12.3.2017

Neiti Etsivä: Nukketalossa kummittelee


"Nancy Drew täällä hei. Ei tarvitse edes olla etsivä arvatakseen, että
ihmettelet, miksi ajan antiikkiautoa luotettavan hybridini sijaan."
kirjan alku

Törmäsin aikoinaan (jo monia vuosia sitten) kirpputorilla tähän erittäin mielenkiintoiseen Neiti Etsivästä tehtyyn sarjakuvaan. Edellinen lause sanottu pienoisella sarkasmilla. Näitä sarjakuvaversioita on ilmestynyt enemmänkin ja Nukketalossa kummittelee on kolmas osa. Oletan ettei tämä perustunut mihinkään tiettyyn kirjaan, mutta vannomaan en lähde, sillä tuskin enää muistan kaikkia 105 lukemaani Neiti Etsivää.

River Heightsin asukkaat viettävät nostalgiaviikkoa juhliakseen Stratemeyer-säätiön perustamista. Asukkaat elävät hetken aikaa 1930-luvun tyyliin. Autot vaihdetaan vanhoihin ja kännykät ovat pois pelistä. Kaupungintalolla avauspuheenvuoron saa taikauskoisena pidetty Emma Blavatsky, joka asettaa näytille pienoismallin talosta. Hän kertoo saaneensa talon kuolleisiin asukkaisiin yhteyden ja kertoo uskovansa pienoismallin olevan riivattu ja pystyvän ennustamaan tulevaa. Tarkkasilmäisenä Nancy Drew huomaa nukketalossa murtovarkaan ja myöhemmin ennustus toteutuu. Nancy pitää tiukasti nukketaloa silmällä ja näkee siellä myös oman nukkehahmonsa murhan.


Kuvio on varmasti monille tuttu eli Neiti Etsivä alias Nancy Drew seikkailee milloin minkäkin jutun parissa ystäviensä Bessin ja Georgen kanssa. Huomionarvoista on se, että sarjakuvassa Neiti Etsivä pysyttelee alkuperäisen nimensä mukaisesti Nancyna, ei Paulana. Juonesta tulee kummasti mieleen Jessie Burtonin Nukkekaappi, jossa myös on nukkekaappi, joka ennustaa tulevaa.


Neiti Etsivä -kirjoja lukeneena tietää, ettei mitään oikeasti kamalaa koskaan tule tapahtumaan, mutta jännitystä näissä silti on. Jos edes kuvitus olisi ollut näyttävää, olisin voinut antaa anteeksi köykäisen juonen, mutta raakileilta vaikuttavat piirroskuvat yhdistettynä valokuvamaiseen taustaan eivät nostaneet sarjakuvan pisteitä silmissäni, vaikka toivatkin kivaa syvyysvaikutelmaa kuviin. Tapahtumat ovat yhtä naiiveja kuin muistinkin, joten uskoisin tämän viehättävän enemmän nuoria lukijoita. Muussa tapauksessa uskallan suositella vain nostalgiaa kaipaaville.
__________________________________________

★½
Neiti Etsi: Nukketalossa kummittelee
Teksti: Stefan Petrucha
Kuvat: Sho Murase 
(The Haunted Dollhouse, 2007)
Egmont, 2007
Omasta hyllystä

6 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että neiti etsivä on seikkaillut myös sarjakuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli itsellekin aikamoinen yllätys, kun sarjakuvaan törmäsin :D

      Poista
  2. En mäkään tiennyt että Neiti Etsivästä on sarjakuviakin. Taidan kuitenkin pysyä ihan kirjoissa, jos sitä nostalgiaa kaipaan. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla ihan viisasta, vaikkakin tämä oli aika harmitonta viihdettä:)

      Poista
  3. Niin nostalgista, Neiti Etsivä! Mielenkiinnosta voisi lukea myös sarjakuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tekisi mieli kokeilla lukea joku Neiti Etsivä-kirja, mutta pelkään etten tykkääkään yhtään .D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...