1.1.2019

Kirjavuosi 2018 lukuina




Muu elämä tuli viime vuonna lukuharrastuksen tiellä ja jäin normaaleista tavoitteistani jälkeen, mutta se ei oikeastaan haittaa. 114 kirjaa on hieno saldo sekin - tosin omat kirjat jäivät taas vähemmälle huomiolle kuin olisin suonut. Sivuja kertyi yhteensä 24 720. Ensimmäistä kertaa kuuntelin myös äänikirjoja ja tulevina vuosina voisin satunnaisesti koittaa uudelleen. Luulen ainakin Virginia Woolfin To the Lighthousin toimineen rakenteensa vuoksi äänikirjana paljon paremmin kuin jos olisin lukenut sen paperiromaanina.

Tänä vuonna en lukenut montaa teosta samalta kirjailijalta, sillä haluan aina perehtyä niin moniin uusiin kirjailijoihin, mutta nousi sieltä joitain nimiä.

Luetuimmat kirjailijat
Agatha Christie
Shaun Tan
Jacqueline Wilson
Ranmaru Katone
J.R.R. Tolkien



2010-luku jyrää edelleen ja sitä vanhemman kirjallisuuden osuus on tosi pieni. Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat taas hamunneet suurimman osan kirjailijoiden kansallisuudesta ja etenkin tähän kohtaan olisi tarpeellista saada joskus muutos, mutta se tarkoittaisi enemmän tietoisten valintojen tekemistä, kun nyt valitsen luettavat kirjat melkein täysin fiilispohjalta.

Kaunokirjalliseen Maailmanvalloitukseen sain uutena maana Intian Rupi Kaurin Milk and honey -runoteoksen myötä.




Suomalaisilta kirjailijoilta luin mitättömän vähän, mutta se ei ole yllätys, sillä viime vuonna oli Suomi100-lukuhaaste, niin nyt oli tarpeen pieni hengähdystauko.

Ensimmäistä kertaa ikinä romaanit eivät olekaan suurin kirjallisuudenlaji, jota vuoden aikana olen lukenut vaan sarjakuvat! Sehän tietysti johtuu Sarjakuvahaasteesta, jonka pistin vuoden alussa pystyy ja johon luinkin ison kasan albumeita. Tänä vuonna meno siis varmasti palautuu taas romaanivoittoiseksi. Uutena kategoriana listalla on äänikirjat. Tietokirjojen saldo on pyöreä nolla.

Tilastoista voi siis päätellä, että tavallisin lukemani kirja on amerikkalaisen miehen 2010-luvulla kirjoittama sarjakuva. Jonka lainasin kirjastosta ja luin joulukuussa😄.

Loppuun muutama Goodreadsin tilasto:



Suorittamani lukuhaasteet
Halloween



PS. Myöhemmin listailen menneen vuoden parhaita lukukokemuksia ja tämän vuoden odotetuimpia kirjauutuuksia. Kaikkea kivaa siis luvassa!




Hyvää lukuvuotta 2019! 




Muut tilastot
Kirjatilasto 2017
Kirjatilasto 2016
Kirjatilasto 2015
Kirjatilasto 2014  
Kirjatilasto 2013

4 kommenttia:

  1. Oi vitsit miten hieno tilastokatsaus taas! Näitä on niin kiva tutkailla. Luit todella paljon ja todella paljon sarjakuvia, jonka toki ymmärtää haasteen takia, mutta kuitenkin! Jään innolla odottamaan viime vuoden suosikkejasi. :)

    Lukuisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Laura!
      Tänä vuonnakin sarjisten lukeminen jatkuu, mutta hieman pienempi muotoisena:D

      Poista
  2. Hieno katsaus menneeseen vuoteen. :) Minullakin nousi luettujen sarjakuvien osuus huimasti, vaikka näin tarkkoja lukuja en taidakaan jaksaa kerätä. Tietoa en tainnut juuri tulla lukeneeksi niin, että se näkyisi blogissa asti. Tässä kyllä riittää petrattavaa tälle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Oli hienoa seurata sivusta kuinka innoissaan sarjiksiin tartuttiin ja omallakaan kohdalla en ajatellut niiden olevan ihan näin suuri osuus! Aika monen kategorian osuus jää liian pieneksi, mutta no stress. Lukenee niitä sitten kun siltä tuntuu.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...