Rosamunde Pilcher - Simpukankerääjät

Taksi, vanhalta tupakansavulta lemahtava vanha 
Rover, ajaa hyristen hiljalleen autiota maantietä.

Rosamunde Pilcherin Simpukankerääjät löytyy BBC:n sadan kirjan listalta ja näin ollen omalta lukulistaltani. Jälkeenpäin mietin, olisinkin törmännyt kirjaan muuten, ehkäpä en. Ihan turhaa puuhaa ei siis noiden listojen koluaminen ole, sillä Simpukankerääjät osoittautui varsinaiseksi helmeksi: tunteita ja elämännälkää. Kustantaja oli ilmoittanut haluavansa Pilcheriltä "todella mahtavan lukuromaanin naisille" ja näin syntyi Simpukankerääjät.

Takakannesta: Penelope Stern on taidemaalari Lawrence Sternin ainoa tytär. Hänen lapsuutensa Cornwallin rannikon taitelijayhteisössä oli turvaisa ja huoleton, ja mennessään vihille tumman, sinisilmäisen luutnantin Ambrose Keelingin kanssa hän saa kauneimman häälahjan minkä isä voi hänelle lahjoittaa, taulun Simpukankerääjät. Herkkä lapsi- ja meriaiheinen maalaus säteilee harmoniaansa Penelopen elämään sen onnellisina ja onnettomina aikoina. Mutta eräänä päivänä taulun tarina saa yllättävän käänteen. Penelopen lapset, tyttäret Nancy ja Olivia sekä Noel-poika, ovat kasvaneet aikuisiksi ja ryhtyvät vaatimaan osuuttaan äitinsä taideperinnöstä. Simpukankerääjät-taulusta tulee ahneuden ja taistelun välikappale, taistelun joka uhkaa repiä hajalle perheen koko tulevaisuuden.

Kirja alkaa Penolopen paluulla kotiin sairaalasta. Lapsista varsinkin Olivia on huolissaan äitinsä jaksamisesta asua yksin ja kehittelee asumisratkaisun, joka myöhemmin vaikuttaa monien elämänsuuntaan. Esiin nousee myös Penelopen omistamat Lawrence Sternin maalaukset, sillä huutakaupassa yksi taidemaalarin tauluista myytiin hulppeaan hintaan. Sen seurauksena naisen lapset alkavat kärttää taulujen myymisen tai edes niiden vakuuttamisen puolesta - ruplan kuvat kiillellen silmissä.

Kuohauttavaa on lasten tappelu perinnöstä ja rahoista, vaikka Penelope on hengissä ja hyvinvoiva! Takaumien kautta kerrotaan Penelopen menneisyydestä ja sota-ajasta. Simpukankerääjät on vahvasti myös rakkaustarina, jonka tapahtumien maisemiin haluaisi itsekin päästä. Varsinkin Cornwallin idylli suorastaan maalautui silmien eteen. Samoin ihanat ruokakuvaukset, jotka saavat veden kielelle. Penelopen vieraanvaraisuus ja turvaa tuova seura luovat lämmintä henkeä perintökiistan keskelle.

Silmiinpistävintä romaanissa oli suhtautuminen epilepsiaan, jota pidettiin painajaismaisena sairautena, joka käytännössä pilaa koko elämän ja lapsia ei kannata hankkia. Hurjaa. Sisällöllisesti tässä on paljon kaikkea, hienoja ajatuksia ja monipuolisia henkilöitä, mutta kaikki on koottu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jonka kaiken keskellä on Simpukankerääjät-taulu.

★★★★½

Rosamunde Pilcher - Simpukankerääjät

(The Shell Seekers, 1987)

SSKK, 1988

Omasta hyllystä

Milo Manara - Caravaggio: Miekka ja paletti

Milo Manara tunnetaan eroottisista sarjakuvistaan ja se näkyy tässäkin albumissa lähinnä alastomien naisten muodossa. Piirrosjälki on taitavaa ja erittäin kaunista. Jokainen ruutu on huikea yksityiskohtineen ja valolla ja varjolla on Manarakin leikitellyt albumissa näkyvien Caravaggion taulujen tapaan.

Michelangelo Merisi da Caravaggio (1571-1610) muistetaan yhtenä historian suurimmista taiteilijoista, valon ja varjon mestarina, jonka realistiset ja dramaattiset maalaukset vaikuttivat lähtemättömästi länsimaiseen kuvataiteeseen. Henkilönä Caravaggio oli äkkipikainen, nautiskeluun taipuvainen riitapukari, jolle kaksintaistelut, ilotytöt ja kapakat olivat varsinkin tuttuja.

Neljäsataa vuotta myöhemmin toinen italialainen piirtäjänero, Milo Manara, osoittaa maalarille kunnioitustaan upealla sarjakuvaelämäkerralla. Manaran kuvitus herättää muinaisen Rooman eloon kaikessa loistossaan ja törkyisyydessään. Takakansi

Kyse on kuitenkin mielikuvituksellisesta tarinasta, jolla todellisuuspohjaa. Caravaggio on hyvin tietoinen omista taidoistaan, eikä tyydy kauaa hedelmäasetelmia maalailemaan muiden käskystä, vaan halua ihmismaalauksen pariin. Hän elää vahvasti tilanteessa läsnä itseään säästelemättä, varsinainen levoton sielu. Albumin tarinakin on ihan mukiinmenevä. Se on ronski ja häpeilemätön, vaikka kieltämättä itse kuvat vievät suurimman huomion. Manara näyttää syntyneen kynä kädessä.

_______

Milo Manara - Caravaggio: Miekka ja paletti

(Le Caravage vol. 1, 2015)

Like, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Siri Hustvedt - Lumous

Lumous - Siri Hustvedt

(The Enchantment of Lily Dahl, 1996)

Otava, 2009
Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala
Kannen kuva: Nordic Photos

Omasta hyllystä

"Lily oli tarkkaillut miestä kolme viikkoa."

kirjan ensimmäinen lause

Siri Hustvedtin kirjoja odottaa jo muutamia hyllyssä ja päädyin aloittamaan minulle ennestään tuntemattomaan (jälleen) kirjailijaan tutustumiseen Lumouksella.

Pikkukaupungin kahvilassa työskentelevä Lily Dahl tuntee jo siellä käyvät asiakkaat, kunnes häntä itseään vastapäätä muuttaa asumaan tuntematon taidemaalari. Ikkunasta hän seurailee Edward Shapiron luona käyviä ihmisiä ja kuuntelee sieltä kantautuvaa musiikkia. Yhdeksäntoistavuotiaan kiihkolla Lily rakastuu.

Pikkukaupunki kätkee sisälleen myös omat jännitteensä ja salaisuutensa, joihin Lily ajautuu mukaan. Ihmisistä paljastuu uusia puolia, joista ainakaan Lily ei ennen ole tiennyt.

Lilyn huonekaveri Mabel on jo vanha nainen, joka kirjoittaa omaelämäkertaa. Suuresta ikäerosta huolimatta he tulevat hyvin toimeen keskenään. Yhdistävänä tekijänä heillä on näytelmät: Lily on mukana näytelmäkerhossa, joka esittää Kesäyön unelmaa ja Mabelilla on tarjota hänellä arvokkaita neuvoja roolinsa sisäistämiseen. Ehkä Mabel on jollain tavalla myös nuorelle Lilylle äitihahmo. He juttelevat rakastumisesta ja elämästä.

Se mitä luulee kirjan alussa saavansa, ei pidä lainkaan paikkaansa. Alun hempeä ja leppoisakin tunnelma muuttuu loppua kohden synkemmäksi ja tummansävyiseksi. Ihmismieli ei ole aina sitä miltä se aluksi näyttää. Lily alkaa selvittämään, jopa dekkarimaisia piirteitä saavassa jännitysnäytelmässä, asioita, jotka muut kaupunkilaiset tuntuvat jo tietävän, mutta josta he vaikenevat.

Koin romaanin alkupuoliskon paljon mielenkiintoisempana, vaikka olenkin lukenut paljon kommentteja koskien juuri alun hailakkuutta. Lilyn ja etäisenä hahmona pysyvän Edwardin intohimoinen suhde ja kaupungin mielipide siihen kutkuttivat omaa mielikuvitusta, kun taas loppu muuttui liian sekavaksi ja kummalliseksi, eikä se onnistunut enää täysin säilyttämään mielenkiintoani yllä. Oli kuin oltaisiin hypätty aivan toiseen maailmaan.

Lumouksen kirjoitustyyli on ihana, enkä siitä mitään kummempaa moitittavaa löytänyt. Lily on samaistuttava henkilö, jossa rosoa ja nuoruuden uskallusta. Hänen suhteensa silloiseen poikaystäväänsä, nuoreen poliisiin Hankiin, kariutuu välittömästi Edwardin astellessa näyttämölle. Lilyn ja Hankin suhde ei alkuunsakaan tuntunut molemminpuoleiselta intohimoiselta rakkaudelta, vaan pikemminkin laimealta arkirutiinilta. Lily rohkaistuu kokeilemaan jotain aivan uutta ja yllättävää muiden mielipiteistä huolimatta - onhan tämän nuoren näyttelijänalun idoli kukapa muukaan kuin Marilyn Monroe.

Kirjassa on myöskin lumoava kansi ;)

Tähtiä: ★★★★

Hyllyssä
Amerikkalainen elegia
Kesä ilman miehiä