14.3.2017

TTT 16. Kirjat jotka haluaisin tuoda blogiin


Tätä postausta varten piti käydä läpi omia vanhoja lukupäiväkirjoja ja muita listauksia, oli muuten hyvin hauskaa puuhaa! Alla oleva listaus sattui sopivaan väliin, sillä tänä vuonna on menossa Uudelleen luettua -haaste, joten nyt minulla on loistava syy viimein tarttua joihinkin jo luettuihin uudelleen, sillä minä en tunnetusti salli itseni lukea kirjoja toiseen kertaan. Yritän kovasti päästä tuosta päähänpinttymästä eroon ja yhden muumi-kirjan luinkin tässä taannoin uudelleen, toivoa on! Itselle tärkeät kirjat olisi mukava tuoda blogiin, jotta niistä jäisi jokin konkreettinen jälki ja parhaassa tapauksessa joku ehkä innostuisi vinkkauksistani niin paljon, että lukisi kirjan. Tämä postaus toimikoon alkulämmittelynä.


Kurjat
Lyödään nyt heti alkuun kovat pöytään eli Kurjat, se kaikkien aikojen hienoin kirja. Tarvitseeko tätä edes mitenkään muuten perustella? Ehdoton lempparini, mutta jostain syystä uudelleenluku pelottaa. Kurjista innostuneena luin Pariisin Notre-Damen, joka ei miellyttänyt sitten yhtään loputtomilla rakennusjaaritteluilla. Meren ahertajat oli jo parempi lukukokemus, joten muutkin Hugon kirjat haluaisin lukea. 


Millenium-trilogia
Muistan kuinka koukuttuneena ahmin koko trilogian läpi hyvin nopeassa ajassa ja siitä lähtien on mieleni tehnyt päästä rajuun ja villiin, mutta ah niin koukuttavaan kyytiin uudemmankin kerran. Varsinkin ensimmäinen osa oli kuin huumetta minun (harmaille) aivonystyröilleni.


 Luolakarhun klaani
Minun silmissäni tämä on jo aika legendaarinen teos, johon liittyy niin paljon muistoja, naurukohtauksia ja käsimerkkejä. Kirjallisista ansioista en sano mitään, mutta hyvin viihdyttävä, eikä pituus ole mikään ongelma. Aikamoinen monitaituri tuo Ayla.


Jacqueline Wilsonin kirjat
Rakastin näitä nuorena ja olen todennut rakastavani onneksi edelleen. Lapsi sisälläni hihkuu aina innosta näiden äärellä, eikä Wilsonin kirjoja juuri blogimaailmassa vilahtele (vink vink). No kohta toivottavasti näkyy, kun kahlaan koko tuotannon läpi :D Tai ainakin haaveilen kahlaavani.


Monte Criston kreivi
Jännittävä ja mielenkiintoinen klassikko, jolla on hieno sanoma vielä kaiken lisäksi. Sen verran vaikuttava lukukokemus oli, että muistan vieläkin aika hyvin kirjan sisällön.


Jumalat juhlivat öisin 
Tämä oli erittäin hyvä, parhain Donna Tarttilta lukemani, mutta ensimmäisestä lukukerrasta on aikaa todella monta vuotta. Ja siis hyviä ovat myös Pieni Ystäväni tai Tikli. Olisi mielenkiintoista ottaa selvää onko aika kullannut muistot vai pitääkö haalistuneet muistikuvani paikkansa.


Geishan muistelmat
Geishan muistelmat oli ihana matka eksoottisempaan ympäristöön ja nimensä mukaisestikin geishojen maailmaan. Erittäin kiehtova ja vivahteikas kirja, eikä tästä tehty elokuvakaan hullumpi ole.



Potterit
Kaikkihan nyt Potterit tietää, mutta haluaisin silti tuoda tänne blogiini omia fiiliksiäni. Tähän tapaukseen löysin muuten oivan kiertotien: viime vuosinahan on ilmestynyt uudet, kuvitetut painokset Pottereiden ensimmäisistä parista kirjasta, joten niiden lukeminenhan ei tavallaan edes ole uusintaluku...? :D Näin minä olen päättänyt asian ajatella ja kirjat on jo pistetty tilaukseen. Viimein!


Eedenistä itään
Hullaannuin ja huumaannuin. Haluan rakastua tähän uudelleen.
Steinbeckin nimeä varjostaa nykyään hieman huonot kokemukset Helmestä ja Hiiriä ja ihmisiä -romaaneista. Sen sijaan Vihan hedelmät on hieno. Hyllyssä tosin odottaa monta lukematonta Steinbeckiä, joten päädyn varmasti tutustumaan niihin ennen kuin suunnittelenkaan Eedenistä itään uusintalukua.


Nalle Puh
Konstailematon ja kerrassaan vastustamaton Nalle Puh ilahdutti suuresti aikoinaan ja viihdytin muutakin talon väkeä lukemalla hauskoja pätkiä kirjasta. Todellinen hyvänmielenkirja!


Jälleen kerran listasta olisi saanut helposti pidemmäkin, sillä nyt ainakin jäi pois Kotiopettajattaren romaani, Naurujen maa, Pikku prinsessa, Tätien sadut, Muumit, Tuulen varjo sekä John Irvingin tuotanto siltä osin kun se ei blogissani ole. Listaa tehdessä alkoi heti syyhyttää päästä rakkaiden kirjojen pariin ja ihan varmasti joskus palaankin.
 
Luetko sinä lempikirjoja uudelleen?

12 kommenttia:

  1. Mää kans luin Jacqueline Wilsonin kirjoja joskus, ne oli hauskoja kyl. Samoihin aikoihin luin myös Louise Rennisonin Georgia Nicolson -kirjoja, joita ajattelin kans lukea tuohon Uudelleen luettua -haasteeseen jossain välissä. Vähän tosin pelottaa mitä mieltä niistä nykyään olen... :')

    Geishan muistelmat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan ennen kuullut Georgia Nicolson -kirjoista, pitää käydä ihan googlettamassa:D Nuorempana luettuja kirjoja on tosiaan pelottava lähteä lukemaan uudelleen, kun ei yhtään tiedä tykkääkö niistä enää.

      Poista
  2. Minä kyllä luen parhaita kirjoja montakin kertaa uudestaan. Kun aikaa kuluu ja ehtii vähän unohtaa, lukuelämys on taas melkein uusi. Näistä sinun lukemistasi en ole lukenut kuin vähän Nalle Puhia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Ja olisi varmasti mahtava palata kirjan pariin, jonka tietää satavarmasti olevan tosi hyvä.

      Poista
  3. Oi, hieno lista! Millenium-trilogia, Jumalat juhlivat öisin ja Potterit haluaisin itsekin lukea uudelleen :-) Tykkään lukea kirjoja uudelleen, mutta en lue niitä niin paljon kuin haluaisin. Koko ajan tulee niin paljon uusia ja mielenkiintoisia kirjoja, että vanhojen lempparien ääreen palaaminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä. Mutta sitä aion silti yrittää tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, etten ole ainoa, josta tuntuu, että uudet kirjat kiilaavat edelle. Olen ajatellut niin että vanhojen kirjojen uudelleen lukeminen olisi jotenkin kummasti pois ennen lukemattomilta kirjoilta, mutta oikeastaanhan se on hassu ajatus. Miksei lukisi niitä hienoja kirjoja uudelleen?

      Poista
  4. Luen kirjoja uudelleen. Nyt blogiaikana olen lukenut monta kirjaa siksi, että halusin blogata niistä.
    Kurjat olen blogannut. Kerran jossakin kysyttiin, että minkä kirjan ottaisin mukaan autiolle saarelle ja vastasin, että Kurjat. Siinä on paljon sivuja ja tapahtumia. Yksi parhaimpia kirjoja mitä olen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon minäkin haluan pyrkiä, ihanaa että sinä olet pystynyt niin tehdä:) Kurjat on timanttia<3

      Poista
  5. Tykkään lukea kirjoja uudelleen, tietty riippuen vähän kirjasta. Usein luen lapsuudesta tuttuja kirjoja, mutta esim. Bridget Jonesit on sellaisia että olen vanhemmalla iällä jo ehtinyt lukemaan useaan otteeseen. Jacqueline Wilsonin kirjoja pitäisi muuten itsekin lukea! Hyvät muistot lapsuudesta, kiitos muistutuksesta :D /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuden suosikeista olen yrittänyt aloitella, sillä niiden lukemiseen kynnys on matalampi, ehkäpä jo sivumääränkin vuoksi:) Ilo toimia Wilsonin kirjojen sanansaattajana :DD Niitä näkisi mielellään blogeissa enemmän.

      Poista
  6. Lemppareita tulee luettua uudelleen, ja usein luen siten, että hyppään suoraan niihin parhaisiin kohtiin. :) Uudelleen luku -haasteeseen olen miettinyt ainakin Ruusun nimeä, Tainaronia, ja Tuulen viemää. Ja Pimeä nousee -sarja olisi hieno sekin. Näistä listaamistasi Tarttin kirja on upea, senkin voisin lukea uudelleen. Se hullaannutti minut aivan täysin kun luin sen opiskeluaikoina ekan kerran. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä tapa lukea, en ole ennen kuullutkaan :D Ruusun nimi ja Tuulen viemää ovat upeita teoksia, jotka itsekin voisin lukea uudestaan. Pimeä nousee -sarja on minulle tuntematon, pitää tutustua.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...