John Boyne - Poika vuoren huipulla

Vaikka Pierrot Fischerin isä ei kaatunutkaan ensimmäisessä
maailmansodassa, Pierrot'n äiti Émilie väitti aina, että sota
oli se, joka vei häneltä hengen.

John Boynelta on suomennettu monia kirjoja, joista olen lukenut vain Poika raidallisessa pyjamassa -romaanin ennen blogiaikaa. Muistan vahvasti sen olleen koskettava pieni kirja maailman julmuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Tänä vuonna suomennettu Poika vuoren huipulla on sitä kaikkea samaa, mutta nyt näkökulma on pojalla, joka kasvaa pahaan ymmärtämättä tekojensa seuraamuksia ennen kuin on liian myöhäistä.

Takakannesta: On vuosi 1936. Seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi ja joutuu jättämään taakseen kotikaupunkinsa Pariisin ja parhaan ystävänsä, naapurissa asuvan Anshelin. Kovia kokenut Pierrot lähetetään asumaan tätinsä luokse Saksaan, salaperäiseen taloon vuoren huipulle. 

Berghofiksi kutsutussa talossa Pierrot saa uuden nimen ja neuvon unohtaa lapsuutensa Pariisissa. Erityisesti hänen tulisi välttää mainitsemasta ystäväänsä, juutalaista Anshelia – varsinkin talon isännän kuullen! Vähitellen Pierrot oppii talon tavoille ja epävarma poika muuttuu uutta uniformuaan ylpeänä kantavaksi Pieteriksi. --

Toinen maailmansota ei konkreettisesti ulotu vuoren huipulla olevaan taloon, jossa Pierrot asuu suojassa. Ainut merkki ulkomaailmasta on talon isännän käynnit ja hänen korkea-arvoiset vieraansa, jotka tekevät päätöksiä tuhansia ihmisiä koskien. Boyne kuvaa hienosti nuoruutta ja sen iän alttiutta vaikutuksille ja radikaaleille mielipiteille. Hyvienkään ihmisten olemassaolo ympärillä ei estänyt mustavalkoisen maailmankuvan kehittymistä. Pierrot omaksuu ylöspäin katsomansa ihmisen voimakkaat mielipiteet miettimättä sen pidemmälle, eivätkä hyvän asian puolesta olleet selittäneet Pierrotille tarpeeksi maailmasta ja omista näkökulmista.



Boynen tyyli ei ole liian ahdistavaa lukea, vaikka kaipasinkin vielä syvempiin vesiin pulahtamista. Niille, jotka eivät kaipaa liian rajuja ja synkkiä kuvauksia tuosta ajasta, on kirja varmasti sopivaa luettavaa. Poika vuoren huipulla on pieni, mutta sitäkin tärkeämpi kirja historian vääryyksistä, joiden ei pitäisi enää koskaan toistua, mutta jotka saavat silti yhä uusia muotoja tässä maailmassa ja nyt.

"Älä ikinä teeskentele ettet tiennyt, mitä täällä tapahtui.
-- Se olisi kaikkein pahin rikos."

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★½
John Boyne - Poika vuoren huipulla

(The Boy at the Top of the Mountain, 2015)

Bazar, 2017

Arvostelukappale

Herman Wouk - Sodan tuulet

Sodan tuulet - Herman Wouk

(The Winds of War, 1971)

Kirjakerho, 1972

Kirjastosta lainattu

"Komentaja Victor Henry ajoi taksilla kotiin 
merivoimien rakennuksesta Constitution Avenuella."

kirjan alku 

Ilmestymisensä jälkeen Yhdysvaltain bestseller-listoilla komeillut Sodan tuulet on kuvaus toisesta maailmansodasta. Se ei kuitenkaan ole pelkkä sotaromaani, vaan painopiste on ennemminkin ihmisissä ja ihmissuhteissa, joka varsin hyvin passaa tällaiselle sotaromaaneja karsastavalle lukijalle. Kirjan lukaisin juuri tässä välissä, sillä Kirja-aitta avasi Herman Wouk -kuukauden kirjailijan kunniaksi, koska Wouk täyttää sata vuotta toukokuussa. Tarkalleen ottaen ylihuomenna.

Sodan tuulet kertoo kahden amerikkaisen perheen elämänvaiheet sodan keskellä: Komentaja Victor Henry saa komennuksen Berliiniin, jonne hän matkustaa vaimonsa Rhodan kanssa. Mies raportoi kotimaahansa Saksassa tapaamistaan ihmisistä ja siellä vallitsevasta ilmapiiristä ja puheista. Hän tarkkailee poliittista ilmapiiriä ja sodan syttymisen mahdollisuuksia. Samaan aikaan hän ja Rhoda tuntuvat käyvän läpi jonkinlaista avioliitollista kriisiä, jonka he todellisuudessa tajuavat vasta hiljalleen, vaikka ongelmat ovat olleet nähtävillä jo pitkään.

Henryn lapsikatraasta Byronia kiehtoo sotaa enemmän kulttuuriin liittyvät asiat ja hän pääsee työskentelemään Italiaan juutalaisen kirjailijan Jastrown luokse, jossa hän tapaa myöskin ihastuttavan, mutta omapäisen Natalien, jonka päähänpistot juuri sodan alla vievät heidät molemmat hurjille matkoille kuolemaa uhaten kuten tulituksen keskelle Varsovaan.

On eri asia lukea historiankirjoista sodasta kuin päästä näin läheltä - kirjan kautta - kokemaan se, vaikkakin esimerkiksi henkilöt ovat keksittyjä, mutta se ei millään tavalla estä samaistumasta sota-aikaan. Erittäin kivuton tapa lisäksi oppia historiaa. Vaikka sota on jo alkanut, eivät kaikki romaanin henkilöt sitä ole sisäistäneet tai se ei ole tullut vielä tarpeeksi lähelle heitä ja päässyt vaikuttamaan arkirutiineihin.

Hitaasti Rhoda sanoi: - Toinen maailmansota... Tiedätkö, Time on kirjoittanut toisesta maailmansodasta jo monta kuukautta. Se tuntui aina jotenkin niin epätodellisesta. Ja nyt se siis on alkanut, mutta vieläkin se kuulostaa niin omituiselta.
 - Kyllä sinä siihen pian totut.
- Voi, kyllä varmaan. Nyt se sitten on käynnissä. Minun oli määrä lounastaa Sally Forrestin kanssa. Minun on paras ottaa selvää vieläkö suunnitelmamme pätee. Mikä sekaannus! Ja kampaajani - ei ei, se onkin vasta huomenna. Vai onko? Minä en oikein pysty kunnolla toimimaan tähän aikaan aamulla."

Juuri sopivissa määrin avattiin sen hetkistä sotatilannetta taustoittaen tarinaa, mutta kuitenkin niin ettei itse sota saanut liikaa valtaa ja tilaa, joten juonta uskallan kutsua mielenkiintoiseksi ja erittäin uskottavaksi. Juutalaisten vainoamisesta lukeminen hätkähdyttää aina, eikä siitä lukeminen ole mieltäylentävää. "Kyseessä oli todella mitä hämmästyttävin väkivaltainen loukkaus. Sen nimittäminen "sodaksi" ei suinkaan tehnyt sitä ymmärrettävämmäksi." Uskoisin Sodan tuulien kiinnostavan monenlaisia lukijoita, kiinnosti sota tai ei.

Ei kyllä mitkään kamalan houkuttelevat kannet kirjalla ole, mutta ne onkin 70-luvulla tehty. Sodan tuulista löytyy myös 1983 vuonna tehty minitv-sarja, johon olen tutustunut vain yhden jakson verran, mutta hyvin voisin jatkaa sen katsomista, jos joskus saan aikaiseksi.

Tähtiä: ★★★★

Kirjankansibingo: Luonto

Markus Zusak - Kirjavaras

Kirjavaras - Markus Zusak
(The Book Thief, 2005) 
Kannen kuva: Jeff Cottenden
Illustrations: Trudy White

Otava, 2008

 Omasta hyllystä

"Ensin värit."

kirjan ensimmäinen lause

Eletään Natsi-Saksassa toisen maailmansodan keskellä, kun 9-vuotias Liesel joutuu kasvatuskotiin Munchenin lähelle. Siellä hän saa kasvattivanhemmikseen Hans ja Rosa Hubermannin. Hans on ammatiltaan maalari, joka pitää pianoharmonikan soittamisesta sekä sätkien käärimisestä, hän on myös kova tupakanpolttaja; Rosa taas on nainen, joka tykkää soittaa suutaan ja kiroilla, ehkä siksi hän ärsyttää kaikkia tapaamiaan ihmisiä. Tahalleen ei hän ilkeä ole ja ajan myötä Liesel oppii häntä rakastamaan - ja kutsumaan mamaksi. Hansista Liesel pitää jo alusta asti. Rosa tuo myös perheelleen tuloja pesemällä ja silittämällä pyykkiä viidelle lähialueen varakkaimmista perheistä.

Kuten kirjan nimi jo vihjaa, Liesel varastaa kirjoja, joiden sanoista hän saa lohtua ja pakokeinon oikeasta maailmasta. Ensimmäinen tytön varastama kirja on Haudankaivajan käsikirja, jonka hän löytää lumesta veljensä hautajaisissa. Kirjan ja papan (Hans) avulla Liesel opettelee lukemaan. Kirja on myös erittäin merkityksellinen ja tärkeä tytölle, sillä silloin oli viimeinen kerta, kun hän näki veljensä ja äitinsä.

Kasvattivanhempien lisäksi kirjan tärkeitä henkilöitä ovat Rudy ja Max. Rudy Steiner on huonomaineinen naapurinpoika, jonka kanssa Liesel ystävystyy. Pitää paljastaa, että myöhemmin heistä tulee myös rikoskumppanit. Rudy on intohimoisesti kiinnostunut eräästä tummaihoisesta juoksijasta, jonka takia poika hieroi kerran itseensä hiiltä ja lähti urheilukentälle juoksemaan sata metriä.

***PARI TILASTOLUKUA***

Vuonna 1933 yhdeksänkymmentä prosenttia saksalaisista 
kannatti järkähtämättä Adolf Hitleriä. 
Siitä seuraa, että kymmenen prosenttia ei kannattanut. 
Hans Hubermann kuului näihin kymmeneen prosenttiin. 
Siihen oli syynsä.

Max Vanderburg on juutalaismies, joka eräänä päivänä ilmestyy Hubermannien ovelle. Hänellä on vain kaksi kysymystä esitettävänä: "Hans Hubermann?" ja "Vieläkö soitatte harmonikkaa?" Näin kohtaa Lieselin ja Maxin tiet.

Minäkertojana toimii itse Kuolema, jonka sota pitää kiireisenä, mutta aina välillä hän ehtii seuraamaan kiinnostuneena Lieselin elämää. Kuolema osoittautuukin  päinvastoin ennakkoluulojani humoristiseksi ja lämpimäksi kertojaksi, joka kokee oman työnsä välillä raskaaksi. Kuolema tuli jopa tutummaksi ja sympaattisemmaksi hahmoksi kuin vaikka Liesel. Outoa, mutta totta. Kuoleman kommenteille hymähtelin, hauska tyyppi :)

Pienet lyhyet lauseet houkuttelevat lukemaan, ne suorastaan kutsuvat ja alkuun päästyäni en voinut yksinkertaisesti kääntyä takaisin. Kukapa kirjojen ystävä ei pitäisi tarinasta, joka kietoutuu kirjoja varastelevan ja lukevan tytön ympärille keskellä sodan kauheuksia.

***PIENI TOSIASIA***

Minulla ei ole sirppiä eikä viikatetta.

Käytän mustaa huppuviittaa vain jos on kylmä.

Eikä minulla ole pääkallomaisia kasvonpiirteitä, joilla teikäläiset 

näköjään mielellään minut matkan päästä varustavat.

Haluatko tietää miltä oikeasti näytän? Minäpä autan.

Etsi peili sillä aikaa kun jatkan.

Kirja on saanut blogeissa myös suitsutusta osakseen, mutta itse liityn ihastuneiden lukijoiden joukkoon. Pidin sitä, miten asiat oli ilmaistu, pidin raikkaasta kielestä ja omaperäisistä sanavalinnoista ja vertauksista. Tällä kertaa tarina kerrottiin saksalaisten näkökulmasta, ei juutalaisten. Kirjallisuudessakin hyvin tuttuun aiheeseen oli tuotu jotain utta. Luulin aiheen olevan helpompi näin, mutta yhtä raskas ja synkkä se edelleen on. Ei siitä mihinkään pääse.

Saksankieltä en osaa, mutta tämän kirjan jälkeen taidan osata sentään kiroilla saksaksi. Ei taida olla ihan CV materiaalia..?

Kirjavaras on tulossa myös elokuviin 4.4. ja tähtinä nähdään mm. ihana Geoffrey Rush ja Emily Watson.

Tähtiä: ★★★★½

MiMiTuI -haasteeseen sain taas yhden ammatin:
Hans - maalari