pientä toistoa on tekstissä havaittavissa, mutta jos sen yli pääsee, niin lukeminen sujuu oikein mukavasti ja minun kohdallani tämän kirjan lukemiseen ei tarvittu kuin muutama istuntatuokio. Oli nimittäin hyvin mielenkiintoinen. Kirja selostaa hyvinkin seikkaperäisesti jokaisesta jaksosta mm. näyttelijävalinnat ja on saatettu mainita heidän aikaisempi urasa. Ja tietenkin Suchet kertoo omasta urastaan teatterissa ja elokuvarooleistaan Poirot-kuvausten välissä. Ei ihan kaikista kiinnostavimpia tietoja nuo ihmisten nimien luettelemiset ja heidän ansiot ties missä esiintymisissä. Ennemmin kiinnostivat sellaiset seikat, kun esim. joku nunna oli Suchetille paljastanut, että he luostarissa katsoivat salaa aina Poirot-jaksot, vaikka piti olla jo hiljaisuus. Aivan mahtavaa!

Loppuun sanon sen verran, että David Suchetin Poirot-hahmo on aivan täydellinen. En vaihtaisi mitään piirrettä Poirotissa, vaan kaikki sopii häneen kuin nakutettu. Hauska pieni mies, mutta katsoja ei kuitenkaan naura Poirotille, vaan hänen kanssaan, niin kuin kirja jaksaa muistuttaa. Kaikki jaksotkin ovat tulleet hyvin moneen kertaan katsottua, mutta silti seuraan niitä vieläkin! En kyllästy niihin ikinä.

"Au revoir ja merci beaucoup!"

Koko vanha jengi koossa

 _______

David Suchet - Hercule Poirot ja minä

(Poirot and Me, 2013)

Minerva, 2015

Kirjastosta lainattu
Agatha Christie 125-vuotta
Seitsemänen taiteen tarinoita -lukuhaaste 
Tähtiä: ★★★★

TEATTERI: Onnellisuuden tasavalta

Pitkästä aikaa jälleen teatterissa! Tullessani pienelle näyttämölle sisään, lavalla olevan pöydän ääressä istuvat jo näyttelijät valmiina jatkamaan joululounastaan.

"Jo valmiiksi virittynyt perheen jouluateria keskeytyy, kun paikalle ilmestyy yllättäen Bob-eno. Hän tuo autossa odottavalta puolisoltaan viestin, joka on arvaamaton ja hyvin outo. Tästä asetelmasta käynnistyy Martin Crimpin viiltävän ironinen tutkielma aikamme vapauden ehdoista. Se läpivalaisee yltiöyksilöllisen nykyihmisen, jonka henkilökohtainen onnentunne on noussut korkeimmaksi arvoksi."

Kansallisteatteri / Tuomo Manninen

Näytelmä on tiukasti nykyajassa kiinni. Se ruotii säälimättä ihmisten minäkeskeisyyttä ja tarvetta nostaa oma onnellisuus kaiken muun yläpuolelle - hinnasta viis. Ensimmäinen osa käsittää perheen joululounaan, joka ehdottomasti oli näytelmän hauskin ja selkein osuus. Lavalla nähtiin loistavia roolisuorituksia (ei sillä, että seuraavissa osissa ei niitä olisi ollut).

Toisessa osassa tutut roolit on heitetty romakoppaan ja näyttelijät seisovat yhdessä ryppäässä lavan reunalla ja heidän yläpuolellaan olevassa ruudussa lukee "Vapaus kirjoittaa oman elämän käsikirjoitus". Yhtenä rykelmänä he toistavat kirjoittavansa oman elämänsä käsikirjoitusta ja jankuttavat kuinka yksilöllisiä he ovat tehden omat päätökset, vaikka käytännössä toistavat vain toistensa lauseita. Siihenkö nykyihmisen yksilöllisyys jää? Seuraammeko vain loppujen lopuksi muiden jalanjälkiä?

Katsojat pääsevät myös seuraamaan politiikkakeskustelun kaltaista keskusteluohjelmassa (Vapaus levittää jalkansa - siinä ei ole mitään poliittista) sekä terapiaan haluavaa miestä, joka tarvitsee oikesti apua, mutta muut eivät häntä kuuntele; käskevät vain laulaa laulun ja jatkaa eteenpäin. Toisen osan lopuksi näyttelijät siirtyvät lavan eteen hokemaan kuinka hyvältä näyttävät ja kuinka he pitävät huolen, että muut näkevät miten hyvin heillä menee. Loistava rinnastus juurikin tämän hetken maailmaan, jossa somen ja blogien avulla näytetään - vähän näin kärjistettynä - oman elämän kiiltokuvapinta. "Katsokaa kuinka hyvältä näytän! Katsokaa minua!" 

Jos ensimmäinen osa oli hauskin, niin yllä mainittu oli mielenkiintoisin. Se jäi kaihertamaan mieltä ja herätti paljon ajatuksia. Kaikkea en varmasti ole vielä edes ehtinyt prosessoida tekstiksi. Niin paljon siinä kaikenlaista oli. Kolmas osa sen sijaan oli aika käsittämätön, hieman ahdistavakin. Paratiisi se ei ainakaan ollut.

"Kolmiosainen näytelmä kulkee Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän jalanjäljissä, mutta kuvaa nykyajan ihmisen sinnikästä vaellusta läpi helvetin ja kiirastulen kohti – niin, mitä?"

Kansallisteatteri / Tuomo Manninen

______________

Martin Grimp - Onnellisuuden tasavalta
Kansallisteatteri
Ohjaus: Minna Leino
Näyttelijät: Milka Ahlroth, Hannu-Pekka Björkman, Markku Maalismaa, Cécile Orblin, Terhi Panula, Kristo Salminen, Marja Salo ja Alina Tomnikov

Paula Hawkins - Nainen junassa

"Junaradan sivussa lojuu kasa vaatteita."

kirjan alku

Paula Hawkinsin esikoinen on paljon markkinoitu trilleri, jota kannessa mainostettiin Tess Gerritsen sanoin 'tiheätunnelmaiseksi', mutta todellisuus osoittautui taas jälleen kerran erilaiseksi.

Rachel matkustaa päivästä toiseen samalla paikallisjunalla. Junan ikkunasta hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa, jolle hän kuvittelee mielessään täydellisen onnellisen elämän.
   Sitten eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä muuttaa kaiken, ja pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa. Rachel haluaa auttaa ja kertoo tietonsa poliisille, mutta tulee kietoutuneeksi yhä kohtalokkaamma tavalla vieraiden ihmisten elämään. Takakansi

"Sinä et tunne häntä, 
mutta hän tuntee sinut"

Jännittävää olla vaihteeksi lukijan roolissa niin että tietää enemmän kuin romaanin henkilöt - tai ainakin luulee tietävänsä. No aika selkeähän tämä juonikuvio oli, mutta ihan kaikkea en kuitenkaan ollut osannut ratkaista ennen loppua. Suurin ongelma on, että kirjan yleisilmettä leimaa hidastempoinen ja laahaava kerronta, joka vähentää kirjan jännitystä aika minimiin. Tiivistä tunnelmaa ei ehdi rakentua, eikä jännitys kasaantua. Tiukempana kokonaisuutena olisi voinut toimia paremmin, nyt edettiin vähän liiankin rentoon tahtiin. Loppu sen sijaan oli kiitettävästi rakennettu, vaikka syyllisenkin paljastusta olisi voitu pitkittää sinne h-hetkeen asti, eikä vihjailla hänen suntaansa niin avoimesti.

Sympaattiseksi en ketään kirjan henkilöitä nimittäisi, kaikki olivat enemmän tai vähemmän vastenmielisiä. Varsinkin päähenkilö Rachel, jonka elämä on suistunut alamäkeen juomisen myötä. Meni mies ja elämä. Jäljelle jäi junalla matkustelu ja haaveilu. Myönnän kuitenkin, että onhan hän hyvinkin erilainen muihin dekkaripäähenkilöihin verrattuna. Se onko hän yhtään parempi, niin siitä voidaan olla montaa mieltä. Itseäni taitaa kuitenkin viehättää enemmän voimakkaammat päähenkilöt, niin sanotusti "oman elämänsä sankarit". Rachelia ei voida sanoa kovinkaan luotettavaksi kertojaksi, sillä alkoholihan tunnetusti huonontaa muistikapasiteettia ja tärkeästä illasta hänellä onkin vain hataria muistikuvia.

Tässä on jotain hyvin samanhenkistä kuin alkuvuodesta lukemassani Kiellettyjen hedelmien kujassa. Molemmat jollain tapaa arvaamattomia kaikessa ennalta-arvattavuudessaan. Kepeitä kirjoja, joita suosittelenkin ensisijaisesti kevyiden mysteerikirjojen ystäville, mutta itselleni turhan leppoisia, eikä edes kovin yllättäviä. Lumiomenan Katja kirjoitti mielestäni osuvasti, "ettei kirjaa ehkä kannatakaan lukea trillerinä, vaan alkoholistinaisen kehityskertomuksena." Taisin siis liikaa olla tuon trilleri-sanan perään... Minkäs teet.

_______

Paula Hawkins - Nainen junassa

(The Girl on the Train, 2015)

Otava, 2015
Etukansi: plainpictures/Bildhuset

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½

Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Hän näkee junan ikkunasta talon, jossa asuvaa pariskuntaa hän alkaa (ehkä kummallisen) tiiviisti seurata. Hän antaa heille nimet, ja kehittää taustalle tarinat. Hän kuvittelee heille onnellisen elämän.

Eräänä päivänä Rachel näkee jotain, joka muuttaa kaiken. Vielä enemmän muuttaa se, kun pariskunnan nainen katoaa. Rachel päättää kertoa tietonsa poliisille, eikä ikinä olisi uskonut, mihin kaikkeen hän sotkeutuukaan. - See more at: http://kristankirjat.blogspot.fi/2015/08/paula-hawkins-nainen-junassa.html#sthash.gM03PDVm.dpuf

Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Hän näkee junan ikkunasta talon, jossa asuvaa pariskuntaa hän alkaa (ehkä kummallisen) tiiviisti seurata. Hän antaa heille nimet, ja kehittää taustalle tarinat. Hän kuvittelee heille onnellisen elämän.

Eräänä päivänä Rachel näkee jotain, joka muuttaa kaiken. Vielä enemmän muuttaa se, kun pariskunnan nainen katoaa. Rachel päättää kertoa tietonsa poliisille, eikä ikinä olisi uskonut, mihin kaikkeen hän sotkeutuukaan. - See more at: http://kristankirjat.blogspot.fi/2015/08/paula-hawkins-nainen-junassa.html#sthash.gM03PDVm.dpuf

Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Hän näkee junan ikkunasta talon, jossa asuvaa pariskuntaa hän alkaa (ehkä kummallisen) tiiviisti seurata. Hän antaa heille nimet, ja kehittää taustalle tarinat. Hän kuvittelee heille onnellisen elämän.

Eräänä päivänä Rachel näkee jotain, joka muuttaa kaiken. Vielä enemmän muuttaa se, kun pariskunnan nainen katoaa. Rachel päättää kertoa tietonsa poliisille, eikä ikinä olisi uskonut, mihin kaikkeen hän sotkeutuukaan. - See more at: http://kristankirjat.blogspot.fi/2015/08/paula-hawkins-nainen-junassa.html#sthash.gM03PDVm.dpuf

Top Ten Tuesday 9. Kamalimmat kirjat

Kaikkea mukavaa ja positiivista on tietenkin kiva listailla, mutta tänään mennään mielialan mukaan ja listaankin 10 kamalinta kirjaa, jotka olen tuskan hiki otsalla rämpinyt läpi, vaikka pahaa on tehnyt henkisesti. Todella toivon, että tähän listaan ei enää yhtään kirjaa tule lisää! Koskaan! Ikinä!
Varoitus! Sisältää aikamoisen määrän negatiivista ryöpytystä.


1. Laura Palmerin salainen päiväkirja - Jennifer Lynch
Mistä edes aloittaisin. Twin Peaks on maailmanhistorian hienoimpia sarjoja, josta ei saisi missään nimessä tehdä mitään kyhäelmiä, sillä ne ovat jo heti alkuunsa tuomittuja epäonnistumaan. Kirjassa on muutenkin kaikki pielessä: tyyli, tarina... Ajattelin ennen Laura Palmerin salaisen päiväkirjan lukemista lukea myös Dale Cooperin elämäkerran, mutta jostain kumman syystä jäi väliin...

2. Pimeyden sydän - Joseph Conrad
Tätä kuvaa hyvin yksi ainut sana: tylsä! Hohhoijaa. Voiko olla mitään näin epäkiinnostavaa. Kaiken lisäksi vielä sekavakin, sillä en muistanut jälkeenpäin enää yhtään mitään - tosin se voi kertoa siitäkin, etten juurikaan ajatuksen kanssa tätä jaksanut lukea.

3. Aksolotli - yliajo - Helene Hegemann
Nuoren kirjailijan esikoinen, jota takakannessa verrattiin Sieppari ruispellossa -kirjaan (josta muistaakseni tykkäsin), mutta Aksolotki ei saanut minua vakuutettua yhtään. En saanut tarinasta kiinni ja henkilöiden edesottamukset eivät kiinnostaneet pätkän vertaa.

4. Veren kirjat - Clive Barker
Kuvottava, raaka, eläimellinen.
Joku tietenkin tästä voi tykätä, mutta minun käsitykseni hyvästä ajanvietteestä ei ole groteskista ja käsittämättömän ällöttävästä väkivaltaviihteestä nauttiminen. Väkivaltaviihde ja nauttiminen eivät kuuluisi edes samaan lauseeseen minun suussani.

5. Veronika päättää kuolla - Paulo Coelho
Jos edellinen kirja teki luotaantyöntäväksi eläimellisellä raakuudella, niin Veronika päättää kuolla -kirjan kohdalla on kyse ällöttävästä moralisoinnista ja filosofioinnista. Kirjailijan 'minä tiedän kaiken' -asenne silittää lukijaa vastakarvaan erittäin epämiellyttävästi. Monta tilaisuutta Coelhollekin olen antanut, kunnes Alkemistin jälkeen totesin, että nyt riitti! Jä tämä päätös pitää.

6. Iskä ja Danny maailmanmestari - Roald Dahl
Olisin voinut Dahlilta ottaa tähän muutaman muunkin kirjan, sillä huumorintajumme ei sitten yhtään kohtaa, joka on varmasti suurin syy ärsytykseeni. Tiedän, että varsinkin tämän kirjan kohdalla monet ovat hyvinkin paljon eri mieltä, sillä Dahl tuntuu miellyttävän todella monia muita.

7. Kellopeliappelsiini - Anthony Burgess
Kamala opus tämäkin. Kellopeliappelsiinia lukiessa tuli ihan paha olo itselle.

8. Vapaata riistaa - Linda Howard
Koitin urheasti jokunen vuosi sitten ennen blogin aloittamista tutustua romantiikkagenreen, mutta voin sanoa että täyttä kuraa, joten kokeiluni päättyi hyvin lyhyeen. Jotkut kirjat voisi jättää ihan suosiolla kirjoittamatta. Ja silti päädyin vielä blogiaikana Sheldonia lukemaan. Virhe. En näköjään opi koskaan.

9. Neitoperho - John Fowles
Tämän postauksen käytetyin sana taitaa olla ällöttävä, joten viljelempä sitä nyt vielä vähän lisää: Erittäin häiriintynyt ja ällöttävä romaani häiriintyneestä tyypistä. Kellopeliappelsiinin lisäksi myöskin Neitoperho on aiheuttanut pahoinvointia ihan fyysisesti. Edellä mainitusta syystä Ranskalaisen luutnantin nainen on jäänyt lukematta, vaikka se varmasti parempi onkin - uskon ainakin siihen lujasti.

10. Ruutuhyppelyä - Julio Cortázar
En tajunnut sitten yhtään mitään kirjasta eli en tiedä mikä pointti oli edes jatkaa loppuun? Tai sitten olin vielä tuolloin nuori ja ymmärtämätön. En silti lähtisi lukemaan uudestaan, hyvin vaikeaselkoinen.

Kirjojen kesken jättäminen on elintärkeä taito, muuta en voi todeta näin postauksen lopussa. Itken niiden tuntien perään, jotka näiden kirjojen kanssa jouduin viettämään, sillä keksisin miljoona parempaakin tapaa käyttää ne, joten ihmiset: opetelkaa jättämään kirja kesken!

Tämä listaus teki kyllä hyvää, pääsi tunteita vähän purkamaan. Kiitos, hei ja anteeksi, jos joku on sattunut jostain kummasta syystä (en keksi yhtään hyvää syytä) tykkämään jostain yllämainitusta. Saa toki ilmiantaa itsensä, joten:

Kertokaahan omia ihokkeja tai löytyykö listaltani joku suosikkikirjasi?


Muita TTT-postauksiani
8. Suomalaiset nykykirjailijat
7. Kesäleffoja
6. Kirjat jotka oli PAKKO ostaa... Mutta ovat silti lukemattomina hyllyssä
5. Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut
4. Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt
3. Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
2. Nuoruuteni kirjasarjat
1. Suosikkikirjat