Top Ten Tuesday siirtyy haaveilemaan tulevaisuuden kirjoista. Tätä listaa voisi myös pitää aikaisena lahjalistana joulupukille - pitäähän sitä jättää muutama kuukausi kirjailijoille aikaa kirjoittaa. Joidenkin kohdalla riittää että suomennettaisiin lisää ja listalle on otettu lähinnä eläviä kirjailijoita, jotta toiveet voisivat oikeasti toteutua. Katsotaan nyt sitten kuinka moni näistä toteutuu tässä vuosien kuluessa. Toivottavasti vaikka kaikki :D Muut Top Ten Tuesday postaukset löydät täältä.
Unohdettujen kirjojen hautausmaa -kirjat (Enkelipeli, Taivasten vanki) ovat täyttä timanttia, joten nyt kaivattaisiin lisää. Tuulen varjo on yksi kaikkien aikojen lemppareistani ja Marinaa säästelin juuri siitä syystä, että sen kirjan jälkeen kaikki mieheltä suomennetut kirjat on luettu. Ja tänä kesänä tuli viimeinenkin luettua! Kriisi! Lisäksi tiedän, että Zafon on kirjoittanut enemmänkin, mutta tänne Suomeen ne eivät ole rantautuneet. Vielä.
Alkuvuodesta minua ihastutti Marisha Pesslin Yönäytös, joka imaisi välittömästi mukaan ja sen jättimäisestä koosta huolimatta en saanut tarpeekseni. Janoan lisää. Pessl loi todella koukuttavan ja jännittävän tarinan. Pieni ote kirjoituksestani: "Nyt pitää hetki hengähtää ja rauhoittua. Luin nimittäin juuri jotain niin hienoa. Eeppistä. Ainutlaatuista." Sanomattakin on siis selvää, että lisää kaivataan tätä huikea tunnelmaa ja lukemisen huumaa!
Gallayn kirjat ovat kuin kaunista taidetta, sanojen soljuvuutta ja maisemien maalausta. Vähäeleisyyttä ja herkkyys koskettavat. Tyrskyt luin jo ennen blogiaikaa ja Rakkaus on saari löytyy täältä. "Se menee ihon alle, eikä päästä irti. Ei edes silloin kun kannet sulkee ja yrittää päästä takaisin kiinni omaan elämään. Se jää kummittelemaan mieleen." Jos vain kuulisitte kuinka edelleen täällä huokailen ihastuksesta.
Alaa al-Aswanin mukana pääsee ihan erilaiseen maailmaan kuin omani (ainakin rajumpaan) ja kuitenkin aiheet koskettavat laajempaakin yleisöä. Vahvat tarinat jäävät kummittelemaan mieleen. Kirjailijalta olen lukenut Yacoubian-talon tarinat ja Chicagolaisittain. "Kirjailija ei hempeile tai silottele ruusuja henkilöidensä tielle vaan pikemminkin kaivaa kiviselle tielle kuoppia ja laittaa neuloja pystyyn, joihin he väistämättä osuvat. Jokainen saa niistä osansa ja jotkut eivät pääse enää kampeamaan pystyyn." Voimakkaiden kokemusten hakijoille.
Chad Harbach kirjoitti esikoisromaaniaan, Pelin henkeä, melkein kymmenen vuotta, joten minä taidan jatkaa kiltisti odottamista. Mestariteokset eivät näköjään hetkessä synny. Löysin kirjasta jotain Irving-henkistä, mutta Harbachin omalla otteella maustettuna. Moniulotteiset henkilöt tulivat lähelle ja lukeminen oli yhtä riemujuhlaa.
Erityislaatuisia kirjoja ovat kaikki kolme lukemaani Donna Tarttia ollut. Jumalat juhlivat öisin -kirjan ihmeellisen maailman löysin nuoruudessani ja Pienen ystävän luin melko pian sen jälkeen ystäväni suosituksesta. Kolmas kirja Tikli ilmestyi 3 vuotta sitten (suomeksi 2 vuotta sitten) ja jos katsoo aikaväliä romaanien välillä, niin voi huomata, että Tartt kirjoittaa huolellisesti ja pitkään. Ja se hänelle suotakoon jatkossakin. Hyvää jaksaa odottaa ;)
Tämä ihan vaan sen takia, että Luolakarhun klaani on niin legendaarinen! Ja koko Maan lapset -sarja siinä sivussa. Luin ensimmäisen kirjan varmaan 12-vuotiaana ja sen jälkeen uskollisesti muutkin osat, viimeisen samantien kun se ilmestyi suomeksi. Mahtipontinen ja tietomäärältään huikea sarja kerrassaan, enkä olisi uskonut, että ihmisen alkuajoista kertova sarja olisi voinut olla niin kiinnostava.
Mitähän Auel seuraavaksi kirjoittaisi? Todella kutkuttava ajatus.
Tänä vuonna luettu Valo valtameren yllä lukeutuu vaikuttavimpien kirjojen joukkoon ja tietenkin kaipailen lisää luettavaa tuolta sanataiturilta. "Miljöönä Australia ja maailmansodan jälkeinen aika luovat kiehtovan ympäristön. Meri tuoksuu, aallot lyövät vasten kalliota. Pimeällä yksinäisen majakan valo loistaa merenkulkijoille. Tarina ei halunnut päästää irti, enkä minä siitä."
"Mabelilla on pelko sydämessä, sillä hän muistaa lapsuudestaan sadun, jossa pariskunta rakentaa lapsen lumesta kunnes tämä eräs päivä sulaa. Mikään ei kestä ikuisesti, joten on nautittava niistä hetkistä mitä on annettu."
Melkein - mutta siis vain melkein - meinasi koko miekkonen unohtua, kun hänen kirjojen lukemisesta on jo niin paljon aikaa. Rakastan maagista realismia ja Carrollin kirjat haastavat lukijan ja meinaavat mennä välillä yli ymmärryksenkin. Naurujen maa on todella lukemisen arvoinen ja viimeisin, Valkoiset omenat, oli ainakin iso pala purtavaksi. Kirjoissa on paljon tulkintaa ja lukijan täytyy itsekin ajatella asioita, mutta eivät nämä silti liian käsittämättömiksi mene. Kunhan pelottelen. Carroll on kirjoittanut paljon enemmän, mutta - kuten näkyy - niitä on huonosti suomennettu. Syksyllä luin häneltä eri lehdissä ja novellikokoelmissa ilmestyneitä novelleja.
+ BONUS
Lukekaa sarjakuvia! Lukekaa varsinkin Pikku Närhi!" Toivon todella, että
Tuleeko mieleen muita hiljaiseloa viettäneitä kirjailijoita?
