20.4.2014

Robert Louis Stevenson - Tohtori Jekyll ja mr Hyde


Tohtori Jekyll ja mr Hyde - Robert Louis Stevenson
(The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde, 1886)
Otava, 1996
Kirjastosta lainattu

"Herra Utterson oli lakimies."
kirjan ensimmäinen lause

Kirja kuuluu kauhukirjallisuuden klassikoihin, eikä sitä olla todellakaan pituudella pilattu.

Lontoolainen tiedemies tohtori Jekyll onnistuu valmistamaan omassa laboratoriossaan aineen, jolla hän pystyy erottamaan itsestään hyvän ja pahan. Ainetta nautittuaan hän muuttuu kauhistuttavan näköiseksi, häijyksi mr Hydeksi. Mr. Hyde riehuu kaupungissa iltaisin mukiloiden ihmisiä ja aiheuttaen pahaa. Ja tämähän paljastuu vasta kirjan lopussa, mutta kukapa ei tarinaa tuntisi, vaikka ei olisikaan lukenut koko kirjaa - tai edes katsonut elokuvaa. Ja kirjan takakannessa jo tuo kaikki paljastetaan.

Tilanne kuitenkin riistäytyy tohtori Jekyllin käsistä, sillä kaikkea ei voi hallita ja seurauksia on mahdoton ennustaa, sillä kysehän on aivan ennennäkemättömästä aineesta. Tohtori Jekyll ei voi enää aineenkaan avulla hallita muuttuvaa olemustaan ja mr Hyde saa vähitellen ylivallan. Konservatiivissa piireissä herättää suurta kummastusta hyväkäytöksisen tohtori Jekyllin suojeleva asenne mr Hydeä kohtaan. Kukaanhan ei tiedä heidän olevan täysin sama henkilö. Tämän salaisuuden jäljille pääsee lakimies Utterson, tohtori Jekyllin ystävä. Arvoitus ratkeaa lukijallekin vasta kirjan loppumetreillä, mutta eiköhän sen kaikki jo tiedä sitä ennen.

Kirja oli aika lepsu, varsinkin jos sen pitäisi tosiaan kuulua kauhukirjallisuuden klassikoihin. Toki se hieman epämiellyttävä oli, mutten pelännyt tai jännittänyt olleenkaan kirjaa lukiessani. Oletin väärin ainoastaan siinä kohtaa, että luulin tarinan kerrottavan tohtori Jekyllin näkökulmasta, mutta sen kertoikin täysin ulkopuolinen kertoja. Olisi nimittäin ollut hyvin mielenkiintoista päästä tohtori Jekyllin ja mr Hyden pään sisälle.

Jokaisessa meissä on paha ja hyvä puoli ja tässä kirjassa hyvän ja paha on konkretisoitu kahdeksi hahmoksi. Tohtori Jekyll on kiltti, omiin tutkimuksiinsa uppoutunut, hyvät käytöstavat omaava herrasmies, kun taas mr Hyde on täysin vailla omaatuntoa. Hän voi vapaasti toteuttaa julmia halujaan ja päähänpistoja. Hän herättää vastapuolessa välittömästi inhoa. mr Hyde kuvattiin siis läpeensä pahaksi, mutta tohtori Jekyll ei täysin hyvä kuitenkaan ollut. Lopun kirjeessä viitattiin hänen villiin nuoruuteensa:

"Tämä johti siihen, että huvittelin salaa, ja että kun tulin kypsään ikään, jolloin näkemykseni avartui ja aloin tarkastella edistymistäni ja asemaani yhteiskunnassa, havaitsin jo vajonneeni kaksoiselämän esteelle. Moni muu olisi jopa ylvästellyt sellaisilla harha-askelilla, joihin olin langennut, mutta itselleni asettamien korkeiden päämäärien vuoksi suhtauduin tekoihini melkein sairaalloisen häpeän tuntein ja salasin ne."

Tämä lienee ollut myös lähtölaukaus tohtori Jekyllin kiinnostukselle erottaa täysin ihmisessä hyvä ja paha. Tiukat säännöt ja normit yhteiskunnassa ja itselleen asettamat korkeat tavoitteet olivat lopulta liikaa miehelle.

Klassikoissa tuppaa välillä ärsyttämään se, että niiden juonen tietää jo melkein kokonaan etukäteen, joten nytkään en mistään käänteestä yllättynyt. Kirjan pituuskin alkaa enemmän muistuttamaan novellia, joten henkilöiden ajatusten ja käytöksen avaaminen jäi vajavaiseksi. Aikakin on kirjasta oman osansa veloittanut ja minulla ei ole pakottavaa tarvetta ihailla silti kirjaa vain, koska se on klassikko. Toki se varmaan kertoo jotain tärkeää omasta ajastaan, mutta jos ei kolahda, niin sitten ei kolahda. Klassikko tai ei. Helppoa.

Kirjailijan muita tunnettuja kirjoja on Aarresaari, joka ei ainakaan kolahtanut sitten yhtään. Että siihen verrattu tämä oli selvästi huima parannus kirjailijalta.

Tähtiä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...