"Kun vielä olin Amsterdamissa, näin unta äidistäni
ensimmäistä kertaa moneen vuoteen."
ensimmäistä kertaa moneen vuoteen."
kirjan alku
Jumalat juhlivat öisin ja Pieni ystävä olivat nautinnollisia kirjoja ja yksitoistavuotta edellisestä romaanista ja minkälaisen teoksen Donna Tartt onnistui kirjoittamaan siinä ajassa. Ainakin massiivisen. Etuliepeen mukaan myös eeppisen. Tikli sai lisäksi viime vuonna Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon.
Kolmetoistavuotias Theo Decker, rakastavan äidin ja holtittoman isän poika, jää ihmeen kaupalla eloon onnettomuudessa, joka repii hänen koko elämänsä kappaleiksi. Hän ajelehtii New Yorkissa yksi ja vailla suuntaa, kunnes varakkaan ystävän perhe ottaa hänet hoteisiinsa. Uusi koti Park Avenuella hämmentää Theoa, eivätkä koulutoverit tiedä miten puhua hänelle. Theo kaipaa äitiään tuskallisen kipeästi, ja vuosien kuluessa hän takertuu siihen mikä eniten muistuttaa äidistä: pieneen, ihmeen puoleensavetävään maalaukseen, joka aikaa myöten vie hänet rikolliseen alamaailmaan.
Aikuistuessaan Theo oppii ketterästi sukkuloimaan yläluokan salonkien ja työpaikkansa, tomuisten, sokkeloisten antiikkiliikkeiden välillä. Hän on vieraantunut, hän on rakastunut - ja maalaus, hänen talismaaninsa, johtaa hänet keskelle yhä ahtaammaksi ja yhä vaarallisemmaksi käyvää kehää. Takakansi
Noihin yli kahdeksaansataan sivuun mahtuu siis melkein kokonainen elämä, ei ihan mutta melkein. Kirjan alku varsinkin vei mennessään ja alkupuolisko onkin varmaan se mielenkiintoisempi, jolloin Theo on vielä nuori, eikä lukija tiedä mitä on tulossa (ellei sitten ole käynyt vilkuilemassa jo etukäteen juonipaljastuksia, kröhkröh). Theo on hyväuskoinen kaveri, joka äitinsä kuoleman jälkeen ei oikein hallitse omaa elämäänsä. Tikli on hänen kasvutarinansa.
Tykästyin kovasti kirjan kanteen ja se on myös oiva tulkinta sisällöstä; sen lisäksi tietenkin, että kirjan keskiössä on Theon Tikli-maalaus, joka tuosta revenneen paperin alta pilkottaa (Theohan kääri maalauksen aina huolella jos jonkinlaiseen paperiin ja liinaan suuren teippimäärän kera). Itse maalaus kuvaa lintua, joka on jalastaan ketjulla kiinni, jonka voi tulkita viittaavan Theoon: hän on aina kiinni jossain (isä, huumeet, rikollisuus, lääkkeet, taulu...), eikä pääse kauaksi aikaa pakoon. "Vain satunnaisesti kiinnitin huomiota tiklin jalkaan tai ajattelin, että pienen elävän olennon pitäminen kiinni kytkettynä oli julmaa - se sai lehahtaa vain hetkeksi, ja aina oli pakko laskeutua samaan paikkaan ilman toivoa."
Varsinkin taulusta on Theolle tullut varsinainen pakkomielle. Jatkuvasti on tarkistettava onko se vanhalla paikallaan ja ettei kukaan ole sitä löytänyt. Joskus turhamaisuuttaan hän avaa kääreet ja ihastelee taulua. Taulu on tärkeä, sillä se on ollut mukana Theon elämän mullistavassa hetkessä, jolloin hänen siihenastisen elämänsä kiintopiste ja valo katosi. Sen jälkeen elämä on vapaa heittelemään häntä ympäriinsä ja kohtalon oikusta Theo joutuu huonoon seuraan. Huumeet ja viina astuvat hänen elämäänsä pysyvästi ja aina vain voimakkaamman roolin ottaen. Hyviäkin hahmoja pojalla kulkee mukanaan elämän kivikkoisella tiellä. Hobie omistaa antiikkiliikkeen ja tuo paikka toimii jonkinlaisena turvasatamana Theolle, joka siellä tutustuu myös suloiseen Pippaan.
"Häpeäni oli polttava; olin aina salannut petturiminäni häneltä niin huolellisesti ja näyttänyt vain parannellun ja kiillotetun version itsestäni, en koskaan sitä häpeällistä ja nukkavierua minää, jonka niin epätoivoisesti halusin kätkeä, petkuttajaa ja pelkuria, valehtelijaa ja huijaria - "
Tarinana Tilki on kieltämättä karu, mutta en kokenut sitä kuitenkaan niin rankkana huumekuvauksena kuin esim. Unelmien sielunmessun, jossa henkilöt riutuvat huumeissa kärsien kaikenlaisista sivuvaikutuksista, niin fyysisistä kuin henkisistä ja heillä on erittäin paha olla. Tiklissä huumet tuovat pikemminkin helpotusta, vaikka ne irtauttavatkin todellisuudesta. Tästä syystä Tiklin Boris ei ollut kaikista uskottavin henkilö huomioon ottaen kuinka kauan hän aineita oli käyttänyt eikä edes mitään miedoimpia. Oli se sitten Tarttin kirjoitustyyli tai mikä hyvänsä, niin kaukana oltiin rappiotilasta, turhan siloteltu kuva tuli huumeidenkäyttäjistä.
"-- kumarruin pöydän ylle silmät odotuksesta kosteina: nyt, pam, kitkerä maku kurkunpäässä ja sitten helpotuksen ailahdus ja retkahdus sängylle, kun autuuden tunne jysähti sydämeen: puhdas nautinto, pakottava kirkas, kaukana kurjuuden peltipurkkiräminästä."
Taidenäkökulmasta kiinnostavia olivat kuvaukset vanhojen huonekalujen entisöinnistä ja niiden kauppaamisesta sekä myös väärennösten tekemisestä ja eteenpäin myynnistä. Henkilöhahmot olivat yleisesti ottaen hyvin luotuja ja mielenkiintoisia persoonia kaikki eli yhteenvetona: Kannatti kyllä lukea.
Aikuistuessaan Theo oppii ketterästi sukkuloimaan yläluokan salonkien ja työpaikkansa, tomuisten, sokkeloisten antiikkiliikkeiden välillä. Hän on vieraantunut, hän on rakastunut - ja maalaus, hänen talismaaninsa, johtaa hänet keskelle yhä ahtaammaksi ja yhä vaarallisemmaksi käyvää kehää. Takakansi
Noihin yli kahdeksaansataan sivuun mahtuu siis melkein kokonainen elämä, ei ihan mutta melkein. Kirjan alku varsinkin vei mennessään ja alkupuolisko onkin varmaan se mielenkiintoisempi, jolloin Theo on vielä nuori, eikä lukija tiedä mitä on tulossa (ellei sitten ole käynyt vilkuilemassa jo etukäteen juonipaljastuksia, kröhkröh). Theo on hyväuskoinen kaveri, joka äitinsä kuoleman jälkeen ei oikein hallitse omaa elämäänsä. Tikli on hänen kasvutarinansa.
Tykästyin kovasti kirjan kanteen ja se on myös oiva tulkinta sisällöstä; sen lisäksi tietenkin, että kirjan keskiössä on Theon Tikli-maalaus, joka tuosta revenneen paperin alta pilkottaa (Theohan kääri maalauksen aina huolella jos jonkinlaiseen paperiin ja liinaan suuren teippimäärän kera). Itse maalaus kuvaa lintua, joka on jalastaan ketjulla kiinni, jonka voi tulkita viittaavan Theoon: hän on aina kiinni jossain (isä, huumeet, rikollisuus, lääkkeet, taulu...), eikä pääse kauaksi aikaa pakoon. "Vain satunnaisesti kiinnitin huomiota tiklin jalkaan tai ajattelin, että pienen elävän olennon pitäminen kiinni kytkettynä oli julmaa - se sai lehahtaa vain hetkeksi, ja aina oli pakko laskeutua samaan paikkaan ilman toivoa."
Varsinkin taulusta on Theolle tullut varsinainen pakkomielle. Jatkuvasti on tarkistettava onko se vanhalla paikallaan ja ettei kukaan ole sitä löytänyt. Joskus turhamaisuuttaan hän avaa kääreet ja ihastelee taulua. Taulu on tärkeä, sillä se on ollut mukana Theon elämän mullistavassa hetkessä, jolloin hänen siihenastisen elämänsä kiintopiste ja valo katosi. Sen jälkeen elämä on vapaa heittelemään häntä ympäriinsä ja kohtalon oikusta Theo joutuu huonoon seuraan. Huumeet ja viina astuvat hänen elämäänsä pysyvästi ja aina vain voimakkaamman roolin ottaen. Hyviäkin hahmoja pojalla kulkee mukanaan elämän kivikkoisella tiellä. Hobie omistaa antiikkiliikkeen ja tuo paikka toimii jonkinlaisena turvasatamana Theolle, joka siellä tutustuu myös suloiseen Pippaan.
"Häpeäni oli polttava; olin aina salannut petturiminäni häneltä niin huolellisesti ja näyttänyt vain parannellun ja kiillotetun version itsestäni, en koskaan sitä häpeällistä ja nukkavierua minää, jonka niin epätoivoisesti halusin kätkeä, petkuttajaa ja pelkuria, valehtelijaa ja huijaria - "
Tarinana Tilki on kieltämättä karu, mutta en kokenut sitä kuitenkaan niin rankkana huumekuvauksena kuin esim. Unelmien sielunmessun, jossa henkilöt riutuvat huumeissa kärsien kaikenlaisista sivuvaikutuksista, niin fyysisistä kuin henkisistä ja heillä on erittäin paha olla. Tiklissä huumet tuovat pikemminkin helpotusta, vaikka ne irtauttavatkin todellisuudesta. Tästä syystä Tiklin Boris ei ollut kaikista uskottavin henkilö huomioon ottaen kuinka kauan hän aineita oli käyttänyt eikä edes mitään miedoimpia. Oli se sitten Tarttin kirjoitustyyli tai mikä hyvänsä, niin kaukana oltiin rappiotilasta, turhan siloteltu kuva tuli huumeidenkäyttäjistä.
"-- kumarruin pöydän ylle silmät odotuksesta kosteina: nyt, pam, kitkerä maku kurkunpäässä ja sitten helpotuksen ailahdus ja retkahdus sängylle, kun autuuden tunne jysähti sydämeen: puhdas nautinto, pakottava kirkas, kaukana kurjuuden peltipurkkiräminästä."
Taidenäkökulmasta kiinnostavia olivat kuvaukset vanhojen huonekalujen entisöinnistä ja niiden kauppaamisesta sekä myös väärennösten tekemisestä ja eteenpäin myynnistä. Henkilöhahmot olivat yleisesti ottaen hyvin luotuja ja mielenkiintoisia persoonia kaikki eli yhteenvetona: Kannatti kyllä lukea.
_______
Donna Tartt - Tikli
(The Goldfinch, 2013)
WSOY, 2014
Päällyksen suunnittelu: Keith Hayes
Päällyksen kuva: Tikli, 1654, öljy kankaalle, Carel Fabritius
Päällyksen suunnittelu: Keith Hayes
Päällyksen kuva: Tikli, 1654, öljy kankaalle, Carel Fabritius
Ystävältä lainattu
Tähtiä: ★★★★
Tähtiä: ★★★★
