6.9.2014

Inger Frimansson - Hyvää yötä, rakkaani


Hyvää yötä, rakkaani - Inger Frimansson
(God natt, min älskade, 1998)
LOISTO, 2008
Kirjastosta lainattu

"Kone laskeutui Arlandan lentokentälle viittätoista yli kuusi illalla."
kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 15

Kirja palkittiin vuonna 1998 parhaana rikosromaanina Ruotsin Dekkariakatemian toimesta. Hyvää yötä, rakkaani -kirjaa on sanottu psykologiseksi trilleriksi ja sitä onkin enemmän kuin salapoliisikertomus.

Hyvää yötä, rakkaani on aivan erilainen kuin muut genrensä edustajat. Lukija tutustutetaan Justine Dalvikin elämään pala palalta, naiseen joka asuu yksin järven rannalla. Pitkän aikaan sitä pystyi kuvittelemaan lukevansa 'tavallista' kirjaa yksinäisen naisen elämästä, mutta vähitellen alkaa selvitä, että Justinen lähipiirissä on kuollut yllättävän paljon ihmisiä. Kaikenlaista muutakin alkaa paljastua, mutta kokonaiskuvan tapahtumista ja asioiden oikeasta laidasta saa vasta kirjan lopussa.

Justinen elämä ei ruusuilla tanssimista ole ollut. Hänen ollessa pieni äiti kuoli ja myöhemmin isä avioitui Floran kanssa, joka alkuunsa yritti kovasti tulla toimeen lapsen kanssa, mutta oma kärsimättömyys sai Floran käyttämään kovempia otteita Justinen kanssa. Heidän suhteensa oli siis kaikkea muuta kuin hyvä ja terveellinen. Koulussakaan Justinella ei juuri kavereita ole ja hän joutuu muiden pilkan kohteeksi. Ei kai ihme, että Justinesta tuli aikuisena varautunut ja sulkeutunut, sillä ympäristö ei kovin hyvin häntä ole kohdellut. Justine tutustuu Hans-Peteriin ja he alkavat viihtyä yhdessä, mutta menneisyyden tapahtumat pistää ruman päänsä esiin.

Todella koukuttava kirja, vaikka aloinkin jossain vaiheessa epäillä, että luinko todella dekkaria. Missä veriset murhat ja etsivät! Kirjan juoni kehittyy omaa tahtiaan ja lukeminen nopeutui mitä lähemmän loppua mentiin, sillä kirjaa ei voinut käsistä päästää. Verisiä tappoja inhoavat voivat huoletta tähän dekkariin tarttua, sillä kauhuelementit ovat enemmän siinä, mitä ei ääneen sanota ja minkälaisiin oletuksiin lukija ohjataan. Kirjan viehätys perustuu juuri tähän huomaamattomasti rakentuvaan jännitykseen, vaikka jälkeenpäin ajatellen mitään hengästyttävää toimintaa tämä ei sisältänytkään tai pitkiä kuvauksia veitsi kädessä kulkevasta murhaajasta.

"Mutta onhan lapsen opittava tietämään rajansa.
Sven mielisteli tyttöä niin, että häneltä olivat mennä hermot. Millainen katse tytön silmissä olikaan, kun Sven otti hänet syliinsä ja hukutti suukkoihin ja halauksiin. Tytön silmät eivät jättäneet häntä rauhaan hetkeksikään. Niin voitonriemuisina ne loistivat häntä kohti."

Justine oli kyllä yksi epäonninen henkilö. Hänen yrityksensä olla onnellinen ja elää normaalin naisen elämää ajautuu joka kerta karille. Justine on kuitenkin yllättävän samaistuttava henkilö, vaikka hän pyrkiikin olemaan etäinen ja kylmä, mutta tunsin lähinnä sääliä ja empatiaa häntä kohtaan, sillä syvyyttä hänessä oli vaikka kuinka paljon, eikä hänen toimintansa ollut mitenkään päätöntä tai selittämätöntä. Ja kuinka puistattava olikaan Justinen lemmikkilintu! Olen kyllä eläinystävä, mutta siitä olennosta tuli kylmiä väreitä.

Olen taas niin iloinen löydettyäni jälleen vähän erilaisemman dekkarin, tuleepa tässä laajennettua vähän omaakin - näköjään suppeaa - käsitystä minkälaisia dekkarit voivatkaan olla.

Tähtiä: ★★★★½



5.9.2014

Mihin sitä tässä oikein joutuu..?


Kyllä, päästin itseni taas kirjaostoksille, vaikka tilaa hyllyissä ei enää yksinkertaisesti ole. Teinpä kuitenkin viime viikonloppuna pienen siivousprojektin: kaikki kirjat hyllyistä pois ja pölyjen pyyhkiminen. Sitten tarkasti valitsin mitkä kirjoista pääsivät takaisin hyllyyn ja vaikka silmämääräisesti näyttikin, ettei kirjojen määrä huomattavasti vähentynyt, niin kyllä niitä myyntiin lähti reiluisti yli parikymmentä kirjaa - parempien kotien toivossa :)
No mutta tässä siis uusimmat löydöt:


Lasten- ja nuortenkirjoja:

  • L. M. Montgomery - Sateensaarinotko
  • Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa
  • Maria Gripe: Elvis ja auringonkukka
  • Elisabeth Beresford: Vompelit
  • Tomi Kontio: Keväällä isä sai siivet
  • Jacqueline Wilson: Ystäväni Vicky


  • Tessa de Loo: Kaksoset
  • Herman Koch: Illallinen
  • Marquerite Yourcenar: Hadrianuksen muistelmat
  • Peter Hoeg: Rajatapaukset
  • Michel Tournier: Keijujen kuningas
  • Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia, Lumous
  • Colette: Cheri
  • Donald Spoto: Audrey Hepburnin elämä: Lumous
  • Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö
  • Agatha Christie: Vanha hyvä aikani
  • Colleen McCullough: Parantaja
  • Charles Kingsley: Vellamon lapset
  •  
     
Paljon kaikkea kivaa! Erityisesti kiehtoo päästä lukemaan Rajataukset, Vellamon lapset, Tuhma tyttö ja Siri Hustvedtin kirjat.



2.9.2014

Philippa Gregory - Valkoinen kuningatar


Valkoinen kuningatar - Philippa Gregory
(The White Queen, 2009)
Bazar, 2011
Kannen valokuva: Larry Rostant
Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving
Omasta hyllystä

"Isäni on sir Richard Woodville, Riversin paroni, englantilainen aatelismies, 
maanomistaja ja Englannin oikean kuningassuvun, Lancastereiden, kannattaja."
kirjan ensimmäinen lause

Harmikseni The Other Boylen Girl -kirjaa ei ollut suomennettu, joten tartuin Valkoiseen kuningattareen, sillä siitä oli kesän lopussa tulossa myös tv-sarja.

Kirja ei ollut yhtään sellainen kuin oletin sen olevan. Odotin juonittelua, mielenkiintoista ihmissuhde draamaa, petoksia, mutta mitä sainkaan: tylsyyttä ja juonen tuskastuttavaa matelua. Kannatti nimittäin lukea takansi, niin ei jäänyt enää mitään jännitettävää kirjaa lukiessa. Takakannessa nimittäin paljastettiin kaikki mitä kirjassa tapahtuu, joten suoraan en sitä ainakaan tänne ajatellut laittaa. Englannissa vuonna 1464 Elisabet Woodville menettää omaisuutensa kuolleen miehensä sukulaisille ja aikoo kahden poikansa tähden pyytää itse Englannin nuorelta kuninkaalta, Edvard IV:ltä, omaansa takaisin.

Elisabeth saa kiinnitettyä kuninkaan huomion - vähän turhankin hyvin, sillä pari rakastuu. Elisabeth perheineen muuttaa kuninkaan hoviin vastarinnasta huolimatta, sillä kuninkaan oli tarkoitus poliittisen tilanteen takia tarkoitus mennä naimisiin Ranskan prinsessan kanssa. Elämä ei tule olemaan helppoa kenellekään, kun jatkuvat sodat kalvavat ihmisten mieliä.

Mistä sitä oikein edes alottaisi... Kokonaisuudessaan kirja oli erittäin yksitoikkoinen ja itseään toistava. Koko kirja oli melkeinpä pelkkää sotimista: milloin York oli voitolla ja milloin Lancaster ja sitten hyökkäsi maahan aivan joku muu, sitten taas York, sitten Lancaster - no tajusitte toivottavasti pointin. Selitellään ihan liikaa sen sijaan, että annettaisiin vain tapahtua ja asioiden selvitä samalla. Mutta ei, kun kaikki juonikuviot ja valtataistelut piti juurta jaksaen avata lukijalle, joka täällä ruudun toisella puolella oli jo ainakin hyvin kärsimätön pääsemään itse tarinassa eteenpäin.

Opin inhoamaan säälittävää päähenkilöä, vaikka kyseessä piti olla romaani vahvoista naisista. Aluksi Elisabet vaikutti vahvalta ja määrätietoiselta pyytäessään maansa takaisin kuninkaalta herättäen huomiota, mutta kruunu päässä hänestä kuoriutui epävarma hiirulainen. Jouduin viettämään ihan liikaa aikaa hänen ajatusten ja pohdintojen äärellä, jotka sisälsivät lähinnä hirveät määrät kyselyä ja spekulaatiota: "Voisivatko hän ja hänen suuri ystävänsä ja liittolaisensa Buckingham jakaa kuningaskunnan keskenään: Henrik Tudorille läänitykset Walesissa, Buckinghamille pohjoinen? Tai jos Buckingham sattuisi kaatumaan taistelussa, niin eikö Henrik olisi silloin kiistaton kruununperillinen? Lähettäisikö hänen äitinsä palvelijansa Toweriin, ei suinkaan pelastamaan poikani, vaan tukehduttamaan tämän sänkyyn? Pystyisikö hän siihen, sellainen hurskas nainen? Suostuisiko hän mihin tahansa poikansa tähden, jopa minun poikani surmaan?" Kauheaa jaarittelua!

Lapsia syntyi hurjalla syötöllä, ei siinä mitään, mutta kun ainoat nimet jotka kirjailija tuntui keksineen oli Edvard, George ja Richard. Joo, siihen aikaan varmasti oli tapana antaa lapsille nimet sukulaisten mukaan tai jotain, mutta ihan kuin nimien muistaminen ei olisi ollut ennen lapsien syntymää tarpeeksi vaikeaa, niin nyt sitten olikin kolme Edvardia! Oli hyvin vaikea muistaa kuka oli milloinkin kenenkin puolella ja kuka oli edes kuka! Elisabetin poikalapsista kerrottiin paljon, mutta tytöt toimittivat lähinnä äidin hovipalvelijan virkaa, jos näin aika paljon kärjistän.

Eniten harmitti se, ettei Melusinaa hyödynnetty läheskään sen täyden potentiaalin verran, vaan tarina jäi sen osalta hyvin vaisuksi, pieneksi sivujuonteeksi. Siitä olisi saanut paljon voimaa, mystiikkaa ja mielenkiintoa kirjaan. Tarinahan ei pelkkää fiktiota ollut, vaan osa tapahtumista on oikeasti tapahtunut. Siihen kun oltaisi lisätty vähän myyttejä, niin johan olisi maistuva soppa tullut! Mutta ei niin ei. Hienot kannet muuten kirjassa!

Tähtiä: ★★




1.9.2014

Projekti 12 päättyi



Lähdin siis vuosi sitten mukaan Täällä toisen tähden alla Jaanan lukuprojektiin, jossa tarkoitus oli valita hyllystä 24 kirjaa, joista vähintään 12 piti vuoden aikana lukea. No, ihan hyvinhän se alkoi ja tavoitteet oli korkealla, mutta jotenkin se alkoi siihen menemään, että kuun loppupuolella tajusin, etten vielä ollut lukenut kumpakaan kirjaan. Joskus tilanteen heti korjasin ja toisinaan jätin suosiolla lukematta. Mutta ihan tyytyväinen olen, tulipa ainakin luettua kirjoja omasta hyllystä :)

Alla lista noista kirjoista ja linkit luettuihin kirjoihin, joita tuli yhteensä 13 / 24


Syyskuu
Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

Lokakuu
Robin Hobb - Salamurhaajan oppipoika
Chuck Palahniuk - Fight club

Marraskuu
Mary Shelley - Frankestein
Bram Stoker - Dracula

Joulukuu
Sergeanne Golon - Angelika
Juliette Benzoni - Catherine

Tammikuu
Jane Austen - Emma
Jane Austen - Kasvattitytön tarina

Helmikuu
Markus Zusak - Kirjavaras
Rebecca Stott - Korallivaras

Maaliskuu
John Irving - Sirkuksenpoika
John Irving - Välisarjan avioliitto

Huhtikuu
Arthur Hailey - Hotelli
E.M. Forster - Hotelli Firenzessä

Toukokuu
Franz Kafka - Oikeusjuttu
Åsne Seierstad - Kabulin kirjakauppias

Kesäkuu
Colin Dann - Kaukametsän pakolaiset
Richard Adams - Ruohometsän kansa

Heinäkuu
Ian McEwan - Ikuinen rakkaus
Ian McEwan -Ajan lapsi

Elokuu
Oliver Goldsmith - Wakefieldin kirkkoherra - postaus tulossa
Alexandre Dumas - Kamelianainen


Ei paha, juuri yli puolen välin mentiin!



30.8.2014

Donald E. Westlake - Miksi juuri minä!


Miksi juuri minä! - Donald E. Westlake
(Why Me, 1983)
WSOY, 1985
Päällys: Osmo Omenamäki
Kirjastosta lainattu

"Haloo", puhelin sanoi iloisesti Dortmunderin korvaan."
kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 14

Donald E. Westlake on tuottelias kirjailija, jolta on ilmestynyt lähes kolmekymmentä kirjaa sekä myös vakavampia rikosaiheisia romaaneja. Murtovaras Dortmunder on Westlaken tunnetuimpia hahmoja.

Nyt ei kyse ole mistään etsivästä tai poliisista vaan New Yorkin huono-onnisimmasta murtovarkaasta. Dortmunderin hankkeet ovat aina tuhoon tuomittuja. Tällä kertaa Dortmunder tekee murtokeikan pieneen kultasepänliikkeeseen, jonka kassakaapista hän löytää jättiläiskokoisen rubiinin. Väärennökseksi arvioima rubiinisormus mukanaan Dortmunder poistuu liikkeestä ja pian hän saa huomata, että FBI, mafia ja terroristiryhmä ovat hänen kannoillaan. Mikä meni taas pieleen?

"Koska useimmat Dortmunderin tuntemista ihmisistä pitivät häntä pahanilmanlintuna - hänen elämänsä ainaisena ristinä näet oli huono-onnisuus eikä suinkaan taitamattomuus - hänen oli kovin vaikeaa löytää ketään, joka olisi ollut halukas lähtemään pienelle keikalle hänen kanssaan."

Eikö tuo kirjan aivan ensimmäinen lause jo kerro paljon? Kirja on hilpeä jännitysromaani, niin hyväntuulinen ja kujeileva ja repesin nauramaan heti ensimmäisessä luvussa, joka olikin tosi hulvaton. Muukin lukeminen sujui typerä virne kasvoilla. Westlake osaa kirjoittaa humoristisesti ja huomio asioita ihan omalla tavallaan, joka saa asiat näyttämään hullunkurisilta. "Ja ylitarkastaja Mologna marssi olutmahan perässä ulos neuvotteluhuoneesta." Näin hauskaa kirjaa en ole aikoihin lukenut!

Dortmunder on sinisilmäinen rikollinen, joka ei yleensä ole ihan perillä asioista ja kai häntä hieman tyhmäksikin voi sanoa - tai ainakin rikosmaailman Aku Ankaksi. Näin luettuna tahattomasti hauska hahmo, mutta oikeassa elämässä voisi olla aika raivostuttavaa elää Dortmunderin kanssa, kun asiat saa miljoona kertaa selittää, eikä silti viesti mene perille. Onneksi Dormunderilla on kaverinaan Kelp, joka loppujen lopuksi auttaa Dormunderin ulos pinteestä. Kelp on hullaantunut puhelimiin ja tarjoaa erilaisia vempaimia Dortmunderille, joka lopulta hermostuu noihin erikoisiin vempeleisiin. Heidän ensimmäiset yrityksensä puhua toistensa kanssa puhelimen välityksellä on mitä hulvattomin, sillä Dormunder ei yhtään ymmärrä miten puhelin toimii ja hermostuksissaan paiskoo luurin aina toiseen korvaan.

Kirjassa seurataan myös FBI:n ja poliisin yritystä tehdä yhteistyötä molempien halutessa kuitenkin ratkaista juttu itse. Myös poliisien sisällä on ristiriita poliisipäällikkö Ken Albenmarlen yrittäessä syrjäyttää ylitarkastaja Mologna juuri näiden omahyväisten FBI-miehien avulla. Kissa ja hiiri- leikki etenee hyvässä tahdissa käymättä mitenkään pitkäveteiseksi ja sähellystä riittää, mutta kyllä se Dormunder ansaitsee symppis-pisteitä :)

Tähtiä: ★★★★½



28.8.2014

Päivät 9-15 (Kirjakuva päivässä)



Päivä 9 - Kirjabloggarin työpiste

 


Päivä 10 - Kirja-aarteesi


 

 

Päivä 11 - Kirjaostoksilla


 

 

Päivä 12 - Ensimmäiset lauseet


 

 

Päivä 13 - Värikästä

 

 

 

Päivä 14 - Kesken jäänyt


 

 

 

Päivä 15 - Kirja ja kuppi lämmintä


 

 


27.8.2014

Colleen McCullough - Tim


Tim - Colleen McCullough
(Tim, 1974)
WSOY, 1990
Päällyksen kuva: Kari Piippo
Päällyksen typografia: Ilkka Kärkkäinen
Omasta hyllystä

"Harry Markham miehineen saapui työhön 
täsmälleen seitsemältä tuona perjantaiaamuna."
kirjan ensimmäinen lause

Okalintujen innoittama olen haalinut itselleni Colleen McCulloughin muita kirjoja ja tällä kertaa vuoron sai Tim, joka on kirjailijan esikoisteos.

Nelissäkymmenissä oleva Mary Horton elää tyytyväisenä yksin kirjojen ja äänilevyjensä kanssa, eikä hän koskaan ollut omistanut tai halunnut poikaystävää. Rakennustyöläiset ovat tulleet Maryn naapuriin päällystämään talon seinät ja ohikulkiessaan Mary näkee ensikertaa Timin; Tuon kreikkalaisen jumalan, täydellisen kauniin nuoren miehen. Koko työpäivän näky kiusaa naista ja kotiin päästyään hän palkkaa Timin kunnostamaan puutarhaansa.

Mary ja Tim ystävystyvät välittömästi, eikä Marylta vie kauaa aikaa huomata, että Tim on henkisesti lapsen tasolla. Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuta Maryn suhtautumiseen Timiin mitenkään, vaan hän oppii paljon uutta Timin hyvin erilaisen ajattelutavan kautta ja Marykin pääsee vuorostaan opettamaan Timiä lukemaan. Kaikki eivät tietenkään katso hyvällä Maryn ja Timin suhdetta.

Pidin tavasta, jolla McCullough käsitteli Maryn ja Timin suhdetta, enkä voi sanoa, että kaikki kirjailijat olisivat osanneet niin hienosti siitä kirjoittaa. Kysehän ei ole mistään yksinkertaisesta aiheesta ja mielipiteitä suuntaan tai toiseen varmasti löytyy, mutta itse olin Maryn ja Timin puolella liputtamassa. Timissä ja Okalinnuissa on samaa tuo 'kielletty' rakkaus, jota kaikki eivät voi hyväksyä. Timissä sen aiheuttaa Timin kehitysvammaisuus ja Okalinnuissa se, ettei papeilla kuulunut olla rakkauselämää, sillä heidän tehtävänään on rakastaa Jumalaa yli kaiken.

"Nyt on aika palata töihin. Sinulla on hirvittävästi nurmikkoa, Mary. Toivottavasti saan sen 
ajoissa valmiiksi."
"No, ellet saa, niin onhan muita päiviä. Voit tulla leikkaamaan sen loppuun joskus toiste, 
jos haluat."
Tim pohti ehdotusta vakavasti. "Taitaisi olla kiva tulla takaisin, jos isä sanoo että voin tulla." Hän hymyili Marylle. "Pidän sinusta, Mary, enemmän kuin Mickystä ja Harrystä ja Jimistä ja Billistä ja Curlystä ja Davesta. Pidän sinusta enemmän kuin kenestäkään paitsi isästä ja äidistä ja omasta Dawniestani. Sinä olet sievä, sinulla on niin ihana valkoinen tukka."

Tim oli fiksumpi kuin mitä takakannen luettua ajattelin. Hän esimerkiksi on vain tietämätön aikuisten keskustelun vivahteista, mutta kyllä hän tuntuu tunnistavan millä sävyllä ihmiset keskustelevat. Tim ei ymmärrä pilailua tai pilkantekoa, eikä hänen käytöstään rajoita samat kahleet kuin muilla ympärillä olevilla. Hän on vilpitön ja rehellinen.

Kannet ei vaikutusta tee ja tuo 'kreikkalaiseksi jumalaksi' kutsuttu Tim, ei kovin kummoiselta näytä. Ehkä kyse on taas makuasiasta, mutta mielestäni kirjan kuvailujen ja kannen piiroksen välillä on suuri ristiriita.

Kirjan pohjalta on tehty myös vuonna 1979 elokuva, jota tähdittää Mel Gibson ja Piper Laurie.

Tähtiä: ★★★★½

Hyllyssä odottamassa:
Kutsumus ja kiusaus
Parantaja



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...