16.8.2013

Juan Ramón Jiménez - Harmo ja minä

Harmo ja minä - Juan Ramón Jiménez
(Platero y yo, 1917)
WSOY,1979
Kuvittanut Baltasar Lobo
Kirjastosta lainattu

"Harmo on pieni, villava ja pehmeä, pinnalta niin hienoinen että sen luulisi olevan pelkkää pumpulia, kokonaan vailla luita."
kirjan ensimmäinen lause

Niin kutsuttuna älyllisenä kautenaan Jiménez kirjoitti tämän kirjan, joka taitaakin olla miehen ainut suomennettu teos. Kirja sisältää ikään kuin pieniä hetkiä Harmo-aasin ja hänen isäntänsä elämästä. Hyvin sympaattinen ja nopealukuinen kirja. Aluksi jopa harhauduin luulemaan kirjaa vähän nuoremmille tarkoitetuksi - ehkä tuo pieni ulkomuoto ja hassut kuvitukset saivat sen aikaan. Kuvitukset olivat kuitenkin hyvin nopeasti tehtyjä ja luonnosmaisia. Pidin niistä kovasti ja se sopivat hyvin koristamaan ja värittämään kirjan tapahtumia.

Sisällöllisesti kirja on kuitenkin enemmän aikuisille tarkoitettu. En usko lasten ymmärtävän ihan noita kaikkia juttuja, vaikka luulen että voisivat hekin tykästyä tähän. En osaakaan sanoa. Pitäisi kai antaa tämä luettavaksi jollekin lapselle :)

Teksteissä oli jokseenkin haikea ja kaihoisa sävy, jonka syyn luulen lopussa ymmärtäneeni, mutta enpä siitä enempää paljasta. Lukekaa kirja, niin tiedätte. Siinäpä se; lyhyestä kirjasta lyhyt analyysi ;)

Tähtiä: ½

4 kommenttia:

  1. Minulla on Harmo ja minä omassa kirjahyllyssä alkukielellä, mutta en ole lukenut sitä. Epäilen, että se olisi liian vaikea luettava. Juttusi oli mielenkiintoinen. En tunne ketään muuta, joka olisi tämän lukenut (mehän tunnemme virtuaalisesti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian pitkä kirja ei ainakaan ole ja kieli tuntui helpolta, että voihan sitä aina yrittää alkukielellä lukea :) Oma kielipääni tuskin tähän riittäisi, mutta sinua suosittelen lukemaan :)

      Poista
    2. mulle Harmo ja minä on aivan huippukokemus, olen sen lukenut kymmenkunta kertaa. Myös runoilijana Jimenez on varsin hieno, suomeksi tosin vain joissakin antologioissa. Vihjeeksi tästä pitäville ; myös Fernando Pessoa ja Salvatore Quasimodo saattavat viehättää. Ovat tietysti ihan erilaisia, mutta jotakin yhteistä välimeren maiden tunnelmointia löytyy...

      Poista
    3. Useammalla lukukerralla tästä voisikin saada enemmän irti, kiva kuitenkin kuulla, että joku on noin paljon Harmoon tykästynyt.

      Salvatore Quasimodoon olisi tarkoitus tutustua jossain vaiheessa ehkäpä Ja äkkiä on ilta -runojen parissa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...