Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joyce Carol Oates. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joyce Carol Oates. Näytä kaikki tekstit

19.3.2017

Joyce Carol Oates - Tavallinen rakkaus


"He tulivat esiin pensaikosta maantien vierellä."
kirjan alku

Tavallinen rakkaus -kirjan kansien väliin on kerätty 12 novellia neljästä Joyce Carol Oatesin kokoelmasta. Sain luettua niistä vain 6 novellia eli puolet koko kokoelmasta, enkä alunperin ajatellut laittaa mitään merkintää siitä tänne, mutta novellihaasteen takia julkaisen nyt sitten kuitenkin postauksen. Jääpähän tänne blogiin joku todistusaineisto siitä, että novellejakin on tullut luettua 😅

Kokoelmasta Upon the Sweeping Flood (1966)
Mies joka muuttui patsaaksi -novellissa kolmetoista vuotias tyttö ja vanhempi mies ovat pakosalla varastettuaan kassasta rahaa. "Mies oli kertonut, että koko ikänsä hän oli yrittänyt ponnistella ylöspäin, mutta aina hänet oli tuupattu takaisin alas. Vaikka tyttö oli vasta kolmetoista, hän ymmärsi kyllä haratan eron, joka vallitsi hänen oman maailmansa ja toisaalta elokuvien sekä elokuvalehtien hänelle lupaileman maailman välillä, ja hän tunsi katkeruutta rinta rinnan tuon toisen maailman silmittömän ihailun kanssa." Tarina saa edetessään väkivaltaisia piirteitä.

Tulvan kohotessa esittelee meille Walter Stuartin, joka isänsä hautajaisten jälkeen on palaamassa perheensä luo kotiin, mutta joutuu apulaisseriffin pysäyttämäksi. Hurrikaani on iskemässä ja mies kehottaa Stuartia palaamaan kaupunkiin. Stuart jatkaa hänestä välittämättä matkaa.


Kokoelmasta The Wheel of Love (1970) 
Novellin Minne menet, missä olet ollut? päähenkilö on Connie, joka mielellään pitää hauskaa tyttökaveriensa kanssa käyden välillä varttuneempien nuorten kantapaikassa. "- Mikset sinä pidä huonettasi siistinä niin kuin sisaresi? Millä sinä olet tukkasi laittanut - mikä hitto täällä lemuaa? Hiuslakka, niinkö? Et kyllä näe sisaresi käyttävän sitä töhnöä." Asiat kuitenkin saavat suuremmat mittasuhteet kuin hän oli tarkoittanut. Hurja novelli, mutta pidin siitä eniten. Pituuttakin oli mukavasti, joten tarinaan ehti hyvin päästä sisään.
 
Toipilasaikaa -novellissa mies on päässyt sairaalasta kotiin toipumaan. Muistamattomuuden hysteria on mennyt ohi ja hän yrittää sopeutua nykyiseen olotilaansa. Pahoinpitelijän kertoja on tullut sairaalaan katsomaan isäänsä. Todella hämmentävä, muutamien aukeamien pituinen tarina.

Kokoelmasta Marriages and Infidelities (1972) 
Sen sijaan Pyhä avioliitto on pitkähkö kertomus Howard Deanista, joka uusin projekti on Connell Pearcesta kertova kriittinen elämäkerta. Hän on menossa tapaamaan tämän leskeä tutustuakseen runoilijan runsaaseen tuotantoon.

Oates novellit ovat rujoja, niissä on samaa vastenmielisyyttä kuin Jim Harrisonin Syystarinoissa. Huomaan olevani jälleen mukavuusalueesta kaukana molempien, novellimuodon ja sisällön, suhteen. Analyyttisemman otteen toivossa suosittelen kurkkaamaan Suketuksen postaukseen. Minä sen sijaan pidättäydyn vastedes Oatesin hienoissa romaaneissa.
_______

★½
Joyce Carol Oates - Tavallinen rakkaus
Otava, 1966-74
Päällys: Seppo Polameri
Novellihaaste
Omasta hyllystä

10.5.2016

Joyce Carol Oates - Blondi


"Niin lähestyi Kuolema huimaa vauhtia pitkin 
bulevardia haipuvassa harmaanruskeassa valossa."
kirjan alku

Ensimmäinen Joyce Carol Oatesilta lukemani kirja oli Kosto, jossa en ihastunut nimenomaan sen tarinaan, mutta hänen tyylistään pidin, joten en liikoja säikähtänyt vaan kokeilin seuraavaa kirjaa Blondia, joka sattui olemaan kymmenen kertaa paksumpi kuin edellinen laiheliini. Vaistoni osui oikeaan ja taiturimaisen kirjoittamisen lisäksi tarinakin oli tällä kertaa kohdillaan.

Norma Jeane Baker on kiharapäinen, isätön tyttö, joka jumaloi äitiään Gladysia. Mutta Gladys laittaa "lääkevettä" Norma Jeanen juomaan, kylvettää tulikuumassa vedessä, ajaa autolla pensaspalojen keskelle. Gladys viedään mielisairaalaan, Norma Jeane orpokotiin. "Vielä minä saan teidät rakastamaan itseäni", Norma Jeane sanoo. Studion elokuvatuottajilla on hyeenan hymy, mutta he antavat Norma Jeanelle roolin. Itsetunnoltaan hauraasta luonnonlahjakkuudesta kasvaa elokuvataivaan kiintotähti, jumaloitu legenda, joka tunnetaan toisella nimellä. Takakansi

Norma Jean on erilainen kuin muut näyttelijät, sillä hän ei näyttele; roolihahmot ovat yhtä kuin hän. Hän sukeltaa hahmojensa nahkoihin ja tuntee sen mitä he tuntevat. Päähenkilön nimi säilyy Norma Jeanina läpi romaanin; Marilyn Monroe on vain roolinimi, jonka Studio on keksinyt, hahmo mitä Norma Jean kaikille ihmisille näyttelee. Monroe on Studion kehittämä robotti.

"Minä olen täällä satimessa. Olen satimessa tämän blondin mallinuken sisällä jolla on naamio kasvoilla. Minä voin hengittää vain näiden kasvojen kautta. Vain näiden sierainten! Tämän suun kautta!"
 
Miehet ihannoivat Norma Jeania ja haluavat oman osansa, joka ei kamalan vaikeaa näytä olevan, sillä Norma Jean janoaa hyväksyntää: jos joku vain haluaa rakastaa häntä, hän rakastaa takaisin. "Ihana tietää olevansa haluttu. Joku tarvitsee minua." Jo pienestä pitäen kun näki valkokankaalla Kauniin prinsessan ja Tumman prinssi, hän on haaveillut samasta. "Tempautua heidän täydelliseen maailmaansa, paistatella heidän kauneudessaan ja rakkaudessaan --"  Norma Jeanin suurin unelma on mies ja lapsi.

Norma Jean on vaativa, kenties tietämättään. Hänen kanssaan seurustelu on kuluttavaa, sillä Norma Jean on äärimmisen epävarma ja kolmannen aviomiehen Millerin on jatkuvasti autettava ja todisteltava, että Norma Jean on hyvä ja lahjakas. Viikko Marilynin kanssa -elokuvaa katsoessa tuli sama tunne, että hän imee ihmiset kuiviin. "Norma Jean vaati niin paljon. Bucky ei saanut kunnolla ilmaa. Toki hän rakasti vaimoaan." Epävarmuus tulee esille myös kuvauksissa, joista Norma Jean myöhästelee. Maskeeraajan on loihdittava taikaystävä/prinsessa peilistä esiin ennen kuin Norma Jean voi mennä kameroiden eteen.

Näistä monet asiat selittyvät suurelta osin hankalla äiti-suhteella ja isällä, jota Norma Jean ei koskaan ole tavannut, mutta jonka näkemisestä hän haaveilee jatkuvasti. Aikuisena naisenakin Norma Jean on viaton ja naiivi kuin pieni lapsi. "Aikuinen oppii olemaan ivallinen sitä mukaan kun hän saa osakseen loukkauksia, pettymyksiä ja häpeää, mutta Yläkerran tyttö kykenee pyyhkimään sellaiset kokemukset pois."

Yksi suurimpia mielenkiinnonkohteita oli loppu ja se millaisen lopun Joyce Carol Oates valitsee huomioon ottaen, että Monroen kuolemasta on olemassa monia erilaisia teorioita. Goodreadsiin kirjoitin, että todella mielenkiintoinen fiktion ja faktan sekoitus Marilyn Monroen elämästä. Olen viimeistään nyt vakuuttunut Joyce Carol Oatesin kirjoittamisen lahjasta. Hän hienovaraisesti vihjailee asioista, eikä läväytä kaikkea suoraan katsojan naamaan.

Suosittelen Blondia, eikä sen pituudesta kannata liikaa hätkähtää, sillä tarina on todella mielenkiintoinen - varsinkin Marilyn Monroe -fanien must-luettava. Sattumalta satuin toissapäivänä löytämään kirppikseltä Haudankaivajan tyttären, joka tietysti lähti mukaani. Tätä menoa minusta on tulossa fani.
_______

Joyce Carol Oates - Blondi
(Blonde, 2000)
Loisto, 2002
Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ½

12.6.2015

Kolme kirja-arviota: Siri Kolu, Joyce Carol Oates ja Angela Carter


Huomaan luettujen kirjojen pinon kasvaneen aikamoisesti, että päätin helpottaa postauspaineita näillä pika-arvioilla.



Me Rosvolat - Siri Kolu
Otava, 2010
Valokuva: Juha Reunanen
Elokuvajulisteen graafinen suunnittelu: 
Mari Huhtanen
Kirjastosta lainattu

"Minut varastettiin kesäkuun toisella viikolla."
kirjan alku 

Kymmenenvuotias Vilja on Rosvoloitten pääpänpistoryöstö, eikä Viljalla tule uusien rosvokavereidensa kanssa yhtään ikävä kotia. Kenelläpä tulisi, kun päivät täyttyvät rosvoaamiaisista, uintiretkistä, kioskikeikkailusta, kaahailusta ja rosvojen kesäjuhlista. Pian Viljasta tuleekin tärkeä osa Rosvoloita, sillä hän on fiksu ja täynnä ideoita.

En vaan osannut ottaa tätä huumorin kannalta, niin kuin se olisi varmaan pitänyt tehdä - kaikkein kivuttomin tapa. Tällä hetkellä koen muutenkin haastavaksi lukea nuorten / lastenkirjoja, sillä ne tuntuvat liian yksinkertaisilta, eivätkä tarpeeksi kiinnostavilta. Jos naurahdan, sekin on väkinäistä.(Paitsi alla oleva sitaatti saa hymyn oikeasti huulilleni.)

"Siltä minustakin alkoi tuntua, sitä olin kaivannut elämääni. Lisää kaasua. Mutta tietenkäänen näyttänyt sitä Rosvoloille. En ollut mukana omasta tahdostani. Minä olin ryöstösaalis, vanki, ja sen mukaisesti koetin näyttää nyrpeää naamaa. Aina kun muistin."

Rosvolat eivät ole oikeasti mitään kamalan hurjia otuksia ja Vilja tulee heidän kanssaan toimeen loistavasti ja joukkio arvostaa hänen älyään ja taitoa pistää asiat paperille ylös huolellisesti. Huvittavana koin Rosvoloitten vainoharhaisuuden ja välillä heistä tuli jopa mieleen hölmöläiset. "- Oliko tuo ele? Hurja-Kaarlo karjaisi kun ojensin Hellelle pippurin pöydän yli. - Oliko tuo joku salainen signaali? Petturi, joukossa on petturi!"

Kirjan alkuperäiset kannet ovat älyttömän hienot, mutta itse jouduin näihin leffakansiin tyytymään, kun kirjastossa ei muita ollut. Ehkä lukukokemus olisikin ollut parempi, jos kannet olisivat olleet ne "aidoit ja alkuperäiset". ;)

Tähtiä:



Kosto: rakkaustarina - Joyce Carol Oates
(Rape: A Love Story, 2003)
Otava, 2010
Kirjastosta lainattu

"Sen jälkeen kun hänet oli raiskattu, jätetty hakattuna ja potkittuna 
kuolemaan saastaisen venevajan lattialle Rocky Point Parkiin."
kirjan alku 

Kosto oli ensikosketukseni Oatesiin ja kirja ei ole missään nimessä heikkohermoisille!

Nuori yksihuoltajaäiti Teena Maguire kulkee yöllä puiston läpi lapsensa kanssa, kun lauma nuoria miehiä tulee vastaan ja raiskaa naisen tyttären läsnäollessa. Puolikuolleena nainen jää puistoon lojumaan. Juttu vaikuttaa lukijan kannalta hyvinkin selvältä, mutta oikeussalissa faktat tuntuvat hämärtyvän ja syytettyjen asianajaja saa jutun kuulostamaan joltain ihan muulta. "Itsehän se Maguiren nainen sitä kerjäsi". Teena leimautuu valehtelijaksi, mutta John Droomor, poliisi, ei jää katsomaan asiaa sivusta.

Raivostuttava kirja! Tämän lukemisesta tuli niin agressiivinen olo ja täysin käsittämätön tämä tuomiojärjestelmä ja palturia puhuvat lakimiehet ja muut kamalat tyypit. ARGH! Ja todella rankka kirja lukea. Herättää varmasti ajatuksia, eikä kirja aivan heti mielestä unohdu.

"Yksi kuopi toistuvasti peukalollaan äitisi oikeaa silmää, tahtoi sokaista hänet. Sinä et voinut tietää, millainen hulluus heidän kasvoiltaan paistoi, miten sudensilmät kiiluivat ja kosteat hampaat kimalsivat. Et voinut tietää, miten silmänvalkuaiset välkähtelivät iiriksen ympärillä. Miten heidän vartaloitaan peitti rasvainen hiki."

En niinkään pitänyt tarinasta sen julmuuden ja peittelemättömyyden takia, mutta aion vielä jatkaa Oatesiin tutustumista, kun hänen tyylinsä kuitenkin miellytti. Juuri tämä kirja vaan ei ollut minua varten.

Tähtiä: ½



Maaginen lelukauppa - Angela Carter
(The Magic Toyshop, 1967)
Otava, 1984
Kannen kuva: Marjatta Itkonen-Tomaszewski
Omasta hyllystä

"Sinä kesänä kun Melanie täytti viisitoista, hän huomasi olevansa lihaa ja verta."
kirjan alku 

Melanien vanhempien kuollessa tyttö sisaruksineen joutuu turvallisesta ja yleellisestä kodistaan Philip-enon luokse karuun Lontooseen. Tämä leluseppä ei olekaan mikään mukava isähahmo vaan luonteeltaan hirviö. Philipin ankeassa ja kurinalaisessa kodissa asuu myös hänen hääpäivänä mykäksi tullut vaimo ja tämän kaksi aikuista veljeä. Tyrannimaisen enonsa taloudessa Melanie luovii tiensä kohti naiseutta ja seksuaalista heräämistä.

Koin romaanin lähinnä epämiellyttävänä, eikä siinä ollut yhtään sitä maagisuutta jota niin kovasti olin odottanut. Kirja on täynnä arkipäiväisiä tapahtumia ja kirjan kohokohdat taisivat tapahtua päähenkilön mielen sisällä, joka oli sinänsä ikävä asia, sillä hahmot eivät olleet kovin puoleensavetäviä, joten Melanienkaan kärsimykset ja koittelemukset eivät heilauttaneet suuntaan eikä toiseen. Yhteenvetona: outo ja hämmentävä.

Tähtiä:


 Kirjankansibingoon kolme(!) rastia:
Ajoneuvo (Me Rosvolat), valokuva (Kosto) ja piirroskuva (Maaginen lelukauppa)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...