Isabel Allende - Rakkaus ja varjo

"Ensimmäinen aurinkopäivä havahdutti talvikuukausien maahan varastoiman kosteuden, ja vanhukset, jotka käyskentelivät puutarhan tarkkaan muotoiltuja polkuja, tunsivat hauraita luitaan lämmittävän mukavasti."

kirjan alku

Olihan se pyörinyt jo pitkään takaraivossa. Ajatus siitä, että jossain vaiheessa ei joku Isabel Allenden kirja nappaa. Näin pian en kuitenkaan sen ajatellut käyvän. Olen tykännyt hurjasti hänen muusta tuotannostaan ja esimerkiksi Henkien talo kuuluu parhaimmista parhaimpiin. Rakkaus ja varjo ei ole huono, mutta ei yllä tähän asti lukemieni tasolle.

Varakkaassa perheessä kasvanut Irene Beltrán on elänyt suojeltua elämää äitinsä siiven alla, tietämättömänä maailmanmenon oikeasta laidasta juuri mitään. Hänet on monien muiden saman yhteiskuntaluokkalaistensa tavoin kasvatettu kieltämään tosiasiat. Toimittajana työskentelevä Irene palkkaa valokuvaajakseen työttömän psykologin Francisco Lealin. Franciscon köyhä perhe on taas hyvin tietoinen Chilen kansalaisten sorrosta ja sotilasjuntan vallankäytöstä. He koittavat puuttua epäkohtiin paljastumisenkin pelossa osallistumalla hallituksen vastaisiin toimiin.

- Ja nyt ystäväni saat luvan kertoa mikä sinua painaa.

- Se että olen tähän asti elänyt unessa, ja pelko siitä että nyt herään.

Keskiössä on lisäksi Ranquielon perheen tytär Evangelina, joka vaihtui sairaalassa toiseen vauvaan ja asuu siitä syystä kasvattiperheensä kanssa. Evangelina kärsii kaatumatautia muistuttavista kohtauksista ja perhe häpeää häntä. He vievät Evangelinan enemmin poppamiehen kuin lääkärin luo. Lähiseudun ihmiset kiinnostuvat tytöstä tämän parantavien voimien vuoksi. Eräänä päivänä Irenen ja Franciscon ollessa tekemässä juttua tytöstä, armeijan miehet vievät Evangelinan kuulusteltaviksi ja myöhemmin sanovat vapauttaneensa tämän, mutta häntä ei kuulu kotiin.



Tutustuminen Franciscoon aloittaa uuden aikakauden Irenen elämässä. Hän tulee hyvin tietoiseksi ympärillään tapahtuvista vääryyksistä ja sotilasjuntan harjoittamasta mielivaltaisesta vallankäytöstä. Irene muuttuu ja hienot vaatteet ja helyt saavat kyytiä. Allenden kirjoista tuttuun tapaan mukana on maagisia elementtejä kuten Evangelinan parantava voima, mutta paljon vähemmän jos muihin vertaa. Franciscon ja Irenen tarina ja rakkaus jäävät taustalle ja suurimman valokeilan itselleen nappaa sorto, diktatuuri ja sotajoukot.

"Pelokas kuiskutus, joka oli vuosikaudet pysytellyt ovien ja suljettujen säleverhojen takana, tunkeutui nyt kaduille ja muuttui karjunnaksi. Tämä valitushuuto, jota yhä uudet päivänvaloon tulleet tapaukset voimistivat, ravisteli lopulta lähes joka sielua."

_______

★★★½
Isabel Allende - Rakkaus ja varjo

(De amor y de sombra, 1984)

Otava, 1987
Kannen kuva: Leena Wallikivi

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Isabel Allende: Auroran muotokuva
Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär
Isabel Allende: Henkien talo

Isabel Allende - Rouva Fortunan tytär & Auroran muotokuva

"Kaikilla on syntyessään jokin erikoinen kyky."

kirjan alku

Rakastan niin paljon Henkien taloa, että pakkohan tässä on koko Allenden tuotanto lukea läpi! Nyt vuorossa oli eräänlainen jatkokertomus, jotka pystyisi kyllä aivan hyvin lukemaan erillisinä tarinoinakin, nimittäin Auroran muotokuva on itsenäinen jatko-osa Rouva Fortunan tyttärelle.

Rouva Fortunan tytär vie meidät Chileen, Valparaison englantilaiseen siirtokuntaan, jossa orpotyttö Eliza kasvaa naimattomien sisarusten huomassa. Miss Rosen vaatimia pianotunteja kutsuvammiksi Eliza kokee perheen keittäjän, intiaaninaisen Mama Fresian tarinat ja ruuat. Elizasta kasvaa epäsovinnainen nuori nainen, joka 16-vuotiaana rakastuu epäröimättä, mutta joutuu eroon miehestä tämän lähtiessä monien muiden tavoin Kaliforniaan etsimään kultaa. Rakkauden riivaamana Eliza päättää etsiä nuorukaisen, vaikka mikä tulisi. Siitä alkaakin pitkä reissu niin merellä kuin maissakin, eikä ole varmaa tietääkö Eliza varmasti mitä oikeasti etsii. Onni kun tulee vastaan mitä yllättävimmissä paikoissa - ja henkilöissä.

 "Tämä on synnin maa, niin kuin Mr. Sommers sanoisi, täällä ei ole moraalia eikä lakeja, pelinhimo, alkoholi ja bordellit kukoistavat, mutta minulle tämä maa on kirjoittamaton lehti, täällä voin kirjoittaa elämäni uusiksi, muuttua miksi haluan, kukaan sinua lukuun ottamatta ei tunne minua, kukaan ei tiedä menneisyydestäni, voin syntyä uudelleen." 

 

Auroran muotokuvassa palaamme takaisin Chileen ja seuraamme Elizan tyttärentyttären Aurora del Vallen kasvutarinaa 1800-luvun lopun Santiagon vapaamielisessä ympäristössä isänsä äidin Paulinan hoivissa. Aurora ei muista juuri mitään lapsuudestaan ja varsinkin öisin häntä piinaavat selittämättömät painajaiset, joiden merkitystä hän ei ymmärrä. Vähitellen asiat alkavat kuitenkin selkiytymään.

 

Henkien taloon verrattuna maa on jokseenkin pysynyt samana, mitä nyt Kaliforniassa asti käväistään, ja tunnelma on edelleen jotenkin aivan ihastuttava: kapinallinen mutta armollinen. Tarina sen sijaan on kirjoissa aina vaan uusi ja lumoava. Minä niin rakastan juuri tuota Allenden kirjojen tunnelmaa: kauneutta kaiken sen rujouden keskellä. Traagisia tapahtumia, onnellisuutta... löytyy kaikkea ja paljon enemmän. 

 

Voi sitä vapauden huuma minkä Eliza kokee ensimmäisessä kirjassa! "Hän oli kasvanut korsetissa, ruumis, sielu ja mielikuvitus olivat niin tarkkaan nyöritetyt että hän pelkäsi jopa omia ajatuksiaan, mutta seikkailu oli vapauttanut hänet. Hänen piti löytää itsestään voima, joka hänellä oli ehkä aina ollutkin, mutta siihen asti hän ei ollut tiennyt siitä mitään." Pitkälle ulottuvat ahdasmieliset perinteet hän heittää täysin syrjään ja avautuu täysin uudenlainen maailma, pelottava, mutta hyvin kiehtova.

Kirjat ovat hyvin feministisiä. Eletään nimittäin aikoja, jolloin näkyvä valta oli vain miehillä ja nainen pysyi kotona laittamassa ruokaa lapsia synnyttäen. Maine oli erittäin tärkeä varsinkin rikkaimmille suvuille eikä sitä saanut tahria, vaan sitä oli suojeltava. "-- mutta toisaalta yksinäinen ja varaton nainen joutui kaikkein pahimman riiston uhriksi. Nainut nainen pystyi viekkaudellaan ohjailemaan aviomiestään ja jäi hyvällä onnella aikaisin leskeksi..." Allenden kuvaamat naiset ovat vahvoja, omantiensä kulkijoita, jopa vallankumouksellisia ja edelläkävijöitä, jotka pyrkivät irti vallitsevista vahvoista käsityksistä kyseenalaistamalla ne ja toimivalla päinvastoin.

Rouva Fortunan tytär on varsin mielenkiintoinen kuvaus Kaliforniasta kultakuumeen aikaan. Kuinka kaupunkiin saapuu hurja määrä ihmisiä ties mistä asti etsimään parempaa elämää ja kuinka pikku hiljaa tyhjään maahan nousee putiikkeja ja baareja. Siellä ihminen on oman elämänsä herra. Mutta rotuerottelu kukoistaa, kiinalaiset pysykööt omissa kopperoissaan pois muiden tieltä. Täysin puhtaalta pöydältä ei siis kaikkien ole kuitenkaan mahdollista aloittaa.

Loppuun pieni paljastus: koko ensimmäisen kirjan ajan odotin milloin rouva Fortuna tulee mukaan kuvioihin, kunnes lopussa sitten tajusin, ettei tuo kirjan nimi taidakaan viitata kehenkään henkilöön... heh. Miten viisas ihminen voikaan joskus olla.

Isabel Allende on kohonnut näiden ja Henkien talon myötä yhdeksi lempikirjailijakseni ja onneksi olen hyllyyni hamstrannut monia hänen teoksiaan! Can't wait!

_______

Isabel Allende - Rouva Fortunan tytär

(Hija de la fortuna, 1999)

SSKK, 2000
Kannen kuva: Jordi Lascorz

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

Isabel Allende - Auroran muotokuva

(Retrato en Sepia, 2000)

Otava, 2001
Kannen kuva: Jordi Lascorz 

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani
Henkien talo

Roberto Bolano - Chileläinen yösoitto

Chileläinen yösoitto - Roberto Bolano

(Nocturno de Chile, 2000)

Diagonaali, 2007
Kansi ja taitto: kaisaesteri

Kirjastosta lainattu

"Olen kuolemaisillani, mutta minulla on vielä paljon kerrottavaa."

kirjan ensimmäinen lause

Todella hankalalta tuntuu kirjoittaa omin sanoin kirjan tapahtumia, kun kaikki on niin sekaisin omassa päässä, joten tässä tulee otteita takakansitekstistä:

"Sebastian Urrutia Lacroix, katolinen pappi, kirjallisuuskriitikko ja keskinkertainen runoilija, tekee kuolemaa. Kuolinvuoteellaan hän hourailee, purkaa sydäntään, selittelee tekojaan parhein päin. Hänen surrealistisesta vuodatuksestaan muodostuu matka Chilen lähihistoriaan, chileläiseen kulttuurielämään ja kenraali Pinochetin oikeistojuntan aikaisiin järjettömyyksiin.
   Nuorena runoilijanalkuna Isä Sebastian tapaa Pablo Nerudan kirjallisuuskriitikko Farewellin maatilalla, missä hän joutuu isännän ahdistelemaksi ja eksyy inhottavan rahvaan pariin. Myöhemmin hän tapaa kirjailija Salvador Reyesin, joka kertoo hänelle, miten oli tavannut toisen maailmansodan aikaisessa Pariisissa saksalaiskirjailija Ernst Jungerin ja melankoliassa riutuvan guatemalalaisen taidemaalarin. Sitten salaperäiset liikemiehet, herrat Oklep ja Ahiv, lähettävät Isä Urrutian Eurooppaan tutkimaan, miten sikäläisiä kirkkoja suojellaan ajan hampaalta.
   Kun Pinochetin oikeistojuntta kappaa vallan Chilessä, herrat Oklep ja Ahiv tekevät Isä Sebastianille tarjouksen, josta ei voi - tai parane - kieltäytyä: hänen tulee vihkiä juntta marxilaisen teorian saloihin. Romaani huipentuu tositapahtumiin perustuvaan tarinaan Maria Canalesista, aloittelevasta kirjailijasta, kiipijästä ja kirjallisten iltamien emännästä, jonka aviomies osoittautuu demokratian palauduttua salaisen poliiisin agentiksi ja murhamieheksi. --"

Paljon siis mahtuu lyhyeen kirjaan. Paikallaan pyörimisestä kirjaa ei voi syyttää. Välillä teki ihan mieli ärjäistä, että "Jestas sentään, pysykää hetki paikoillanne!" Jollain tasolla pidinkin kirjasta, mutta paikoitellen hankalasti perässä pysyttävät pätkät saivat kuitenkin epäilemään. Tapahtumat pomppi sinne tänne ja taas kerran lukemista vaikeutti kappaleiden ja lukujen puuttuminen. Jokukin lause saattoi olla melkein koko sivun pitkä.

Jos joku kiinnostui, niin suosittelen ensin tutustumaan Chilen historiaan, niin kirjasta saattaisi saada todennäköisesti paljon enemmän irti.

Upea kansi muuten:)

Tähtiä: ★★

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Chile