Terhi Rannela - Frau

Lina avasi silmänsä.
Talo oli äänetön, mutta hän tiesi,
että mies oli tullut kotiin.

kirjan alku

Terhi Rannelan Frau on historiallinen romaani Lina Heydrichista, pelätyn SS-kenraalin leskestä, joka puolusti miestään kuolemaansa asti. Sen tapahtumat pohjautuvat todellisuuteen, mutta mukana on fiktiota värittämässä tarinaa. Sota ei romaanin aiheena ole se kaikkein mielenkiintoisin tai ainakaan intoani herättävin, mutta Rannelan teksti kiehtovuudessaan imaisi välittömästi sisäänsä ja kirja oli hetkessä luettu. Ihan noin vain.

"Henkiin jääminen on rohkeuden suurin teko."

Erich Richter saa vuonna 1984 Linan viimeisen haastattelun, vaikka rouva on vetäytynyt saareen syrjään maailman menosta ja lakannut antamasta haastatteluja. Aika on kuitenkin oikea ja hän haluaa korjata väärät kirjoitukset mitä hänen miehestään on kirjoitettu aikojen saatossa.

Toisessa aikatasossa liikutaan 1940-luvun Prahassa ja sen tapahtumissa, tsekkien tuhoamisessa, jota Reinhard Heydrich, Puolan teurastaja, oli toteuttamassa. Vastarintaliikkeen Operaatio Anthropoid onnistuu salamurhaamaan Heydrichin, mutta raskain seurauksin. Äänensä saa kuuluviin parin muun fiktiivisen henkilön lisäksi tšekkiläisessä Lidicen kylässä asuva tyttö, jossa natsit toteuttivat verilöylyn kostona Reinhard Heydrichin murhasta. 

Frau on pieni kirja suurista asioista ja vaikka luulisi aiheen olevan kulutettu loppuun, niin Rannela lähestyy sitä erilaisemmasta näkökulmasta. Kiinnostavaa on lukea naisesta valtaa pitävän miehen takana, kun yleensä heidän roolinsa on taustahenkilön luokkaa miehen varjon langetessa raskaana päälle. Lina oli kuitenkin erilainen: hän on se, joka patisti Reinhardin kohti oikeita piirejä ja kansallissosialismia.

"Hän hillitsi itsensä. Hän oli mestari siinä niin kuin saksalaisen naisen kuului.
Hän pullotti tunteensa, kiersi korkin kiinni ja asetti sen hyllylle satojen
purkkien viereen, joiden etiketeissä luki: turhautuminen, raivo, pettymykset."

Lina ei näytä tuntevan syyllisyyttä menneisyydestään vaan kaipaa takaisin noihin Prahan aikoihin. Hän kaipaa rakasta miestään. Siinä missä Lina tulee lukijaa lähelle - halusi hän sitä tai ei - Reinhard jää etäiseksi hahmoksi. Kirjan lyhyet luvut ja vaivattomasti etenevä teksti saavat sivut kääntymään vauhdilla. Rytmi on kiihkeä ja kaikessa tässä todellisuuden ja fiktion sekoituksessa on hiljaista voimaa, joka tulee iholle. Vietin vangitsevan hetken Fraun kanssa.

_______

★★★★½
Terhi Rannela - Frau

Karisto, 2016

Kirjastosta

F. Scott Fitzgerald - Yö on hellä

Yö on hellä - F. Scott Fitzgerald

(Tender is the Night, 1934)

WSOY, 1996
Päällyksen kuva: Peter Strauss ja Mary Steenburgen elokuvassa Yö on hellä
Typografia: Liisa Holm

Omasta hyllystä

"Vuoden 1917 keväällä, tullessaan Zurichiin ensimmäisen kerran, oli tohtori Richard Diver kaksikymmentäkuusivuotias, ihana ikä miehelle, vanhanpojan elämän parasta kautta."

kirjan ensimmäinen lause

Kultahattu ei iskenyt, kun sen nuorena luin, mutta Yö on hellä kiinnosti. Kirja pohjautuu kirjailijan itsensä kokemuksiin, sillä hänen vaimonsa Zelda oli mielisairaalassa hoidossa skitsofrenian takia.

Dick on nuori menestyvä psykiatri, joka pääsee töihin Zürichissä sijaitsevalle mielitautien klinikalle ensimmäisen maailmansodan mellestäessä, sillä hän on liian arvokas tykinruuaksi. Yksi hänen potilaistaan on rikkaan perheen tytär Nicole Warren, johon Dick rakastuu ja he menevät naimisiin. He muuttavat asumaan Ranskan Rivieralle, jossa illat kuluvat juhlien ystävien seurassa. Vähitellen Dickin tunteet kuitenkin muuttuvat Nicolea kohtaan, varsinkin kun nuori näyttelijä Rosemary astuu kuvaan. Rosemary näkee heidät ensikertaa uimarannalla ja siitä ystävyys alkaa. Ja  jotain muutakin.

Alkuunsa kaikki on tietenkin hehkeää, mutta uutuudenviehätys kaikkoaa aikanaan. Rivieralla, 20-30 lukujen välissä, rahahuolettomat Diversit viettävät yläluokkaista (tyhjänpäiväistä) elämää. Pariskunnalla on jo kaksi lasta, mutta kuilu heidän välillään kasvaa. Kirjasta huokuu surumielisyys: Nicolen sairaus leimaa kaikkea ja leijailee pariskunnan yllä kuin tumma pilvi tuhoten kaiken hyvän heidän välillään. Oliko heidän suhteensa edes ikinä tasavertainen vai vaikuttiko heidän alun potilas-lääkäri -suhde myös parisuhteeseen? Nicolen hoitokuurin takia Dick joutuu pysyttelemään kotona, vaikka hänen mielensä tekisikin lähteä välillä muualle. Elämä on hyvin rajattua ja mies on käytännössä vangittu olemaan Nicolen kanssa. Velvollisuudentunto pitää heidän pitkään yhdessä, eikä enää molemminpuoleiset tunteet. Masentavaa oli seurata Dickin huimaa menestystä psykiatrina ja sitten katsoa, kun hän väistämmä tuhoaa itsensä ja saavutuksensa.

Tarina rönsyili liikaa. Alku ja loppu olivat sen selvästi heikoimmat kohdat. Loppuakohden kaikki levähti ja sen aikana inhosin Dickiä, josta tuli hyvin ärsyttävä hahmo. Oltaisiin oltu lähempänä täydellisyyttä, jos tarinaa olisi hieman tiivistetty ja pystytty koko ajan seuraamaan sitä punaista lankaa. Pidin niin paljon kirjan keskiosasta, jonka parasta antia oli Diversien päällepäin hehkeä, kiireetön elämä, auringonotto rannalla, konfliktit ja tietysti salasuhteet, joten sääli, että näin kävi! Mutta nautin paljon enemmän tästä kuin Kultahatusta.

Kaunis nimi, joka on muuten otettu John Keatsin runosta "Oodi satakielelle".
Kirjan kannet on kuitenkin jotain aivan järkyttävää (elokuvakannet....)!

Tähtiä: ★★★

Muiden bloggauksia kirjasta: Eniten minua kiinnostaa tie