Matthew G. Lewis - Munkki

"Luostarin kello oli lyönyt tuskin viiden minuutin ajan, 
kun kapusiinikirkko jo pursui kuulijoita."

kirjan alku

Elämä on täynnä sattumia. Tutkiessani vuosia ja vuosia sitten 1001 kirjaa, jotka pitää lukea ennen kuin kuolee -opusta törmäsin Matthew G. Lewisin The Monk -kirjaan ja kiinnostuin siitä, mutta selvittäessäni asiaa, sitä ei oltu tietenkään suomennettu. Sitten tämän vuoden alussa huomasin sattumalta sen ensimmäistä kertaa Ullan blogissa suomeksi! Onneksi ei mennyt täysin ohi.

Madridilaisessa kapusiiniluostarissa asuu kolmissakymmenissä oleva munkki Ambrosio, tahraton ja hurskas Pyhä Mies, jota koko kaupunki ihailee. Mutta kestävätkö Jumalalle vannotut valat, kun Ambrosion tukahdetut halut pääsevät yllättäen valloilleen luostarin eristyksessä? Syvälle sielun turmelukseen syöksyvän munkin kertomukseen punoutuu onnettomia rakkaustarinoita, seikkailuja öisten metsien ryöväreiden ja kummitusten kynsissä sekä kidutusta ja väkivaltaa hautaholveissa mätänevien ruumiiden keskellä. Takakansi

Ambrosion ja muutaman muun hahmon kautta Lewis näyttää häikäilemättä luostarin johtajahahmojen vallan väärinkäytön ja rappion. Ambrosio on nuhteeton ja kunnioitettu munkki, jonka saarnoja tullaan kuulemaan kaukaa, mutta lihan heikkouksista syntyy pieniä rikkomuksia ja niistä kasvaa äkkiä suurten, anteeksiantamattomien rikosten sarja. Himo saa vallan heivaten uskonnolliset lupaukset syrjään ja Ambrosio valitsee moneen kertaan huonosti, turmelee viattoman ja lopulta tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Suljetun luostarin varjoissa julmuudet ja rikkeet voi kätkeä ja silti säilyttää kansan kunnioituksen - mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Toisina kirjan hahmoina ovat kaksi nuorta miestä, jotka haikailevat ihastustensa perään ja sekaantuvat lopulta munkin juoniin.



Lewis kirjoitti Munkin hieman alle 20-vuotiaana noin kahden ja puolen kuukauden aikana. Hän sai innoituksen kirjaan kansantarusta Verinen nunna - joka muuten on kirjan mielenkiintoisimpia tarinoita. Kirja julkaistiin 1796, mutta on edelleen säilyttänyt järkyttävyytensä. Munkki on synkkää luettavaa, eikä se ainakaan valoisammaksi muutu. Tämä goottilaista kauhua edustavan kirjan tapahtumat eivät ole järjellä selitettävissä, vaan mukana on yliluonnollisuutta. Munkki on rönsyilevä ja vaatii lukijalta keskittymistä ja jaksamista, mutta pidemmälle edetessä lukeminen sujuu jo vaivattomammin. Varmasti klassikoasemansa ansainnut.

_______

Matthew G. Lewis - Munkki

(The Monk: A Romance, 1796)

Savukeidas, 2015

Kirjastosta
Hämärän jälkeen -haaste
Tähtiä: ★★★★

Charles Kingsley - Vellamon lapset

Vellamon lapset - Charles Kingsley

(The Water Babies, 1863)

Karisto, 1983
Kuvittanut: W. Heath Robinson

Omasta hyllystä

"Olipa kerran pieni nokipoika, ja hänen nimensä oli Tom."

kirjan ensimmäinen lause

Charles Kingsleyn nelivuotias poika pyysi isäänsä aamiaispöydässä kertomaan itselleen tarinan ja Kingsley painui samantien työhuoneelleen. Tunti myöhemmin hän palasi mukanaan ensimmäinen luku Vellamon lapsista. Samalla vaivattomuudella syntyi koko kirjakin.

Vellamon lapset on satukertomus maalapsosille, jossa tapahtuu kaikenlaista ihmeellistä. Alussa kuitenkin on ihan tavallinen Tom-poika, joka nuohoaa elantonsa ansaitsemiseksi savupiippuja nuohoojamestari Grimes isäntänään. Grimes on julma mies, joka hakkaamalla kurittaa Tomia. Erään toimeksiannon yhteydessä Tom tulee väärää hormia pitkin alas kartanonherran tyttären huoneeseen pelästyttäen tämän. Tytön kiljunta säikäyttää Tomin ja hän pakenee paikalta metsään perässään joukko ihmisiä.

Pitkien etsintöjen jälkeen he löytävät vedestä Tomin ruumiin ja luulevat hänen hukkuneen, mutta Kingsley kertoo lukijalle, että oikeasti Tom on muuttunut vesilapsoseksi. Ja siitä vasta alkaakin pojan huima seikkailu, jossa ei edes tahtonut pysyä perässä mukana! Kirjassa on erittäin rönsyilevä juoni ja jos jonkinlaista kummallista tapahtuu yhtenään.

Satu on hyvin opettavainen (kääk!): Tom joutuu parantamaan tapojaan päästäkseen vesimaailmassa "eteenpäin". Hän kiusaa kaloja ja muita eläimiä, saa osakseen saarnan ja joutuu harjoittamaan katumusta. Aluksi muita vesilapsia kielletään näyttäytymästä Tomille, ennen kuin hänestä tulee kelvollinen yksilö. Sitä ennen Tomin on selviydyttävä yksin tai muiden vesieläinten avulla, mikäli ne ovat halukkaita auttamaan. Kirjassa on myös paljon kirjailijan omaa mietiskelyä asioista, joka alkoi muutaman aukeaman jälkeen puuduttamaan.

Ajan hammas on jo päässyt kirjaan tarttumaan, mutta on vaikea sanoa, mitä lapset nykyään tästä pitäisivät tai ymmärtäisivät. Kirjassa puhutaan aika suoraan ja monia kuolee, mutta osa niistä muuttuu juuri vesilapsosiksi Tomin tapaan. Lapset voivat kirjaa lukea täysin satuna, mutta vanhemmat huomaavat siinä kaikenlaista kantaaottavaa argumenttia mm. lapsityövoimasta, köyhistä, tieteestä, moraalista...

Vellamon lapset on klassikko, vaikka päähäni ei oikein mahdu, että miksi. Luetaanko tätä edes nykyään? Tietääkö ihmiset tästä? Minua vastaan tämä kirja ei ainakaan ole kävellyt kuin kerran. Ja sekin oli jokin kirjat-jotka-pitää-lukea- listan muodossa. Englannissa tämä taisi kauan aikaa sitten olla kovinkin suosittu, mutta hiipui sitten kohti unholaa.. En ihmettele.

Tähtiä: ★½