Tiina Raevaara - Veri joka suonissasi virtaa

"Pitäisi jatkaa jo matkaa, mutta minun on
pakko seisahtua hetkeksi katselemaan."

kirjan alku

Melkein tasan vuosi sitten nautiskelin Korppinaisista ja nyt luettavana oli sarjan vahva päätösosa Veri joka suonissasi virtaa. Periaatteessa osat voi lukea itsenäisinä teoksina lähtien Yö ei saa tulla -kirjasta, mutta minä olen tykännyt lukea ne näin ilmestysmisjärjestyksessä.

Takakannesta: On syksyinen aamu Helsingissä, kun Johannes Heinosen kelloliikkeen lattialle tuupertuu luonnottoman kalvakka nuorukainen. Käy ilmi, että mies on lähtenyt Romaniasta, paennut salaperäisestä laitoksesta, jonka toiminnasta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Johannes saa kuulla kauan sitten kadonneen rakastettunsa olevan samassa laitoksessa, ja hän päättää matkustaa Romaniaan etsiäkseen naisen käsiinsä.

Veri joka suonissasi virtaa -kirjan inspiraationa toimii Bram Stokerin Dracula ja siitä tai jostain muusta johtuen luin kirjaa yleensä iltaisin. Se olikin paras tapa virittäytyä tunnelmaan ja Johanneksen synkkään matkaan ja hänen pimeään sisäiseen sielunmaisemaansa. Tätä postaustakin on hyvä kirjoittaa illan pimentyessä.

Johanneksella ja hänen vaimollaan Hannalla on ollut kaksi lasta, mutta toinen heistä on menehtynyt. Johannekselle Aaro on kuitenkin läsnä. Hän ei ole saanut käsiteltyä suruaan ja moneen otteeseen parjaa itseään siitä ettei ollut paikalla. Avioliittokaan ei ole vankalla pohjalla. Johannes ei ole kyennyt unohtamaan Aaloa, elämänsä todellista ja ainoaa rakkautta ja kuullessaan Aalon olevan Romaniassa ei hänen tarvitse kauaa miettiä matkalle lähtöä. Seuraa hän saa yllättävältä taholta, kun tiet kohtaavat ensimmäisestä kirjasta tutun hahmon kanssa.

Veri joka suonissasi virtaa on synkkä, täynnä surua ja ahdistavuutta. Se on toki kauhutarina, mutta pelätä ei tarvitse. Jännittäväksi asiat kyllä kehkeytyivät ja oikeastaan varsinkin loppuosa pitäisi lukea putkeen, sillä oli inhottavaa keskeyttää jännitysnäytelmä ja jättää Johannes yksin selviytymään tietämättä mihin suuntaan juoni on menossa. Todellisuuteen sekoittuu muita elementtejä, tummia sävyjä ja mielen monimutkaisuutta.

"Minun maailma on ollut jo valmiiksi julma ja järjetön. Minun vereni
on kyllästetty surulla. Kuolemakaan ei ole vapautus, ei todellakaan.
Se on vain ovi toiseen, yhtä hirvittävään paikkaan."

Tämän postauksen kirjoittaminen on ottanut aikansa, sillä tuntuu etten saa sanoilla kirjoitetuksi kirjan huikeaa, intensiivistä tunnelmaa ja kaikkia niitä asioita joista pidin. Kirja jatkaa sitä vahvaa linjaa minkä Yö ei saa tulla pari vuotta sitten aloitti. Nyt jään innolla odottamaan mitä Tiina Raevaara meille lukijoille seuraavaksi tarjoilee ja jos olo käy liian malttamattomaksi voin onneksi korkata vaikka Hukkajoen tai Eräänä päivänä tyhjä taivas -kirjan.

____________________________________________

★★★★★
Tiina Raevaara - Veri joka suonissasi virtaa

Like, 2017

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Tiina Raevaara: Korppinaiset
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla
Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni

Tiina Raevaara - Korppinaiset

"Jokaisella ihmisellä on taakkanaan menneisyys."

kirjan alku

Korppinaiset on jonkinlainen jatko Yö ei saa tulla -kirjalle, vaikka suoraan sitä ei missään mainita. Itse ainakin suosittelen aloittaamaan edellä mainitusta kirjasta, muuten kaikkia merkityksiä ei ymmärrä ja Korppinaisissa mainitaan monta kertaa edellisen kirjan tapahtumia. Tiina Raevaara on vikkelään kavunnut suosikkikirjailijoideni joukkoon, sillä häneltä tietää mitä odottaa: luonnon suuri rooli, magiaa ja jotain selittämätöntä.

"Se oli erilaista kuin meidän todellisuutemme, jossa korpit tiivistyivät pimeästä yöstä ja ihmiset kuolivat aina uudestaan, jokaisen muistoissa eri lailla."

Johannes palaa isovanhempiensa unohdettuun perintötaloon, jonka aikoo kunnostaa kodiksi itselleen ja kadotetulle rakastetulleen Aalolle. Talo pitää sisällään outoja vihjeitä hänen isänsä kuolemasta, jota hän on pitänyt onnettomuutena, mutta menneisyys pakenee hänen ulottuviltaan aivan kuin Aalo vuosia aiemmin. Isän kohtalo vaivaa Johanneksen mieltä yhä pahemmin. Samalla hänen täytyy voittaa Aalon sydän takaisin puolelleen. Takakansi

Upeiden kansien sisällä on yhtä upea tarina. Siinä missä edellinen osa oli mystinen ja unenomainen, Korppinaiset keskittyy Johanneksen isän menneisyyden tutkimiseen, mutta toki nuo samat elementit ovat seuranneet miestä tähänkin kirjaan - minun onnekseni, sillä juuri niihin viimeksi rakastuin. Todellisuus ja kuvitelma kiemurtelevat toistensa lomissa. Perintötalo pitää sisällään muistoja ja salaisuuksia, joista Johannes yrittää päästä osalliseksi ja hän saakin selville isänsä liittyneen hämäriin ihmiskokeisiin. Korppinaisissa pohditaan kuolemaa ja sen viivästyttämistä. Maaginen realismi vie mennessään ja kauhukin kurkottaa päätään, kun linnut ilmestyvät suljettuun huoneeseen kuin tyhjästä polvelle istumaan.

"Kun olin ollut pieni ja kiivennyt tikkaita ensimmäisiä kertoja, joku oli aina seissyt selkäni takana. Kuin joku olisi siellä nytkin. Vilkaisin taakseni, mutta käytävä oli tyhjä. Vain ilmavirta osui kasvoilleni. Ehkä tässä talossa ei koskaan voinut olla todella yksin."

Aalon ja Johanneksen suhde ei ole aivan terveellä pohjalla, eivätkä he välttämättä ole maailman miellyttävimpiä ihmisiä, mutta heidän tarinansa on pakko kuulla. Iso osa tarinaa on korpit ja naakat, jotka asuttavat talon ullakkoa. Intertekstuaalisia viittauksia voi toki hakea ja helposti löytää, mutta minulle Raevaaran luonto ja sen eläimet on ihan oma lukunsa. Kirjailijan vahva suhde luontoon näkyy ja se liitettynä yliluonnollisuuksiin tekee tästä voimakkaan ja silti hauraan lukukokemuksen.

_______

Tiina Raevaara - Korppinaiset

Like, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani:
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla
Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni

Tiina Raevaara - En tunne sinua vierelläni

"Sinut siirrettiin huoneeseeni joskus alkukesästä."

kirjan alku

Rakastuin Tiina Raevaaran tänä vuonna ilmestyneeseen Yö ei saa tulla -romaaniin ja nyt sain viimein käsiini hänen toisen teoksensa En tunne sinua vierelläni, joka on Runeberg-palkittu novellikokoelma. Se sisältää 14 novellia surrealistisin elementein; "--kaappaavat lukija vierailulle ihmisen ja luonnon yhtymäkohtiin, uniin ja alitajuntaan, kuoleman ja elämän kiertokulkuun."

Nuori mies etsii kohtaloaan sudenkorennoista, vaatekaapissa piileskelevä tuntematon vie Matildan elämän ja herra Gordon päätyy hoidettavaksi lintujen sairaalaan. Melkein mitä vaan voi tapahtua näissä Raevaaran novelleissa, joissa luonto on erittäin vahvasti läsnä, eikä muuten millään tavanomaisella tavalla. Mikään ei Raevaaran novelleissa ole tavanomaista ja odotettavissa olevaa. Ne yllättävät ja laittavat pohtimaan. Ne ovat ahdistavia, kauniita, pelottavia, sydämellisiä. Ja ennen kaikkea outoja. Maailma on vinksallaan.

Pidin siitä, etteivät novellit aukea ensimmäisen lauseen aikana, vaan pitkin matkaa paljastuu uusia ullottuvuuksia ja joissain voi aluksi vain arvailla mistä on kyse. Ne eivät heti alussa ala selittämään kuka on kyseessä ja minkälainen tilanne, vaan pää edellä hypätään mukaan kohti tuntematonta.

"Palaan paikkaan joka on yhtaikaa kuollut ja elävä; joka pystyy samaan aikaan mädäntymään ja tuottamaan mädästä uutta elämää. Suo kasvaa pinnalta ja kuolee sisältä, samanaikaisesti, tuhansien ja taas tuhansien vuosien ajan."

Novelleissa on tunnistettavissa niitä elementtejä, joista Yö ei saa tulla -kirjassa pidin kovasti; maagisia ja pelottavia elementtejä kuten taru sudenkorennosta, joka ompelee nukkuvien lasten silmät umpeen. Monta muutakin novellia olisin mielelläni lukenut myös ihan pidempinä romaaneina ja suosikkeihini lukeutuu Anobium pertinax (kuolemankellot seinän sisällä ja äiti syntyy uudestaan koirasta), Kaivo (katselija on aluksi ärsyyntynyt saamastaan kummallisesta maalauksesta, mutta tarkemmin katsoessaan hän alkaa nähdä siinä muotoja "ja ajoittain lähes elävää hehkua". Hän tuijottaa maalausta ja siinä alkaa tapahtua), Kiitos kaikesta (maailma paljastuu kokeiluksi, eläminen testiksi).... Kirjassa on niin paljon hyviä novelleja, että voisin itseasiassa luetella kaikki.

Novellikokoelmalla on aivan ihana kansi ja nyt tämän jälkeen arvostan niin paljon Raevaaran tarinankerrontaa, joka tempaisee välittömästi mukaansa. Kaiken tämän yllämainitun voi ymmärtää vain lukemalla novellit. Ne on koettava itse.

_______

Tiina Raevaara - En tunne sinua vierelläni

Teos, 2010
Graafinen suunnittelu: Timo Ketola

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla

Tiina Raevaara - Yö ei saa tulla (+Nukkumatti)

Yö ei saa tulla - Tiina Raevaara

Paasilinna, 2015
Kannen suunnittelu: Anders Carpelan

Kirjastosta lainattu

"Eräänä alkukeväisenä iltana Antti kertoi, että hän aikoi tappaa Sandvallin."

kirjan alku 

Kirjaston kautta sain käsiini Tiina Raevaaran uusimman romaanin ja häpeäkseni myönnän, etten kirjailijasta ole kuullutkaan koskaan aikaisemmin. Häpeäkseni varsinkin siksi, että kirja oli todella mainio!

Painajainen hiipii hiljaa Johanneksen elämään ja kaikki alkaa siitä kun hän tapaa vuosien tauon jälkeen ystävänsä Antin, joka on vakaasti päättänyt kostaa sisarensa Aalon kohtalon. Aalo oli aikoinaan Johanneksen nuoruudenrakastettu, kunnes teki itsemurhan hyppäämällä kalliolta alas.

"Pitikö Sandvallin kuolla? Minäkin vihasin häntä, edelleen, mutten olisi jaksanut ryhtyä hänen murhaamiseensa. En kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen. Aika oli tylsyttänyt terät ja solminut vihan tiukasti paikalleen sydämen taakse. En halunnut kiskoa sitä esiin. Sydän olisi saattanut hajota."

Fantasiaa ja magiaa hyödyntävä romaani on herkullista, joskin ahdistavaa luettavaa. Ahdistavaksi sen tekee pitkäkyntinen Nukkumatti, joka on seurausta Johanneksen unettomuudesta. Toisin kuin ikuisiksi ajoiksi silmieni verkkokalvoihin juuttunut kuva Nightmare on Elm Street elokuvan Freddy Kruegerista, kirjan päähenkilö haluaa nimenomaan nukahtaa, sillä se on ainut pakokeino Nukkumattia vastaan. Johannes yrittää päästä uneen lääkkeiden avulla, mutta tumma hahmo on aina hänen kannoillaan, eikä pakoon voi päästä.

"Silmänympärykseni olivat kuin tulessa. Lasten satu - pelkkä lasten satu oli ajamassa minut järjiltäni. Lopulta ravistin Sandvallin vaimon hereille liikkumattomasta unesta, jossa hän jokaisen yönsä vietti, ja anelin häntä antamaan jälleen unilääkkeen. En tiennyt, miksi hän oli unohtanut antaa sen. Minun oli pakko saada nukuttua tänäkin yönä. En saanut jäädä unettomaksi. En voinut jäädä odottamaan Nukkumattia, minun täytyi eksyttää se kintereiltäni. Minun oli pakko nukkua."

On se niin ihanaa, kun kirjailija on käyttänyt inspiraation lähteenä vanhoja satuja, kuten Raevaara tässä romaanissa hyödyntää E. T. A. Hoffmannin Nukkumattia, vaikka täytyy myöntää alkuun hämmästyneeni sitä miten niin hellyyttävästä lastensadusta on tehty niin julma ja raaka tulkinta. Pienen surffailun jälkeen tajusin ällistyneenä Hoffmannin Nukkumatti-alkuperäissadun olevan tosiaan samanlainen kuin Raevaaran kammottava Nukkumatti! Vaikka eihän minun olisi pitänyt yhtään yllättyä, sillä ovathan Grimmienkin kuuluisat sadut oikeasti hyvin julmia ja epämiellyttäviä nekin. Aukko sivistyksessä oli heti korjattava ja lainattava Hoffmannin Yökappaleita, joka sisältää juuri tuon Nukuttaja (Nukkumatti) novellin.

Nukuttaja / Nukkumatti - E. T. A. Hoffmann

(Der Sandmann, 1817) 

Novelli kirjasta Yökappaleita

TEOS, 2011
Ulkoasun suunnittelu: Dog Design

Kirjastosta lainattu

Novellissa lapsia hoputetaan nukkumaan pelottelemalla Nukuttajasta, ilkeästä miehestä joka tulee lasten luo, kun he eivät halua mennä nukkumaan, ja heittää kourakaupalla hiekkaa heidän silmiinsä, niin että ne pullahtavat verisinä kuopistaan. Silmät hän heittää säkkiinsä ja vie kuuhun pienten lasten ruuaksi.

Yksi näistä lapsista on Nathan, joka kohtaa tosielämän Nukkumatin, joka aiheuttaa perheelle suurta murhetta ja nyt isompana Nathan päättää kostaa hänelle. Ei sen enempää juonesta tai tulen paljastaneeksi kaikki loputkin kirjasta, mutta hyvin paljon yhtäläisyyksiä on löydettävissä näiden kahden teoksen väliltä, joten onneksi luin Raevaaran kirjan ensin, vaikka ei se täysin samanlainen olekaan vaan modernimpi ja koukeroisempi tulkinta.

Monet ovat löytäneet Yö ei saa tulla -kirjasta hyvin paljon symboliikka, mutta omalla kohdallani Johanneksen tarina vetäisi mukaansa sen verran vauhdilla, että muu pohdinta jäi aivan unholaan. Erityisesti loppu oli niin älykkään mahtava, että loppupäivän vaan hymyilytti se kuinka nerokkaan kirjan olin juuri päässyt lukemaan. Kyllä ne suomalaisetkin kirjailijat asiansa osaa, täytyy viimeistään nyt myöntää hattua nostaen.

Tähtiä: ★★★★★