Pieni narsismi ei ole haitaksi kenellekään - itseään on hyvä arvostaa -, mutta entä kun kyse on narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Näytelmä esittelee erilaisia narsisteja; toisia syyllistäviä marttyyrejä, huomionhakuisia, kylmiä, tunneköyhiä, toisista piittamattomia. Aihe on kovin kiinnostava.
 |
| Kansallisteatteri / Stefan Bremer |
Olipa kerran minässä on mielenkiintoinen asetelma: Minna Haapkylän näyttelemä kirjailija on vasta keksimässä näytelmää näyttäen siitä joitain kohtauksia paikalle - hieman hangoitellen - tulleelle ystävälleen. Näyttämilleen kohtauksille hän halusi jonkun mielipiteen ja tähän kaikkeen kirjailija tarvitsi sanojensa mukaan yleisön. Hän tarvitsee nykyään kaikkeen yleisön tai mikään ei tunnu tekemisen arvoiselta. Meidät yleisö otettiin mukaan osaksi näytelmää ja kysyttiin myös mielipiteitä. Teatterissa kun on tottunut uppoutumaan lavan tapahtumiin unohtaen kaiken muun ja toiset kanssakatsojat, mutta Haapkylän viitatessa meihin siinä tuli hyvinkin tietoiseksi itsestään ja muista niissä penkkiriveissä. Outo, mutta mielenkiintoinen veto. Harvoin sitä pääsee katsojana noinkin osalliseksi teatteriesitykseen.
 |
| Kansallisteatteri / Stefan Bremer |
Narsisti osaa halutessaan olla hurmaava ja imartelee, kuten kohtauksessa jossa näimme Rikon vikittelevän tulevaa tyttöystäväänsä. Ja näemme myöhemmin sen kuinka näyteltyä pintaa se kaikki vain oli. Todellisuus on karu. Haapkyläkin vaikutti aluksi "normaalilta", mutta näytelmän edetessä pinnan alla kytevä todellisuus tulee esille. Kirjailijan ystävä (Katja Kuttner) oli aivan huippu, lämmin ja järkevä. Näytelmän parasta antia olivat kirjailijan ja ystävän keskustelut, heidän intensiiviset väittelyt, syvälliset sananvaihdot. Sain niistä paljon irti, sillä tykkään kuunnella ihmisten keskusteluja noin muutenkin. Olen tarkkailija.
Näyttömälle marssii myös todellisia henkilöitä kuten Mika Myllylä ja Jari Sarasvuo, mutta ehdottomia lemppareitani olivat Esko ja Sisko, jotka käyttivät yöllä aikansa lähinnä riitelemiseen, mitä kummallisimmista asioista ja riidat saivat jopa absurdeja piirteitä. Ja kyllä, heissä on hyvinkin tunnistettavia piirteitä. Oli narsistit sitten stereotypioita tai ei, niin minulle tämä toimi. Voisin vaikka heti uudelleen mennä katsomaan!
Kertokaa. Älkää kertoko.
 |
| Kansallisteatteri / Stefan Bremer |
Heidi Junkkaala - Olipa kerran minä
Kansallisteatteri
Ohjaus: Milja Sarkola
Näyttelijät: Minna Haapkylä, Jessica Grabowsky, Iida Kuningas, Katja Kuttner, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen
Lavastus: Kaisa Rasila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti