9.3.2015

Tiina Raevaara - Yö ei saa tulla (+Nukkumatti)

Yö ei saa tulla - Tiina Raevaara
Paasilinna, 2015
Kannen suunnittelu: Anders Carpelan
Kirjastosta lainattu

"Eräänä alkukeväisenä iltana Antti kertoi, että hän aikoi tappaa Sandvallin."
kirjan alku 

Kirjaston kautta sain käsiini Tiina Raevaaran uusimman romaanin ja häpeäkseni myönnän, etten kirjailijasta ole kuullutkaan koskaan aikaisemmin. Häpeäkseni varsinkin siksi, että kirja oli todella mainio!

Painajainen hiipii hiljaa Johanneksen elämään ja kaikki alkaa siitä kun hän tapaa vuosien tauon jälkeen ystävänsä Antin, joka on vakaasti päättänyt kostaa sisarensa Aalon kohtalon. Aalo oli aikoinaan Johanneksen nuoruudenrakastettu, kunnes teki itsemurhan hyppäämällä kalliolta alas.

"Pitikö Sandvallin kuolla? Minäkin vihasin häntä, edelleen, mutten olisi jaksanut ryhtyä hänen murhaamiseensa. En kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen. Aika oli tylsyttänyt terät ja solminut vihan tiukasti paikalleen sydämen taakse. En halunnut kiskoa sitä esiin. Sydän olisi saattanut hajota."

Fantasiaa ja magiaa hyödyntävä romaani on herkullista, joskin ahdistavaa luettavaa. Ahdistavaksi sen tekee pitkäkyntinen Nukkumatti, joka on seurausta Johanneksen unettomuudesta. Toisin kuin ikuisiksi ajoiksi silmieni verkkokalvoihin juuttunut kuva Nightmare on Elm Street elokuvan Freddy Kruegerista, kirjan päähenkilö haluaa nimenomaan nukahtaa, sillä se on ainut pakokeino Nukkumattia vastaan. Johannes yrittää päästä uneen lääkkeiden avulla, mutta tumma hahmo on aina hänen kannoillaan, eikä pakoon voi päästä.

"Silmänympärykseni olivat kuin tulessa. Lasten satu - pelkkä lasten satu oli ajamassa minut järjiltäni. Lopulta ravistin Sandvallin vaimon hereille liikkumattomasta unesta, jossa hän jokaisen yönsä vietti, ja anelin häntä antamaan jälleen unilääkkeen. En tiennyt, miksi hän oli unohtanut antaa sen. Minun oli pakko saada nukuttua tänäkin yönä. En saanut jäädä unettomaksi. En voinut jäädä odottamaan Nukkumattia, minun täytyi eksyttää se kintereiltäni. Minun oli pakko nukkua."

On se niin ihanaa, kun kirjailija on käyttänyt inspiraation lähteenä vanhoja satuja, kuten Raevaara tässä romaanissa hyödyntää E. T. A. Hoffmannin Nukkumattia, vaikka täytyy myöntää alkuun hämmästyneeni sitä miten niin hellyyttävästä lastensadusta on tehty niin julma ja raaka tulkinta. Pienen surffailun jälkeen tajusin ällistyneenä Hoffmannin Nukkumatti-alkuperäissadun olevan tosiaan samanlainen kuin Raevaaran kammottava Nukkumatti! Vaikka eihän minun olisi pitänyt yhtään yllättyä, sillä ovathan Grimmienkin kuuluisat sadut oikeasti hyvin julmia ja epämiellyttäviä nekin. Aukko sivistyksessä oli heti korjattava ja lainattava Hoffmannin Yökappaleita, joka sisältää juuri tuon Nukuttaja (Nukkumatti) novellin.

Nukuttaja / Nukkumatti - E. T. A. Hoffmann
(Der Sandmann, 1817) 
Novelli kirjasta Yökappaleita
TEOS, 2011
Ulkoasun suunnittelu: Dog Design
Kirjastosta lainattu

Novellissa lapsia hoputetaan nukkumaan pelottelemalla Nukuttajasta, ilkeästä miehestä joka tulee lasten luo, kun he eivät halua mennä nukkumaan, ja heittää kourakaupalla hiekkaa heidän silmiinsä, niin että ne pullahtavat verisinä kuopistaan. Silmät hän heittää säkkiinsä ja vie kuuhun pienten lasten ruuaksi.

Yksi näistä lapsista on Nathan, joka kohtaa tosielämän Nukkumatin, joka aiheuttaa perheelle suurta murhetta ja nyt isompana Nathan päättää kostaa hänelle. Ei sen enempää juonesta tai tulen paljastaneeksi kaikki loputkin kirjasta, mutta hyvin paljon yhtäläisyyksiä on löydettävissä näiden kahden teoksen väliltä, joten onneksi luin Raevaaran kirjan ensin, vaikka ei se täysin samanlainen olekaan vaan modernimpi ja koukeroisempi tulkinta.

Monet ovat löytäneet Yö ei saa tulla -kirjasta hyvin paljon symboliikka, mutta omalla kohdallani Johanneksen tarina vetäisi mukaansa sen verran vauhdilla, että muu pohdinta jäi aivan unholaan. Erityisesti loppu oli niin älykkään mahtava, että loppupäivän vaan hymyilytti se kuinka nerokkaan kirjan olin juuri päässyt lukemaan. Kyllä ne suomalaisetkin kirjailijat asiansa osaa, täytyy viimeistään nyt myöntää hattua nostaen.

Tähtiä: 

4 kommenttia:

  1. Raevaaran Laukaus oli enemmän makuuni kuin tämä Yö ei saa tulla. Tämä uudempi oli sen verran mystinen juttu, että en oikein pitänyt kirjasta...esim. miksi Johannekselle ei voinut kertoa sitä isoa salaisuutta ja miksi ja miksi...liian paljon miksi kysymyksiä jäi minua vaivaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun taas kirjan mystisyys ja unimainen tunnelma juuri iski ja melkein kaikki mietityttävät kysymykset saivat vastauksen nerokkaassa lopussa. Mutta meitä lukijoita on moneksi ja hyvä niin :)

      Poista
  2. Minulla tämän lukeminen meni yksiin omien sairastelujeni kanssa ja tämä yhdistelmä poltti Raevaaran teoksen mieleeni. Paikoin olin varsin peloissani. Teos on kyllä mainio ja minäkin pidin juuri siitä, että vanhaa kirjoitetaan uusiksi. Muutoinkin tämä romaani nosti mieleeni useita kirjallisia teoksia ja elokuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella miten erilainen lukutunnelma olisi ollut, jos juuri sairaana kirjaa lukee! Huhuh. Samasta 'vanhan sadun käytöstä' pidin Cunninghamin Lumikuningatar kirjassakin, joka tosin viittasi satuun vain pienissä määrin, mutta Raevaaran Nukkumatti oli aivan loistava (ja kamala). Luinkin postauksesi kirjasta ja paljon olit tosiaan viitteitä muuhun kirjallisuuteen ja elokuviin löytänyt - minulta ne jäi bongaamatta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...